Deja ja Josiah ovat viettäneet kolme syksyä yhdessä kurpitsafarmin kausityöntekijöinä. Nyt edessä on viimeinen vuosi farmilla ja ennen college-opintojen alkua. Viimeisenä iltana Deja päättää vaihtaa vapaalle ja pakottaa Josien puhumaan söpölle toffeekojun tytölle. Kolme vuotta haikailua ja muhennosmajaa on vain liikaa.
Tämä YA-sarjakuva sattui itse asiassa silmääni englanninkielisenä ja lisäsin sen aina kasvavalle TBR-listalleni. Tilaisuus tekee lukijan ja kun näin tämän suomennoksen, nappasin sen mukaani kirjastosta. Odotin mukavaa hömppäkirjaa ja sellainen tämä olikin. Aiheen ja tunnelman puolesta tämä olisi oikeastaan sopinut paremmin syyskirjaksi. Jäin suorastaan kaipaamaan pimeitä syysiltoja ja ikkunalaudella ropisevaa vesisadetta.
Deja ja Josie ovat niin söpöisiä ja niin ihania ystäviä kuin olla ja voi. He ovat kausiystäviä ja juttelevat vain kurpitsa-aikaan, mutta ajalla ja etäisyydellä ei ole väliä. Heistä huokuu toistensa hyväksyminen ja yhdessäolon mukavuus, ystävyys, jossa saa olla juuri sellainen kuin on. Deja on kaksikon vauhdikas ja päättäväinen osapuoli, joka menee eikä meinaa. Josie taas on tunnollisempi introvertti, jonka tavoitteena on olla aina kuukauden paras työntekijä. Tarinan loppupuolella on kiinnostava kohtaus, jossa kaksikko puhuu tarkoituksesta ja valinnasta. Josie uskoo, että heidän oli tarkoituskin tavata. Deja puolestaan sanoo, että he valitsivat ystävyytensä.
 |
| Miten toffeetytölle kerrotaan, että hän on nätti? Ei näin. (s. 18) |
Matka kohti toffeetyttöä vie koko kurpitsafarmin läpi. Deja ja Josie näkevät ensimmäistä kertaa muutakin kuin oman muhennosmajansa ja saavat maistella farmin herkkuja. Matkan varrelta löytyy muun muassa Dejan exiä eikä kirjassa tehdä numeroa siitä, että näiden joukkoon kuuluu sekä tyttöjä että poikia. Mielestäni oli myös virkistävää nähdä isokoinen tyttöpäähenkilö YA-kirjallisuudessa. Tummaihoinen Deja on pitkä ja pyöreä, ja kaikin puolin suloinen. Hänen painoonsa kiiinnitetään huomiota kerran ja se tuntui kyllä jotenkin pakolliselta ja päälleliimatulta. Joskus iso voisi olla iso ilman sitä yhtäkään vitsiä.
Pidin paljon kirjan syksyisestä värimaailmasta, jolla on luotu illasta yöhön kääntyvä karnevaalitunnelma. Hauskana sivujuonteena kulkivat useimmiten nimettömiksi jäävät taustahahmot. Esimerkiksi heti ensimmäisellä sivulla nähty perhe löytyy myöhemmin aivan toisesta paikasta. Dejan ja Josien juoksentelun taustalla tapahtuu paljon muutakin ja se tekee maailmasta elävän tuntuisen. Kaikki ei pyöri heidän ympärillään vaan muillakin on omia viimeisen illan juttujaan.
Kaiken kaikkiaan mukava pieni lukupala! Juonellisesti ennalta-arvattava, koska kyllähän sen heti arvasi, miten tässä käy. Joskus tällainen ennalta-arvattava söpöily on kuitenkin ihan paikallaan. Kiva, että näin laadukas sarjakuva on suomennettu näin nopeasti.
Kirjan tiedot:
Rainbow Rowell & Faith Erin Hicks: Viimeinen ilta: pumpkinheads | Karisto 2020 | 218 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: Pumpkinheads (2019) | Suomennos: Taina Wallin
Luettu myös mm.:
Kirjojen keskellä (luettu englanniksi), Oksan hyllyltä (luettu englanniksi)
Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2020 - 2. iloinen kirja [39/50]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti