sunnuntai 27. huhtikuuta 2025

Lynn Messina: Katala esitys (Beatrice Hyde-Clare ratkaisee #05)


Vera Hyde-Clare oli viettänyt suurimman osan vuosikymmenestä yrittäen sälyttää orvon sukulaistyttönsä ensimmäisen suostuvaisen, mitään epäilemättömän kosijan harteille.

Lynn Messinan Beatrice Hyde-Clare ratkaisee -sarja jatkuu Katalalla esityksellä. Tarina alkaa suoraan siitä, mihin edellinen osa jäi.

Bea ja Kasgraven herttua suostuvat lykkäämään häitään kokonaisella viikolla, jotta Bean perheellä ja seurapiireillä on aikaa toipua järkyttävästä kihlausuutisesta. Vihkimistä odotellessaan Bea saa uuden jutun periviholliseltaan eli naiselta, joka aikoinaan tuhosi parilla sanalla Bean alunperinkin vähäisen aseman seurapiireissä.

Jutun selvittäminen vie Bean ja Kesgraven 1800-luvun teatterimaailmaan, mikä sinänsä oli kiinnostavaa. Nämä ovat sellaisia hyvän mielen pehmodekkareita, joten rikosjuoni itsessään ei kovin kummoinen ollut ja lopun kiperä tilanne ratkaistiinkin nytkin takavasemmalta ilmaantuvalla deus ex serkulla.

Kirjaa oli kiva lukea, jos kohta toivoisin, että jatkuva Bean arvostelu loppuisi viimeinkin tai edes vähenisi huomattavasti. Juoni katkeaa tuon tuostakin muistutuksiin siitä, miten ankea Bea melkein kaikkien mielestä on ja miten ihmeellinen Kesgrave on rakastaessaan häntä.

Meri Kaparin suomennoksesta sen verran, että minua häiritsi se, miten sinuttelu ja teitittely menivät välillä aivan sekaisin. Ensin teititellään, sitten sinutellaan, sitten teititellään taas, yhden kohtauksen sisällä. Samaten henkilöiden arvoasemat toisiinsa nähden unohtuvat välillä aivan kokonaan ja sinuttelua on silloinkin, kun ei pitäisi olla.

Mutta ovat nämä sen verran leppoisia luettavia, että jatkan kyllä sarjan parissa. Jospa seuraavassa osassa päästäisiin alttarille asti!


Bea inhosi ajatusta siitä, että joku muu kuin hän itse pilkkasi Kesgravea.

Ja tämän isoäiti, tietenkin. Luonnollisestikin leskirouvalla, joka oli tuntenut Kesgraven syntymästä asti, oli myös siihen oikeus.
(s. 27)



Kirjan tiedot:
Lynn Messina: Katala esitys | Aula & Co. 2025 | 368 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: A Treacherous Performance (2019) | Suomennos: Meri Kapari

Haasteet:
* Helmet 2025 : 7. Hyvän mielen kirja
* Lukumatka menneisyyteen : 9. Historiallinen romaani, jossa nainen on aktiivinen toimija

2 kommenttia:

  1. Luin tämän ensimmäisen osan. Muistan, että tykkäsin siitä, vaikkakaan en muista juonesta yhtään mitään. Kiva kuulla, että myös toinen osa vie mukanaan.

    VastaaPoista