Milja Kaunisto: Kalmantanssi

Milja Kaunisto: Kalmantanssi
399 s.
Gummerus 2014
Kirjastosta

Ulkona on taas alkanut sataa lunta, niin minulle kerrotaan.

Ja vielä viimeinen toukokuulle, sitten olen ajantasalla sen suhteen mitä olen tässä kuussa lukenut. Minun piti vaania Kalmantanssia kirjastosta koko viikko ennen kuin sain sen. Kaikki kappaleet olivat lainassa, mutta onnistuin nappaamaan nopeakiertoisen niteen heti kun se palautui. Trilogian päättävä Piispansormus on odottanut hyllyssä jo jonkin aikaa, mutta pitäähän nämä tietenkin lukea järjestyksessä.

[Luvassa on sitten juonipaljastuksia tästä ja sarjan edellisestä osasta! Vielä ehdit kääntyä pois!]

Olavi on palannut pohjoiseen Suomeen otto(hah! aivan varmasti on biologinen isä!)isänsä Maunu Tavastin luo. Hän saa pian oman seurakunnan ja mitäs hän ensimmäisenä tekeekään? Nai naimisissa olevaa, lapsetonta naista kirkon alttarilla. Tietenkin hän syyttää tästä paholaista, eihän nainen voi yksin olla niin ovela, että hankkii haluamansa lapsen tavalla tai toisella. Olavi tunnustaa syntinsä piispa Maunulle ja saa sitten tilaisuuden lähteä takaisin Ranskaan opiskelemaan. Ah niin ihana Miracle ei ole palannut Sorbonnen yliopistoon, kiitos Olavin uhkauksia, ja itsensä ruoskimisen ohessa Olavi sekaantuu tahtomattaan Ranskan politiikkaan. Hän saa tehtäväkseen kuulustella vangittua kansankiihottajaa ja tunnettua mieheksi pukeutujaa, Lorrainen neitoa Jehannea.

Synnintekijästä totesin, että olihan se ronski ja rietas, mutta että se ronskius ja riettaus alkoi jo hiukan puuduttaa tarinan edetessä. Tässä osassa sitä onkin paljon vähemmän ja Olavin uusi bestis/piikki lihassa, munkki Johannes, viettää enemmän aikaa naisten hameiden alla kuin Olavi itse. Kun Olavi viimein tapaa Miraclen ja he päätyvät itse asiaan, kohtaus on yllättävän pelkistetty ja jopa harras. Enemmän tunnetta kuin seksiä, pitkällisen odotuksen täyttymys eikä mitään satunnaista karvaisiin suonsilmäkkeisiin sukeltelua suonikas miehinen elin tanassa.

Rietastelun sijaan tässä osassa on enemmän poliittista juonittelua, josta tykkäsin todella paljon. On sekä katolisen papiston sisäisiä juonia että Ranskan kruunun perässä juoksevia tahoja. Nostan oikein suurta ja hienoa hattua Kaunistolle siitä hyvästä, että hän on kirjoittanut kirjaan monia älykkäitä ja kiinnostavia naishahmoja. On rouva Birgitta, joka höynäyttää Olavia totaalisesti. On edelleen ah niin ihana Miracle, jota nähdään harmillisen vähän. On Jolanda Aragonialainen, joka pelaa sekä piispoilla että aatelisilla kuin shakkinappuloilla. Lisäksi on vielä Madame Augustine, joka ei ole yhtä älykäs tai niin mahtava, mutta varsin sympaattinen kuitenkin. Ja muutama muu vähemmän tärkeä nainen. Olisi varmasti ollut hyvin helppo kirjoittaa aikakaudelle sijoittuva kirja, jossa on vain minimimäärä valjuja naishahmoja. Olavin alentuvasta ja epäilevästä näkökulmasta huolimatta naiset näyttäytyvät kirjassa vahvoina ja itsevarmoina.

Jehanne tosiaan puuttuu tuosta naishahmojen listasta. En nyt ole ihan varma pidänkö siitä, että historiallisesti niin merkittävä nainen onkin tässä kirjassa mies. Toisaalta sukupuolilla leikittely on olennainen osa näitä kirjoja, joten siinä suhteessa se sopii tarinaan loistavasti. Olisipa muuten mielenkiintoista saada Jehanne ja Miracle samaan huoneeseen keskustelemaan! Pidin siitä, että Olavin reaktio Jehannen salaisuuteen ei ollut katoilta raikuva "Herra varjele, kuka alentuisi sellaiseen, onko hän mies ollenkaan????". Siihen mennessä hän on jo oppinut sen verran, että tietää ihmisten joutuvan joskus tekemään omituiselta kuulostavia valintoja. Valinta ei tosin tietenkään ollut Jehannen. En tainnut mainitakaan miten paljon pidin Jolandasta. Hän ei ole miellyttävä, mutta hän on hyvin kiehtova. Ajatukseni kulkevat samoja ratoja Beatrixin suhteen.

Lämpenin jopa Olaville tarinan edetessä. Nyt kun asiaa mietin niin tämä johtui luultavasti siitä, että Olavi alkoi viimeinkin nähdä itsensä rehellisesti ja luopua korskean kukon tyhjistä elkeistä. Hän ymmärtää ettei ole laatikon terävin veitsi, eikä vihaa niitä teräviä partaveitsiä niin naisia tai naiseksi pukeutuvia kuin ovatkin. Hän ymmärtää ettei itsesäälissä rypemisellä saa mitään aikaan. Olavi on selvästikin sitä tyyppiä, joka tarvitsee jonkun osoittamaan mitä pitää tehdä tai ainakin näyttämään suuntaa, ja sitten hän tekee sen hyvin. Ei hän ole tyhmä, mutta suurimman osan ajasta hän on liian saamaton saadakseen mitään aikaan. Tsemppiä, Olavi, kyllä se siitä!

...Taisipa olla aika sekava teksti. Innostuin kirjasta niin, että päässäni risteilee ihan liikaa ajatuksia sitä koskien. Maltan tuskin odottaa Piispansormuksen lukemista. Se on paksu kirja ja tästä voi päätellä, että Olavi onnistuu jälleen kerran tyrimään suhteensa Miracleen. Voi sitä Olavia.

Luettu myös mm: Anna minun lukea enemmän, Kirsin kirjanurkka, Oksan hyllyltä ja vaikka missä muualla.