Kristiina Vuori: Neidonpaula

Kristiina Vuori: Neidonpaula
555 s.
Tammi 2015
Kirjastosta

Jääriite lumihangen päällä rasahtelee, kun ilves lähtee ylittämään järven autiota selkää.

Kumma kyllä hauskaa lukumaratonia seurasi lukujumi. En vain saanut tartuttua kirjaan, vaikka niitä huolestuttava pino onkin odottamassa. Varasin Neidonpaulan joskus alkuvuodesta, ja totta kai se tuli juuri nyt kun lukeminen ei kiinnostanut. Ensin iski epätoivo ("ei tätä tule luettua, varauksiakin tähän on, pitäisikö palauttaa"), mutta kun sitten purin hammasta ja väkisin aloin lukemaan, homma lähti rullaamaan ihan omia aikojaan. Nyt on taas lukufiilis päällä ja seuraava kirja on kesken tuossa vieressä.

Tätä ennen olin lukenut Vuorelta yhden kirjan, Disa Hannuntyttären viime vuonna. Jos nyt ihan rehellisiä ollaan niin se ei jättänyt mitenkään positiivista mielikuvaa. Suurempia juonia paljastelematta sanottakoon, että loppu oli suuri pettymys. En olekaan uskaltanut lukea niitä muita Vuoren kirjoja, mutta uteliaisuuttani päätin kuitenkin kokeilla tätä periaatteella "mutta jos se loppu olisi nyt onnellisempi"

Kirja alkoi erikoisella tilanteella: vuonna 1447 rouva Kyllikki vie miehensä raastupaan, koska mies ei suostu suorittamaan aviollisia velvollisuuksiaan. Tilanne on kaikin puolin kiusallinen kaikille, mutta piispan käskyllä rouva saa lopulta sen mitä haluaakin eli miehensä housumatoa. Sivumennen sanoen tykkäsin hirveästi siitä, miten luontevasti Vuori käytti wanhaa kieltä kirjassa. Wanhoja sanoja on käytetty siellä, minne ne luontevasti sopivat. Esimerkiksi yrtit ovat kirjassa jatkuvasti ryytejä, ja sukupuolielimille on useampikin hilpeä sanansa. Kirjan lopussa on näppärä sanasto, mutta hieman vieraammankin sanan ymmärsi ihan hyvin asiayhteydestään.

Mutta takaisin housumatoon. Rouva Kyllikki synnyttää kaksostytöt Britan ja Trudan, joista jälkimmäinen on kirjan varsinainen päähenkilö. Tyttöjen taakkana on äitinsä sukupuu, jossa pakanallinen Ilvesten näkijäveri virtaa vahvana. Neidonpaula on oma itsenäinen teoksensa, mutta ilmeisesti tyttöjen esiäiti, heidän näyissään kummitteleva punatukkainen nainen, on Näkijän tyttären päähenkilö Eira? Tarina toimi hyvin ilman sen tarkempaa tietoa Eiran elämästä, mutta kieltämättä sormeni alkoivat syyhyämään senkin tarinan suuntaan. Brita ja Truda kasvavat isänsä valvovan ja hartaan kristityn silmän alla Naantalissa, jonne on noussut birgittalaisluostari Armonlaakso. Kun rouva Kyllikki viimein kuolee, kello alkaa tikittää. Britasta tulee Armonlaakson noviisi ja Truda kihlataan naapurin Jepelle. Soppa menee lopullisesti sekaisin kun luostarin seiniä maalaamaan ilmestyy nuori ja salskea Lukas Danske, jonka molemmat sisaret haluavat.

Trudan ja Lukaksen dramaattinen romanssi ei sinänsä minua suuremmin kiinnostanut (puhuitte siis noin kaksi kertaa ja yhtäkkiä olette palavasti rakastuneita? okei...), mutta sen ympärille punoutuu jos jonkinlaista mielenkiintoista tapahtumaa. Vuori on taitava aikauden kuvaaja ja pystyin ihan täysin uskomaan, että tällaista elämä olisi voinut olla 1400-luvun Suomessa. Jostain syystä mieleeni jäi se, miten, no, haisevaa ja likaista elämä oli. Ei sitä sormella osoiteta, mutta tuleepa se vain selväksi rivien välistä. Truda ei kiinnita huomiota kanssaihmistensä lemuun ennen kuin hikeen sekoittuu jotain muuta, kuten vaikkapa keuhkoissa jäytävä mätä. Öisillä kaduille rellestävillä humalaisilla on hyvin suuri mahdollisuus saada niskaansa yöastian sisältö.

Toinen erityisen kiinnostava osa kirjan maailmaa oli kristinuskon ja vanhan suomalaisen uskon kohtaaminen. Yhtäältä ihmiset uskoivat täydestä sydämestään kristinuskon oppeihin, joissa kansanusko tuomitaan pakanalliseksi ja sen jumalat olemattomiksi. Toisaalta taas pahaan silmään ja noitakonsteihinkin uskotaan ihan täysillä. Minua kiinnostaa suuresti se, miten ihmiset sovittivat nämä toisensa poissulkevat uskot yhteen mielessään. Truda ja Brita elävät tätä ristiriitaa näkijäsuvun jälkeläisinä, jotka kuitenkin kasvatetaan kristityiksi. Yllättävä kyllä juuri noviisi Brita, Jeesuksen morsian, onnistuu yhdistämään kaksi puoltaan luontevammin kuin sisarensa. Truda taistelee kaikin voimin äitinsä verenperintöä vastaan. Enpä ihmettele, häntä kun haluavat käyttää hyväkseen kaikki, jotka uskovat hänen osaavan loitsia.

Summa summarum, ajankuvana kirja on hyvä ja henkilögalleria on kiinnostava. Luulen, että olisin pitänyt Trudan ja Lukaksen suhteestakin enemmän jos en olisi ennakkoasennoitunut kirjaan romanssina. Odotin siis kirjalta sellaista, mitä sillä ei ollut aikomustakaan antaa. 1400-luvun Suomessa eläneen Trudan tarinana, johon nyt vain sattuu kuulumaan myös rakkaus Lukakseen, kirja on erinomainen ja viihdyttävä.

Haasteet: 50 kategoriaa - 1. a book with more than 500 pages