perjantai 23. kesäkuuta 2023

Tove Jansson: Vaarallinen juhannus

Kansikuva.


Muumipeikon äiti istui portailla auringonpaisteessa ja laittoi kaarnalaivan köysistöä.

Muumiperhe pakenee tulvaa kummalliseen taloon, mutta pian heidän tiensä erkanevat. Juhannus huipentuu loputa Muumipapan kirjoittamaan näytelmään.

Muumien matkassa -haasteen kesäkuun kirja oli, kuinkas muutenkaan, Vaarallinen juhannus. Muistin pääkohdat animaatiosarjan jaksoista, mutta kaikkea kirjan sisältöä ei oltu otettu siihen mukaan.

Lähinnä tämä koskee kirjan hahmoja, joista esimerkiksi Homssu ja Miska puuttuivat telkkarista kokonaan. Etenkin Miska jäi nyt kirjasta mieleeni. Hän oli sekä huvittava että surullinen hahmo, jolla ei ollut omasta mielestään mitään merkitystä.

Mymmeli ja Niiskuneiti olivat lisäksi hänelle yllättävän ilkeitä! Ja kaiken lisäksi Mymmeli uhkailee Myytä jatkuvasti lyömisellä. Kirjoista huomaa, että telkkaria varten hahmoista on siloiteltu rosoisimmat kulmat.

Tykkäsin eniten Nuuskamuikkusen juonesta. Hattivattien kylväminen on aina hauska kohtaus kaikissa muodoissaan ja tässä paneudutaan tarkemmin hänen yrityksiinsä olla isä 24:lle orpolapselle. Tsemppiä! Tähän sisältyi kyllä hyvinkin hellyttäviä kohtauksia, kuten lasten tekemä tupakkamassi.

Kaiken kaikkiaan kirja oli hauska ja sopivasti höpsö. Paras aika tämän lukemiselle on ehdottomasti tämä juhannuksen aika.


- Ottiko joku riippumaton sisään? kysyi Muumipappa äkkiä.

Kukaan ei ollut muistanut riippumattoa.

- Sepä hyvä, sanoi Muumipappa. - Se olikin niin kauhean värinen.
(s. 21)


Kirjan tiedot:
Tove Jansson: Vaarallinen juhannus | WSOY 2014 (1. p. 1957) | 132 sivua | Kirjastosta
Ruotsinkielinen alkuteos: Farlig Midsommar (1954) | Suomennos: Laila Järvinen, tarkistanut Päivi Kivelä

Luettu myös:
Luettua elämää, P.S. Rakastan kirjoja, Paljon melua kirjoista ynnä muut

Haasteet:
* Fantastinen kesä 2023 : Julkaistu 2015 tai aiemmin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti