Tiina Miettinen: Piikojen valtakunta: nainen, työ ja perhe 1600-1700-luvuilla

Tiina Miettinen: Piikojen valtakunta:
nainen, työ ja perhe 1600-1700-luvuilla184 s.
Atena 2015
Kirjastosta

Mikä odottaa naista sinkkuelämän jälkeen?

Tarttuipa mukaani kirjastosta jo viime kuun puolella aiheensa vuoksi. Olen noin ylipäätään kiinnostunut historiasta, ja oikein erityisesti ruohonjuuritason historiasta. Ja jos vielä tarkemmin mietitään niin naisten ja lasten historiasta. Oikeastaan se on jopa mielenkiintoisempaa kuin tuo ruohonjuuritaso: ylhäisten naistenkin elämät olivat niin kovin kiehtovia ja erilaisia kuin mitä voisi luulla.

Tämä kirja muistuttaa hyvin paljon aiemmin tänä vuonna lukemaani Anu Lahtisen & Kirsi Vainio-Korhosen Lemmen ilot ja sydämen salat: suomalaisen rakkauden historiaa-kirjaa. Kummassakin käsitellään suomalaisen naisen ja perheen historiaa. Näkökulma on kuitenkin hieman erilainen. Lahtisen & Vainio-Korhosen kirjassa kuvataan enemmän naista rakkauden ja avioliiton yhteydessä, kun taas Miettinen on keskittynyt naiseen työntekijänä. Tässäkin kirjassa kyllä puhutaan kyllä rakkaudesta ja avioliitoista kuten tuosta ihan alussa lainaamastani kirjan ensimmäisestä lauseesta voi päätellä. Se tutkimuksen terävin kärki on kuitenkin siinä, millaista työtä sellainen tavallinen suomalainen nainen teki, kuinka kauan ja miksi.

Pidän naisten historiaa käsitteleviä kirjoja erityisen tärkeinä sen vuoksi, että ne tuulettavat kalkkeutuneita mielikuvia esiäideistämme nyrkin ja hellan välissä. Etenkin palvelusväkeä ja maalaistalojen tyttöjä tavataan kuvata melkeinpä miesten omaisuutena, joilla ei ollut mitään sanomista mihinkään tai mitään omaisuutta. Siellä sitä raadettiin pellolla ja lasten synnyttäminen aloitettiin heti kun oltiin hedelmällisiä. Ei näin. Aatelisneidot elivät itse asiassa paljon tiukemmin rajattua elämää kuin ns. tavalliset naiset, ja hekin onnistuivat silti aiheuttamaan skandaaleja, tulemaan raskaaksi ennen avioliittoa ja kahmimaan valtaa omiin käsiinsä. Ne tavalliset naiset tekivät tätä pienemmällä mittakaavalla ja jos totta puhutaan niin monesti suuremmalla terveellä järjellä.

Kirjassa korostuukin se, että eivät suomalaisnaiset olleet arkoja siveyden sipuleita, jotka sidottiin kotiin ja mieheen pienestä pitäen. Suomalainen nainen teki töitä. Maalaistalon tyttö lähti sopivassa iässä piikomaan ja saattoi jatkaa työssä (tai useammassikin, ei piika välttämättä kuollut piikana) kolmikymppiseksi saakka, tai vaikka koko elämänsä ajan. Tässä välissä saatettiin saada lapsia tai sitten ei, saatettiin mennä naimisiinkin jos siltä tuntui. Suomessa pidettiin jopa parempana, että sekä morsian että sulhanen olivat tuon ikäisiä. Siihen mennessä molemmilla oli jo omaisuutta ja hynttyyt oli taloudellisesti järkevää lyödä yhteen. Avioliiton ulkopuolisia lapsia syntyi eivätkä ne aina olleet maailman suurin häpeä. Monesti lapsen isä tiedettiin ja isä tunnustikin lapsen, mutta vanhemmat eivät silti syystä tai toisesta menneet naimisiin. Äpärälapsen äidillekin löytyi yleensä ottaja, joka otti samalla lapsen kasvatikseen.

Nainen ei myöskään ollut yhteen paikkaan sidottu, ja tämä olikin oikeastaan minulle se kirjan yllättävin anti. Jotenkin en ole osannut ajatella, että kävellen ja hevosella pääsi minne vain. Eivät kaikki jääneet naapurin tilalle tai omaan kylään. Rohkeimmat lähtivät Ruotsin tai Viron puolelle, ja kuka tietää kuinka kauas matka on sieltä jatkunut. Matkaa tehtiin niin yksin kuin seurassakin. Tykkäsin kovasti mielikuvasta sisukkaasta nuoresta naisesta, joka tarpoo kohti omaa elämäänsä.

Luettu myös mm.: Sininen linna, Kirjavuori