Agatha Christie: Rouva McGinty on kuollut

Hercule Poirot tuli Vieille Grand'méren ravintolasta ulos Sohoon.

Ja törmääkin pian rikostarkastaja Spenceen, jolla on pieni pyyntö vanhalle ystävälleen. Iäkäs siivoojarouva McGinty on tapettu raa'asti ja hänen vuokralaisensa odottaa vankilassa hirttopäiväänsä. Spence, joka tutki juttua miltei vuosi sitten, ei kuitenkaan ole varma James Bentleyn syyllisyydestä. Arkeensa tylsistynyt Poirot ottaa mielihyvin vastaan jutun, koska eihän väärä mies saa joutua narun jatkoksi.

Kesä on melkein ohi, mutta ehdin silti pieneen kesätavoitteeseeni eli hankkimaan yhden Agatha Christien ja lukemaan sen. Muilla lienee ollut samanlaisia suunnitelmia, koska oli oikeasti vaikeaa löytää yhtään Christietä käytettynä. Tämä löytyi viimein kirjaston kierrätyshyllystä. Kiitos vain sille, joka tämän sinne jätti!

Tarina oli erittäin tuttu, koska juuri tästä kirjasta tehty sovitus näytettiin telkkarissa jokunen viikko sitten. Eipä se mitään, tarinassa oli kuitenkin muutama yllätys mukana, lähinnä itse kerronnassa. Niin paljon kuin rakastankin David Suchet'n Poirot-hahmoa, kirja vei tällä kertaa voiton adaptaatiosta. Christien huumori toimi vain niin loistavasti tekstinä ja kirja taisi ottaa itsensä vähemmän vakavasti kuin elokuva.

"- - Halu esiintyä on heikkouteni, se on aina ollut heikkouteni. Hastings ei voinut ymmärtää tätä heikkoutta. Mutta minun kyvyilläni varustetun henkilön on aivan välttämätöntä ihailla itseään - ja siihen tarvitaan ulkoapäin tulevaa kannustusta. En voi, en kerta kaikkiaan voi, istua koko päivää tuolissa mietiskelemässä miten äärettömän ihailtava olen. Siihen tarvitaan - niin kuin nykyään on tapana sanoa - avustaja."

(s. 8)

Miten vaatimatonta! Poirot'n näkökulma on tässä tarinassa niin ihanan kärttyinen. Hän saapuu epäsiistiin maataloon, jossa yleinen epäjärjestys aiheuttaa hänessä suuria henkisiä tuskia. James Bentley on varsinainen lapamato mieheksi ja Poirot joutuu pohtimaan, miksi peräti kaksi naista osoittaa halukkuutta pelastaa hänet. Maailman suuria mysteereitä. 

Hieman vähemmän alleviivatusti kuvataan pikkukylän hierarkkista rakennetta ja Poirot'n tyytymättömyyttä siihen. Rouva McGinty oli vain vaatimaton siivooja ja Bentley saamaton surkimus, mutta heillä on kuitenkin ihmisarvoa. Poirot ei selvästikään pidä siitä, että rikkaammat ja hienohelmaisemmat ihmiset astuvat köyhien ohi heitä huomaamattakaan. Omatkin hampaani kiristyivät joka kerta, kun joku hyväosainen sanoi ettei koskaan kiinnitä huomiota siivoojiin tai muihin palvelijoihin, mitä väliä heillä muka on.

Salapoliisijutun juoni ja ratkaisu on ovelasti kerrottu, ja oloni oli oikein muikea kun tiesin syyllisen ennen Poirot'a. Sitä se telkkarin katsominen teettää. Pidin paljon Ariadne Oliverista, joka antaa äänen Christien omalle Poirot-tuskalle. Miksi hän edes meni luomaan tuon mahdottoman suomalaisen/belgialaisen etsivän! Pidin myös rikostarkastaja Spencestä, joka puolestaan antoi äänen kenelle tahansa Hercule Poirot'n kohdanneelle, jonka harmaat aivosolut eivät ole ihan yhtä terävät kuin Poirot'n.

- Bon Dieu, miten typerä olen ollut, Hercule Poirot sanoi. - Koko juttuhan on aivan yksinkertainen, vai mitä?

Tämän huomautuksen jälkeen oli vähällä tapahtua kolmas murha - poliisitarkastaja Spence Kilchesterin poliisilaitokselta oli vähällä tappaa Hercule Poirotin.

(s. 202)

Kirjan tiedot:
Agatha Christie: Rouva McGinty on kuollut | WSOY 1988 (1. p. 1973) | 223 sivua | Omasta hyllystä
Englanninkielien alkuteos: Mrs McGinty's Dead (1952) | Suomennos: Eva Siikarla

Luettu myös mm.:
Jokken kirjanurkka, Sheferijm, Sinisen linnan kirjasto 

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2020 - 1. kirja on vanhempi kuin sinä [41/50]
* Popsugar Reading Challenge 2020 - a book from a series with more than 20 books [33/50]
* Kirjahyllyn aarteet [kirja 7]