Cheryl Strayed: Villi vaellus

Cheryl Strayed: Villi vaellus
(Wild. From Lost to Found on The
Pacific Crest Trail, 2012)
408 s.
Like 2013
Kirjastosta

Puut olivat korkeita, mutta minä tuijotin niitä alaviistoon jyrkältä vuorenrinteeltä Pohjois-Kaliforniassa.

Tämä kuuluu sarjaan "töissä kehuivat ja oli pakko lainata". Työkavereilta saa erinomaisia kirjavinkkejä! Joita voi sitten loogisesti suositella asiakkaillekin, tätä täytyy ehdottomasti mainostaa kun tilaisuus tulee. Aika usein nimittäin hetken paikalla harhaillut asiakas tulee kysymään hyvää kirjaa. Ihan mikä vain hyvä kirja, mistä itse pidät? Se on joskus sellainen "öööö, no tuota"-hetki, minkä vuoksi olenkin laatinut mieleeni lyhyen vinkkilistan ihan aikuisia varten. Tämän kirjan lisään ehdottomasti tuolle listalle.

Villi vaellus on omaelämäkerrallinen matkakertomus, jossa vaellus itsessään sijoittuu vuoteen 1995. 26-vuotias Cheryl Strayed on menettänyt äitinsä syövälle muutamaa vuotta aiemmin. Äidin kuoleman jälkeen Cherylin elämä lähti lapasesta, koska hän ei osannut käsitellä suruaan millään tavalla. Kuvioihin astuivat uskottomuus ja huumeet, joita seurasi avioero. Samaan aikaan Cheryl sisaruksineen alkoi irtaantua toisistaan. Päätös lähteä vaeltamaan Pacific Crest Trail oli rämäpäinen ja epätoivoinen. Kun ei ole enää mitään menetettävää, on aika etsiä itsensä.

Erinomaisen kirjan tunnistaa siitä, että viimeisen sivun käännettyään ajattelee vain "niin. niin se on". Sellainen tyytyväinen olo kuin olisi juuri syönyt erinomaisen aterian. Tämä oli sellainen kirja. Tämä on sekä äärimmäisen mielenkiintoinen vaellustarina että kertomus siitä, miten eräs nainen oppi käsittelemään suruaan ja hyväksymään suuren menetyksen. Se on myös rakkauslaulu Cherylin äidille.

Minä pidin eniten kirjan vaellusosuuksista. En lakannut hetkeksikään ihailemasta sitä, miten sitkeä ja rohkea Cheryl oli. Hän lähti reitille yksin ja ilman minkäänlaista kokemusta vaeltamisesta, ja käveli loppujen lopuksi yli 1 770 kilometriä (noin puolet PCT:sta) järjettömän painava reppu selässään ja kauheat kengät jalassaan. Kirjassa kerrotaan rehellisesti miten hirvittävän rankka urakka se oli, ja miten huonosti Cheryl oli siihen valmistautunut. Vaellus oli täynnä verta, hikeä ja jos ei nyt suolenpätkiä niin ainakin ihon riekaleita. Se oli fyysisesti erittäin kuluttava ja henkisestikin rankka, olihan Cheryl suurimman osan ajasta ihan yksin keskellä villiä luontoa. Vaarana olivat paitsi luonnon pienet ystävät (mustakarhut, kalkkarokäärmeet, paahtava helle yms.) myös toiset matkailijat. Suurin osa Cherylin kohtaamista vaeltajista oli mukavaa ja yhtä köyttä vetävää porukkaa, mutta mahtui mukaan yksi pelottavakin tilanne.

Epätoivon hetkistä huolimatta kirja on pohjimmiltaan positiivinen. Vaelluksen päätyttyä Cheryl on sekä fyysisesti että henkisesti vahvempi kuin koskaan. Matkan alussa hän tolkuttaa itselleen jatkuvasti ettei pelkää, että hänellä ei ole vara pelätä kaikkea vaan hänen on mentävä rohkeasti eteenpäin. Lopussa hänen ei tarvitse edes ajatella tätä, se vain on totta koko ajan.

Lisäksi kirja oli välillä todella hauska. Kaikkea sitä voi vaelluksella sattuakin.

Kuu loisti taivaalla ja nukuin ulkona suojapeitteeläni.

Olin herännyt, koska tunsin pienten viileiden käsien taputtelevan minua hellästi. Pienet viileät kädet todellakin taputtelivat minua hellästi.

Ja sitten tajusin jotain, minkä rinnalla kuukin kutistui: pienet viileät kädet eivät olleet käsiä vaan satoja pieniä viileitä mustia sammakoita.

Pieniä viileitä limaisia mustia sammakoita, jotka hyppivät kaikkialla päälläni.

(s. 258)

Minä olisin samassa tilanteessa kirkunut niin, että karhutkin kaikkoavat...

Luettu myös mm.: Kirjoista, Kirjakirppu, Nenä kirjassa, Sonjan lukuhetket

Haasteet: 50 kategoriaa - 19. a book based on a true story  || kirjankansibingo - kengät

No okei, tuossa on vain yksi kenkä, mutta se on hyvin merkittävä
kenkä! Simppeli kansi, ei kovin kutsuva. Näyttää erilaiselta kun
kirjan on lukenut ja ymmärtää, miksi kenkä on hyvä kansikuva
juuri tälle kirjalle.