perjantai 25. helmikuuta 2022

G. Willow Wilson & Christian Ward: The Invisible Kingdom vol. 1-3

Kansikuvat.

Vess on kulkenut pitkän matkan päästäkseen nunnaksi leijuvaan luostariin. Grix puolestaan yrittää pärjätä pienen kuljetusaluksen kapteenina. Naiset törmäävät kumpikin tahollaan salaliittoon, jonka paljastuminen voi muuttaa koko maailmaa.

Luin ensimmäinen sarjakuvan ihan vain kivan näköisen kannen vuoksi. Onneksi kirjastosta löytyi sitten kaksi seuraavaakin osaa, halusin nimittäin tietää, mitä seuraavaksi tapahtui. Sarjassa on näköjään kymmenen osaa, jotka toivottavasti saan joskus käsiini.

Tämä sarja on sekä romanssi että vauhdikas avaruusseikkailu, mutta mukana on jonkin verran filosofisia pohdintojakin. Lähinnä Vessin taholta, hän kun kapinoi oman lajinsa asettamia sukupuolittuneita odotuksia vastaan ja päättää ryhtyä nunnaksi. Ja sitten käykin ilmi, että luostarin abbedissa on alhaisen salaliiton keskiössä. Ja sitten Vess vielä rakastuu Grixiin. Vess joutuukin pohtimaan, mistä hänen vakaumuksessaan loppujen lopuksi onkaan kysymys.


Kuvassa Vess ja Grix.
Vess ja Grix.
(vol. 1., s. 11)


Grix on tarinan action woman, joka on henkeen ja vereen pienen aluksensa ja miehistönsä puolella. Hän on Lux-nimisen megasuuren kauppakorporaatio palveluksessa ja kuskaa tavaraa planeetalta toiselle. Tarinassa kritisoidaan vahvasti mieletöntä tuhlausta ja omistamisen tarvetta. Lux on luonut eri planeettojen asukkaille kuviteltuja tarpeita saadakseen lisää rahaa itselleen. Grix ei ole ennen uhrannut tälle montaakaan ajatusta, mutta nyt hänen moraaliaan testataan oikein urakalla.

Tykkäsin kirjan hahmoista, etenkin tietenkin Vessistä ja Grixistä. He ovat sekä hyvin erialaisia että pohjimmiltaan samanlaisia. Se minua tarinassa ärsytti, että ensimmäisen ja toisen osan välillä on monta kuukautta, joita ei näytetä ollenkaan. Hahmojen toisiinsa tutustuminen jää siis oikeastaan näkemättä.

Grixillä esimerkiksi oli jo satunnaissuhde aluksessaan matkaavaan Elineen. Vaikka en todellakaan kaivannut mitään mustasukkaisuusdraamaa, olisi ollut kiva nähdä edes yksi keskustelu aiheesta Vess ja Grix heidänkin välillään. Tai vaikkapa se, miten Vess ja Grix tahoillaan huomasivat olevansa rakastuneita.

Mutta noin kokonaisuutena pidin siitä, että nämä naisten väliset suhteet eivät nostattaneet yhtään kulmakarvaa koko tarinassa ja kaikki olivat hyvissä väleissä keskenään. Tarinassa on myös mukna sukupuolten moninaisuutta. Vessin lajilla sukupuolia on neljä ja erään toisen lajin jokaiseen yksilöön viitataan sukupuolineutraalilla them-pronominilla olivat he sitten nunnaluostarissa tai avaruusaluksella.


Kirjan tiedot:
G. Willow Wilson & Christian Ward: The Invisible Kingdom vol. 1-3 | Dark Horse Books 2019-2021 | 136, 128, 128 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Helmet 2022 : 32. kirjassa rikotaan yhteisön normeja [14/50]
* #Queerlukuhaaste2022 : Sarjakuva

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti