Amanda Hellberg: Krinoliinijoulu (Joulu Ulltunassa #01)

Ensilumi tuli perjantai-iltana marraskuun kolmantena päivänä.

Ruotsi, 1870. Karamellinkeittäjä Lovisa Lind haluaa paeta synkkää menneisyyttään Amerikkaan. Sitä ennen pitää kuitenkin järjestää makeiset niin ikään synkän menneisyyden omaavan paroni Valdemar von Dreverin joulujuhliin.

Nämä synkät menneisyydet mainitaan noin viiden sivun välein ja oletin jo, että Lovisa oli vähintäänkin syönyt omat vanhempansa nälkävuosien aikana. Juonipaljastus: ei ollut. Mikä pettymys.

Tämä oli mielestäni hieman kummallinen kirja. Tartuin siihen olettaen saavani sopivan hömppää ja kevyttä jouluromantiikkaa. Sen sijaan tässä kirjassa Kaunotar ja Hirviö asetelma kohtaa goottilaisen kirjallisuuden kliseet ja Kotiopettajattaren romaanin. Paronin kartanossa viilettää useampikin kummitus ja etenkin kirjan loppupuolella juonenkäänteet tulevat ihan puskan takaa.

Lopussa juoni myös hyppelee kummallisesti kohtauksesta toiseen. Kirjan alku oli lupaava, mutta loppupuoli olisi mielestäni kaivannut uudelleenkirjoittamista ja lisää täytettä kohtausten välille.

Romanssikin jäi turhan pintapuoliseksi ja rakkaus syttyy noin kahden kohtaamisen perusteella. Jäin miettimään, että miksi? Lovisa käyttäytyy jatkuvasti todella tökerösti ja paroni-parka ei tiedä, mitä teki milloinkin väärin.

Plussana kirjassa on sinänsä kiva seksikohtaus, jossa kokenut Lovisakin tietää, mitä haluaa. Ranskalainen kirjekuori mainittu ja käytetty! Miinuksena sanotussa seksikohtauksessa on kuitenkin todella epäseksikäs suomennos:

Valdemarin sormet hipsuttelivat ja pyörivät kaikkein herkimmän kohdan ympärillä kuitenkaan siihen suoraan koskematta.

(s. 229)

Hipsuttelivat. Miksi??? En tiedä, mitä ruotsinkielisessä alkuteoksessa sanotaan, mutta tässä olisi voinut ottaa pienen suomentajan vapauden...

Lukaisin kirjan yhdessä illassa, joten hyvänä puolen mainittakoon nopealukuisuus ja se, että halusin lukea sen loppuun asti. Tämä on Joulu Ulltunassa -sarjan aloitusosa, mutta tuskin luen muita osia.

Kirjan tiedot:
Amanda Hellberg: Krinoliinijoulu | Tammi 2022 | 298 sivua | Kirjastosta
Ruotsinkielinen alkuteos: Jul i krinolin (2020) | Suomennos: Nina Mäki-Kihniä

Haasteet:
* Helmet 2022 : 46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen [50/50]
* Ihana susi: Kirjassa on talvi

Malin Falch: Pohjantuli: Peikkolaakso & Pohjantuli: Viikingit ja varis

14-vuotias Sonja ei tunne kiltin tytön muottia omakseen. Kun hänen kotiinsa ilmestyy yöllä outo poika, Sonja päättää tarttua tilaisuuteen. Espen vie hänet uuteen, jännittävään maailmaan, jossa eläimet puhuvat ja merikäärmeet ovat totta.

Yritän yleensä antaa sarjakuvasarjoille kahden osan verran aikaa vakuuttaa minut. Tässäkin tapauksessa ensimmäinen osa oli sellainen perus esittelyosa: tässä ovat hahmot, tässä on maailma. Eka osa antoi myös niin vahvat Peter Pan -fiilikset, että mietin onko sarjassa sittenkään mitään omintakeista.

Varsinai
nen juoni polkaistaankin käyntiin toisessa osassa, jossa vihamielinen viikinkipäällikkö pyrkii metsän olentojen kimppuun. Sonja on tietenkin Espenin ja siten peikkojen ja puhuvien eläinten puolella, ja saa uudenkin liittolaisen.

Halusin alun perin tutustua tähän vinkkauksia silmällä pitäen, mutta tämähän oli kivaa luettavaa ihan huvikseenkin. Pitää lainata joskus muitakin osia, koska mitenkähän tässä käy??

"Come with me if you want to live in Mikä-mikä-maa!"
(Peikkolaakso, s. 64)

Tykkäsin selkeästi piirrosjäljestä, jos kohta se muistuttaa siinä määrin Disney-tyyliä, että ei varmasti viehätä kaikkia. Sonja oli vähän vässykkä päähenkilö, joka toivottavasti reipastuu tarinan edetessä ja alkaa tehdä omiakin valintoja.

Vinkkauksessa mennee 4-6 luokille, mutta olen kyllä aika huono arvioimaan näitä sopivia ikähaitareita...

Kirjan tiedot:
Malin Falch: Pohjantuli: Peikkolaakso & Pohjantuli: Viikingit ja varis | Story House Egmont 2021 & 2022 | 168 & 148 sivua | Kirjastosta
Norjankieliset alkuteokset: Nordlys 1: Reisen til Jotundalen (2018) & Nordlys 2: Vikingene og orakelet (2019) | Suomennokset: Jonna Joskitt-Pöyry

Haasteet:
* Ihana susi: Kirjan kannessa on susi (Peikkolaakso) sekä Kirjassa on susia (Viikingit ja varis)

Haastekoonti: Syyslukuhaaste

Instagramin syksyinen Syyslukuhaastekin päättyi marraskuun loppuun, mutta en ehtinyt kirjoittaa tätä ennen kuin nyt. Kiitos taas kivasta haasteesta, @yhdennaisenlukupiiri!

Tällä kertaa tämä jäi minulla vain kuuteen kirjaan ja harmillisesti yhtä vaille bingoon. Jos vaikka vaivihkaa siirrän tuon Jenni Räinän Suo muistaa -kirjan yhdellä pykälällä alas päin…

No, kaikkea ei voi saada! Joka tapauksessa tämäkin oli hauska haaste ja olin jo miettinyt kirjan tuohon dark academia -kohtaankin. Ensi vuonna uudelleen?

Luin haasteeseen nämä kirjat:

Kuuma juoma: Marjane Satrapi: Pistoja
Kirja, jossa käydään koulua: Nura Farah: Lumimaa
Lue kirja, joka muistuttaa sinua syksystä: Jenni Räinä: Suo muistaa
Lue spefiä: Piia Leino: Aarteidesi aikakirjat
Seikkailu: Natalia Batista: Sword Princess Amaltea vol. 1 & 2
Lue goottilainen kirja: Horace Wallace: Otranton linna

Haastekoonti: Herkulliset kirjat

Instagramissa muutaman kuukauden kestänyt Herkulliset kirjat -lukuhaaste päättyi tänään Kiitos hauskasta haasteesta, @matkalla_helmetin_haasteissa!

Haasteessa luettiin herkkuihin liittyviä kirjoja erilaisiin bingoruudukon kohtiin. Tähtäsin alun perinkin koko ruudukon lukemiseen, mutta kylläpä meni tiukille!

Joihinkin kohtiin oli yllättävän vaikea löytää luettavaa. Esimerkiksi teetä kyllä lipitettiin monessakin kirjassa, mutta monenko kansikuvassa oli teekuppi? Eipä kovin monen. Mansikkakohtakin oli haastava, mutta toisaalta siihen ja teekuppi-kohtaan löytyikin sitten pari todella hienoa kirjaa.

Kaiken kaikkiaan haaste oli siis sopivasti haastava ja aihepiiriltään vallan ihana.

Luin haasteeseen nämä kirjat:

Kirjassa juodaan teetä: Marjane Satrapi: Pistoja
Kirjassa on reseptejä: Jarrett Melendez [ja muita]: Chef's Kiss
Kirjassa leivotaan leipää: Karin Erlandsson: Koti
Kirja kertoo kahvilasta: Satu Waltari: Kahvila Mabillon
Kirjassa syödään suklaata: Laura Florand: The Chocolate Thief
Kirjassa syödään mansikoita: Marina Lewycka: Muu maa mansikka?
Kirja kertoo leipomosta: Jenn McKinlay: Sprinkle with Murder
Kirjan kannessa on teekuppi: Noriko Morishita: Tyttö ja teeseremonia: 15 oivallusta elämästä
Kirjan kannessa on herkkuja: Junpei Inuzuka, Takaaki Kugatsu & Katsumi Enami: Ravintola maailmojen välillä vol. 1 & 2

Junpei Inuzuka, Takaaki Kugatsu & Katsumi Enami: Ravintola maailmojen välillä vol. 1 & 2

Kerran viikossa ravintola Nekoyan ovi vie aivan toisaalle. Sen houkuttelevat ruoat ja ystävällinen henkilökunta houkuttelevat pöydän ääreen jos jonkinlaisia asiakkaita.

Saan silloin tällöin innostuksen kokeilla uusia sarjakuvia ja sarjakuvasarjoja. Nyt etsin ruokaisaa kirjaa aivan tarkoituksella ja sopiva löytyikin mangasarjojen puolelta. Oman kokemukseni mukaan parin osan lukeminen antaa yleensä hyvän kuvan siitä, jaksaako sarjan kanssa jatkaa vai ei.

Tämä Ravintola maailmojen välillä -sarja tuntui ihan kivalta, mutta ei kuitenkaan päässyt jatkoon. Vaikka pidän sekä MasterChef Australiasta että fantasiasta, joiden fanit tuntuvat tämän kohdeyleisöltä, tarina oli liian söpöilevä omaan makuuni. Ravintolan erilaisten asiakkaiden tarinat risteävät ruokapöydän ääressä ja supermukava kokki auttaa kaikkia.

Ruokaa ja söpöilyä.
(vol. 2)

Pohdin myös, voisinko vinkata tätä nuorille ja ihan noin periaatteesta kieltäydyn vinkkaamasta sarjaa, jossa huumoria väännetään myös kauniista alastomista naisista. Hah hah, muodonmuuttajat eivät tienneet, että ihmisillä on tapana pitää vaatteita! Hah hah, tissit!

Joskus sitä miettii, että millä perusteilla jokin kirja päätetään suomentaa, ja tämä on kyllä yksi niistä tapauksista. Pohjimmiltaan ruoasta kertovan mangasarjan lukijakunta ei voi olla kovin suuri.

Kirjan tiedot:
Junpei Inuzuka, Takaaki Kugatsu & Katsumi Enami: Ravintola maailmojen välillä vol. 1 & 2 | Punainen jättiläinen 2021 | 150 & 153 sivua | Kirjastosta
Japaninkielinen alkuteos: Isekai shokudo (2017) | Suomennos: Antti Valkama

Haasteet:
* Herkulliset kirjat: Kirjan kannessa on herkkuja

Horace Wallace: Otranton linna

Valtava kypärä ilmaantuu tyhjästä tuhoisin seurauksin; jättiläismiekka kannetaan paikalle Pyhältä maalta; absurdin kokoisesta jalasta ja kädestä saadaan epäluotettavia todistajanlausuntoja.

Otranton ruhtinaan poika on astumassa alttarille kun taivaalta tipahtanut jättimäinen kypärä murskaa hänet. Lievästi sanoen epävakaa isä huomaa tilaisuutensa tulleen ja päättää naida poikansa morsiamen.

Luin tämän ihan vain Syyslukuhaastetta silmällä pitäen ja vaikka haaste jääkin bingoa vaille, oli tämä kiinnostava lukukokemus. Ja kiinnostavalla tarkoitan todella omituista, absurdia ja huvittavaa.

Tämä Horace Wallace Otranton linna on ensimmäinen goottilaiseksi kauhukirjallisuudeksi laskettu teos. Kaikki kliseet tästä löytyvätkin, jos kohta täytyy sanoa, että satunnaiset jättiläiskypärät ja ruumiinosat tulivat minullekin yllätyksenä.

Kaunis neito pakenee linnasta salakäytävää pitkin luostariin perässään himokas ruhtinas, joka uskoo pahaenteiseen ennustukseen. Melankolinen nuori mies paljastuu mahtisuvun perijäksi, väärä neito saa tikarista, aaveet lepattavat pitkin käytäviä ja kaikki on niin synkkää ja kohtalokasta että.

Tämä oli oikeasti niin melodramaattinen tarina, että minua ihan nauratti. Mutta enpä olekaa Wallacen aikalainen, joka näki tämän varmasti erilaisin ja etenkin tuorein silmin. Klisee on klisee vasta, kun sitä toistetaan tarpeeksi kauan.

Kaiken kaikkiaan tämä oli kivaa luettavaa pimeinä iltoina ja luulenpa, että jos joskus joudun vinkkaamaan klassikoita niin tämä on varmasti mukana listalla.

Kirjan tiedot:
Horace Wallace: Otranton linna | Faros-kustannus 2014 | 208 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: The Castle of Otranto (1764) | Suomennos: Päivi Mehtonen ja Jyrki Siukonen, jälkisanat Janne Tunturi

Luettu myös:
Ainakin Ruusun nimi ja Unelmien aika

Haasteet:
* Syyslukuhaaste: Lue goottilainen kirja
* Aakkoshaaste : O

Noriko Morishita: Tyttö ja teeseremonia: 15 oivallusta elämästä

Joka lauantai-iltapäivä kävelen noin kymmenen minuutin matkan eräälle omakotitalolle.

Parikymppinen Noriko ei oikein tiedä, mitä elämältään haluaa. Äiti ehdottaa teen opiskelua tutun Takeda-rouvan opissa ja siitä alkaa elämän mittainen koulu.

Tämä oli niin rauhallinen hyvän mielen tietokirja, että vieläkin hyrisyttää. Tuskin olisin tarttunut tähän ilman Herkulliset kirjat -haastetta ja se olisi ollut sääli. Kirja on oikein parhaimmillaan nyt kun illat ovat pimeitä ja tee sopivan lämmintä.

Noriko Morishita kertoo kirjassa matkastaan japanilaisen teeseremonian maailmaan niiden oivallusten kautta, joita hän on opiskellessaan kokenut. Morishita on käynyt teeopissa viikoittain yli 25 vuoden ajan rouva Takedan luona.

Kirja on henkilökohtainen kokemus siitä, mitä teeseremoniaan kuuluu ja mitä se voi merkitä ihmiselle. Yksi Morishita tärkeistä havainnoista on se, että jokaisen teepolku on erilainen. Ei kaikkien tarvitse tulla teemestareiksi ja joillakin tee on suorastaan veressä. Morishitan polku on hitaampi ja kivisempi, mutta hän saapuu kuitenkin aina itselleen tärkeisiin pisteisiin.

Tykkäsin paljon kirjoitustyylistä ja osa kunniasta kuuluu tietenkin suomentajalle eli Markus Mäkiselle. Morishita on välillä pohtiva, välillä hauska, joskus kumpaakin. Tekstistä tuntee selvästi sen, miten hän oppii kunnioittamaan teetä ja perinteistä teeseremoniaa. Takedan opastuksella hän ymmärtää, mikä teeseremoniassa on tärkeintä: elää juuri tässä hetkessä.

Heitin taakan selästäni. Hartiani rentoutuivat ja oloni kävi äkkiä kevyeksi. Istuin siinä, vain minä itse.

Äh, vai niinkö se oli! Tämäkö siis riittää.

(s. 152)

Kirjan tiedot:
Noriko Morishita: Tyttö ja teeseremonia: 15 oivallusta elämästä | Otava 2019 | 198 sivua | Kirjastosta
Japaninkielinen alkuteos: Nichinichi kore kojitsu (2002) | Suomennos: Markus Mäkinen

Luettu myös:
Oksan hyllyltä, Kirjan pauloista, Niittykukkia ynnä muut

Haasteet:
* Herkulliset kirjat: Kirjan kannessa on teekuppi
* Luonto sivuilla: Rauhoittava kirja