Julian Sancton: Pimeän ja jään vangit: Belgican matka antarktiseen yöhön

Kylmänharmaan aamunkoiton valo siivilöityi ristikoiden läpi, jotka peittivät Leavenworthin kuritushuoneen sairaalan ikkunoita.

Kas kun en purrut kynsiäni tätä jännitysnäytelmää lukiessani. Viisi tähteä ja kylmästä aiheesta huolimatta hyvin lämpimät suositukset!

Julian Sanctonin kirja Pimeän ja jään vangit kertoo hyvin, hyvin pitkästä yöstä, jonka tutkimusalus Belgican miehistö vietti Antarktiksella aivan 1800-luvun lopussa. Reissulta etsittiin mainetta ja kunniaa sekä itselle että Belgialle, ja parin erikoisemman tapauksen kohdalla ihan vain naparetkikokemuksia.

Tositarina keskittyy kolmeen miehistön jäseneen. Adrien de Gerlache johti koko operaatiota tavoitteenaan saavuttaa Etelänapa ennen muita. De Gerlache osoittautui jokseenkin uunoksi tapaukseksi, jonka valitsema miehistö oli vähintäänkin sekalainen sakki. Hänen typeryytensä ja kunnianhimonsa huipentui päätökseen ajaa Belgica jäihin tietäen varsin hyvin, että sinne sitä sitten jäädäänkin.

Mutta sen verran hyvä tuuri hänellä kävi, että miehistöön päätyivät myös nuori Roald Amundsen ja pohjoisia jo kolunnut lääkäri Frederick Cook. Nämä miehet eivät vähästä hätkähtäneet ja on melko lailla heidän ansiotaan, että suurin osa miehistöstä selvisi hengissä loputtoman pitkästä ja kylmästä antarktisesta yöstä. Siinä missä muut vaipuivat epätoivoon, tämä kaksikko keksi kaikenlaista puuhaa ajanvietteekseen ja toverinsa pelastaakseen.

Sanctonin kirja perustuu pitkälti päiväkirjoihin ja muistelmiin, joita miehistön eri jäsenet pitivät. Kirja antaa karun ja epäilemättä todenmukaisen kuvan siitä, mitä pitkä eristys tekee ihmismielelle ja keholle. Sancton on kirjoittanut tämän eräänlaiseksi trilleriksi, jossa tunnelma tiivistyy ja tarinan käänteitä odottaa melkein henkeään pidätellen. Kerronnassa on huumoria, mutta koskaan ei unohdu millaisessa ahdingossa Belgica on.

Aiemmin lukemani Aura Koiviston Mies ja merilehmä taisi koukuttaa minut traagisiin tutkimusretkiin. Nyt nimittäin tuntuu siltä, että näitä voisi lukea enemmänkin.

Kirjan tiedot:

Julian Sancton: Pimeän ja jään vangit: Belgican matka antarktiseen yöhön | Aula & Co 2022 | 448 sivua

Englanninkielinen alkuteos: Madhouse at the End of the Earth: The Belgica’s Journey into the Dark Antarctic Night (2021) | Suomennos: Teija Hartikainen

Haasteet:

* Helmet 2025 : 44. Kirjassa hoidetaan ihmistä

* Luonto sivuilla : Luonnon ääriolosuhteet

* Lukumatka menneisyyteen : 14. Kirja on tekijänsä esikoisteos

Merja Mäki: Itki toisenkin

Saappaani upposi sateen kastelemalle aukealle, ja liejua tulvahti kengänkärjen reiästä sisään.

Merja Mäen Itki toisenkin on sisarteos aiemmin lukemalleni Ennen lintuja -kirjalle. Kumpikin toimii hyvin itsenäisenä teoksena, mutta olen kuitenkin iloinen siitä, että luin nämä järjestyksessä. Tästä nimittäin käy ilmi, miten Ennen lintuja päättyy.

Tämänkin aiheena ovat Karjala ja karjalaiset, ja näkökulma onkin harvinaisen mielenkiintoinen. En ole lukenut ennen kirjaa, jossa ollaan Suomen miehittämässä Karjalassa ja näkökulma on nimenomaan karjalaisten. Kansallisidentiteetti ja oma kulttuuri ovat todella vahvasti osa tarinaa.

Sitä kertoo siis Larja, joka palaa kotiin Suurmäkeen suomalaiselta opettajaleiriltä vuonna 1942. Kotona asiat ovat huonosti sekä noin yleisesti että henkilökohtaisista syistä. Rakas isoäiti tekee kuolemaa ja haluaa Larjan seuraavan jalanjälkiään kylän itkijänä. Pikkusisko Pola puolestaan on heilastellut miehittäjän kanssa siihen malliin, että esiliina alkaa pyöristyä.

Karjalaiset perinteet ja tavat punoutuvat tarinaan, joka on pohjimmiltaan hyvin poliittinen. Kotimainen sotakirjallisuus esittää perinteisesti sotilaamme urhoollisina vapauttajina, mutta suurmäkeläisille he ovat uusi ja ankara isäntä. Suomalaisilla riittää harvoin ymmärrystä karjalaisia tapoja kohtaan ja Larjan opettajaleirikin tähtää siihen, että karjalaiset opettajat koulutetaan suomettamaan pienet oppilaansa.

Suurmäkeläisten arkea värittää pelko ja epäluulo, joka leviää myös naapureita kohtaan. Kuka vain voi vakoilla naapureitaan Suomen piikkiin, joten on paras olla kieli keskellä suuta. Toisaalta ei ole kovin kauaa siitä, kun naapureita vakoiltiin Neuvostoliiton piikkiin ja kaikki suomalaisiin viittaava saattoi viedä työleirille. Tilanne on kaikin puolin vaikea ihmisille, jotka pitävät itseään ennen kaikkea karjalaisina.

Ristiriitojen repimän kylän kuvaus oli todella kiinnostavaa ja pidin myös Larjasta. Hän joutuu itsekin vaikean valinnan eteen rakastuttuaan Tuomakseen, joka siis taistelee Suomen armeijassa. Larjan entinen (teknisesti ottaen edelleen nykyinen) miesystävä sen sijaan taistelee Neuvostoliiton puolella muiden kylän miesten kanssa. Larja tietää kyllä, mitä kyläläiset ajattelevat suomalaisten kanssa vehtaavista ihmisistä.

Pidin kirjasta ja sen kauniista kielestä. Jos jotain olisin tähän toivonut, niin karttaa tapahtumapaikoista ja sanastoa. Kaikkien karjalankielisten sanojen tarkoitus ei tullut ilmi asiayhteydestä ja aina kun jouduin googlaamaan sanan merkitystä, lensin hetkeksi ulos tarinasta. 

Myös lopun silmitön väkivaltaisuus tuntui aivan turhalta. Kyllä ne sodan kauhut tulivat selväksi muutenkin eikä kuolemilla mässäily tuonut tarinaan enää mitään uutta.

Kirjan tiedot:

Merja Mäki: Itki toisenkin | Gummerus 2024 | 415 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Amman lukuhetki, Kirjasähkökäyrä, Tarukirja ynnä muut

Haasteet:

* Helmet 2025 : 30. Kirjassa on häät tai hautajaiset

* Paha mieli, paras mieli : Kuoleva kieli (karjala)

* Lukumatka menneisyyteen : 18. Kirjassa on susi tai mainitaan susi

Peter Brown: The Wild Robot (The Wild Robot #01)

Our story begins on the ocean, with wind and rain and thunder and lightning and waves.

Peter Brownin The Wild Robot -kirjaan perustuva elokuva sai ensi iltansa viime vuonna. En ole nähnyt elokuvaa, mutta kirjan lukaisin ihan uteliaisuuttani. Elokuvasta en tiedä sen traileria enempää, mutta se näytti söpöisemmältä kuin kirja oli.

Tai ei tämä raaka ollut, mutta, no, luonto on luonto.

Myrskyn upottamasta rahtilaivasta selviytyy vain yksi robotti, ROZZUM yksikkö 7134 eli Roz. Roz huomaa pian olevansa saarella, jota asuttavat erilaiset eläimet. Roz on vielä niitäkin erilaisempi, ja hän pääsee väleihin eläinten kanssa vasta adoptoituaan orvoksi jääneen hanhenpoikasen.

Tarinassa onkin vahvana ulkopuolisuuden ja erilaisuuden teema, ja toisten hyväksyminen sellaisina kuin ne ovat. Elokuvan söpöiseltä vaikuttava markkinointi ei viitannut siihen, että eläimet todellakin ovat tässä eläimiä. Vaikka Roz oppiikin niiden kieltä ja ne pystyvät hyvin inhimillisiin tekoihin, ne myös syövät toisiaan.

Roz ottaa hanhenmunan huollettavakseen aiheutettuaan ensin vahingossa muun hanhiperheen kuoleman. Saaren talvi on pitkä ja armoton eivätkä kaikki selviä siitä hengissä.

Thanks to Roz’s truce, life inside the Nest was mostly harmonious. But when the animals went outside, it was business as usual. Sometimes a lodger wouldn’t return. Sometimes a lodger would return in the belly of another lodger. As you can imagine, that made for some awkward moments.

(s. 188)

Luonnon kiertokulkua ei juuri kaunistella, mutta tästä huolimatta tämä oli ihana hyvän mielen kirja. Brown kirjoittaa kauniisti ja mietin lukiessani, että tämä olisi mahtava kirja luettavaksi ääneen vaikka ekaluokkalaisille. Sopivasti jännistystä ja huumoria ja aiheita, joista voisi keskustella yhdessä. Harmi ettei tätä ole suomennettu!

Varasin jo trilogian toisen osan, koska pidin paljon Rozista, hänen uusista ystävistään ja koko tarinasta. Kirjassa on myös Brownin oma kuvitus, joka on kivan näköistä ja jossa Roz on huomattavasti kulmikkaamman näköinen kuin elokuvassa.

Tässä on mainio todiste siitä, että hyvä lastenkirjallisuus on mukavaa luettavaa myös aikuiselle.

Kirjan tiedot:

Peter Brown: The Wild Robot | Piccadilly Press 2018 | 276 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Helmet 2025 : 26. Kirjassa on itse valittu perhe

* Luonto sivuilla : Poikanen

* Robotti-lukuhaaste : Kaukainen tulevaisuus

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa ollaan metsässä tai puulla on iso merkitys

Petina Gappah: Muistojen kirja

Tarina, jonka pyysit kertomaan, ei suinkaan ala Lloydin kuoleman säälittävästä rumuudesta.

Lue maailma vuodessa -haasteessa luetaan helmikuussa keski- tai eteläafrikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja. Valintani tähän oli zimbabwelaisen Petina Gappahin Muistojen kirjan.

Tämä olikin helppo valinta, koska Muistojen kirja on ollut minulla lainassa aiemminkin, mutta en silloin saanut luettua sitä. Löytyipähän motivaatio yrittää uudelleen ja tykkäsin kirjasta! Se oli hyvin erilainen kuin aiemmin lukemani Gappahin Pimeydestä loistaa valo.

Noin puolet kirjasta istutaan Hararen kauheassa vankilassa Memoryn kanssa. Toinen puoli taas kertoo siitä, miten hän sinne joutui. Memorya syytetään hänet kasvattaneen valkoisen professorin murhasta ja hän on päättänyt kertoa tarinansa amerikkalaiselle journalistille.

Mietin alussa, että mikähän tämän kirjan juju on, mutta muistoistahan tässä on kyse. Siitä, miten ne muokkaavat elämää ja miten jonkin asian voikin muistaa tai ymmärtää hirvittävällä tavalla väärin. Memory muistaa niin varhaislapsuutensa kuin ajan Lloydin kanssa, mutta ovatko kummatkaan muistot ihan paikkansapitäviä?

Erityisen kiinnostavan tarinasta tekee se, että Memory on albiino. Koska kansanusko on Zimbabwessa vahva, häntä pidetään yleisesti vähintäänkin huonona enteenä, joskus vanhemmilleen asetettuna kirouksena. Välillä lukeminen kävi aika raskaaksikin, koska Memoryn menneisyys oli rankka eikä nykyisyyskään mitenkään mieltäylentävä ollut.

Memoryn oman tarinan taustalla tapahtuu suuria poliittisia muutoksia, jotka vaikuttavat hänen elämäänsä. Maatiloja riistetään valkoisilta riistäjiltä, valta vaihtuu, korruptio kukoistaa ja rahalla ei lopulta ole enää mitään arvoa. Ihmisilläkin hädin tuskin.

Kirjan innoittamana tutustuin pikaisesti Zimbabwen historiaan. Ei mitään syväluostausta, mutta mitä nyt netistä luin. Koska lähtötasoni zimbabwetietoudessa oli nolla, olen nyt ainakin vähän viisaampi kuin ennen kirjan lukemista.

Pidin tarinasta ja pidin myös Memorysta. Hyvin ja vetävästi kirjoitettu, mutta ei mikään hyvän mielen kirja. Kirjassa tuntuu vahvasti zimbabwelainen kulttuuri ja köyhien ihmisten epätoivo. Gappahilta on suomennettu myös novellikokoelma ja pidän sen mielessä sopivaa lukuhetkeä varten.

Kirjan tiedot:

Petina Gappah: Muistojen kirja | Tammi 2017 | 307 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: The Book of Memory (2015) | Suomennos: Tero Valkonen

Luettu myös:

Lumiomena, Keltainen kirjasto, Kirjanurkkaus ynnä muut

Haasteet:

* Helmet 2025 : 19. Kirja on Keltaisen kirjaston kirjalistalla

* Paha mieli, paras mieli : Vankila

* Lue maailma vuodessa : Keski- tai eteläafrikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja

Lilja Sigurðardóttir: Sysimusta kuilu (Áróran tutkimuksia #05)

“Ísafold, sinä tiedät tasan tarkkaan, miten tässä käy.”

Takakannessa sanotaan, että tämä Lilja Sigurðardóttirin Sysimusta kuilu on Áróran tutkimusten viimeinen osa. Olen hieman skeptinen tämän väittämän suhteen, koska loppu jätetään auki siihen malliin, että sarjaa on helppo jatkaa tästä.

Ei kyllä pitäisi, mutta aivan varmasti kirjoittaisin itsekin jos myyntiä riittäisi ja rahaa virtaisi.

Edellisen osan eli Kuolonmustan laavan kohdalla kritisoin sen epäuskottavia juonenkäänteitä. No, niitä ja turhaa täytettä löytyi tästäkin kirjasta. Ilmeisesti minun piti sittenkin uskoa, että Áróran kuollut sisko on tosiaan jälleensyntynyt pikkutytöksi, joka muistaa edellisen elämänsä? Selvä.

Ísafoldin kohtalo, jonka lukija on tiennyt jo ensimmäisestä kirjasta alkaen, selviää viimeinkin myös poliiseille ja Áróralle. Tämän sarjan perusteella en antaisi Islannin poliisin tehtäväksi edes parkkisakkojen kirjoittamista, sen verran tunareita he vaikuttavat olevan. Murhan selvittämiseen on mennyt vuosia, koska poliisit töpeksivät heti tutkinnan alussa.

Kirjan rakenteen puolesta Ísafoldin tapauksen olisi selvittänyt noin 50 sivussa. Loput 150 sivua ovat aivan turhaa toistoa ja täytettä. Ei minua kiinnostanut sen enempää huumepomon kätyrin harharetket kuin Ísafoldin väkivaltaisen parisuhteen seuraaminenkaan. Etenkin jälkimmäinen tuntui suorastaan parisuhdeväkivallalla mässäilyltä. Näissä kappaleissa ei tullut ilmi mitään sellaista, mitä lukija ei olisi jo tiennyt edellisistä osista.

Minua harmittaa se, että en pitänyt näistä kahdesta viimeisestä kirjasta. Luin sarjan ja etenkin tämän kirjan sinnillä loppuun ja hyvänä puolena on kai sanottava, että äkkiähän nämä kyllä luki. Sääli vain, että sarjan alku oli niin paljon vahvempi kuin sen loppu.

Kirjan tiedot:

Lilja Sigurðardóttir: Sysimusta kuilu | Blue Moon 2025 | 215 sivua | Kirjastosta

Islanninkielinen alkuteos: Dauðadjúp sprunga (2023) | Suomennos: Seija Holopainen

Luettu myös:

Ainakin Kuunnellut äänikirjat ja Kirjarouvan elämää

Haasteet:

* Helmet 2025 : 39. Kirjassa etsitään ratkaisua arvoitukseen

Crystal Frasier & Val Wise: Cheer Up: Love and Pompoms

Crystal Frasierin ja Val Wisen YA-sateenkaarisarjakuva Love and Pompoms on roikkunut OverDriven lukulistallani vaikka kuinka pitkään. Cheerleading ei noin lähtökohtaisesti kiinnosta minua yhtään, mutta kansi näytti kivalta ja queer-teema kiinnosti.

Tässä ollaan siis high schoolissa, jossa Anniella on ongelmia ärhäkän luonteensa vuoksi. Hänen täytyy osoittaa pystyvänsä tiimityöhön ja rempseä äiti usuttaa hänet cheerleading-harjoituksiin. Joukkueen johtajaksi on juuri valittu hieman epävarma Bebe, Annien vanha ystävä ja koulun ainoa kaapista tullut transnuori.

Annie, äiti ja äidin synkkä menneisyys.

Tarinana tämä oli söpöinen ensirakkaus romanssi ja matka itsehillinnän ja rohkeuden löytämiseen. Tämä erosi kuitenkin monista muista YA-sateenkaarikirjoista siinä, että kyseessä ei ole kaapista tulo -tarina vaan transnuoren arjen kuvaus.

Beben kohtaamat haasteet ovat sekä avointa että ehkä vähän vaikeammin tunnistettavaa transfobiaa. Vaikeammin tunnistettavaa cishenkilön näkökulmasta siis! Esimerkiksi cheer-kaverit eivät ajattele olevansa transfobisia ja ovatkin aina Beben puolella. Samaan aikaan he käyttäytyvät välillä kuin Bebe olisi tiimin maskotti, todiste siitä, miten suvaitsevaisia he tosiaan ovat.

Beben arkuus taas on osin tietoista ja lähtöisin hänen transtaustastaan. Onhan ihmisten helpompi hyväksyä transtyttö, joka on kiltti, mukautuva ja hiljainen. Paksu meikkikerros tuo feminiinisemmän ulkonäön, jota cistytöiltä ei vaadita, jotta heidät kohdattaisiin tyttöinä.

Annie rohkaisee Bebeä olemaan oma itsensä sen sijaan, että hän pienentäisi itseään muiden vuoksi. Bebe puolestaan saa Annien ymmärtämään, että ystävillä ja sosiaalisilla suhteilla on arvoa.

Tykkäsin tästä ja näkökulmasta, joka tarinalla oli transidentiteettiin! Kuvitus oli selkeää ja raikasta, ja pidin aivan erityisesti siitä, miten moninaisia kehoja tarinaan oli piirretty. Cheer-joukkueeseen mahtuu kaiken kokoisia nuoria ja aivan erityisesti pidin Annien äidistä, joka on iso ja itsevarma.

Kirjan tiedot:

Crystal Frasier & Val Wise: Cheer Up: Love and Pompoms | Oni Press 2021 | 128 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Helmet 2025 : 10. Kirjassa käydään elokuvissa

* Paha mieli, paras mieli : Transfobia

Roope Lipasti: Luutnantti Ströbelin istumajärjestys

Kohtasin luutnantin ensimmäisen kerran, kun hän asteli laivasta laskusiltaa ja veti keuhkoihinsa syksynkirpeää ilmaa, johon sekoittui kaupungin sadoista savupiipuista ylöspuskevaa savua.

Alun perin lainasin Roope Lipastin Luutnantti Ströbelin istumajärjestyksen isälleni joululukemiseksi. Olen hänen vakituinen kirjadiilerinsä ja tällä kertaa osuin valinnassani ihan nappiin. Lukemista säestäneestä naureskelusta ja satunnaisista lukuotteista päättelin, että tämän voisin lukea itsekin.

Luutnantti katseli vilinää mielissään ja kertoi, että on olemassa sanonta, jonka mukaan kaikki tiet vievät Roomaan.

-Mutta kun minä kuljin pitkin poikin Saksanmaata, niin ymmärsin, ettei se pidä paikkaansa, sillä suurin osa niistä teistä vei helvettiin. Sen sijaan kaikki kunnon tiet vievät Turkuun, hän sanoi ja osoitti kädellään kuinka Viipurintie, Härkätie, Satakunnantie sekä Pohjanmaantie kaikki päätyivät Suurtorille, jossa me seisoimme.

Me siis tavallaan olimme maailman keskipisteessä, ja se oli ajatus joka sai minut päästäni pyörälle.

(s. 102-103)

Tarinassa ollaan siis Turussa vuodessa 1631. Satamaan saapuu sodassa loukkaantunut luutnantti Ströbel. Hän saa, tai pikemminkin junailee itselleen, tehtäväkseen tilata Turun tuomiokirkkoon penkkejä, joille täytyy tietenkin laatia istumajärjestys. Eihän kaupungin kerma sentään voi istua rahvaan kanssa samassa penkissä, Luoja paratkoon.

Tästä käynnistyy veijaritarina, jota kertovat orpopoika Påval ja helmenompelija vaimo Valpuri. 

Ströbel käyttää hyväkseen Påvalin surkeaa tilaa- siis anteeksi, ottaa pojan siipiensä suojaan palvelijakseen. Påval-parka on huomattavasti naiivimpi kuin kirjan lukija, joka näkee ketunhännän Ströbelin kainalossa kilometrin päähän.

Vaimo Valpuri puolestaan kipuilee naisen ahtaassa roolissa. Hänen aviomiehensä on kaikin tavoin saamaton, makuuhuonepuuhat mukaan lukien. Valpuri on se, jolla on älyä ja taitoa, mutta hän ei saa edes harjoittaa ammattiaan ilman miehensä lupaa. Voi että oli raivostuttavaa lukea sitä vähättelyä, jota Valpuri saa osakseen kirkonmiesten ja raatimiesten ja noin ylipäätään miesten taholta!

Paitsi Ströbelin, joka on erilainen ja eräänlainen valistuksen ajan airut. Sotatantereilla hänelle on käynyt tuskallisen selväksi, että herrasväen ulos pullahtaneet suolet ovat ihan samanlaisia kuin rahvaankin. Näin radikaalia ajatusta sopii tuskin lausua ääneen.

Ströbelin saapuminen saa lopulta koko Turun sekaisin. Tarinassa piikitellään ihmisten pikkumaisuutta, kateutta ja kunnianhimoa. Hyvin paistetulla kinkulla saa varmasti paremman paikan kirkosta, eikö vain, vaikka Jumalahan luomakunnan paikat on asettanut, eihän sitä toki kukaan kyseenalaista, pois se meistä (tässä olisi vähän viiniä kinkun kylkeen).

Tykkäsin kirjasta, jonka loppu oli yllättävä! Jos pidät mustasta huumorista, saatat hyvinkin pitää tästäkin. Lipastilla on taito esittää asiat juuri sopivan piikikkäästi.

Loppua kohti tämä meni kyllä niin raa’aksi, että mahtui juuri ja juuri omalle mukavuusalueelleni. Ihmisen kyky aiheuttaa tuhoa ja tuskaa on uskomaton, sodassa ja se ulkopuolella. 

Kirjan tiedot:

Roope Lipasti: Luutnantti Ströbelin istumajärjestys | Atena 2024 | 365 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Tuijata, Kirjasähkökäyrä, Tpi's reading diary

Haasteet:

* Helmet 2025 : 34. Kirjassa on tunnettu rakennus

* Lukumatka menneisyyteen : 8. Kirjassa on paikka, jota pidetään/on pidetty pyhänä