 |
Mimmu Tihinen:
Kello tuhat&
Toivottavasti huomenna sataa
64 s. / 79 s.
Pieni Karhu 2016 / 2018
Kirjastosta |
Tuossa asiaa pohtiessani tulin siihen tulokseen, että olen varmasti joskun muinoin lukenut oikeastikin jonkin selkokirjan ja työni vuoksi selailemalla hyvinkin monta. Tämä taisi kuitenkin olla ensimmäinen kerta kun lukemalla luin kirjan (tai kaksi), joka on kirjoittu selkokirjaksi.
Omasta mielestäni huomasin kyllä eron mukaelmien ja näiden välillä. Selkomukaelmien tekijöitä yhtään vähättelemättä, se on hieno taito! Mutta Mimmu Tihinen on kirjoittanut nämä molemmat kirjat suoraan selkokirjoiksi, minkä näkee tekstin laadussa. Kirjailija käyttää juuri niitä sanoja kuin on alun perin halunnutkin.
Kello tuhat kertoo kasiluokkalaisesta Jesse Granlundista, jota kiinnostaa enemmän jalkapallo kuin kirjat. Jesselle lukeminen on vaikeaa ja opettajan tehtävä kauhistus. Jessen ja hänen parinsa pitäisi tehdä sekä suullinen että kirjallinen esitelmä jostain kirjasta. Jessen onneksi Ninni valitsee ohuen runokirjan, jonka myötä Jesselle avautuu kokonaan uusi maailma.
Tykkäsin Jessestä, joka on päällisin puolin varsin stereotyyppinen eroperheen urheilijapoika, joka ei haluakaan välittää lukemisesta. Kun hän huomaa, että lyhyitä runoja on helpompi lukea ja sisäistää kuin pitkiä romaaneja, hän ihan innostuu lukemisesta. Näinhän myös selkokirjat ihannetapauksessa toimivat. Runot saavat Jessen miettimään itseään ja elämäänsä, ja purkamaan tuntojaan paperille opettajan vaatimaan esseetekstiin. Lukeminen saa siis esiin myös Jessen sisäisen kirjailijan.
Jessen ja Ninnin haparoivan ystävyyden lisäksi tarinassa on mukana Jessen isä, joka yrittää ylläpitää suhdetta poikaansa jalkapallon kautta. Yhteiset pelihetket kaatuvat kuitenkin aina siihen, että isän kunto ei kestä edes viiden minuutin peliä. Pidin paljon sekä siitä, että isä päätti ryhtyä tuumasta toimeen tilanteen muuttamiseksi. että siitä, että Jesse arvosti isänsä yrityksiä osallistua poikansa elämään niin urheilun kuin runojenkin kautta. Samaan tapaan Jesse ja Ninnikin löytävät yhteyden runojen ja pöytälaatikkorunoilun kautta. Ninni ja runot avaavat Jessen maailmaa, ja Jesse puolestaan antaa Ninnille rohkeutta olla välittämättä epäonnistumisesta luokan edessä.
Toivottavasti huomenna sataa puolestaan kertoo Leosta, jonka oletin olevan suunnilleen Jessen ikäluokkaa. Leo on viettänyt pitkiä aikoja sairaalassa ensin sydänsairauden ja sitten auto-onnettomuuden vuoksi. Sen vuoksi hän on ihan pihalla asioista, joista hänen luokkakaverinsa pitävät, ja monet nuorten perustaidot ovat jääneet oppimatta. Leo ja äiti viettävät ensimmäistä kesää maaseudulla, jossa Leo tutustuu kesämökeistä huolehtivaan Ellaan. Ella pyytää Leoa pyöräretkelle, mutta ikävä kyllä pyöräily on niitä taitoja, joita Leolla ei ole...
En pitänyt Leosta tai tästä kirjasta ihan yhtä paljon kuin Jessestä ja Kello tuhannesta, mutta ei tämä toki mitenkään huono kirja ollut. Makuasia vain. Leo yrittää niin kovasti olla cool Ellan edessä ja minulla ei nyt oikein riittänyt kärsivällisyys sille. Ellasta sen sijaan pidin enemmän kuin Ninnistä, jokin hänen reippaassa asenteessa vain vetosi minuun. Kun Ella kuulee, että Leo ei osaa pyöräillä, hän kysyy muitta mutkitta voisiko opettaa poikaa.
Tässäkin kirjassa toisena tärkeänä asiana on pojan suhde vanhempaansa, tällä kertaa äitiin. Leon äiti on hankkinut poikansa yksin kanadalaisen miehen kanssa, joka tietää Leosta muttei yhteisestä sopimuksesta osallistu tämän elämään mitenkään. Teiniangstista kärsivä Leo ei ihan ymmärrä, miksi äiti tuputtaa hänelle koko ajan paksumpaa paitaa ja huutelee pihalla perään. Se on vain niiiiin noloa kun Ellakin kuulee. Lukijalle sen sijaan on selvää, että äiti pelkää edelleen sairastelevan poikansa terveyden puolesta. Tälläkin kertaa mukana on myös vanhemman kasvutarinaa kun äiti oppii löysäämään liekaa ja luottamaan Leoon.
Miinusta muuten kirjan kannesta. Se on kaunis ja miellyttää minua, mutta ei ole ehkä sellainen, johon kirjan kohderyhmä tarttuisi helposti. Kannesta tulee myös mieleen hempeä romanssi, joka ei ole kirjan pointti ollenkaan.
Yhteenvetona, pidin molemmista kirjoista ja toivoisin, että tällaisia julkaistaisiin Suomessa enemmän. Nuorten lukuhaluttomuus on lisääntynyt ja lukivaikeudet ovat tunnettu ongelma, mutta näin huolella kirjoitetut selkokirjat kannustavat varmasti tarttumaan kirjaan tai ainakin mataloittavat kynnystä edes yrittää.
Luettu myös:
Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2019 - 3. kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue [13/50]
* Helmet-lukuhaaste 2019 - 47. kirjassa on alle 100 sivua [14/50]
Molemmat kirjat käyvät molempiin kohtiin!
.jpg)
