Aila Ruoho: Pyhät, pahat ja pelokkaat: Pelko ja itsetuhoisuus hengellisissä yhteisöissä

Aila Ruoho:
Pyhät, pahat ja pelokkaat:
Pelko ja itsetuhoisuus hengellisissä yhteisöissä
307 s.
Atena 2017
Kirjastosta

Maailmassa on paljon niin hyviä kuin pahojakin asioita, sekä ihmisissä että erilaisissa ryhmissä ja yhteisöissä.

Enpähän tiennytkään etukäteen, että Aila Ruoho on taas kirjoittanut uuden kirjan epäterveistä hengellisistä yhteisöistä. Poimin tämän lennosta kun kirjastoomme saapui uusia kirjoja ja tähän ei vielä (ja onneksi minulle) ollut varauksia. Nyt on, joten sana kirjasta on selvästi kulkenut. Olen lukenut myös Ruohon edelliset kohukirjat Usko, toivo ja raskaus sekä Vartiotornin varjossa. Tätä selaillessani mietin, että mitähän tästä aiheesta voi vielä sanoa.

 

No, olihan tässä asiaa. Kirjassa oli mielestäni jonkin verran toistoa edellisistä teoksista, mutta ehkä sitä oli mahdoton välttää aiheen huomioon ottaen. Tässä siis kerrotaan erilaisista epäterveistä hengellisistä yhteisöistä ja etenkin niistä peloista, joita näissä yhteisöissä viljellään. Kirjaa varten on haastateltu paljon ihmisiä ja kertomuksia on monista yhteisöistä. Eniten vastauksia ja siten myös esimerkkejä oli tullut lestadiolaisiin ja Jehovan todistajiin kuuluneilta tai yhä kuuluvilta. 

Kirja oli omalla tavallaan hyvin raskasta luettavaa ja tahkosinkin sitä monta iltaa. Se on noin 300 sivua pelkoa, kontrollointia ja itsetuhoisia ajatuksia. En millään jaksanut lukea kirjaa yhteen putkeen, koska minuakin alkoi välillä ahdistaa. Miten omituisilla ja kauheilla asioilla ihmisiä pelotellaankin, miten raskasta sellainen onkaan etenkin lapselle. Esimerkiksi demoneilla pelottelu ja niihin uskominen kuulostaa minusta jopa jollakin tavalla huvittavalta, mutta sitten:

Pelottelu saattaa johtaa siihen, että tavalliset ja harmittomat tapahtumat voidaan tulkita henkivalloista johtuviksi. Esineet putoilevat huomattavasti todennäköisemmin painovoiman tai ilmavirran vaikutuksesta kuin siksi, että koti olisi jollain tapaa riivattu tai muutoin pahan vallassa.

(s. 110) 

Yksi haastatelluista lisää, että olo voi kotonakin tuntua ihan kauhuelokuvalta. Pienikin risahdus voi olla nurkan takana vaaniva demoni kun niiden olemassaoloon uskoo tarpeeksi vakaasti. Kuvitelkaa huviksenne millaista tuollainen elämä on, kun elämä todellakin on tuota koko ajan, jatkuvaa demonien, kadotuksen ja helvetin kärsimysten pelkoa.

Vielä sitäkin surullisempaa on kuitenkin se, miten ihmiset saadaan pelkäämään toisiaan ja itseään. Et voi luottaa lähimmäiseesi, koska kuka tahansa voi olla sinua tunnollisempi uskovainen ja juoruta kaiken kuulemansa ylemmille tahoille. Yhteisöön kuulumattomista olisi parempi pysyä erossa, hehän voivat viekoitella sinut syntiin ja mitäpä iloa heidän ystävyydestään edes olisi, kadotukseenhan he kuitenkin joutuvat. Jos et voi kontrolloida itseäsi koko ajan, teet varmasti syntiä vähintäänkin ajatuksen tasolla ja joudut luultavasti helvetin tuleen. Seksi ja seksuaalisuus tekee sinusta oikean syntisäkin, kunnollinen uskovainen ei tunne halua kuin tarkasti rajatuissa olosuhteissa ja ehkä silloinkin omaa heikkouttaan häveten. Kaikkien on pyrittävä täydellisyyteen, mutta kukaan ei mitenkään voi saavuttaa sitä ja on sen vuoksi huono ja riittämätön uskova.

Ei ihme, että kirjassa käsitellään erikseen itsetuhoisia ajatuksia ja itsemurhia.

Jälleen kerran hyvin kirjoitettu ja kiinnostava kirja tältä kirjailijalta. Suosittelen, mutta melkeinpä suosittelisin myös pitämään toisen, kevyemmän kirjan siinä vieressä. Ihan sille varalle, että haluaa välillä ajatella ja lukea jotain iloisempaakin.

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2017 - 44. kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta [7/50]

Aila Ruoho: Vartiotornin varjossa: toisenlainen totuus jehovantodistajuudesta

Aila Ruoho: Vartiotornin varjossa:
toisenlainen totuus jehovantodistajuudesta
449 s.
Atena 2015
Kirjastosta

Tämän kirjan aihepiiri pohjautuu yli kymmenen vuoden takaisiin ajatuksiini Jehovan todistajista ja heidän oppirakennelmistaan.

Aila Ruoho on kirjoittanut uskonnollisista yhteisöistä enemmänkin, mutta valtakunnalliselle tapetille hän pääsi viimevuotisella Usko, toivo ja raskaus-kirjallaan. Siinä keskityttiin vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen ehkäisyoppiin eli ehkäisyn kieltämiseen, ja sen merkitykseen etenkin liikkeeseen kuuluville naisille. Luin kirjan itsekin ja kyllähän se kauhistutti ja pisti miettimään asioita. Toivottavasti sama tapahtui liikkeen sisälläkin.

Tänä vuonna Ruoho on paneutunut Jehovan todistajiin ja etenkin siihen, mitä liikkeestä eroaminen tarkoittaa. Kirjan tekoon on osallistunut 64 anonyymia haastateltua. Miehiä, naisia, nuoria ja vanhempia ihmisiä. Liikkeen parissa kasvaneita, siihen myöhemmin liittyneitä ja sitä hyvin läheltä seuranneita maailmallisia. Nuorena siitä eronneita, vanhempana sen tehneitä, vielä eroa harkitsevia sekä niitä, jotka eivät uskalla erota koska tietävät mitä siitä seuraa. Hyvin erilaisia ihmisiä siis ja kaikkien kokemukset ovat miltei yhtä karuja.

Jehovan todistajien yhteisö on erittäin tiivis. Paikallisen yhteisön jäsenet tuntevat toisensa ja tuttuus tuo lohtua ja turvaa maailmassa, jossa suurin osa ei kuulu liikkeeseen. Tiiviys ei kuitenkaan ole vain positiivinen asia. Seurakunta vahtii jäseniään kuin haukka ja jokainen on velvoitettu raportoimaan toisen todistajan synneistä yhteisön vanhimmille. Seurakunnan kuri on tiukka ja ihanteena tuntuu olevan harmaa massa, jossa mielipiteet ja jopa ajattelu on kielletty. Pääjehut tietävät mikä teko on oikein, mitä on sopivaa ajatella. Kun esitetään uskontoa koskeva kysymys, vastata voi vain viralliseen julkaisuun kirjoitetulla tavalla. Kaikki muu on syntistä epäilyä. Ruoho vertaa yhteisön kontrollia George Orwellin romaaniin Vuonna 1984. Kontrolli ilmenee haastattaluvastauksista monin tavoin. Itse jäin kiinni kohtaan, jossa eräs liikkeeseen kuulunut kertoo, miten konventissa määriteltiin jopa seurakuntalaisille (lähinnä naisille) sopivat ilmeet. Kun vanhin (aina mies) puhuu, ei ole sopivaa nostaa edes kysyvästi kulmakarvojaan. Siis anteeksi kuinka?

Karttaminen liittyy liikkeestä eroamiseen. Jehovan todistajan ei ole sopivaa olla tekemisissä sellaisen ihmisen kanssa, joka on eronnut liikkeestä. Ei vaikka eronnut olisi hänen vanhempansa, sisaruksensa tai paras ystävänsä. Kaikenlainen kommunikointi on kielletty paitsi sellaisissa tilanteissa, joissa sen välttäminen on aivan mahdotonta (esim. perunkirjoitus). Jehovan todistajien virallinen tiedottaja Veikko Leinonen on julkisesti kiistänyt tämän karttamisopin olemassaolon. Tässä kirjassa 64 ääntä sanoo Leinosen valehtelevan. Jokaisella heistä on kokemuksia karttamisesta. Eroaminen on monessa tapauksessa tarkoittanut sitä, että perheeseen ei ole voitu pitää mitään yhteyttä jopa vuosikymmeniin. Eronnut on joutunut aloittamaan elämänsä täysin puhtaalta pöydältä vailla minkäänlaisia sosiaalisia kontakteja. Haastatteluvastaukset olivat niin kovin surullista ja vihastuttavaa luettavaa. Ei todellakaan ole helppoa lähteä ja jättää kaikki tuntemansa taakseen. Onneksi monet ovat löytäneet vertaistukea muista liikkeestä eronneista ihmisistä.

Kaikki Jehovan todistajat eivät toteuta karttamista aivan noin tiukasti. Jotkut haastatellut kertovat, miten esimerkiksi toinen vanhempi on yrittänyt pitää jonkin verran yhteyttä eronneeseen. Usein tämä tapahtuu salassa jopa omalta puolisolta, koska liikkeen sisällä kehenkään ei voi luottaa. Ei voi koskaan tietää kuka raportoi pienimmästäkin rikkeesta liikkeen vanhimmille, joilla on valta erottaa jäsen sopiviksi katsomistaan syistä. Minusta oli aivan hirveää lukea esimerkiksi tilanteista, joissa joukko keski-ikäisiä tai vanhempia miehiä kuulustelee nuorta teinityttöä hänen mahdollisesta seksielämästään. Kysymykset olivat aivan uskomattoman tungettelevia. Haluttiin tietää milloin, kenen kanssa, montako kertaa, missä asennossa ja mille se tuntui. Minulla ei kerta kaikkiaan riitä ymmärrystä tuollaiseen, saati sitten liikkeen kannalle raiskauksiin ja pedofiliaan. Uhrithan siinä tietenkin ovat syyllisiä ja huonoja todistajia.

Kirja itsessään on hyvin kirjoitettu, jos kohta toistoa on paikoitellen. Kuten Usko, toivo ja raskaus, tämäkin on niitä kirjoja, jotka pistävät miettimään ja jäävät kummittelemaan ajatuksiin pitkän aikaa lukemisen jälkeenkin.


Luettu myös mm.: Kirjojen keskellä

Haasteet: 50 kategoriaa - 38. a book that made you cry (no ei ihan, mutta oli kuitenkin niin koskettava, että laitetaan tähän)