Lilja Sigurðardóttir: Sysimusta kuilu (Áróran tutkimuksia #05)

“Ísafold, sinä tiedät tasan tarkkaan, miten tässä käy.”

Takakannessa sanotaan, että tämä Lilja Sigurðardóttirin Sysimusta kuilu on Áróran tutkimusten viimeinen osa. Olen hieman skeptinen tämän väittämän suhteen, koska loppu jätetään auki siihen malliin, että sarjaa on helppo jatkaa tästä.

Ei kyllä pitäisi, mutta aivan varmasti kirjoittaisin itsekin jos myyntiä riittäisi ja rahaa virtaisi.

Edellisen osan eli Kuolonmustan laavan kohdalla kritisoin sen epäuskottavia juonenkäänteitä. No, niitä ja turhaa täytettä löytyi tästäkin kirjasta. Ilmeisesti minun piti sittenkin uskoa, että Áróran kuollut sisko on tosiaan jälleensyntynyt pikkutytöksi, joka muistaa edellisen elämänsä? Selvä.

Ísafoldin kohtalo, jonka lukija on tiennyt jo ensimmäisestä kirjasta alkaen, selviää viimeinkin myös poliiseille ja Áróralle. Tämän sarjan perusteella en antaisi Islannin poliisin tehtäväksi edes parkkisakkojen kirjoittamista, sen verran tunareita he vaikuttavat olevan. Murhan selvittämiseen on mennyt vuosia, koska poliisit töpeksivät heti tutkinnan alussa.

Kirjan rakenteen puolesta Ísafoldin tapauksen olisi selvittänyt noin 50 sivussa. Loput 150 sivua ovat aivan turhaa toistoa ja täytettä. Ei minua kiinnostanut sen enempää huumepomon kätyrin harharetket kuin Ísafoldin väkivaltaisen parisuhteen seuraaminenkaan. Etenkin jälkimmäinen tuntui suorastaan parisuhdeväkivallalla mässäilyltä. Näissä kappaleissa ei tullut ilmi mitään sellaista, mitä lukija ei olisi jo tiennyt edellisistä osista.

Minua harmittaa se, että en pitänyt näistä kahdesta viimeisestä kirjasta. Luin sarjan ja etenkin tämän kirjan sinnillä loppuun ja hyvänä puolena on kai sanottava, että äkkiähän nämä kyllä luki. Sääli vain, että sarjan alku oli niin paljon vahvempi kuin sen loppu.

Kirjan tiedot:

Lilja Sigurðardóttir: Sysimusta kuilu | Blue Moon 2025 | 215 sivua | Kirjastosta

Islanninkielinen alkuteos: Dauðadjúp sprunga (2023) | Suomennos: Seija Holopainen

Luettu myös:

Ainakin Kuunnellut äänikirjat ja Kirjarouvan elämää

Haasteet:

* Helmet 2025 : 39. Kirjassa etsitään ratkaisua arvoitukseen

Crystal Frasier & Val Wise: Cheer Up: Love and Pompoms

Crystal Frasierin ja Val Wisen YA-sateenkaarisarjakuva Love and Pompoms on roikkunut OverDriven lukulistallani vaikka kuinka pitkään. Cheerleading ei noin lähtökohtaisesti kiinnosta minua yhtään, mutta kansi näytti kivalta ja queer-teema kiinnosti.

Tässä ollaan siis high schoolissa, jossa Anniella on ongelmia ärhäkän luonteensa vuoksi. Hänen täytyy osoittaa pystyvänsä tiimityöhön ja rempseä äiti usuttaa hänet cheerleading-harjoituksiin. Joukkueen johtajaksi on juuri valittu hieman epävarma Bebe, Annien vanha ystävä ja koulun ainoa kaapista tullut transnuori.

Annie, äiti ja äidin synkkä menneisyys.

Tarinana tämä oli söpöinen ensirakkaus romanssi ja matka itsehillinnän ja rohkeuden löytämiseen. Tämä erosi kuitenkin monista muista YA-sateenkaarikirjoista siinä, että kyseessä ei ole kaapista tulo -tarina vaan transnuoren arjen kuvaus.

Beben kohtaamat haasteet ovat sekä avointa että ehkä vähän vaikeammin tunnistettavaa transfobiaa. Vaikeammin tunnistettavaa cishenkilön näkökulmasta siis! Esimerkiksi cheer-kaverit eivät ajattele olevansa transfobisia ja ovatkin aina Beben puolella. Samaan aikaan he käyttäytyvät välillä kuin Bebe olisi tiimin maskotti, todiste siitä, miten suvaitsevaisia he tosiaan ovat.

Beben arkuus taas on osin tietoista ja lähtöisin hänen transtaustastaan. Onhan ihmisten helpompi hyväksyä transtyttö, joka on kiltti, mukautuva ja hiljainen. Paksu meikkikerros tuo feminiinisemmän ulkonäön, jota cistytöiltä ei vaadita, jotta heidät kohdattaisiin tyttöinä.

Annie rohkaisee Bebeä olemaan oma itsensä sen sijaan, että hän pienentäisi itseään muiden vuoksi. Bebe puolestaan saa Annien ymmärtämään, että ystävillä ja sosiaalisilla suhteilla on arvoa.

Tykkäsin tästä ja näkökulmasta, joka tarinalla oli transidentiteettiin! Kuvitus oli selkeää ja raikasta, ja pidin aivan erityisesti siitä, miten moninaisia kehoja tarinaan oli piirretty. Cheer-joukkueeseen mahtuu kaiken kokoisia nuoria ja aivan erityisesti pidin Annien äidistä, joka on iso ja itsevarma.

Kirjan tiedot:

Crystal Frasier & Val Wise: Cheer Up: Love and Pompoms | Oni Press 2021 | 128 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Helmet 2025 : 10. Kirjassa käydään elokuvissa

* Paha mieli, paras mieli : Transfobia

Roope Lipasti: Luutnantti Ströbelin istumajärjestys

Kohtasin luutnantin ensimmäisen kerran, kun hän asteli laivasta laskusiltaa ja veti keuhkoihinsa syksynkirpeää ilmaa, johon sekoittui kaupungin sadoista savupiipuista ylöspuskevaa savua.

Alun perin lainasin Roope Lipastin Luutnantti Ströbelin istumajärjestyksen isälleni joululukemiseksi. Olen hänen vakituinen kirjadiilerinsä ja tällä kertaa osuin valinnassani ihan nappiin. Lukemista säestäneestä naureskelusta ja satunnaisista lukuotteista päättelin, että tämän voisin lukea itsekin.

Luutnantti katseli vilinää mielissään ja kertoi, että on olemassa sanonta, jonka mukaan kaikki tiet vievät Roomaan.

-Mutta kun minä kuljin pitkin poikin Saksanmaata, niin ymmärsin, ettei se pidä paikkaansa, sillä suurin osa niistä teistä vei helvettiin. Sen sijaan kaikki kunnon tiet vievät Turkuun, hän sanoi ja osoitti kädellään kuinka Viipurintie, Härkätie, Satakunnantie sekä Pohjanmaantie kaikki päätyivät Suurtorille, jossa me seisoimme.

Me siis tavallaan olimme maailman keskipisteessä, ja se oli ajatus joka sai minut päästäni pyörälle.

(s. 102-103)

Tarinassa ollaan siis Turussa vuodessa 1631. Satamaan saapuu sodassa loukkaantunut luutnantti Ströbel. Hän saa, tai pikemminkin junailee itselleen, tehtäväkseen tilata Turun tuomiokirkkoon penkkejä, joille täytyy tietenkin laatia istumajärjestys. Eihän kaupungin kerma sentään voi istua rahvaan kanssa samassa penkissä, Luoja paratkoon.

Tästä käynnistyy veijaritarina, jota kertovat orpopoika Påval ja helmenompelija vaimo Valpuri. 

Ströbel käyttää hyväkseen Påvalin surkeaa tilaa- siis anteeksi, ottaa pojan siipiensä suojaan palvelijakseen. Påval-parka on huomattavasti naiivimpi kuin kirjan lukija, joka näkee ketunhännän Ströbelin kainalossa kilometrin päähän.

Vaimo Valpuri puolestaan kipuilee naisen ahtaassa roolissa. Hänen aviomiehensä on kaikin tavoin saamaton, makuuhuonepuuhat mukaan lukien. Valpuri on se, jolla on älyä ja taitoa, mutta hän ei saa edes harjoittaa ammattiaan ilman miehensä lupaa. Voi että oli raivostuttavaa lukea sitä vähättelyä, jota Valpuri saa osakseen kirkonmiesten ja raatimiesten ja noin ylipäätään miesten taholta!

Paitsi Ströbelin, joka on erilainen ja eräänlainen valistuksen ajan airut. Sotatantereilla hänelle on käynyt tuskallisen selväksi, että herrasväen ulos pullahtaneet suolet ovat ihan samanlaisia kuin rahvaankin. Näin radikaalia ajatusta sopii tuskin lausua ääneen.

Ströbelin saapuminen saa lopulta koko Turun sekaisin. Tarinassa piikitellään ihmisten pikkumaisuutta, kateutta ja kunnianhimoa. Hyvin paistetulla kinkulla saa varmasti paremman paikan kirkosta, eikö vain, vaikka Jumalahan luomakunnan paikat on asettanut, eihän sitä toki kukaan kyseenalaista, pois se meistä (tässä olisi vähän viiniä kinkun kylkeen).

Tykkäsin kirjasta, jonka loppu oli yllättävä! Jos pidät mustasta huumorista, saatat hyvinkin pitää tästäkin. Lipastilla on taito esittää asiat juuri sopivan piikikkäästi.

Loppua kohti tämä meni kyllä niin raa’aksi, että mahtui juuri ja juuri omalle mukavuusalueelleni. Ihmisen kyky aiheuttaa tuhoa ja tuskaa on uskomaton, sodassa ja se ulkopuolella. 

Kirjan tiedot:

Roope Lipasti: Luutnantti Ströbelin istumajärjestys | Atena 2024 | 365 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Tuijata, Kirjasähkökäyrä, Tpi's reading diary

Haasteet:

* Helmet 2025 : 34. Kirjassa on tunnettu rakennus

* Lukumatka menneisyyteen : 8. Kirjassa on paikka, jota pidetään/on pidetty pyhänä

Tammikooste

Tammikuussa päättyi Herkulliset kirjat -lukuhaaste. Kieltämättä on kiva aloittaa lukuhaastevuosi täydellä bingoruudukolla!

Helmikuussa puolestaan alkaa Robotti-lukuhaaste, johon ajattelin osallistua, koska lukulistallani on jo pari siihen sopivaa kirjaa.

Tammikuun hyvien kirjojen joukosta eniten tykkäsin Malinda Lon Last Night at the Telegraph Club -YA-kirjasta. Hieno ajankuva, vetävästi kirjoitettu ja pidin päähenkilöstä ja hänen tarinastaan! Lämmin suositus jos etsit historiallista sateenkaarikirjaa.

Tällä hetkellä luen Roope Lipastin Luutnantti Ströbelin istumajärjestystä. Tämä menikin yllättävän raa’aksi loppua kohden...

Luettu

Terhi Törmälehto: He ovat suolaa ja valoa

Fundamentalistikristyt Israelissa oli kaikessa vieraudessaan kiinnostava lukukokemus.

Deya Muniz: The Princess and the Grilled Cheese Sandwich

Herttainen valeasutrooppiin perustuva sateenkaarisarjakuva.

Leïla Slimani: Kehtolaulu

Jännitys tiivistyi, mutta loppu vähän lätsähti.

Tim Probert: Linnun varjo

Lightfall-sarjakuvasarjan toinen osa. En oikein muistanut, mistä tässä sarjassa on kyse, mutta tarinaan pääsi kyllä ihan hyvin mukaan. Kuvitus on hieno, juoni oli vauhdikas ja loppu tietenkin kutkuttavan avoin. Tykkäsin eniten Lorgonista, lohikäärmemäisestä ja kärttyisästä vesien jumaluudesta.

Samantha Harvey: Orbital

Hyvin hidastempoinen kuvaus hauraasta maapallosta ja avaruusaseman henkilökunnasta.

Lynn Messina: Kohtalokas kihlaus

Ihan kiinnostava pieni historiallinen murhajuttu, mutta sarjassa tämä oli selvästi sellainen välikirja isompien kuvioiden välissä.

Aura Koivisto: Mies ja merilehmä

Mielenkiintoinen ja vauhdikas kuvaus luonnontieteilijästä ja kohtalokkaasta tutkimusmatkasta.

Cixin Liu: The Devourer & The Wandering Earth

Scifi-sarjakuvia, joiden juonet olivat kyllä melkoisen järjettömiä.

Leena Paasio: Meren koskettamat

Hienoa luontokuvausta ja ihan mielenkiintoinen perhesalaisuuksien vyyhti.

Malinda Lo: Last Night at the Telegraph Club

Hienoa ajankuvaa vuoden 1954 Yhdysvalloista.

Petter Sandelin: Osuma

Jatkosodan rintamaromantiikkaa, jossa oli aika merkillinen puu-juoni.

Jarkko Vehniäinen & Marja Lappalainen: Kamala luonto - Pää jäässä

Ihanaa ja hauskaa luettavaa, ja tässä albumissa oli mukana muutama suosikkistrippini.

Haastekoonti: Herkulliset kirjat 2024

Herkulliset kirjat -haaste päättyy nyt tammikuun lopussa. Vuoden ensimmäinen loppuun asti ja täydellä ruudukolla suoritettu haaste siis. Kiitos hauskasta haasteesta, @matkalla_helmetin_haasteissa!

Viimeisiksi minulla jäivät se haastavin kohta (kirja kertoo baarista) ja myös se helpoin kohta (juo teetä kirjaa lukiessa).

Baareista kertovia kirjoja oli yllättävän hankala löytää, mutta onneksi törmäsin sitten Malinda Lon YA-kirjaan Last Night at the Telegraph Club. 1950-luvun lesbobaari vastasi hyvin tähän kohtaan ja kirja oli kaikin puolin hieno lukukokemus. Olisi ehkä jäänyt väliin ilman tätä haastetta, mikä olisi ollut sääli!

Ja viimeiseksi jäi kohta joka oli oikeasti se helpoin. Käytännössä mikä tahansa lukemani kirja olisi käynyt siihen, koska olen teen lipittäjä ja juon yleensä kupposen illalla lukiessani. Mutta muistinko koskaan laskea kirjan mukaan haasteeseen? No enpä muistanut. Onneksi Petter Sandelinin Osuma tuli oikeasti luettua enimmäkseen työpaikan kahvi-/teetaoilla.

Mutta siis, kiva haaste ja oli kiva olla mukana!

Kaikki haasteeseen lukemani kirjat:

Kirjassa juodaan kahvia: Laura Suomela: Silmänkääntötemppu

Kirjassa tarjotaan ruokaa: Päivi Alasalmi: Meren ja veren liitto

Kirjassa on leivoksia: Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan joulutarinat

Kirjassa on reseptejä: Maija Kajanto: Kardemummajoulu

Syöt suklaata kirjaa lukiessa: Helen Macdonald: H niin kuin haukka

Kirjan nimessä on ruokaan liittyvä sana: Terhi Törmälehto: He ovat suolaa ja valoa

Kirjan kannessa on syötävää: Deya Muniz: The Princess and the Grilled Cheese Sandwich

Kirja kertoo baarista: Malinda Lo: Last Night at the Telegraph Club

Juo teetä kirjaa lukiessa: Petter Sandelin: Osuma

Petter Sandelin: Osuma

Miksi en muista mitään?

Ajattelin testata viimeinkin kirjan lukemista kansallisesta ekirjastosta. Pienestä kirjaruletista luettavaksi osui Petter Sandelinin esikoisromaani Osuma, joka olikin ihan piskuinen kirja. Kännykällä vain 76 sivua surumielistä rintamaromantiikkaa.

Ollaan siis jatkosodassa, jossa nuori sotamies Tallgren saapuu rintamalle. Korsussa on ahdasta ja juoksuhaudassa helvettiä, joten iloa revitään sieltä, mistä sitä vain voi irti saada. Tallgren vilkuilee salaa joukkuetoveri Ståhlia, joka yllättäen vilkuileekin takaisin.

Jos Tuntematon sotilas ja Brokeback Mountain yhdistetään, saadaan ehkä tämä tarina. Sotaa kuvataan yhden henkilön näkökulmasta ja keskiössä on realistinen rintamakokemus. Korsussa pelätään ja jaksetaan yhdessä, tutustutaan toisiin, rakastutaankin vaikka se syntiä ja sairautta onkin.

Pidin siitä, miten miesten välinen toveruus kuvataan. Kammottavaa tilannetta ja hankalia oloja yritetään kestää huumorin avulla. Tallgrenin ja Ståhlin suhde on tavallaan yhteinen salaisuus, josta ei puhuta. Ehkä sitä ei ihan hyväksytä, mutta toisaalta jokainen joukkueen jäsen ymmärtää, että onnesta kannattaa pitää kiinni niin kauan kuin voi.

Perustarina oli siis kiinnostava ja koskettava, mutta maagiseen realismiin taipuva puu-osuus jätti minut harmillisen kylmäksi. Kirjassa vuorottelevat Tallgrenin kokemukset rintamalla ja hänen toinen elämänsä puuna.

Aivan, puuna.

Ilmeisesti hän on jälleensyntynyt hongaksi vanhoille taistelutantereille ja yrittää muistaa asioita ihmiselämästään. Minusta tämä oli aika merkillinen ratkaisu ja vaikka kieli olikin kaunista, puujutut eivät tuoneet tarinaan mitään sellaista, jota ilman en olisi pärjännyt. Mutta tästä voi varmasti olla montaa mieltä!

Hyvä ja nopealukuinen kirja kuitenkin, työpäivän teetauot menivät rattoisasti tätä lukiessa.

Ajattelen usein ettei sotaa käydä vain tässä ja nyt, sitä käydään samanaikaisesti pitkällä rintamalla sadoissa samanlaisissa tilanteissa. Se lannistaa minut. Ponnistelimmepa miten paljon tahansa, kokonaisuudessa se ei merkitse mitään, koska kukaan ei pysty ratkaisemaan sotaa yksin.

(s. 27)

Kirjan tiedot:

Petter Sandelin: Osuma | S&S 2024 | 76 sivua | Kirjastosta

Ruotsinkielinen alkuteos: Skott (2024) | Suomennos: Katriina Huttunen

Haasteet:

* Helmet 2025 : 41. Kirjan tapahtumat sijoittuvat aikakauteen, jolla et haluaisi elää

* Luonto sivuilla : Uuden syntyminen

* Herkulliset kirjat : Juot teetä kirjaa lukiessa

* Lukumatka menneisyyteen : 16. Kirjassa ollaan metsässä

Malinda Lo: Last Night at the Telegraph Club

The Miss Chinatown contestants were clustered together behind a canvas screen near the stage.

Harhauduimme Lauran kanssa Austeneista vähän toisenlaiseen historialliseen romaaniin. Malinda Lon Last Night at the Telegraph Club olikin niin hyvä, että seuraavaksi luemme sen itsenäisen jatko-osan.

17-vuotias Lily Hu saa käsiinsä lesbobaarin mainoksen ja siitäpä avautuukin ovi ihan uuteen maailmaan, johon hän tutustuu kurssikaverinsa Kathin kanssa. Vuosi 1954 Yhdysvalloissa ei kuitenkaan ole hyvä aika olla sen enempää sateenkaareva kuin kiinalaistaustainen, eikä naisenakaan ole helppoa.

Tämä osoittautui tosi vetävästi kirjoitetuksi ja loppua kohti mentäessä myös jännittäväksi YA-kirjaksi. Koska se sanotaan suoraan kirjan takakansitekstissä, ei ole juonipaljastus kertoa, että tämä on myös tarina Lilyn ja Kathin rakastumisesta. Lukiessa odotti sekä sitä että pelkäsi tyttöjen löytämän queer-kuplan puhkeamista.

Tykkäsin tosi paljon kirjan ajankuvasta! Amerikassa pelätään kommunismia ja kiinalaistaustaisia henkilöitä epäillään vakoojiksi. Lilyn perhekin joutuu pelkäämään sitä, että heidät tai ainakin isä karkotetaan Kiinaan, niin Yhdysvaltojen kansalaisia kuin he ovatkin. 

Siksi Telegraph Clubille meneminen vaatii Lilyltä aivan erityistä uhkarohkeutta: hän ei voi jäädä kiinni millään lailla epäilyttävistä olosuhteista, koska se vaikuttaa koko perheeseen

Lilyn kasvutarina ja itsensä löytäminen heijasti myös hienosti ja kipeästi aikaansa. Hänellä ei ensin ole edes sanoja, joilla kuvata tunteitaan ja itseään. Ensiaskel oman identiteetin löytämiselle on mainoskuva drag king Tommy Andrews’ta, joka tuntuu hengästyttävän, jännittävän kielletyltä ja kiehtovalta. 

Lilyn rohkeuden kasvamista ja identiteetin rakentumista kuvattiin todella hyvin, samoin sitä, millainen sateenkaariyhteisö tuohon aikaan oli.

Ja tykkäsin siitä, että sekä Lilyllä että Kathilla oli aikansa tytöille epätavallisia mielenkiinnon kohteita. Kath haluaa lentäjäksi ja Lily katsoo vielä kauemmas, avaruuteen asti. Hänen esikuvansa on täti, joka työskentelee yhtenä NACAn (NASA) ihmistietokoneista eli naistyöntekijänä, joiden laskelmien ansiosta astronautit ylipäätään pääsivät avaruuteen asti. 

Lilyn haaveet Kuun saavuttamisesta tuntuivat sikäli hauskoilta, että hänelle utopiaa oleva asia on meille jo historiallinen tapahtuma.

Eli lopputulema tosi kiva kirja ja lukukokemus, suosittelemme lämpimästi!

Kirjan tiedot:

Malinda Lo: Last Night at the Telegraph Club | Dutton Books 2021 | 409 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Helmet 2025 : 6. Kirjassa on prologi eli esipuhe

* Herkulliset kirjat : Kirja kertoo baarista

* Kohti ääretöntä : LaNu-kirja

* Lukumatka menneisyyteen : 15. Nuorille tai nuorille aikuisille suunnattu kirja

Leena Paasio: Meren koskettamat

Punaisena ja valkoisena välkkyvät strobovalot ampuivat lasersäteitä silmieni väliin.

Tykkäsin paljon Leena Paasion teosparista Harmaja luode seitsemän ja Bengtskär itä kahdeksan. Olisin siksi lukenut tämän Meren koskettamat vaikka se ei Finlandia-ehdokas olisi ollutkaan, mutta olipahan kyllä ansaittu ehdokkuus.

Meren koskettamat alkaa Estonian uppoamisella. Nuori Milla työskentelee laivalla ja pelastuu kuin ihmeen kaupalla. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin hänen teini-ikäinen tyttärensä Louna alkaa selvittää hämäriä sukujuuriaan.

Sanoin tuossa hiljattain, että ihan mieli lepäsi tämän kirjan saaristo- ja melontakuvauksia lukiessa. Sisämaan asukkina meri on minulle vieras elementti, joki on paljon tutumpi, mutta Paasion kirjoja lukiessa ymmärtää kyllä, mikä meressä vetää puoleensa. Se on kaunis ja kauhea, ja vaatii rohkeutta ja ymmärrystä haastaa se.

Louna on kasvanut Utön majakkasaarella ja rohkaistuu muuttamaan Helsinkiin lukioon hieman etuajassa alkuperäisistä suunnitelmistaan. Yksi syy on äidin salaisuuksien selvittäminen, toinen kivat uudet kaverit ja kolmas pienen pesäeron teko parhaaseen ystävään. Transnuori Valo on kirjolla ja sosiaaliset tilanteet ovat hänelle usein haastavia, ja hänen omistushalunsa on alkanut ahdistaa Lounaa.

Luontokuvausten lisäksi kirjan vahvuus oli mielestäni perhe- ja ystävyyssuhteiden kuvauksessa. Lounalla on läheiset välit kasvattivanhempiinsa ja sekä Valo että uudet helsinkiläiset ystävät ovat hänelle tärkeitä. Lounan romanssi tuntuikin vähän turhanpäiväiseltä muihin kiinnostaviin ja kipeisiin ihmissuhteisiin verrattuna.

Tarinan ylisukupolvisia traumoja ja erilaisia ongelmia käsitellään hyvin kypsästi koskivat ne ketä tahansa. Kirjan nuoret ja suurin osa aikuisistakin ovat todella tiedostavia ja ymmärtäviä aina ja joka tilanteessa. Ehkä hieman epäuskottavaa, mutta toisaalta olisipa kiva, jos kaikki ihmiset oikeasti olisivat sellaisia.

Erityismainintana se, että Louna ei menettänyt saarelaisidentiteettiään sillä sekunnilla, kun muutti Helsinkiin. Hyvin pienellä paikkakunnalla kasvaminen ei ole hänelle koskaan häpeän aihe, ja Utö tarkoittaa hänelle turvaa ja rakkautta.

Siirsin katseeni merelle, joka ei lopettanut liikettään ikinä. Miten pärjäisin ilman sitä, jos lähtisin?

(s. 86)

Kivana yksityiskohtana olivat myös Lounan tulevaisuuden suunnitelmat. Hän haluaa opiskella biologiaa ja pelastaa hylkeitä! Voin helposti kuvitella hänet töihin Korkeasaaren villieläinsairaalaan.

Rankoistakin aiheista huolimatta kirjasta jäi siis hyvä mieli! Toivottavasti Paasio kirjoittaa lisää tällaisia nuortenkirjoja.

Kirjan tiedot:

Leena Paasio: Meren koskettamat | WSOY 2024 | 300 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Kirjapöllön huhuiluja, Lue meille äitikulta, Amman lukuhetki ynnä muut

Haasteet:

* Helmet 2025 : 3. Kirjan päähenkilö on nuorempi kuin sinä

* Paha mieli, paras mieli : Neuroepätyypillisyyden haasteet

* Luonto sivuilla : Merten suojelu

Cixin Liu: The Devourer & The Wandering Earth

Sain nyt aikaiseksi jatkaa Cixin Liun Sarjikset -operaatiota. Nämä siis ovat hänen novelleihinsa perustuvia sarjakuvamukaelmia. Pari aiemmin lukemaani olivat ihan kivoja, joten nappasin kirjastosta mukaani nämäkin kun kerran vastaan tulivat.

The Devourer

Ihmiskunnan tuhon airueena maapallolle saapuu ensin animetytön hahmon ottava kristalli, sivilisaationsa viimeinen, joka varoittaa lähestyvästä Ahmijasta. Valtava donitsin muotoinen alus tuhoaa kokonaisia planeettoja ja sitä asuttavat humanoidit dinosaurukset.

Aivan.

Yksi niistä rouskaisee ensi töikseen jonkin sortin diplomaatin ja asettuu sen jälkeen seuraamaan eturivistä, miten ihmiskunta käyttää seuraavat 100 vuotta saadakseen Kuun liikkeelle.

Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin tämä oli kyllä ihan uskomatonta seksististä tuubaa. Kuvitus oli komeaa ja se pelasti tilanteen jossain määrin. Ja kieltämättä luin tämän loppuun asti. Halusin tietää, miten järjettömäksi juoni vielä menisi.

Joka tasolla epäuskottavan juonen olisin vielä sietänytkin ilman sivuilta tihkuvaa seksismiä. Ei naishahmoja tuota animekristallia ja satunnaista taustakuvituksen hahmoa lukuun ottamatta. Kaiken lisäksi, ja nyt lainaan animekristallille puhuvaa tyrannosaurusta,

"- - our cosmos is as brutal as can be! Stars burning themselves to nothing in a cold, endless darkness - what else would you call it? It’s a masculine cosmos, you see. Feminine civilizations with delicate little constitutions like yours are just trivial anomalies that fade out at the edges of the universe."

Jep, universumi on julma ja maskuliininen, ja vain miehet pärjäävät siellä. Kuvaavaa on, että viimeisessä kohtauksessa ihmismies ja tyrannosaurusmies mättävät toisiaan pataan niin, että testosteroni tihkuu ja homoeroottinen lataus tiivistyy.

Kirjan tiedot:

Sarjakuvamukautus JD Morvan ; kuvitus Weilin Yang ; englanniksi kääntänyt Nicholas Blackburn Smith ; kustannus Head of Zeus 2022 ; pituus 103 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2025 : 9. Kirjassa on konflikti

* Kohti ääretöntä : Kuu

The Wandering Earth

Tällä kertaa maailma on tuhoutumassa, koska aurinko vetelee viimeisiään. Ihmiskunta päättää paeta supernovaa toiseen aurinkokuntaan ja ketään ei jätetä, ei edes Maata. Se varustetaan jättimäisillä moottoreilla, joiden on tarkoitus työntää koko planeetta Proxima Centauriin.

Kuulit oikein.

Tarinassa seurataan nimettömäksi jäävää miestä, joka kasvaa aikuiseksi kytkintään nostavalla planeetalla.

Siis tämähän oli melkein yhtä päätöntä menoa kuin The Devourer, mutta onnistui kuitenkin olemaan jotenkin uskottavampi ja mielenkiintoisempi. Äijämeininkiä tämäkin oli, mutta ei yhtä seksistisissä tunnelmissa. Päähenkilöllä on jopa vaimo, jolla on vuorosanoja ja omakin tahto.

Kuvituskin miellytti minua enemmän. Äärimmäinen kylmyys, valtaviksi paisuvat luonnonilmiöt, loputon avaruus ja ihmisten lamaantunut ahdistus oli kuvattu hyvin. Tunnelma olikin koko ajan synkkä vaikka periaatteessa tässä ihmiskuntaa oltiinkin pelastamassa.

Näistä kahdesta suosittelisin tätä, ja nyt kieltämättä tekisi mieli katsoa tähän tarinaan perustuva elokuva.

Kirjan tiedot:

Sarjakuvamukautus Christophe Bec ; kuvitus Stefano Raffaele ; englanniksi kääntänyt S. Qiouyi Lu ; kustannus Head of Zeus 2021 ; pituus 113 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2025 : 4. Kirjassa valvotaan yöllä

* Kohti ääretöntä : Planeetta

Aura Koivisto: Mies ja merilehmä

Ajattelin usein yksinäisiä hetkiäni siellä pohjoisen valtameren saarella.

Sain viimeinkin luettua Aura Koiviston Mies ja merilehmä -kirjan työmatkan aikana. No okei, työmatkan ja pari päivää päälle, mutta kuitenkin. Niistä noin viidestä vuodesta, jotka kirjan ilmestymisestä ja lukulistalleni päätymisestä ovat kuluneet, ei kannata edes puhua…

Mutta hyvää kannatti odottaa! Kirja oli todella mielenkiintoinen ja kun vauhtiin pääsi, myös jännä seikkailu. Lopputulema ei sinänsä jännittänyt tai yllättänyt, koska tiesin kyllä, mitä sekä luonnontieteilijä Georg Stellerille että hänen nimeämälleen stellerinmerilehmälle lopulta kävi.

(Juonipaljastus: huonosti.)

Merilehmä on tarinassa läsnä vähemmän kuin kirjan nimestä voisi olettaa. Tämä on ennen kaikkea Stellerin elämäkerta ja vielä tarkemmin sanottuna kuvaus kohtalokkaasta tutkimusmatkasta, jolle hän vuosina 1738-1742 lähti. Retken tarkoitus oli kartoittaa Venäjän puoleista Jäämeren rannikkoa ja etsiä koillisväylää Pohjois-Amerikkaan.

Onnistuiko kapteeni Vitus Beringin johtama retki? No ei onnistunut. Kirjassa kuvataan sitä, miten moni asia meni pieleen keripukista sääolosuhteisiin ja ihmisten tekemiin typeriin päätöksiin. Retkikunnan laiva haaksirikkoutui syksyllä 1741 nykyisin Beringinsaarena tunnetulle autiolle saarelle.

Siellä sitä sitten yritettiin selvitä talven yli, ja siinä sivussa harrastettiin luonnontieteitä ja tapettiin eläimiä julmilla tavoilla. Oikeasti tykkään tosi paljon tällaisista robinsonadeista, joten tämän lukeminen oli nappivalinta. Koivisto kirjoittaa vetävästi niin Stelleristä henkilönä kuin tutkimusmatkasta retkenä tuntemattomaankin.

Totesinkin työkaverilleni, että kyllä matkustaminen on erilaista nykyään. Esimerkiksi meidän ei tarvinnut rakentaa laivaa alusta alkaen ja matkanteko oli muutenkin joutuisaa. Ei voi kuin ihailla entisaikojen ihmisten rohkeutta ja sinnikkyyttä selvitä hirvittävän vaikeissa oloissa. Rakennapa itse uusi laiva vanhan hylystä!

Tutkimusretken ja Stellerin lisäksi kirja kertoo 1700-luvun puolen välin poliittisesta ilmapiiristä. Stellerin kannalta tärkeitä olivat erilaiset akateemiset kiistat ja Venäjän halu laajentaa reviiriään. Steller ja monet muut eurooppalaiset nimittäin työskentelivät Venäjälle, jonne haluttiin niin sanottua eurooppalaista sivistystä. Sitä saatiin luonnontieteilijöiden, meriupseeriston ja muiden akateemisesti koulutettujen miesten kautta.

Kokonaisuutena kirja oli todella kiinnostava ja mukaansatempaava. Lopussa kerrotaan myös siitä, mitä Beringinsaarelle ja koko tuolle alueelle Stellerin kuoleman jälkeen tapahtui. Painotus on vahvasti ja syystäkin siinä, millaista tuhoa ihmiset saivat luonnossa aikaan. Sukupuuttoon tapettu stellerinmerilehmä ei suinkaan ollut ainoa ihmiskunnan loputtoman ahneuden uhriksi joutunut laji.

Kirjan tiedot:

Aura Koivisto: Mies ja merilehmä: luonnontutkija Georg Stellerin kohtalokas tutkimusmatka | Into 2019 | 343 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Ainakin Hemulin kirjahylly

Haasteet:

* Helmet 2025 : 35. Kirjan nimessä on sana ”mies” tai ”poika” tai niiden taivutusmuoto

* Luonto sivuilla : Sukupuutto

* Lukumatka menneisyyteen : 5. Kirjassa tapahtuu katastrofi

Lynn Messina: Kohtalokas kihlaus (Beatrice Hyde-Clare ratkaisee #04)

Mikäli Beatrice Hyde-Clare oli hetkeäkään ajatellut korkea-arvoisen lordin kiintymyksen voittamisen estävän häntä kohtaamasta sen seuraamuksia, että oli paljastanut murhaajan loisteliaassa seurapiiritapahtumassa, hänet vapautti kuvitelmasta välittömästi hänen tätinsä, joka oli niin kauhistunut sukulaistyttönsä julkeudesta, että hädin tuskin kykeni pitämään arvokkaan hymyn kasvoillaan.

Tämä neljäs osa Lynn Messinan Beatrice Hyde-Clare -sarjaa odotteli lukemista monta kuukautta. Olen tykännyt tästä sarjasta tosi paljon, mutta jotenkin ei vain ollut aiemmin sopiva lukufiilis pienelle historialliselle murhalle.

Kohtalokas kihlaus jatkaa suoraan siitä, mihin edellinen osa Murhatun rakastajan tapaus jäi. Bea on saanut murhaajan kiinni kesken seurapiirijuhlien ja onnistunut sen tuoksinassa kihlaamaan Kesgraven herttuan. Se on tuo jälkimmäinen, joka järkyttää ihmisiä enemmän. Miten ihmeessä mitäänsanomaton Beatrice on hurmannut seurapiirien tavoitelluimman poikamiehen?

Bea itse ei ole varsinaisesti hämmästynyt, mutta lähestyvän avioliiton realiteetit alkavat painaa hänen mieltään. Laajat tilukset, suuri palveluskunta ja herttuattaren asema eivät oikein houkuta vaatimattomampaan elämään tottunutta Beaa.

Lisäksi on se pikkujuttu, että avioliitossa hän on jos ei Kesgraven omaisuutta niin melkein kuitenkin. Entä jos herttua kieltää Beaa harrastamasta murhatutkimuksia tai tekemästä mitään muutakaan hauskaa? Kun oma elämä on nyt viimeinkin löytynyt, Bea joutuu pohtimaan olisiko valmis luopumaan siitä edes herttuan vuoksi.

Vuosikymmenten ajan Bea oli vetänyt itseään yhä tiukemmalle kerälle, tehden itsensä pienemmäksi ja vähemmän tärkeäksi säilyttääkseen tätinsä ja setänsä hyvän tahdon, mutta hän tunsi vain aavistuksen kiintymystä heitä kohtaan. Kuinka paljon pahempi tilanne voisi olla Kesgraven kanssa, jota hän rakasti epätoivolla, joka melkein kauhistutti häntä?

(s. 128)

Tämän osan murhajutussa sukelletaan vielä syvemmälle historiaan. Bea nimittäin selvittää omien vanhempiensa murhaa. Ainoat tietolähteet tuntuvat olevan niiden henkilöiden muistot, jotka tunsivat hänen vanhempansa, ja jokainen heistä on nähnyt Claran ja Richardin eri tavalla. Tämä oli itse asiassa ihan kiinnostava juttu, jos kohta loppukohtaus tuli vähän turhan äkkiä.

Kokonaisuutena tämä oli sellainen välikirja. Niitä sarjan osia, joissa paketoidaan ensimmäisten kirjojen kantava juoni (Bean ja Kesgraven rakastuminen) ja siirrytään kohti seuraavaa (heidän avioliittonsa onnistuminen). En pitänyt tästä ihan yhtä paljon kuin muista osista, mutta sarja saanee lisää vauhtia viidennessä osassa.

Tähän oli muuten vaihtunut suomentaja. Edelliset osat suomensi Nelli Hietala, tämän Meri Kapari.

Kirjan tiedot:

Lynn Messina: Kohtalokas kihlaus | Aula & Co. 2024 | 276 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: A Nefarious Engagement (2018) | Suomennos: Meri Kapari

Haasteet:

* Helmet 2025 : 24. Kirjassa tehdään laittomuuksia

* Lukumatka menneisyyteen : 12. Kirjassa muistellaan tai käsitellään muistoja

Samantha Harvey: Orbital

Rotating about the earth in their spacecraft they are so together, and so alone, that even their thoughts, their internal mythologies, at times convene.

Samantha Harveyn Orbital voitti äskettäin Booker-palkinnon. Muuten en olisi kirjasta tiennytkään ja se kuulosti sen verran kiinnostavalta, että päätin lukaista sen.

Mutta eipä tätä niin vain lukaistukaan. 

Kirjassa on vain 136 sivua, mutta lukemiseen meni monta päivää ja näin jälkikäteen ajatellen hieman ihmettelen, että en jättänyt sitä kesken. Kirjassa kun ei oikeastaan ole juonta, minkäänlaista konfliktia tai muuta ratkaistavaa asiaa, tai edes kovin kiinnostavia päähenkilöitä.

Päähenkilöt ovat kansainvälisellä avaruusasemalla kököttäviä astro- ja kosmonautteja, joilla on eturivin paikat ihastella maapalloa. Se kirjan pointti onkin, Maan hauras ihmeellisyys. Harvey kuvailee kauniisti Maata, luontoa ja ihmisiäkin, ja kaunis kieli onkin se syy, jonka vuoksi halusin lukea kirjan loppuun.

The planet is shaped by the sheer amazing force of human want, which has changed everything, the forests, the poles, the reservoirs, the glaciers, the rivers, the seas, the mountains, the coastlines, the skies, a planet contoured and landscaped by want.

(s. 75)

Kokonaisuutena kirja on hyvin, hyvin hidas. Se on jaettu 16 lukuun, koska avaruusasema kiertää Maan 16 kertaa vuorokauden aikana. Siinä ajassa astro- ja kosmonautit toimittavat arkisia työtehtäviään, joista he eivät näköjään selviydy ilman loputtomia sisäisiä monologeja enemmän tai vähemmän filosofisista aiheista. Jos he eivät jaarittele, sen tekee kaikkitietävä kertoja.

Hahmot jäivät oletettavasti tarkoituksellakin etäisiksi, koska etäisiä he ovat muille kuin ehkä toisilleen. Avaruus on se, joka heitä vetää puoleensa, ja kaikki muu jää takavasemmalle, ei kunnianhimon vaan uteliaisuuden vuoksi. Heidän kertojaäänensä olivat aivan identtisiä, mikä ei oikein toiminut minulle.

Eli tämä oli tällainen tulipahan luettua -kirja. Jos pidät oikein verkkaisista kirjoista, saatat pitää tästäkin.

Kirjan tiedot:

Samantha Harvey: Orbital | Vintage 2024 | 136 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Helmet 2025 : 40. Kirjassa ajalla tai kellolla on tärkeä merkitys

* Luonto sivuilla : Henkeäsalpaava

* Kohti ääretöntä : Maapallo

Leïla Slimani: Kehtolaulu

Vauva on kuollut.

Lue maailma vuodessa -haasteen tammikuun aihe on pohjoisafrikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja, ja tämä Kehtolaulu on täsmäluku siihen. Leïla Slimani on ranskalais-marokkolainen ja muutti Marokosta Pariisiin 17-vuotiaana.

Slimanilta on suomennettu useampikin teos ja valitsin tämän nimenomaan sillä perusteella, että tarinan keskiössä ei ole maahanmuuttotaustaisuus tai kirjailijan oman ei-eurooppalaisen suvun historia. Kovin usein maahanmuuttajataustaisilta kirjailijoilta suorastaan odotetaan tällaisia kirjoja ja niinpä ajattelin lukea jotain ihan muuta.

Kehtolaulu on pesunkestävä psykologinen trilleri. Keskiluokkainen pariisilaispariskunta palkkaa lastenhoitajan voidakseen keskittyä omiin uriinsa. Louise onkin täydellinen lasten- ja kodinhoitaja, kunnes ei sitten olekaan.

Heti kirjan alussa selviää, että Louise on tappanut molemmat perheen lapset. Miksi? Tarinaa aletaan keriä auki ja jännitys tiivistyy sivu sivulta.

Se ei harmi kyllä kantanut kirjan loppuun saakka. En mitenkään vastusta avoimia ja tulkinnanvaraisia loppuja, mutta tässä tarinassa se ei mielestäni oikein toiminut. Äkillisen hirmuteon motiivi jäi hieman liikaa kysymysmerkiksi, vaikka syitä Louisen kasvavaan ahdistukseen kasautuikin.

Kirja on kuitenkin hyvä kuvaus ranskalaisten lastenhoitajien elämästä ja luokkayhteiskunnasta. Välillä oli todella kiusallista lukea siitä, miten Louisea muka pidetään “melkein kuin perheenjäsenenä”, mutta kuitenkin käsivarren mitan päässä. Myriam ja Paul tiedostavat itsekin kuilun heidän ja palkollisen välillä, mutta koska asia on heistä niin kovin vaikea, he sulkevat silmänsä Louisen yhä oudommaksi muuttuvalta käytökseltä.

Oikeasti, sen broilerin kohdalla olisi hälytyskellojen pitänyt viimeistään soida.

Vaikka maahanmuuttajataustaisuus ei olekaan tässä suuri teema, se on mukana tarinassa. Myriam on arabitaustainen, ehkäpä juuri Marokosta, ja haluaa ehdottomasti valkoisen lastenhoitajan. Leikkipuistossa on kuitenkin selvää, että suurin osa pariisilaisten lastenhoitajista on Afrikasta ja arabimaista, eivätkä työnantajat ole niin tarkkoja siitä, onko heillä papereita vai ei.

Kaiken kaikkiaan kiinnostava ja jännittävä kirja, vaikka loppu vähän lätsähtikin.

Kirjan tiedot:

Leïla Slimani: Kehtolaulu | WSOY 2018 | 237 sivua | Kirjastosta

Ranskankielinen alkuteos: Chanson douce (2016) | Suomennos: Lotta Toivanen

Luettu myös:

Kirjakaapin kummitus, Kirjahullun päiväkirja, Kirjasähkökäyrä ynnä muut

Haasteet:

* Helmet 2025 : 42. Kirjan päähenkilö tekee huonoja valintoja

* Paha mieli, paras mieli : Mielenterveyden haasteet

* Lue maailma vuodessa : Tammikuu: Pohjoisafrikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja

Deya Muniz: The Princess and the Grilled Cheese Sandwich

No olipa tämä Deya Munizin The Princess and the Grilled Cheese Sandwich söpöinen YA-sateenkaarisarjis! Nimi on höpsömpi kuin raikkaan tuntuinen sisältö, joka ei muuten pyöri voileipien ympärillä.

Nuori lady Camembert ei missään tapauksessa halua aviomiestä, mutta suvun perinnön saa vain miespuolinen henkilö. Niinpä isä kannustaa Camia pukeutumaan mieheksi ja ottamaan itselleen lordin tittelin jahka isästä aika jättää. Valeasuinen Cam muuttaakin pääkaupunkiin, jossa asuu tietenkin ihastuttava kruununprinsessa Brie.

Tarinan juoni ei yllättänyt, mutta sepä ei haitannut. Tykkään jo lähtökohtaisesti tästä valeasutroopista, jossa naisen on olosuhteiden pakosta otettava miehen identiteetti. Tässä tapauksessa ne olosuhteet olivat Fromagen valtakunnan vanhoilliset lait. Kukaan tarinan hahmoista ei ole homofobinen, mutta yhteiskunnallisiin rakenteisiin se on upotettu, samoin kuin misogynia. 

Mutta koska tämä oli ilahduttava ja hauska feel good -kirja, näihinkin ongelmiin löytyy tietenkin ratkaisu. Onhan Brie sentään prinsessa, joka vastustaa jo valmiiksi turkiksia. Hänen ystävänsä saa hänet ymmärtämään, että aktivismilla voi auttaa myös ihmisiä. Tavan kansalainen ei voi mitään epäoikeudenmukaisille laeille, mutta Brie voi.

Kirjassa oli paljon hauskoja kohtauksia, kivoja hahmoja ja romanssi oli herttainen. Tarina eteni nopeasti ja tykkäsin myös piirrostyylistä, joka oli selkeä ja juuri oikeissa paikoissa liioitteleva. Tässä on paljon kauniita asuja, koska muoti kiinnostaa oikeastaan kaikkia päähenkilöitä ja sen tiimoilta Cam ja Brie alun perin tutustuvatkin.

Erityisplussa juustoteemaisista nimistä, jotka hymyilyttivät koko ajan.

Kirjan tiedot:

Deya Muniz: The Princess and the Grilled Cheese Sandwich | Little, Brown and Company 2023 | 235 sivua

Haasteet:

* Helmet 2025 : 17. Kirjan päähenkilöllä on lemmikkinä kissa tai koira

* Paha mieli, paras mieli : Homofobia

* Herkulliset kirjat : Kirjan kannessa on syötävää

Terhi Törmälehto: He ovat suolaa ja valoa

Valkoiseen pintaan on kirjoitettu sinisiä kirjaimia.

Taisin lukea joskus syksyllä Hesarin arvostelun Terhi Törmälehdon kirjasta He ovat suolaa ja valoa, ja varasin sen kiinnostavan aiheen vuoksi. Surullista kyllä aiheesta eli Israelista ja Palestiinasta on tullut nyt vieläkin ajankohtaisempi.

Kirjassa kaksi suomalaisnaista matkustaa Israeliin. Rovaniemeläinen opettaja Anu on saanut Jumalalta merkkejä siitä, että Israeliin on mentävä, ja siellä hän ihastuu juutalaismieheen. Ihastus onkin sitten uskonkriisin alku. Onko mies Jumalan vai Saatanan lähettämä? Mikä oikeus Anulla on sanoa, millainen juutalaisen pitäisi olla tai mitä kaikkien juutalaisten pitäisi ajatella Israelin toimista?

Helsinkiläinen lääkäri Susanna puolestaan on suorastaan raivopäinen fundamentalisti, joka tukee sokeasti Jumalan luvattua maata kaikissa sen toimissa. Siinä missä Anu alkaa pohtia, ovatko kaikki Israelin toimet oikeutettuja, Susanna seuraa omaa uskoaan karmivaan loppuun saakka.

Mutta kun Susanna tuntee kämmenensä alla ihmisen otsan tai ranteen, hän ajattelee että ne ovat vähemmän kuin viinipuiden oksat. Vanhan testamentin profeetat eivät puhuneet muukalaisista, jotka hoitavat valitun kansan kuumetta ja särkyä sen raajoissa. Profeetat puhuivat viiniviljelmistä. Muukalaisista pelloilla.

(s. 193)

Että tärkeämpää olisi oksia puita kuin hoitaa sairaita ihmisiä, koska vain oksiminen mainitaan Raamatussa. Harvemmin tulee vastaan niin vastenmielisiä ja hyvin kirjoitettuja päähenkilöitä kuin Susanna oli. 

Naiset tarjoavat kurkistuksen siihen, millaisia muotoja fundamentalistinen kristillisyys Suomessakin on ottanut. Loppujen lopuksi juuri Susanna jäi kirjasta parhaiten mieleeni hirvittävän ehdottomuutensa vuoksi.

Kirja on hyvin verkkaisesti kerrottu, välillä liiankin. Samalla se kuitenkin antaa tilaisuuden upota päähenkilöiden maailmankuvaan oikein kunnolla. Tällaiselle riviateistille kiihkeiden uskovaisten maailma on aika vieras. Ymmärsin kyllä logiikan (jos sitä siksi voi kutsua), jonka varassa Anu ja Susanna toimivat, mutta samalla en vain voinut ymmärtää, miten joku voi toimia niin. Se oli mielenkiintoinen paradoksi pohdittavaksi kirjaa lukiessa.

Tarinaa ajaa ja sen taustalla on koko ajan Israelin pyrkimys ajaa palestiinalaiset pois Raamatun luvatusta maasta. Sitä Susannakin lomallaan tekee, työskentelee Länsirannikon alueilla, joilla hän ei edes saisi olla. Kirja ei tarjoa valmiita vastauksia, mutta saa pohtimaan kysymyksiä, joita ei välttämättä ole ennen pohtinut.

Tai no, ei ehkä ollut ennen pohtinut. Sota alkoi vasta kirjan kirjoittamisen jälkeen ja melko varmasti jokaisella on nyt jonkinlainen mielipide alueen poliittisesta tilanteesta.

Kirjan tiedot:

Terhi Törmälehto: He ovat suolaa ja valoa | Otava 2024 | 349 sivua

Luettu myös:

Kirsin kirjanurkka, Amman lukuhetki, Sallan lukupäiväkirja ynnä muut

Haasteet:

* Helmet 2025 : 43. Kirjan nimessä, kannessa tai kuvauksessa on jokin mauste

* Luonto sivuilla : Lämpö

* Herkulliset kirjat : Kirjan nimessä on ruokaan liittyvä sana