lauantai 7. syyskuuta 2024

Eleonore Holmgren: Viimeinen kesä

Kansikuva.

Nyt kaikki on jo niin lähellä, että hän pystyy melkein kuulemaan tutut äänet ja tuntemaan Lindön tuoksut.

Lukuhaasteista on sekin ilo, että niiden kautta tulee välillä tartuttua hyviin kirjoihin, joita ei välttämättä muuten lukisi. Tämä Eleonore Holmbergin Viimeinen kesä on juuri sellainen. Kansi ja takakansi eivät minua niin innostaneet, mutta Kesäkirjabingosta puuttui vielä saaristo-kirja.

Saaristolla ei sinänsä ollut tässä kovin merkittävää osaa ympäristönä, mutta tykkäsin kirjasta tosi paljon ja luin sen melkein kerralla
. Hieman kliseiseltä kuulostava tarina vanhan kärttyisen naisen ja nuoren hukassa olevan miehen yhteiselosta oli todella viihdyttävästi kirjoitettu.

Britta on 86-vuotias ja tuntee loppunsa lähestyvän. Hän haluaa viettää vielä viimeisen kesän kesäpaikassaan lastensa kielloista huolimatta. Topakka nainen karkaa kotoaan ja löytää huvilastaan parikymppisen Adamin, pulaan joutuneen huumediilerin. Kaksi kärtymakkaraa kohtaa toisensa kuin toisiaan itsepäisesti puskevat pässit.

Vaikka tarina oli sinänsä ennalta-arvattava, se oli mielestäni kauniisti ja mielenkiintoisesti kerrottu. Lopussa vallan liikutuin vaikka viimeisissä kappaleissa vauhtia olisikin voinut vähän hiljentää.

Pidin sekä Brittasta että Adamista, jotka kertovat tarinaa vuorotellen. Kirjassa on muitakin kiinnostavia hahmoja, joilla on tai joille muodostuu omanlaisensa suhteet kinastelevaan kaksikkoon. Yksi kirjan teemoista onkin se, miten eri tavalla eri ihmiset voivat nähdä saman henkilön. Britta on erilainen parhaan ystävänsä, omien lastensa ja Adamin silmin.

Samalla kerrotaan myös muun muassa rasismista, huono-osaisuudesta, suuresta rakkaudesta ja vanhusten itsemääräämisoikeudesta. Brittan mieli on vielä terävä, mutta kukapa vanhaa naista haluaisi kuunnella. Adamin perhettä kohdannut tragedia vei hänet huonoon seuraan ja huonoihin valintoihin. Toisaalta kummankin on otettava vastuu omasta elämästään ja omista virheistään niin vaikeaa kuin se heille onkin.

Kokonaisuutena kirja oli ihana lukukokemus ja varasin jo jatko-osankin.


Kirjan tiedot:
Eleonore Holmgren: Viimeinen kesä | Minerva 2023 | 342 sivua | Kirjastosta
Ruotsinkielinen alkuteos: Sista sommaren (2021) | Suomennos: Katariina Kallio

Haasteet:
* Kesäkirjabingo : Saaristo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti