Minna Eväsoja: Rakkauden merkit: perheestä, parisuhteesta ja avioliitosta japanilaisittain

Kiotolainen verkkainen ja viipyilevä elämänasenne on juurtunut minussa syvälle.

Kirjaston eräpäivä kolkuttelee oven takana, joten oli viimein aika lukea tämä Minna Eväsojan Rakkauden merkit. Rakkauden ja parisuhteen kuvailu japanilaisen kulttuurin kontekstissa kuulosti niin kiinnostavalta, että varasin tämän muistaakseni joskus keväällä.

Eväsoja kertoo kuuden esimerkin kautta rakkaudesta Japanissa. Tai oikeastaan siitä, millaisia parisuhdemalleja hänen lähipiiristään on vuosien (vuosikymmenten) varrella löytynyt. Se, onko parisuhteessa alusta alkaen rakkautta, ei ole useinkaan kynnyskysymys avioliiton solmimiselle.

Kirja oli kiinnostavaa ja osittain hyvinkin surullista luettavaa. Tositarinat kuvasivat sitä, miten hatara tukiverkko esimerkiksi parisuhdeväkivaltaa kohtaavilla naisilla usein on. Kasvojen säilyttäminen on tärkeämpää kuin turvallisuus ja vanhemmat kehottavat pysymään naimisissa, vaikka tilanne olisi kaikin tavoin kauhea.

Sekin tuntui pysäyttävältä, että Eväsoja on joutunut miettimään, mitä kertoa tuttavilleen omasta perheestään. Tuntuu kurjalta, että omaa onnellisuutta ja Suomen vapaampaa elämäntapaa pitää piilotella ja sensuroida kulttuurierojen vuoksi.

Kurjistelun lisäksi kirjassa on toki onnellisempiakin tarinoita, mutta se onni ei aina lähde samoista lähtökohdista kuin esimerkiksi Suomessa. Japanilaisen avioliiton ei tosiaan tarvitse lähteä rakastumisesta, vaan järkiavioliitto on ollut monille oivallinen valinta. Luotetaan siihen, että kumppaniin rakastutaan ajan myötä, tai ainakin pystytään elämään yhdessä toisiaan sietäen.

Kirja päättyy optimistisista kertoen nuoresta Sakurasta. Japanilainen kulttuurikin on pakosta alkanut muuttua ja se näkyy myös parisuhdemarkkinoilla. Perheen perustaminen ei ole enää etenkään naisten ykkösprioriteetti ja yhteiskunnan on pakko hyväksyä lapsettomat sinkkunaiset. Sakuralla on enemmän mahdollisuuksia kuin hänen äidillään oli ja vaikka tytön omat valinnat ovatkin vanhemmille kova paikka, ne ovat kuitenkin mahdollisia aivan eri tavalla kuin sukupolvi(a) sitten.

Kokonaisuutena tämä oli sujuvaa ja kiinnostavaa luettavaa, jos kohta samoja, etenkin Eväsojan opintoja koskevia, asioita toisteltiin välillä turhan paljon. Tuli kyllä selväksi miten tärkeä Sensei oli, mikä Eväsojan väitöskirjan aihe oli ja millaisia asuinpaikkaan perustuvia stereotypioita japanilaisilla on toisistaan.

Kirjan tiedot:

Minna Eväsoja: Rakkauden merkit: perheestä, parisuhteesta ja avioliitosta japanilaisittain | Gummerus 2025 | 208 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Paha mieli, paras mieli : Sensuuri

Haastekoonti: Lue maailma vuodessa

Lue maailma vuodessa -haaste päättyy nyt joulukuun lopussa ja haasteruudukkoni on nyt täynnä. Kiitos kivasta haasteesta, @mitaluimmekerran!

…Jonka tililtä löytyikin näppärät kysymykset tähän haastekoontiin.

1. Kuinka monta kirjaa luit haasteeseen?

Kaksitoista, yhden kuukaudessa.

2. Mitä lukemistasi kirjoista suosittelisit erityisesti muillekin?

Tina Harneskin Lumeenkylväjät ja Kikuko Tsumuran Unelma helposta työstä. Tykkäsin molemmista paljon eri syistä. Molemmissa esimerkiksi oli huumoria, mutta eri tavalla kirjoitettuna.

3. Mikä haastekohta tuntui vaikeimmalta? Miksi?

Lokakuu eli Väliamerikan tai Karibianmeren valtion kirjailijan kirjoittama kirja.

Minähän siis päätin itsekseni lukea haasteeseen vain naisten kirjoittamia suomennettuja kirjoja.

Pidin siitä kiinni, mutta se osoittautui tässä kohtaa turhankin haastavaksi. Suomennetuista kirjoista voisi nimittäin päätellä, että noilla alueilla kirjoitetaan vain kurjuuskirjallisuutta, jollainen Fernando Melchorin Hurrikaanien aikakin oli. Tottahan paikalliset kirjailijat kirjoittavat myös viihdettä ja muita genrejä, mutta ei se suomennoksissa näy.

Melkein annoin periksi ja luin jotain englanniksi, mutta sisulla läpi kurjuuden jne.. Myönnän valinneeni tähän tarkoituksella lyhyen kirjan.

4. Mitä kirjaa olisit tuskin lukenut ilman haastetta?

No ainakaan tuota Hurrikaanien aikaa en olisi… Tuskin myöskään Leïla Slimanin Kehtolaulua, koska luen harvemmin jännäreitä. Se oli kuitenkin hyvä!

5. Millaisia ajatuksia Lue maailma vuodessa -haaste ylipäätään jätti jälkeensä?

Ajatuksia herättävä haaste, joka toi oikein hyvin esiin sen, miten paljon olen jumiutunut länsimaiseen kirjallisuuteen, etenkin kotimaiseen ja alun perin englanniksi kirjoitettuun.

Voisin tehdä haasteen uudelleenkin ihan vain siksi, että lukisin sen kautta edes vähän laajemmin maailmalta.

Haasteeseen luetut kirjat:

Tammikuu: Pohjoisafrikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja

Leïla Slimani: Kehtolaulu (Marokko)

Helmikuu: Keski- tai eteläafrikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja

Petina Gappah: Muistojen kirja (Zimbabwe)

Maaliskuu: Alkuperäiskansaan kuuluvan kirjailijan kirjoittama kirja

Tina Harnesk: Lumeenkylväjät (saamelaiset)

Huhtikuu: Lähi-itään kuuluvan maan kirjailijan kirjoittama kirja

Zeina Abirached: Pääskysen leikki (Libanon)

Toukokuu: Suoraan japanista, koreasta tai kiinasta suomennettu teos

Chung Serang: Sisunin maailma (korea)

Kesäkuu: Kirjassa käsitellään maahanmuuttotaustaisuutta tai se on diaspora-kirjallisuutta

Balli Kaur Jaswal: Shergillin sisarusten odottamattomat seikkailut (punjabi-diaspora)

Heinäkuu: Etelä- tai kaakkoisaasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja

Nguyễn Phan Quế Mai: Vuorten laulu (Vietnam)

Elokuu: Kirjailija on Aasian maasta, jonka nimi loppuu -stan

Kamila Shamsie: Ystävistä parhain (Pakistan)

Syyskuu: Kirjailija on kotoisin ei-englanninkielisestä saarivaltiosta

Kikuko Tsumura: Unelma helposta työstä (Japani)

Lokakuu: Väliamerikan tai Karibianmeren valtion kirjailijan kirjoittama kirja

Fernanda Melchor: Hurrikaanien aika (Meksiko)

Marraskuu: Eteläamerikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja

Isabel Allende: Rouva Fortunan tytär (Chile)

Joulukuu: Kirja kirjailijalta, joka kuuluu kansaan, jonka valtiota ei ole (täysin) tunnustettu

Nadifa Mohamed: Kadotettujen hedelmätarha (Somalimaa)

Nadifa Mohamed: Kadotettujen hedelmätarha

Viisi aamulla.

Lue maailma vuodessa -haasteessa luettiin joulukuussa kirja kirjailijalta, joka kuuluu kansaan, joka valtiota ei ole (täysin) tunnustettu. Luin tähän Somalimaan pääkaupungissa Hargeisassa syntyneen Nadifa Mohamedin Kadotettujen hedelmätarhan.

Lukaisin Wikipediaa sen verran, että nimenomaan näiden kirjan vuosien tapahtumat ja niiden seuraukset johtivat siihen, ettei kirjailijan perhe koskaan palannut Lontoosta Somaliaan. 

Synkkä tarina sijoittuu siis vuosiin 1987 ja 1988, jolloin diktaattorin hallitsema Somalia muuttui entistä sotaisammaksi. Hallinto ryhtyi tukahduttamaan kapinaa armottomin ottein ja armeijan väkivallasta tuli arkipäivää. Käsiin räjähtävästä tilanteesta kerrotaan tässä kolmen hyvin erilaisen naisen kautta.

Tapahtumapaikkana on nimenomaan Hargeisa, jossa yksinäinen leski Kawsar, vasta 9-vuotias pakolaistyttö Deqo ja tunnollinen sotilas Filsan törmäävät toisiinsa traagisissa olosuhteissa. Sinänsä lyhyt hetki muuttaa kaikkien elämän ja jännäsinkin sitten koko kirjan ajan, miten ja milloin he taas tapaavat.

Näiden hetkien välillä tapahtuu paljon ja etenkin Filsan joutuu kohtaamaan karun todellisuuden ja sen, mitä armeija sotilailtaan vaatii. Deqon osuudet olivat verrattain kepeintä luettavaa, koska hänellä ei ollut aivan samanlaista ymmärrystä tapahtumista kuin aikuisilla naisilla. Deqo todisti kyllä karmeuksia, mutta ne eivät menneet ihan niin syvälle ihon alle kuin Kawsarilla ja Filsanilla.

Kolmikon kohtalot kertovat myös siitä, millaista on olla nainen yhteiskunnassa, jossa naisen arvo on aina vähäisempi kuin miehen vaikka tasa-arvoa poliittisissa palopuheissa on maalailtukin.

Koko ikänsä hänet on jätetty pölyttymään näkymättömänä kuin taulu seinällä, ja joskus itkeminen ja karjuminen ja jonkun kimppuun hyökkääminen tuntuu ainoalta tavalta tulla ikinä kuulluksi.

(s. 178)

Tämä ei todellakaan ollut mikään hyvän mielen kirja, mutta tykkäsin tästä paljon. Kirja oli nopea lukea ja odotin koko ajan mitä seuraavaksi tapahtuisi. Viattomien siviilien elämän murentumista oli surullista seurata etenkin kun tietää, millainen tilanne Somaliassa nytkin on.

Kirjan tiedot:

Nadifa Mohamed: Kadotettujen hedelmätarha | Atena 2014 | 283 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: The Orchad of Lost Souls (2013) | Suomennos: Heli Naski

Luettu myös:

Mari A:n kirjablogi, Reader, why did I marry him?, Kartanon kruunamaton lukija ynnä muut

Haasteet:

* Lue maailma vuodessa : Joulukuu: Kirja kirjailijalta, joka kuuluu kansaan, joka valtiota ei ole (täysin) tunnustettu

* Paha mieli, paras mieli : Katkeruus

Ali Hazelwood: Mate

The child had been trained well - not by her family, but by life.

Luin tuossa taannoin ensimmäisen Ali Hazelwoodini, romantasia Briden. Ihmissusien testosteronia pursuava alfaurospörhistely ei oikein vakuuttanut, mutta tykkäsin päähenkilö Miserysta.

Tässä vasta ilmestyneessä jatko-osassa Mate on eri päähenkilö, vampyyri Miseryn bestis Serena. Serenalle on valjennut hiljattain, että hän on biologinen epätodennäköisyys, ihmisen ja ihmissuden lapsi. Vampyyrit haluavat hänet hengiltä, kirjassa on outo ihmissusikultti ja muutakin potentiaalia kiinnostavuuteen.

Mutta mihin kirja käyttääkään sivunsa? Siihen, että nämä pölvästit eivät ymmärrä Serenan outojen oireiden johtuvan vanhasta kunnon kiimasta. Kuvailun perusteella noin kolmimetrinen alfakönsikäs Koen sytyttää tulen pikkuisen Serenan kupeisiin, mutta ihmissusien kuuluisa hajuaistikaan ei havaitse liekkien aiheuttamaa savua.

Kirja oli suoraan sanottuna tylsä eikä siinä loppujen lopuksi tapahtunut paljon mitään. Koen on sietämätön ja töykeä, ja edustaa juuri sitä sankarityyppiä, jonka vuoksi en juuri romantasiaan koske.

(Jos kellään on suosituksia romantasiasta, jossa ah niin ihana urho ei ole misogynistinen pässi, otan niitä mielelläni vastaan!)

Jatkoin kirjan lukemista ihan vain siksi, että halusin tietää mikä hiivatti saa nämä tollot viimein tajuamaan mistä on kyse. Kun lamppu lopulta syttyy, seuraa tietenkin sivukaupalla jyystöä, jossa Serena vikisee ja Koen painaa kuin siitossonni. Tyypiksi, joka ei ole koskenut naisiin sitten teinivuosiensa, hän kykenee kerrassaan ihmeellisiin suorituksiin sängyssä.

Eniten minua ärsytti se, että Serena on niin passiivinen hahmo muuallakin kuin vällyjen välissä. Bridessa Miserylla oli omia suunnitelmia ja agendaa, Serenalla ei ole. Tylsempää tarinan sankaritarta saa hakea.

Minun ja Hazelwoodin tiet eroavat tämän kirjan myötä. Ymmärrän oikein hyvin, että hänen käyttämänsä troopit ja hahmotyypit vetoavat muihin lukijoihin, mutta minuun ne eivät vain iske.

Kirjan tiedot:

Ali Hazelwood: Mate | Sphere 2025 | 448 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Paha mieli, paras mieli : Mansplaining

* Älä aloita uutta sarjaa : Duologian toinen osa

Haastekoonti: Helmet-lukuhaaste 2025

Onnistuin olemaan ajoissa liikkeellä ja sain tämän vuoden Helmet-lukuhaasteen luettua ennen uuden haasteen julkaisemista. Puolivahingossa kylläkin, en yhtään muistanut, että uusi haaste tulee jo ennen joulua.

Tänä vuonna haasteen suorittaminen tuntui helpolta. Kohdat täyttyivät kuin itsestään ja vain muutamaan kohtaa piti etsiä kirja, jota en ehkä olisi muuten lukenut. Yllätyin siitä, että jopa haastavalta näyttänyt kohta 21. Kirjassa on muusikko täyttyikin jo alkuvuodesta (Malinda Lo: A Scatter of Light).

Haaste taisi olla paria kirjaa vaille jo loppukesästä, mutta ne pari sitten venyivätkin loppuvuoteen asti. Kohta 1. Kirjan nimessä on alistuskonjunktio piti etsiä erikseen, mutta toisaalta olin kyllä aikonut lukea Mimmu Tihisen Kun hiljaisuus valehtelee -kirjan joskus. Se joskus koitti nyt. Ihan viimeiseksi jäi sinänsä helppo kohta 5. Kirja, jonka joku muu on valinnut sinulle (Eeva Tenhunen: Mustat kalat).

Kaikki haasteeseen lukemani kirjat löytyvät täältä.

Vuoden 2026 haaste on siis julkaistu jo ja ensivaikutelmani on, että se on haastavampi kuin tämänvuotinen. En kuitenkaan lue siihen mitään ennen ensi vuotta, joten silmäilen lainojani, varauksiani ja nälkävuoden pituista lukulistaani sitä silmällä pitäen vasta myöhemmin.

Eeva Tenhunen: Mustat kalat

Pohjoisimman Suomenmaan etäisimmillä seuduilla sijaitsee Ruotsin hallintoon kuuluva linna, jota sanotaan Uudeksi linnaksi (Nova Arx).

Tämän vuoden Helmet-lukuhaasteen viimeinen puuttuva kohta oli “kirja, jonka joku muu on valinnut sinulle”. Laura valitsi minulle tähän Eeva Tenhusen dekkarin Mustat kalat, joka ilmestyi alun perin vuonna 1964.

Tarinassa seikkaillaan kesäisessä Olavinlinnassa, jossa tapahtuu pari pientä murhaa. Niihin sotkeentuu parikymppinen Liisa, joka on linnassa kesätöissä oppaana. Oppaiden lisäksi linnassa pyörivät niin turistit kuin arkeologinen kaivausryhmäkin, joten epäiltyjä riittää.

Olipahan herttaisen 60-lukuinen kirja! Ajankuva, kirjoitushetkensä nykyaika, oli tässä se ehdoton vahvuus. Kännyköistä ei ole tietoakaan, tupakkaa palaa jatkuvasti ja jokainen itseään kunnioittava kahvinkeittäjä pistää tarjolle myös voileipiä. Melkein tuli nälkä tätä lukiessa.

Ehkä kodikkaimmassa kohtauksessa ystäväkolmikko viettää iltaa voileipien ja kirjojen parissa, jokainen lukemassa kirjaansa omassa nurkassaan, mutta silti yhdessä. Liisa luki Nalle Puhia! Minustakin oli kiva lukea kirjaa, jossa ystävien kanssa rauhoituttiin yhdessä ja jossa uutisetkin saatiin joko painetusta sanomalehdestä tai radiosta.

Toisaalta oli tässä niitä 60-luvun huonojakin puolia. Miehiä kutsutaan ylioppilaiksi, kandeiksi, maistereiksi ja noin ylipäätään tittelinsä kautta. Nuoret naiset ovat aina neitejä siitäkin huolimatta, että he opiskelevat aivan yhtälailla kuin nämä ylioppilasmiekkosetkin. 

Samoin meinasi mennä hermo komisario Hallan kanssa. Mokoma keski-ikäinen setämies holhosi Liisaa koko ajan. Luin Kirjasammosta, että jatko-osissa he menevät naimisiin keskenään. Voi Liisa, olisit valinnut paremmin…

Ajankuvaan liittyy vahvasti kuvaus Olavinlinnasta ja siihen liittyvistä taruista. Linnan vesissä on mustia kaloja ja kummituskalustoon kuuluu tietenkin traaginen neito. Vaikka linnaa ja opaskierroksia kuvataan todella tarkasti, olisi ollut kiva, jos kirjassa olisi ollut lisänä linnan pohjapiirros.

Murhamysteerinä tämä ei ollut niin kovin jännittävä tai yllättävä, mutta kulki selkeästi Agatha Christien jalanjäljissä. Liisa olisi sopinut hyvin samaan tarinaan neiti Marplen tai Hercule Poirot’n kanssa!

Kirjan tiedot:

Eeva Tenhunen: Mustat kalat | Crime time 2013 (1. p. 1964) | 208 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Luetut, lukemattomat, Hurja hassu lukija, Lukemattomat luettavat ynnä muut

Haasteet:

* Helmet 2025 : 5. Kirja, jonka joku muu on valinnut sinulle

* Paha mieli, paras mieli : Setämieskatse

Isaac Asimov: I, Robot

Isaac Asimov was born in Russia, on January 2nd, 1920.

Miten vaikeaa oli löytää kirja, jossa mainitaan robotiikan kolme lakia? Hyvin vaikeaa. Ottaen huomioon miten tunnettu konsepti on, sitä on käytetty yllättävän vähän Asimovin jälkeen. Ainakaan niin, että sitä millään haulla löytäisi.

Wikipediassa mainitut muutamat kirjat eivät vaikuttaneet erityisen kiinnostavilta, joten loppujen lopuksi päätin lukea sen ihan alkuperäisin I, Robot -novellikokoelman. …Joka ei tietenkään ollut saatavilla kirjastossa, joten päädyin sitten tähän lyhennettyyn versioon, joka on itse asiassa tarkoitettu englanninkielen opiskelijoille.

Tässä on mukana CD-levykin! En kuunnellut.

Tässä nimenomaisessa painoksessa on muutama novelli, joita ehkä on lyhennetty tai sitten ei. En verrannut niitä alkuperäisiin. Novelleissa kuvataan erilaisia, enimmäkseen eettisiä ongelmia, joita älykkäiden robottien luominen on aiheuttanut.

Päällimmäisenä tästä jäi mieleen se, miten samankaltaisina tekoälyyn ja robotteihin liittyvät pelot ovat säilyneet nämä noin 70 vuotta. Voiko niitä todella kontrolloida edes tarkkaan määritellyillä säännöillä? Ihminenkin on jo erinomainen porsaanreikien löytäjä. Entä jos robotti alkaakin uskoa korkeampaan voimaan luojanaan, ei puutteelliseen ihmiseen?

Lukiessa koin myös erityisen ärsyttävänä sen, että näissä oli vain kaksi naishahmoa. Ensimmäinen on ylihuolehtiva äiti, jonka aviomies tietenkin osoittaa olevan väärässä roboteista. Toinen on tohtori Susan Calvin, robottipsykologi, jonka tehtävä on ymmärtää robotteja. Ilmeisesti hän on ainoa naistutkija maailmassa, muut kun ovat miehiä, ja lisäksi häneen on liitetty hyvin stereotypisia ajatuksia mustasukkaisuudesta ja kateudesta.

Mutta, tiivistyyhän tässä toki hyvin ajankuva ja ne ajatukset, joita kehittyvä teknologia on 1950-luvulla ihmisissä herättänyt. Aina joskus sitä muistaa, miten nopeasti maailma on muuttunut. Ei kuitenkaan ihan niin nopeasti kuin esimerkiksi tässä povataan, koska ei meillä sentään vielä ole tällaisia inhimillisiä robotteja, emmekä myöskään ole levittäytyneet asumaan ympäri aurinkokuntaa.

Kirjan tiedot:

Isaac Asimov: I, Robot | MacMillan 2009 (1. p. 1950) | 96 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Robotti-lukuhaaste : Robotiikan kolme lakia

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa on robotti tai tekoäly

Natalie Jenner: Jane Austenin talo

Hän lepäsi polvet koukussa matalalla kivimuurilla ja venytti selkärankaansa kiveä vasten.

Lukemisen puolesta joulukuu on käynnistynyt hyvin hitaasti (hyvin, hyvin hitaasti), mutta saimme kuitenkin Lauran kanssa luettua loppuun Natalie Jennerin Jane Austenin talon.

Jos yhtään fanitat Austenia, tämä kirja on kirjoitettu sinulle. Aina kun tarinassa oli vähänkään tilaisuutta Austenin ja hänen kirjojensa ylistämiselle, kirjailija tarttui siihen epäröimättä. Olen itsekin tykännyt Austenista, mutta välillä nämä suitsutukset menivät mielestäni hieman liian ylitsevuotaviksi.

Tarina itsessään sijoittuu enimmäkseen toisen maailmansodan jälkeiseen englantilaiseen Chawtonin kylään. Pieni sekalainen joukko Austen-faneja lyöttäytyy yksiin pelastaakseen kirjailijan kotitalon ja kotikirjaston. Upouudelle kerholle niillä on ennen kaikkea kulttuurihistoriallista arvoa, monille muille vain rahallista.

Tämä oli vallan luettava lukuromaani, jossa seurataan etupäässä Austen-kerholaisten omia pieniä draamoja. Löytyy muun muassa petollisen miehen kynsiin jäävä Hollywood-tähti, koulun johtokunnalle liian feministinen nuori naisopettaja, keski-ikäinen surumielinen leskilääkäri sekä hiljaa isänsä vallankäytölle alistunut Austenin suvun perillinen.

Juonellisesti tässä ei kovin suuria yllätyksiä ollut ja yksi niistä paljastui vasta aivan loppupuolella. Sen suhteen kävi sikäli huonosti, että se pyyhkäistiin maton alle eikä sillä ollut loppujen lopuksi yhtään mitään merkitystä juonen kannalta. Herää epäilys, että kirjailija huomasi tämän yhden hahmon selvinneen melkein koko kirjasta ilman Suurta Draamaa, ja jotain piti keksiä ilman koko kirjan uudelleenkirjoittamista.

Pidin ehkä eniten siitä, miten tärkeänä kirjallisuus ja kulttuuriperintö tässä esitetään. Jane Austen yhdistää tarinassa erilaisista lähtökohdista tulevia eri-ikäisiä henkilöitä. Jokainen heistä löytää jotain itselleen tärkeää Austenin kirjoista. Suvun jäljellä oleva maallinen omaisuus koetaan tärkeäksi nimenomaan osana kulttuuriperintöä.

Chawtonin kylä ja Austenin kotitalo ovat oikeasti olemassa. Loppusanoissa kirjailija sanookin paikkojen olevan todellisia, mutta tapahtumien ja hahmojen fiktiivisiä.

Kirjan tiedot:

Natalie Jenner: Jane Austenin talo | Minerva 2021 | 328 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: The Jane Austen Society (2020) | Suomennos: Jänis Louhivuori

Luettu myös:

Kasoittain kirjoja, Amman kirjablogi, Ankin kirjablogi ynnä muut

Marraskooste

Marraskuussa jumiuduin lukemaan Isabel Allenden Rouva Fortunan tytärtä tuskallisen pitkäksi aikaa. Hyvä kirja, mutta minulle hyvin hidas lukea ja sen vuoksi luinkin sitten vähemmän kuin olin ajatellut lukevani. No, nyt se on kuitenkin luettu!

Kieltämättä aikaa on mennyt myös siihen, että olen innostunut katsomaan Rillit huurussa -sarjaa. Jostain syystä en päässyt siihen mukaan silloin kun se alun perin tuli telkkarista, mutta nyt olen viihtynyt nörttihuumorin parissa. Onneksi kirjastossa on DVD:t ja se kuuluisa pitkä häntä leffojen ja sarjojenkin osalta.

Marraskuun kivoin lukukokemus oli Maija Kajannon Talvikaupungin valot. Tykkäsin sen erilaisesta joulusta!

Joulukuussa tavoitteeni on taputella loppuun sekä Helmet- että Robotit-lukuhaasteet. Kirjatkin on jo valmiina, kun nyt vain saisi ne luettua.

Tällä hetkellä luen Natalie Jennerin Jane Austenin taloa Lauran kanssa osana Austen-projektia. Sen puitteissa yritimme myös Vera Nazarianin Mansfield Park and Mummies -kirjaa, mutta se oli suoraan sanottuna niin tylsä, että jätimme sen lopulta kesken.

Ja tämä oli muuten blogini postaus numero 1000! Enpä olisi huomannutkaan jollei blogger itsessään pitäisi kirjaa postausten määrästä.

Luetut

Mokumokuren: The Summer Hikaru Died #05

Meni ihan tunteisiin. Kokonaisuutena hieno sarja, jossa kauhuelementit ovat sekä kauhua että vertauskuva ulkopuolisuuden tunteelle. Ei ole helppoa olla sateenkaareva pikkukylässä.

Enni Mustonen: Pikkupappilan joulu

Wanhan ajan joulua huokuva pieni kirja, joka aloittaa uuden sarjan.

Pertti Jarla: Fingerporin talvirieha

Teema-fingerporiin ei sattunut kovin montaa minua naurattanutta strippiä, mutta muutama kuitenkin. Siinä suhteessa Fingerporit eivät koskaan petä.

Peter Brown: The Wild Robot Escapes & The Wild Robot Protects
Ihan harmittaa ettei tätä sarjaa ole suomennettu.

Jarkko Vehniäinen & Marja Lappalainen: Kamala luonto - Eläimenfilosofiaa

Kiva kokoelma niitä filosofisempia Kamala luonto -strippejä. Mukana on oli monta suosikkia.

Lynn Messina: Pahaenteinen palatsi
Jopa oli pitkäveteinen osa sarjaan, josta olen kyllä muuten tykännyt.

Maija Kajanto: Talvikaupungin valot

Virkistävän erilainen joulukirja joulunvietosta isossa kaupungissa.

Rey Terciero & Bre Indigo: Northranger
YA-sarjakuvan keskiössä olivat homofobia ja rasismi, joten ei mikään hyvän mielen kirja tämä.

Leena Paasio: Tuuli kääntyy etelään

Mukaansatempaavaa viihdettä Utön saarella.

Mimmu Tihinen: Kun hiljaisuus valehtelee

Kiva arkinen nuorten selkokirja.

Isabel Allende: Rouva Fortunan tytär

Hyvä kirja, mutta todella hidas luettava.

Isabel Allende: Rouva Fortunan tytär

Kaikilla on syntyessään jokin erikoinen kyky.

Lue maailma vuodessa -haasteessa luettiin marraskuussa eteläamerikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja. Luin tähän chileläisen Isabel Allenden Rouva Fortunan tyttären, ja tähän operaatioon tuntuikin menevän puoli marraskuuta.

Alun perin aioin lukea Allendelta tätä tunnetumman Henkien talon, mutta kävikin ilmi, että se on sarjan itsenäinen kolmas osa. Sarjan aloittaa tämä Rouva Fortunan tytär, joten päätin lukea sen.

Tässä seikkaillaan 1800-luvun puolivälin Chilessä ja Kaliforniassa. Orpotyttö Eliza saa kodin Valparaíson englantilaisesta siirtokunnasta naimattoman sisarusparin luota. Teini-ikäisenä Eliza rakastuu, raskautuu ja päättää seurata Kalifornian kultakuumeen väkivaltaisiin pyörteisiin kadonnutta sulhoaan.

Tykkäsin hahmoista ja juonesta, ja näkökulma kultakuumeeseen oli kiinnostava. Siinä vaiheessa tarinaa seurataan sekä mieheksi naamioitunutta Elizaa että hänen ystäväänsä, kiinalaista Tao Chi’enia. Eliza ei löydä Kaliforniasta aivan sitä, mitä on etsimässä, mutta tarkoituksen ja onnen hän kyllä lopulta löytää.

Kaikesta kiinnostavuudestaan huolimatta koin kirjan todella työlääksi lukea. Halusin lukea sen! Maailma ja hahmot kiinnostivat! Lopputulema tykkäsin kirjasta!

Ja silti se oli todella raskas ja hidas luettava alle 400 sivuiseksi kirjaksi. Tuntui, että luin paljon pitempääkin kirjaa ja jokainen sivu ja juonenlanka oli todella täysi.

Mietin, millä sanalla tunnetta kuvaisi, ja tuo täysi on ehkä paras. Tarina kerrottiin aivan toisella tavalla kuin mihin olen tottunut. Kaikkea kuvattiin tarkasti ja kaikilla aisteilla, ja tarina saattoi harhautua kesken yhden asian aivan toisille poluille. Alkuperäiseen pointtiin palattiin sitten muutaman sivun jälkeen, kun sivujuoni oli käyty yksityiskohtaisesti läpi.

Kerrontatyyli muistutti itse asiassa tähän haasteeseen viime kuussa lukemaani Hurrikaanien aikaa. Se sai pohtimaan, että ehkä tällainen kerrontatapa on eteläamerikkalaiselle kirjallisuudelle ominainen? Pitäisi varmasti lukea lisää kyseisen maanosan kirjallisuutta, jotta voisin antaa paremman arvion asiasta.

Joka tapauksessa, hyvä kirja ja jäi sellainen olo, että voisin joskus lukea tähän ne jatko-osatkin. Täytyy tosin olla sillä tuulella, että jaksan tarpoa tällä tavoin kerrotussa tarinassa.

Kirjan tiedot:

Isabel Allende: Rouva Fortunan tytär | Otava 2000 | 367 sivua | Kirjastosta

Espanjankielinen alkuteos: Hija de la fortuna (1999) | Suomennos: Sulamit Hirvas

Luettu myös:

Nenä kirjassa, Kirjasähkökäyrä, Kirjakaapin avain ynnä muut

Haasteet:

* Lue maailma vuodessa : Eteläamerikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja

* Paha mieli, paras mieli : Kuolemanpelko

Mimmu Tihinen: Kun hiljaisuus valehtelee

On kahdenlaisia salaisuuksia.

Piti lukemani tämä Mimmu Tihisen Kun hiljaisuus valehtelee jo viime vuonna, mutta niin se vain jäi. No, nyt se sopii hyvin puuttuvaan Helmet-kohtaan, joten onni onnettomuudessa?

Kyseessä on siis nuorten selkokirja, joka kertoo juuri 16-vuotta täyttävästä Rikusta. Synttäripäivänään hän saa viestin, jossa täysin tuntematon Luka ilmoittaa olevansa hänen isoveljensä. Siitäpä se perhesalaisuus sitten paljastuukin. Samaan aikaan Rikua painaa uintiharrastus, jonka osalta on tehtävä tärkeä päätös.

Olen lukenut Tihiseltä muitakin selkokirjoja ja tykännyt niistä. Tämäkin kirja on hyvä osoitus siitä, että selkokirjan ei tarvitse aliarvioida lukijaansa. Tässä on monta toisiinsa vaikuttavaa juonenlankaa.

Rikun perhe on monikulttuurinen: isä on suomalainen ja äiti on japanilainen. Valitettava osa Rikun kasvukokemusta on ollut hänen kohtaamansa rasismi.

…joka nousee Rikun mieleen kun Luka haluaa tavata hänet. Tietääkö veli, että Riku ei näytäkään ihan tyypilliseltä suomalaiselta?

…tietää, koska isä on pitänyt häneen salaa yhteyttä. Rikun äitikin on tiennyt, että isällä oli poika jo heidän tavatessaan. Kukaan ei vain ole kertonut Rikulle asiasta ja hän alkaa nopeasti vihata salailua.

…mutta huomaa sitten syyllistyneensä itse samaan. Paras ystävä ja sekauintijoukkueen muut jäsenet kun eivät tiedä, että Riku haluaa lopettaa kilpauinnin. Hän rakastaa uintia, mutta on alkanut inhota kaikkea kilpailuun liittyvää suorituspaineista bussimatkoihin.

Monisyinen tarina etenee nopeasti eikä kaikkiin ongelmiin ja kysymyksiin löydy vastausta. Tarina jättää siis tilaa mielikuvitukselle ja pohdinnalle siitä, mitä Rikun elämässä sen jälkeen tapahtuu.

Pidin tästä ja toivonkin, että tämä löytyy monesta yläkoulun kirjavinkkaussetistä! Menisi varmasti ainakin urheilua harrastaville pojille.

Kirjan tiedot:

Mimmu Tihinen: Kun hiljaisuus valehtelee | Uljas & Lucia 2024 | 104 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Helmet 2025 : 1. Kirjan nimessä on alistuskonjunktio

Leena Paasio: Tuuli kääntyy etelään (Kotisatama #01)

Keskellä Saaristomerta häämötti yksinäinen graniittimajakka.

Olen tykännyt Leena Paasion merihenkisistä nuortenkirjoista, joten pitihän se lukea tämä aikuisten kirjakin. Tuuli kääntyy etelään aloittaa Meriön sisaruksista kertovan Kotisatama-sarjan.

Tässä kirjassa Meriöistä nuorimman eli Hennan nousujohteinen perämiehen ura Karibianmerellä seilaavalla risteilijällä saa jäädä. Hän palaa kotiinsa Utön saarelle huolehtimaan muistisairaasta äidistään. Samalla hän opiskelee luotsiksi ja - kuinkas muutenkaan - löytää myös rakkauden.

Yllätyksenä: tämä itse asiassa sijoittuu samaan jatkumoon Paasion Meren koskettamien kanssa! Sitä ei ole mikään pakko lukea ymmärtääkseen tämän, mutta sen lukeneelle tässä on tuttuja hahmoja ja tuttu Utön kyläyhteisö.

Mietin lukiessani, että tällainen saman maailman hyödyntäminen nuorten ja aikuisten kirjoissa ei ole yhtään hassumpi idea ja sitä soisi olevan enemmänkin. Kuvittelisin, että kirjailijallekin on helpompi kun ei tarvitse keksiä samaa tarinan taustaa uudestaan.

Viihdyin tämän parissa oikein hyvin ja etenkin saaristolaiselämän todentuntuisuus oli mukavaa luettavaa. Henna ei kaipaa tyyntä valtamerta, vaan kotoisan epävakaata Saaristomerta. Vaahtopäisenä raivoava meri, sankka sumu ja viiltävän kylmä tuuli tuovat hänelle rauhan. Minulle meri on melko vieras elementti, mutta sivuilta huokuvasta kotiseuturakkaudesta oli kiva lukea.

Luotsin työtä ja sen tärkeyttä kuvataan hyvin, enkä itse asiassa ole tainnut koskaan perehtyä työn yksityiskohtiin näin hyvin. Ammatin esittely ei silti tunnu raskaalta infodumppaukselta, vaan luontevalta osalta tarinaa.

Tärkeässä osassa on myös Utön kyläyhteisö. Ankarissa ja eristäytyneissä oloissa ollaan totuttu auttamaan toisia, ja melkein kaikki kyläläiset ovatkin Hennalle tuttuja jo lapsuudesta. Väestön ikääntyminen ja turismin väheneminen ovat ongelmia, jotka saarelaisten on tässä ratkaistava jottei saaren toiminta kuihdu.

Pidin Hennastakin, jos kohta näköjään luin häntä väärin. Kirjan lopussa mainittiin muistaakseni parikin kertaa, miten taitava hän on lukemaan ihmisiä. Ja minä kun olin ajatellut, että onpas hän kärkäs tuomitsemaan tuntemattomia ihmisiä omien ennakkoluulojensa perusteella, kerrankin uskottava ja realistisen ärsyttävä vika päähenkilöllä...

No, kuitenkin, lopputulemana hyvää ja mukaansatempaavaa viihdekirjallisuutta, joka vie Utön saarelle. Jatko-osa on jo varauksessa!

Kirjan tiedot:

Leena Paasio: Tuuli kääntyy etelään | WSOY 2025 | 393 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Luonto sivuilla : Rauha

Rey Terciero & Bre Indigo: Northranger

Rey Tercieron ja Bre Indigon sateenkaareva YA-sarjakuva Northranger on näköjään saanut inspiraationsa Austenin Neito vanhassa linnassa -kirjasta. En tiennyt tätä etukäteen ja se on vielä lukematta, joten nyt jäi varmasti jokin taso tästä tarinasta ymmärtämättä.

Northrangerissa ollaan nykypäivässä, enimmäkseen texasilaisella ranchilla. Kauhuelokuvia fanittava kaupunkilaispoika Cade joutuu kesän ajaksi apukädeksi ranchille, jossa tuntuu olevan paitsi synkkiä salaisuuksia, myös ah niin söpö Henry.

Latinotaustainen Cade tietää varsin hyvin miten rasistinen ja homofobinen Texas on, joten hän ei ole kertonut vielä kenellekään tykkäävänsä pojista. Kirjan teemana ovatkin salaisuudet ja myös väärinymmärrykset. Omien kokemustensa perusteella Cade olettaa ihmisistä usein pahinta.

Tarina oli itse asiassa aika tummasävyinen. Melkein jokaisella hahmolla on jonkinlainen tragedia takanaan, ja se näkyy esimerkiksi alkoholismina ja kuolemanpelkona. Cade on kiinnostunut kauhuelokuvista siksi, että hän tuntee jonkinlaista yhteenkuuluvuutta sekä elokuvien halveksittujen hirviöiden että pelokkaiden uhrien kanssa.

(Itse asiassa tästä tuli vähän mieleen The Summer Hikaru Died, jossa on samanlaista “olen varmasti kaikkien silmissä hirviö seksuaalisuuteni vuoksi” -teemaa.)

Kun epäröit, kysy kuolleilta.
(s. 97)

Caden perhe on uusperhe, jossa isä- ja siskopuoli ovat mustia. Isäpuoli ymmärtää hyvin Caden kokeman rasismin, mutta heittelee ohimennen ajattelemattoman homofobisia kommentteja. Loppupeleissä hän on silti Caden puolella ja oli itse asiassa kiva lukea kohtaus, jossa hän ymmärtää tehneensä väärin ja päättää toimia vastaisuudessa paremmin.

Henryn painolasti on vähän erilainen. Hän ei ole kokenut rasismia, mutta hänen isänsä on raivoava konservatiivi armeijaupseeri, jonka asenne tekee elämän vaikeaksi paitsi Henrylle, myös hänen siskolleen. Tässä talossa ei homoilla ja tytöt ovat toisen luokan kansalaisia jne., menköön roskiin koko äijä.

Tarinassa oli kevyempiäkin kohtia, mutta kokonaisuutena tämä ei ollut mikään hyvän mielen kirja. Ensirakkaus on söpöä, mutta se täytyy kokea salassa ja pelossa. Ranchilla on kivoja eläimiä, mutta osa niistä päätyy omaan pataan. Lopussa aurinko paistaa risukasaan, mutta monille traumoista paraneminen on vasta alussa.

Kirjan tiedot:

Rey Terciero & Bre Indigo: Northranger | HarperAlley 2023 | 229 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Paha mieli, paras mieli : Riippuvuus

Maija Kajanto: Talvikaupungin valot

Vilma raapaisi tulitikun, ojensi sen kohti takkaan ladottuja sytykkeitä ja katsoi, kuinka liekki lähti kiipeämään pieniksi pilkottujen klapien väliin.

Tämä Maija Kajannon Talvikaupungin valot oli se toinen tälle vuodelle varaamani joulukirja. Oikeastaan vähän harmittaa, että sain sen varausjonosta näin varhain. Olisin lukenut tämän mieluusti vielä lähempänä joulua, jotta tämän joulutunnelma olisi tuntunut vieläkin jouluisemmalta.

Tässä siis nelikymppinen Vilma lähtee viettämään jouluviikkoja Helsinkiin. Takana on tuore avioero, ja teini-ikäiset lapset viettävät joulun exän kanssa vanhassa kodissa. Vilma haluaa tehdä pienen pesäeron elämäänsä ja oppia olemaan itsensä kanssa. Tuttavan vapaa airbnb-yksiö tarjoaa tilaisuuden olla yksin kaikkien keskellä.

Tarinassa ollaan viettämässä viihdekirjallisuudelle aika epätavallista joulua. Yksin! Kaupungissa! Ilman riisipuuroa ja hössöttäviä sukulaisia! Salskea joulurakkaus onkin salskea jouluhoito!

Tykkäsin tästä todella paljon! Vilman elämäntilanne ei ole minun ja minusta on kiva viettää joulu niin kuin sen vietän. Mutta olen silti joskus miettinyt, millaista olisi viettää juuri tuollainen joulu: yksin isossa kaupungissa tehden juuri sitä, mitä haluan oli se perinteisen jouluista tai ei.

Vilma rakentaa tässä elämänsä ensimmäistä joulua, jolloin hän saa olla vain ja ainoastaan oma itsensä ja itseään varten. Oli mukavaa lukea siitä, miten hän alkaa muistaa millainen ihminen hän on äitiyden ja parisuhteen alla. Viestejä jatkuvasti lähettelevä, arjessa (muka-)avuton ex sai minultakin yhtä kirpeän vastaanoton kuin Vilmalta.

Tarina on myös oikea Helsingin matkailumainos, välillä vähän liikaakin. Puuttui vain pääsylippujen hinnat ja kartta, johon kohteet oli merkitty (mikä olisi itse asiassa ollut hyvä lisä). Vilman mukana kierrellään katsomassa Helsingin nähtävyyksiä ja osallistutaan kaupungin tarjoamiin tapahtumiin. Niistä muodostuu omanlaisensa joulutunnelma.

Oli myös kiva, että tämä ei ollut romanssi. Vilmalla on exä ja sutinaa ja ovi raottuu romanssiin tulevaisuudessa, mutta tarinan pääasia se ei ollut.

Eli suosittelisin joulukirjoja kaipaaville! Kirja oli sopivan pituinen, itsenäinen tarina. Se ei ainakaan minun mielestäni tarvitse jatko-osaa, koska tällainen joulu oli luultavasti Vilmallekin ainutlaatuinen kokemus.

Kirjan tiedot:

Maija Kajanto: Talvikaupungin valot | WSOY 2025 | 192 sivua

Lynn Messina: Pahaenteinen palatsi (Beatrice Hyde-Clare ratkaisee #06)

Jos Beatrice Hyde-Clare olisi ymmärtänyt, että kieltäytyessään kihlattunsa hienovaraisesta muutoksesta heidän avioliittovaloihinsa hän antaisi miehen isoäidille mahdollisuuden kerätä huoneen täyteen ihmisiä todistamaan onnellista tapahtumaa, hän olisi oitis suostunut kihlattunsa pyyntöön.

Lynn Messinan historiallinen pehmodekkarisarjan suomennokset ovat edenneet kuudenteen osaan. Pahaenteinen palatsi jatkaa suoraan siitä, mihin edellinen osa jäi.

Bea ja Kesgraven herttua vihitään heti kirjan alussa. Seuraavat pari päivää Bea ratkaisee naapurissa tapahtunutta murhaa. Pankkiiritalouden huippukokki on hujautettu päättömäksi ja palvelijat syyttävät tapahtumasta toisiaan.

Yritin keksiä tästä jotain positiivista sanottavaa, ja se on tässä: ideasta olisi saanut ihan mukavan novellin. Huippukokin raa'an murhan tutkiminen, talouden värikäs palveluskunta ja Bean ensiaskeleet herttuattarena olisivat kantaneet lyhyen tarinan.

400 sivun mittaisena romaanina tämä oli pitkästyttävä pettymys. Tämä oli niin tuskallisen hidas, että välillä teki mieli heittää tämä seinään. Eräskin keskustelu kesti 80 sivua (kahdeksankymmentä!), eikä siinä paljastunut yhtään mitään tärkeää.

Pituutta lisäsi se, että melkein jokaisen repliikin välillä oli muutama sivu Bean sisäistä jaarittelua. Aiheet olivat aina samat: joko hän ihasteli herttuaansa, totesi melkein kaikkien miesten halveksivan häntä tai naisia noin yleisesti, tai tajusi sadatta kertaa olevansa omg herttuatar, kuka olisi uskonut!

Olen tykännyt sarjasta tähän asti, joten oli todella ikävää todeta tason notkahtaneen näin paljon. Tämä ei herättänyt mitään innostusta lukea sarjan seuraavaa osaa. Luultavasti kuitenkin selaan sitä sitten kun se suomennetaan. Jos vastaan ei tule tällaista tylsyyttä, saatan vielä antaa sille mahdollisuuden, mutta juuri nyt se tuntuu hyvin epätodennäköiseltä…

Kirjan tiedot:

Lynn Messina: Pahaenteinen palatsi | Aula & Co 2025 | 405 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: A Sinister Establishment (2020) | Suomennos: Meri Kapari

Haasteet:

* Paha mieli, paras mieli : Halveksunta

* Älä aloita uutta sarjaa : Sarjan 4., 5., 6. tai 7. kirja

Peter Brown: The Wild Robot Escapes & The Wild Robot Protects (The Wild Robot #02 & #03)

Our story begins in a city, with buildings and streets and bridges and parks.

Luin Peter Brownin The Wild Robot -sarjan ensimmäinen osan helmikuussa ja varasin jo silloin toisen osa. Kesti näin kauan saada se luettavaksi ja nyt luinkin kaksi osaa peräkkäin.

Nämä ovat nopeasti luettavia lastenkirjoja ja mielestäni on harmillista, ettei näitä ole suomennettu. Nämä olisivat erinomaisia esimerkiksi luokassa yhdessä luettavaksi ja näiden pohjalta olisi helppo viritellä keskustelua eri aiheista.

The Wild Robot Escapes -kirjassa robotti Roz on päätynyt maatilalle työrobotiksi. Roz teeskentelee olevansa aivan tavallinen robotti, mutta kaipaa koko ajan takaisin omalle saarelleen ja hanhipoikansa luokse. Roz alkaakin kehitellä pakosuunnitelmaa, jonka toteutuminen vie noin puolet kirjasta.

The Wild Robot Protects jatkaa Rozin tarinaa hänen kotisaarellaan, tai oikeastaan valtamerellä. Saarta uhkaa meren mukana kulkeutunut myrkky, joka tuhoaa kaiken tieltään. Roz lähtee tarpomaan merenpohjaa pitkin myrkyn alkulähteille selvittääkseen, miten sen voi pysäyttää.

Näistä kirjoista huomasi, että tarina oli valmis jo tuossa Escapessa. Ei Protects huono ollut, mutta se oli selvästi jatko-osa, jota ei ollut alun perin suunniteltu sarjalle. Siinä oli myös selvästi opettavaisempi ote kuin sarjan kahdessa muussa kirjassa.

Roz tapaa meressä monenlaisia mereneläviä, joilla on hänelle opetettavaa niin sukupuolen moninaisuudesta kuin ravintoketjustakin. Tarinassa on vahvasti mukana ympäristökasvatus ja ihmisen vastuuttomuus/vastuullisuus mertensuojelussa. Tärkeitä aiheita kaikki ja tosiaan nämä olisivat mielestäni mainioita luokkakirjoja.

“Can you believe we have to convince a robot why robots are important?” said George.

“Can you believe I have to convince humans why their own environment is important?” said Roz.

(The Wild Robots Protects, s. 187)

Kokonaisuutena tykkäsin sarjasta ja se on hyvä osoitus siitä, miten tasokasta lastenkirjallisuus voi olla. Vakavia asioita voidaan kirjoittaa seikkailun lomaan ja Brownin valitsema kertojaääni kantoi tarinaa hienosti.

Kirjojen tiedot:

Peter Brown: The Wild Robot Escapes & The Wild Robot Protects | Little Brown and Company 2018 & Piccadilly Press 2023 | 278 & 279 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Robotti-lukuhaaste : Robotti rikkoo sääntöä

* Paha mieli, paras mieli : Ympäristörikos

* Älä aloita uutta sarjaa : Luit sarjan edellisen osan yli 6 kk sitten & Sarjan edellinen osa on edellinen lukemasi kirja

* Luonto sivuilla : Toivo & Vapaus

Enni Mustonen: Pikkupappilan joulu (Kytösavun tarinoita #0.5)

- Voi jutinan tähren, kyllä se ny pyryn lykkäs! Maija julisti jo kynnykseltä työntyessään puusylyksen kanssa ruokasaliin.

En oikein ole joulukirjojen lukija, mutta tälle sesongille varasin pari ihan vain kirjailijoiden vuoksi. Ensimmäisenä sain kirjastosta tämän Enni Mustosen Pikkupappilan joulun, joka aloittaa uuden Kytösavun tarinoita -sarjan.

Tässä on vain 140 sivua, joten tämän luki todella nopeasti. Kirja on selvästi kirjoitettu nimenomaan joulumyyntiä ajatellen, niin paljon wanhan ajan joulua ja hyvän mielen joulutunnelmaa tämä pursusi.

Tapahtumat sijoittuivat muutamalle joulunajan päivälle vuonna 1876. Pastorin vaimo Aino kertoo pariskunnan ensimmäisestä joulusta omassa kodissa uudella paikkakunnalla eli Lapualla. Pakkaa ilmestyy hämmentämään kopea ja itsekäs anoppi, josta joulun tapahtumat tietenkin paljastavat uusia puolia.

Kirjassa tiivistyivät Mustosen kerronnan hyvät ja huonot puolet. Kerronta on kovin toteavaa ja kirja vilisee nimiä. Onneksi alussa on hahmoluettelo, joskaan läheskään kaikkia tarinassa mainittuja ei ole listattu siihen. Palvelusväki puhuu murteella, joka saa heidät heti vaikuttamaan pappisperhettä maalaisimmilta ja suorastaan yksinkertaisilta vaikka he päteviä olivatkin.

Mutta luin tämän mielelläni, koska historiallisen arjen kuvaus oli niin mukavaa! Mustonen on selvästi perehtynyt aikaan ja paikkaan, ja esimerkiksi körttiliike on kirjassa vahvasti mukaana. Perheen jouluvalmisteluista tuli kotoisa tunnelma vaikka ajan ankara elämä taustalla näkyikin. Ei ollut helppoa huutolaisilla ja joulunakin menehtyy ihmisiä.

Jään nyt sitten odottamaan sarjan varsinaisesti aloittavaa Pappilan piikaa, joka ilmestyy ensi keväänä.

Kirjan tiedot:

Enni Mustonen: Pikkupappilan joulu | Otava 2025 | 140 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Paha mieli, paras mieli : Itsekkyys

Lokakooste

Olen vähän hämmästynyt siitä, että lokakuu on jo ohi. Ilmeisesti nukahdin syysunille ja aika juoksi pikavauhtia ohi? 

En oikein tiedä, mihin aika meni, mutta joka tapauksessa luin tässä kuussa yhdeksän kirjaa, joista kaksi oli sarjakuvia. Yli puolet eli viisi oli englanninkielisiä, mikä oli ehkä vähän epätavallista. Yritin tässä kuussa lukea erityisesti kirjoja, jotka ovat olleet lainassa kirjastosta jo pitempään tai joihin oli varaus. Esimerkiksi tuo Marja-Leena Lempisen Siivet ja juuret ehti kököttää lainarivissä kesästä asti... Mutta onpahan nyt luettu ja tykkäsin kyllä.

Lokakuussa tykkäsin eniten Nicola Griffithin Ammonitesta. Se näyttää olevan harmillisen vähän tunnettu scifi-kirja, jonka toivoisi useamman lukevan. Vain naishahmoja! Paimentolaisia! Selviytymistä lumimyrskyssä! Sateenkaareva!

Tällä hetkellä mikään kirja ei ole kesken, mutta luultavasti lukaisen huomenna Mokumokurenin The Summer Hikaru Died -sarjan viidennen osan. Siihenkin on nimittäin varaus ja haluaisin siksi palauttaa sen mahdollisimman pian.

Luetut

Heather Fawcett: Emily Wilde’s Map of the Otherlands
Ihanan Emilyn seikkailut jatkuivat ilahduttavassa kirjassa.

Riina Tanskanen: Tympeät tytöt: Luokkakipuja
Hyvä sarjakuva talouskasvusta ja naisena olemisen vaikeudesta.

Marja-Leena Lempinen: Siivet ja juuret

Hyvä loppu kanadansuomalaisista kertovalle trilogialle.

Hiromi Kawakami: Under the Eye of the Big Bird

Kummallinen kuvaus ihmislajin lopusta.

Nicola Griffith: Ammonite

Upea scifiseikkailu naisten planeetasta.

Piia Leino: Hämärän laulu

Kiinnostava tulevaisuuden maailma, lopussa yksi inhokkitroopeistani...

Fernanda Melchor: Hurrikaanien aika

Hieno kirja kurjaakin kurjemmasta pikkukylästä.

Maggie Stiefvater, Stephanie Williams & Sas Milledge: The Raven Boys

Toimiva sarjakuvasovitus ja urbaani fantasiaseikkailu.

Laurie Gilmore: The Pumpkin Spice Café

Sopivan makeaa vaahtokarkkia syysiltaan.

Laurie Gilmore: Pumpkin Spice Café (Dream Harbor #01)

Jeanie Ellies had never killed a man before, but tonight might be the night.

Halusin lukea jotain kivaa ja kevyttä takuuvarmalla onnellisella lopulla, ja mikäs sen sopivampaa kuin pikkukaupunki ja kotoisa kahvila. Laurie Gilmoren The Pumpkin Spice Cafésta on ilmestynyt jo suomennoskin. Päädyin lukemaan alkukielisen kirjan ihan vain siksi, että varausjono tuohon suomennokseen oli huomattavasti pitempi.

Tähän on pinottu kotoilutrooppeja oikein torniksi asti, mutta ei se haitannut ollenkaan. Sattuivat nimittäin olemaan trooppeja, joista pidin.

Bostoniin ja kuluttavaan toimistotyöhön kyllästynyt Jeanie saa hoitaakseen tätinsä kahvilan Dream Harborin pikkukaupungissa. Ah miten ihanaa onkaan löytää ystäviä ja uusia harrastuksia, parrakkaasta könsikäsjörrikästä puhumattakaan. Logan on paikallinen maajussi, koko kaupungin rakastama orpopoika, joka vallan häikäistyy Jeanien positiivisuudesta.

No siinä se juoni olikin. Pientä leppoisaa sabotaasia ja äkkiä selvitettyä väärinymmärrystä lukuun ottamatta kirja oli niin makean söpöinen, että hattaralla päällystetty vaahtokarkkikin jää toiseksi. Eli juuri sitä, mitä tältä halusinkin.

Omassa elämässäni en kestäisi näitä uteliaita ja toisten asioihin sekaantuvia naapurin ullataalasmaita ollenkaan. Realistisesti Jeanien pitäisi tehdä töitäkin, jotta kahvila pysyisi pystyssä. Loganin maatilakin hoitaa itse itsensä jossain taustalla nimettömien työntekijöiden avustuksella.

Mutta kun unohdetaan tosielämä, niin saadaan kiva syksyinen viihdekirja, jossa on mausteena vähän seksiäkin. Tämän luki todella nopeasti ja kirja jätti niin hyvän mielen, että laitoin jo varaukseen seuraavankin osan.

No okei, kaksi seuraavaa osaa.

Ja nimensä Wolverine-mielleyhtymästä johtuen Logan oli mielikuvissani Hugh Jackmanin näköinen. Ai että.

Kirjan tiedot:

Laurie Gilmore: The Pumpkin Spice Café | One More Chapter 2023 | 361 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Ainakin Kirjakaapin avain ja Kotona kirjassa

Haasteet:

* Luonto sivuilla : Lempi vuodenaikasi

Maggie Stiefvater, Stephanie Williams & Sas Milledge: The Raven Boys

Maggie Stiefvaterin The Raven Boys on yksi niitä YA-kirjoja, joiden olen tiennyt olevan olemassa, mutta eipä ole tullut luettua. Nyt siitä on ilmestynyt Stephanie Williamsin mukauttama ja Sas Milledgen kuvittama sarjakuva, ja siihen sain aikaiseksi tarttua.

Tätä oli kiva lukea jo ihan siksikin, että tykkäsin piirrostyylistä. Se on selkeä ja värikäs, ja hahmot ovat ilmeikkäitä. Heidät on helppo erottaa toisistaan ja heidän erilaiset taustansa näkyvät muun muassa vapaa-ajan vaatetuksessa.

Ainoa minua vähän kiusannut asia oli se, että päähenkilö Blue näyttää vuosia nuoremmalta kuin poikanelikko, johon hän tutustuu. Oletin heidän olevan jokseenkin saman ikäisiä.

Blue siis asuu äitinsä ja tämän parin ystävän kanssa, jotka kaikki ovat meediota. Bluella ei tätä kykyä ole, sen sijaan hän vahvistaa muiden kykyjä pelkällä läsnäolollaan. Lisäksi joka ainoa hänen tapaamansa meedio on sanonut, että jos Blue suutelee rakastamaansa poikaa, tämä kuolee. Että sellainen tulevaisuus.

(s. 19)

Samaan aikaan rikkaiden yksityistä poikakoulua käyvä nelikko etsii tarujen kuningas Glendoweria, joka on legendan mukaan haudattu lähistölle. Sikarikkaan Ganseyn johtama porukka ja Blue kohtaavat sattumalta, ja pian Blue liittyy etsintään.

Eli tämä on urbaani fantasiatarina etsintäretkineen, mutta samalla se myös kuvaa ystävyyttä ja luokkaeroja. Gansey on niin rikas, että hänen vitsaillaan omistavan ystävänsä. Ronan asuu hänen kanssaan, koska ei voi sietää perhettään. Adam taas asuu asuntovaunussa äitinsä ja väkivaltaisen isäpuolensa kanssa. Ja Noah on sitten aivan oma yllättävä tarinansa.

Välillä tarina tuntui eksyvän vähän sivuraitelle eikä tässä loppujen lopuksi tultu kovinkaan kummoiseen lopputulokseen. Mutta, sarjan ensimmäinen osa tämä olikin ja jätti auki monia juonenpäitä, jotka saanevat loppunsa myöhemmissä osissa.

Toivottavasti niistäkin tehdään sarjakuvat jatkoksi tälle! Jos ei, voi olla että joudun lukemaan ne kirjoina.

Kirjan tiedot:

Maggie Stiefvater, Stephanie Williams & Sas Milledge: The Raven Boys | Penguin Books 2025 | 247 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Kolme kummaa kirjaa : Nuortenkirja

* Paha mieli, paras mieli : Hautajaiset

Fernanda Melchor: Hurrikaanien aika

He saapuivat kanavalle joen törmää laskevaa polkua pitkin, ritsat viritettyinä taisteluun ja silmät viiruina keskipäivän kirkkaudessa.

Lue maailma vuodessa -haasteeseen luettiin lokakuussa Väliamerikan tai Karibianmeren valtion kirjailijan kirjoittama kirja. Luin tähän meksikolaisen Fernanda Malchiorin kirjan Hurrikaanien aika.

Tämä oli itse asiassa yllättävän haasteellinen kohta, koska halusin tähänkin naisen kirjoittaman suomennetun kirjan. Sitä etsiessä tulin siihen tulokseen, että Väliamerikasta ja Karibianmeren valtioista on suomennettu lähinnä kurjuuskirjallisuutta. Huumeita, köyhyyttä ja väkivaltaa niin kauas kuin silmä kantaa.

En väitä, että suomennettavaksi olisi valittu huonoja kirjoja, mutta kovin kapean kuvan alueen kirjallisuudesta ne kyllä antavat. Missä ovat esimerkiksi kevyt romantiikka, dekkarit ja spefi-kirjat?

Hurrikaanien aikakin on kurjaakin kurjempaa kurjuuskirjallisuutta. Yllättävä kyllä pidin kirjasta ja se oli todella taitavasti rakennettu. Hatunnosto myös suomentaja Emmi Ketoselle: Melchorin hengästyttävän pitkien ja polveilevien lauseiden suomentaminen on varmasti ollut vaativa urakka.

Sisältökin on niin rajua, että tämä tarvitsisi suunnilleen kaikki sisältövaroitukset. Ollaan kurjassa ja köyhässä La Matosan pikkukylässä, joka on oikea helvetti maan päällä. Epätoivoiset ihmiset yrittävät selvitä päivästä toiseen kuka mitenkin, yleensä huumeiden ja irstailun voimalla.

Tarina alkaa kylän Noidan runnellun ruumiin löytymisestä. Kuka hänet surmasi ja miksi? Ja ketä edes kiinnostaa?

Vastauksia etsitään monien näkökulmien kautta. Ne punoutuvat tiukasti yhteen ja niiden kautta lukija näkee miten eri tavalla eri ihmiset näkevät toisensa ja ympäröivän maailman. Tarina ja hahmot uppoavat välillä suorastaan kuvottaviin syvyyksiin enkä ikimaailmassa suosittelisi tätä kenellekään, joka ei ole valmis lukemaan ihmismielen ja machokulttuurin mustaakin mustemmista puolista.

En yleensä lue näin kurjaa kurjuuskirjallisuutta ja tämän lukemisesta jäi vähän likainen olo. Mutta kuitenkin, kirja on todella hyvin kirjoitettu ja masentava totuushan on se, että maailmassa on monia, monia La Matosan kaltaisia kyliä. Melchor sai inspiraation kirjaan oikeasta murhatapauksesta, mutta kirjoitti sen fiktioksi oman turvallisuutensa vuoksi.

Kirjan tiedot:

Fernanda Melchor: Hurrikaanien aika | Aula & Co 2021 | 210 sivua | Kirjastosta

Espanjankielinen alkuteos: Temporada de huracanes (2017) | Suomennos: Emmi Ketonen

Luettu myös:

Kirjojen kuisketta, Kirja vieköön, Kirjarouvan elämää ynnä muut

Haasteet:

* Lue maailma vuodessa : Lokakuu: Väliamerikan tai Karibianmeren valtion kirjailijan kirjoittama kirja

* Paha mieli, paras mieli : Rakkaudettomuus