M. R. Carey: The Girl With All the Gifts

M. R. Carey:
The Girl With All the Gifts
n. 460 s.
Orbit 2014
Kirjastosta
Kansikuva kustantajan sivulta.

Her name is Melanie.

Nyt ollaan vasta syyskuussa, mutta olen kohtalaisen varma siitä, että tämä on paras kirja jonka olen lukenut tai tulen lukemaan tänä vuonna. Tämän ylittämiseen tarvitaan jotain todella huikaisevaa. Bongasin eilen sattumalta arvion tästä ja kun tämä kuulosti niin kiinnostavalta, oli pakko heti googlata löytyisikö tämä jostain. Löytyihän se ja luinkin tätä yöllä yhteen eli siihen asti, että melkein nukahdin istualleni. Lopetin lukumaratonin sitten tänä aamuna.

Yksi tarinan kertojista ja se, jonka silmin näemme tarinan alun, on 10-vuotias tyttö nimeltä Melanie. Joka aamu aseistautuneet aikuiset sitovat hänet pyörätuoliin ja kärräävät hänet sellistä luokkahuoneeseen, jossa jokainen oppilas on sidottu samalla tavalla omaan tuoliinsa. Melanien suosikkiopettaja on mukava neiti Justineau, joka kertoo lapsille tarinoita ja tuo heille näytteitä ulkomaailmasta, jota lapset eivät ole koskaan nähneet. Vie aikansa ennen kuin Melanielle selviää se, minkä lukija ymmärtää heti. Eletään zombimaailmanlopun jälkeisestä aikaa, ja lapset ovat harvoja älykkäitä zombeja (the hungries, nälkäiset) jotka on pyydystetty kaduilta. Heitä tutkitaan ja heillä tehdään kokeita siinä toivossa, että löydettäisiin parannuskeino tai ainakin jonkinlainen lääke zombivirusta vastaan. Melanien maailma muuttuu peruuttamattomasti kun tukikohtaan hyökkää joukko nälkäisiä ja Melanie pakenee sieltä yhdessä muutaman ihmisen kanssa.

Kirjan alku ja loppu ovat sen vahvimmat osat. Keskiosa on aika tavallista zombijuttua, jossa Melanie, neiti Justineau, tohtori Caldwell ja kaksi sotilasta tarpovat pitkin ja poikin melkein autiota Englantia. Heidän määränpäänsä on tukikohdan päämaja, yksi viimeisistä ihmisten linnakkeista. Niinhän se aina. Onneksi tämä vaelteluosa on loppujen lopuksi aika pieni osa kirjaa, ja siihenkin mahtuu jännittäviä ja kiinnostavia kohtia. 

Melanie on tarinan kertojana enemmän kirjan alussa kuin lopussa, jossa näkökulma siirtyy ymmärrettävistä ja hieman juonipaljastuksellisesta syistä ihmisille. Mielestäni Melania oli uskottava ja paikoin jopa pelottava kertoja. Hän on pieni naiivi tyttö, mutta älykkyydeltään luokkaa Einstein. Hän tekee jatkuvasti tarkkanäköisiä päätelmiä eivätkä hänen reaktionsa anna lukijan unohtaa sitä, että kyseessä ei ole ihmislapsi. Hän oppii jatkuvasti lisää itsestään eikä aina niin miellyttäviä asioita. Toiseksi suosikikseni nousi yllättäen Caldwell, jonka mieli puolestaan oli pelottavan kylmä ja ihmismäinen. Hänen tehtävänään on pelastaa ihmiskunta ja sen hän aikoo tehdä vaikka hänen pitäisi sahata auki sadan pikkulapsen pää. Hirviöitähän ne vain ovat, puhuvat tai eivät. Caldwell ei ole mitenkään miellyttävä tai edes sympaattinen hahmo, mutta häntä on vaikea olla ymmärtämättä jollain tasolla. Kirjan zombit ovat nälässään tavanomaisia, mutta syy niiden takana on erilainen ja oivaltava. Tiedä häntä miten mahdollista se olisi oikeasti, mutta kirjassa selitys kyllä toimii.

Kirjan nimi viittaa tarujen Pandoraan, joka päästää lippaasta vapaaksi kaikki maailman kauhut ja vaivat. Jäljelle jää vain toivo. Melanie on tietenkin tarun Pandora, mutta enpä halua paljastaa tarinan lopusta oikeastaan mitään. Se on paras osa kirjaa ja parasta lukea itse. Tässä kirjassa kauhu on suorastaan kaunista ja toivo kauhistuttavaa. Toki tästäkin kirjasta voi olla monta mieltä, mutta juuri nyt tämä oli minulle Se Kirja, joka jää varmasti kummittelemaan mielen perukoille. Suosittelen myös niille, jotka eivät tavallisesti zombeista perusta!

Luettu myös mm.: Notko se lukeva peikko, Taikakirjaimet