Anna James: Tilly & kirjamatkaajat (Pages & kumppanit #01)

 

Matilda Pages työnsi auki Pages & kumppanien kirjakaupan oven ja hengitti syvään äsken sammutettujen kynttilöiden, tumman suklaan ja tietenkin kirjojen tuttua tuoksua.

11-vuotias Tilly asuu isovanhempiensa kanssa heidän kirjakauppansa yläkerrassa. Tillyn äiti on kadonnut pian tytön syntymän jälkeen. Tillyllä ei oikeastaan ole ystäviä, mutta hän viettääkin mielellään aikansa kirjojen maailmassa. Eräänä päivänä kirjakauppaan ilmestyy kovin tutun oloisia tyttöjä, ja pian Tilly kuuleekin suuren perhesalaisuuden.

En olekaan tainnut ennen lukea kirjoihin liittyvää kirjaa, joka on näin seikkailuhenkinen. Tillyn perheen salaisuus paljastetaan jo kirjan takakannessa: he ovat kirjamatkaajia eli he voivat matkata kirjojen sisään. Heidän luokseen ilmestyy myös kirjojen hahmoja, ja Tilly saa tilaisuuden tavata muun muassa Ihmemaan Liisan ja Vihervaaran Annan. Miten tällaisesta asetelmasta voisi olla pitämättä? Ainakin minä olen aina haaveillut siitä, että pääsisin kurkistamaan jonkin kirjan maailmaan tai tapaisin jonkin kirjan hahmon.

Kirja aloittaa sarjan ja tässä osassa keskitytään opettelemaan kirjamatkailun alkeita ja selvittämään Tillyn äidin katoamista. Salaisuus katoamisen takana oli mielestäni oikein nokkela! Oikeassa maailmassa Tilly kipuilee yksinäisyytensä kanssa, vaikka yrittääkin esittää ettei se vaivaa häntä.

Joskus Tilly arveli, että jollain oppitunnilla oli selitetty, mitä ystävyys oikein tarkoitti, mutta hän oli ollut silloin kipeä ja poissa koulusta eikä ollut siis koskaan päässyt asiasta jyvälle.

(s. 15)

Lopulta hän onnistuu ystävystymään ikäisensä pojan, lähikahvilan Oscarin kanssa. Oscarilla on lukihäiriö, mutta hänkin pitää lukemisesta ja on löytänyt äänikirjat. Pidin siitä, että äänikirjat nostettiin esiin tällä tavoin. Nehän mahdollistavat kirjallisuuden kuluttamisen myös niille, joille tekstin lukeminen on syystä tai toisesta hankalaa.

Seikkailujuonessa Tilly ja Oscar joutuvat välillä tahtomattaan ja välillä tahallaan eri kirjojen sisälle. Kirjassa on todella paljon intertekstuaalisia viittauksia niin lasten kuin aikuistenkin kirjoihin. Mukana ovat esimerkiksi Aarresaari, Annan nuoruusvuodet, Ylpeys ja ennakkoluulo sekä Pikku prinsessa.

Mielestäni kirja onkin tarkoitettu lapselle, joka on jo kohtuullisen ahkera lukija tai ainakin kiinnostunut kirjoista. Siksi kirjan monia sivuja pitkät lukemisen ylistykset aikuishahmojen suusta tuntuivat välillä puuduttavilta. Ei tämän kirjan lukija sellaista kaipaa. Hän tietää jo, että lukeminen on kivaa.

Sarjan toisen osan pitäisi ilmestyä suomeksi vielä tänä vuonna ja täytyy myöntää, että jäin nyt odottamaan sitä!

Minun ei varmaankaan tarvitse kertoa teille kahdelle, millainen voima kirjoilla on. Kirjat voivat muuttaa mielipiteitä ja maailmoja, avata ovia ja ajatuksia ja kylvää siemeniä, joista voi kasvaa jotain satumaista tai peräti hirvittävää. Tarinoita pitää rakastaa ja kunnioittaa, eikä niiden voimaa auta koskaan aliarvioida. Sen tähden kirjat joutuvat usein sensuurin kohteiksi. Ne, jotka julistavat kirjoja pannaan tai polttavat niitä, pelkäävät niiden sisältöä.

(s. 194)

Kirjan tiedot:
Anna James: Tilly & kirjamatkaajat | HarperCollins Nordic AB 2021 | 391 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: Tilly and the Bookwanderers (2018) | Suomennos: Marja Helanen

Luettu myös mm.:

Kirjahullun päiväkirja

Haasteet:
* HelMet-lukuhaaste 2021 - 17. kirjan nimessä on päähenkilön nimi [35/50]
* Pohjoinen lukuhaaste 2021 - 25. kirja, joka liittyy unelmaasi [16/25]
No olisihan se kiva päästä mukaan suosikkikirjoihin tai tavata niiden hahmoja!

Anneli Kanto: Rottien pyhimys

 

Kolme miestä kapuaa mäenrinnettä kohti kirkkoa.

Hattulan kirkon seinät hohtavat valkoisuutta 1500-luvun alussa. Niinpä paikalle on tilattu maalarimestareita koristamaan seinät hartautta herättävillä kuvilla. Kun maalariseurue tarvitsee työhön apua, kylän kummajainen, tiilentekijän kasvattitytär Pelliina saa tehtävän. Maalausurakan aikana Pelliina löytää itsestään taiteilijan ja kylällä on ihmettelemistä maalareiden puuhissa.

Tämäpä oli hilpeä kirja! En tiennyt tästä ennen lukemista muuta kuin sen, että se kertoo Hattulan vanhan kirkon maalaamisesta. Se, että kirja oli näin hauska, oli iloinen yllätys. Kanto käyttää taitavasti paitsi kieltä noin ylipäänsä, myös aikakaudelle sopivia ilmaisuja. Vertaukset ovat kerrassaan mainiota. Esimerkiksi maalausurakasta neuvoteltaessa kirkkoisäntä Klemetti Mikonpoika sukkuloi kuin kärppä kivikossa eri osapuolten välillä.

Tykkäsin myös kirjan herjauksista ja haukkumasanoista ja siitä vimmasta, jolla niitä käytetään. Tässä maalarimestari Andreas intoutuu arvostelemaan oppipoikiensa töitä:

- Jumalan luiden tähden, kuka saatanan häpeäsäkki on maalannut Aatamille ja Eevalle saunavihdat? Raamatussa sanotaan, että he peittivät häpynsä viikunanlehdillä. Minä en tiedä, millainen on viikunapuu tai viikunanlehti, mutta se tiedän, että se ei ole saunavihta! Maalasitko sen, koska olit saunasta ja vihtomisesta niin innoissasi?

(s. 98)

Raivoaminen jatkuu seuraavalla sivulla ja taisinpa nauraa ääneen sitä lukiessani.

Kirjan juoni ei ole kovin vauhdikas, vaan kertoo arjesta maalareiden, kirkkoisännän ja kirkkoherran silmin. Arki on kuitenkin kuvailtu niin hauskasti, että olisin lukenut tätä paljon pitempäänkin. Jokaisella näkökulmahahmolla on oma mielipiteensä koko taideprojektista ja se värittää heidän kertomaansa.

Kirkkoherra Petrus Herckepaeus (ihan vain Pekka Härkäpää ennen pappisopintoja Uppsalassa) epäilee alastomiakin ihmisiä kuvaavien maalausten olevan kerrassaan jumalattomia, kirkkoisäntä Klemetti Mikonpoika haluaa projektin onnistuvan oman asemansa pönkittämiseksi ja ihan vain näyttääkseen kirkkoherralle olleensa oikeassa, ja tarkkanäköinen Pelliina puolestaan alkaa hahmottaa maailmaa aivan uudella tavalla. Myös muut maalarit pääsevät ääneen ja pidin etenkin oppipoika Vilpusta, jonka unelmat murskaantuvat hetkessä ja joka tuntee kirvelevää kateutta Pelliinan lahjakkuudesta.

Pidin etenkin Pelliinasta, jonka kasvukertomus tämä osaksi on. Hänen taustansa on epämääräinen ja erikoinen ulkonäkö vain lisää kyläläisten ennakkoluuloja häntä kohtaan. Pidin siitä, että Pelliina ei ollut se usein nähty "nainen luulee olevansa ruma, onkin oikeasti tyrmäävän kaunis" -klisee. Hän on pitkä ja romuluinen, konkkanokkainen ja leveäkasvoinen, kyläläisten silmissä vielä kummallisen pilkullinen, punatukkainen ja vihreäsilmäinenkin.

Pelliina on erittäin tietoinen kaikista tavoista, joilla hän on erilainen ja siitä, miten paljon kyläläiset halveksivat häntä. Taiteen kautta hän löytää itseluottamusta ja saa tilaisuuden ilmaista tunteitaan ja mielipiteitään. Maalareiden seurassa hän kuuluu porukkaan, koska he arvostavat hänen taitojaan ja jopa häntä ihmisenä. Minulla meni hetki ennen kuin totuin Pelliina-kappaleisiin, koska niissä ei ole pilkkuja tai muita välimerkkejä. Se oli kuitenkin juuri oikea valinta hänen äänekseen.

Mutta kuitenkin hän sanoi että pictoriksi sinulla on vielä pitkä matka kivistä opintietä. Hän ei sanonut että sinusta ei koskaan tule maalaria vaan että sinulla on vielä pitkä matka. Se tarkoittaa että jos kuljen opintien päähän asti niin jonain päivänä olen Pelliina Pictor. Se tuntui päätä huimaavalta ja mahdottomalta ajatukselta mutta ajattelin sen silti.

(s. 237)

Kaiken kaikkiaan tykkäsin kirjasta todella paljon! Ajankuvaus oli mahtavaa, hahmot kiinnostavia ja kerronta kerrassaan hauskaa. Tämän jälkeen haluaisin käydä katsomassa maalauksia omin silmin, mutta voi niitä toki katsoa kuvinakin esimerkiksi täällä. YouTubesta löytyy Anneli Kannon opastama kierros maalauksiin, mutta kannattaa katsoa se vasta kirjan lukemisen jälkeen. Videolla on nimittäin vähän juonipaljastuksia.

Kirjan tiedot:
Anneli Kanto: Rottien pyhimys | Gummerus 2021 | 405 sivua | Kirjastosta

Luettu myös mm.:
Kirjabrunssi, Kirja vieköön, Amman kirjablogi ynnä muut

Haasteet:
* HelMet-lukuhaaste 2021 - 7. kirjassa on kaveriporukka [34/50]

Laura Ingalls Wilder: Pieni talo suuressa metsässä (Pieni talo #01)

 

Olipa kerran, tai tarkemmin sanoen kuusikymmentä vuotta sitten, pieni tyttö, joka asui Wisconsinin suurissa metsissä pienessä harmaassa hirsimajassa.

Omaelämäkerrallisen klassikkosarjan aloitusosa kuvaa viisivuotiaan Lauran elämää Wisconsinin metsissä vuosina 1871-1872. Lauran perheeseen kuuluvat isä, äiti, täydellinen isosisko Mary sekä pieni Carrie-vauva. Tarinassa kerrotaan perheen arjesta, jonka kulkua vuodenajat ja niihin liittyvät askareet määräävät.

No nyt ilmestyykin uusintapainoksia, joita olen hartaasti toivonut! Sain joskus ammoisina aikoina tämän sarjan sukulaisiltani. Kirjat olivat jo siinä vaiheessa moneen kertaan luettuja eivätkä ne ikävä kyllä kestäneet omassa käytössäni kovin pitkään. Omien kirjojen hajotessa käsiin turvauduin toistuvasti kirjaston kappaleisiin. Näitä uusintapainoksia minulla on jo kaksi osaa ja ne vaikuttavat oikein kestäviltä ja laadukkailta.

Hieman kyllä hämmästelen sitä, että kirjoja ei suomennettu uudelleen vaan sarjassa käytetään edelleen vuosien 1961-1974 käännöksiä. Sikäli mikäli minä näitä muistan (ja muistanhan minä), sarjalla on ollut monta suomentajaa ja esimerkiksi nimiä ei ole käännetty yhdenmukaisesti. Yhden kirjan Mary oli toisen Marja. Toivottavasti näiden painoksien suomennokset on tarkistettu edes tämän osalta.

Mutta, itse kirja. Koko sarja oli minulle nuorempana hyvin rakas ja muistinkin tästä monia suosikkikohtauksiani. Aivan ehdoton ykkönen on talvisten siirappikaramellien tekeminen. 

Eräänä aamuna äiti keitti melassia ja sokeria, kunnes niistä tuli paksua siirappia, ja isä haki kahteen astiaan ulkoa puhdasta valkoista lunta. Laura ja Mary saivat kumpikin astiansa, ja isä ja äiti opettivat heitä kaatamaan tummaa siirappia pieniksi puroiksi lumen pinnalle.

He tekivät siirapista pyörylöitä ja kiharoita ja kaikenlaisia kuvioita, jotka jähmettyivät heti kylmän lumen pinnalle.

(s. 59-60)

Elättelen vieläkin pientä toivoa siitä, että pääsen joskus valuttamaan lumeen omia karkkikuvioitani.

Muutenkin rakastin tässä kirjassa sitä, miten perheen arkea kuvattiin. Joka vuodenajalle oli omat, usein ruokaan liittyvät tehtävänsä. Lapset olivat apuna heti, kun vähänkin kykenivät, mutta aikaa jäi myös leikille. Vanhemmilla sen sijaan oli harvemmin vapaa-aikaa. Talvi-illat olivat isälle hengähdyshetkiä, mutta äidin kädet eivät olleet koskaan jouten.

Mieleeni on jäänyt myös se, miten paljon Maryn kultaisia kiharoita ja kauneutta kehuttiin Lauran jäädessä kokonaan syrjään. Ei ihme, että sisaruskateus nosti päätään. Samoin muistan sen, miten ylpeä Laura oli siitä, että isän ja äidin mennessä naimisiin isän kädet ylsivät äidin vyötärön ympärille. Yritin nuorena kuvitella, miten kapea sellainen uuma oli, ja kieltämättä ajatus oli aika kauhea. Mietin monesti, miten epämukavalta tiukkaakin tiukemman korsetin on täytynyt tuntua.

Kirjassa on sellaisiakin kohtia, joita en muistanut ollenkaan. Ingallseilla oli ruotsalaisia naapureita! Yhteistä kieltä ei ollut, mutta Laura ja Mary ihailivat rouvan ruotsalaisia tavaroita eikä kielimuuri estänyt kommunikointia tai pullan saamista matkaevääksi. Sitäkään en muistanut, että Charlesin veli George oli karannut sotaan 14-vuotiaana ja tullut takaisin Charlesin mukaan hieman omituisena. Vasta nyt osasin yhdistää sinisen univormun Yhdysvaltojen sisällissotaa ja Unionin armeijaan, jonka joukkoihin George oli kuulunut.

Kirjassa on mustavalkoinen ja minulle ihanan nostalginen kuvitus, josta nyt bongasin hauskan muodin muutoksen. Charlesilla on kuvissa trendikäs pörröinen parta, mutta hänen isoisällään oli aikoinaan muhkeat 1800-luvun alun pulisongit. Muutenkin tarinassa näkyy jonkin verran aikakausien välisiä eroja. Charlesin lapsilleen kertomissa muistelmissa korostuu usein se, että lastenkasvatus oli vieläkin ankarampaa silloin kun hän ja hänen isänsä olivat pieniä.

Laura, Charles, Mary ja pitkä rihlapyssy
Garth Williamsin kuvitus, s, 46.

Kaiken kaikkiaan viihdyin kirjan parissa edelleen mainiosti! Tämä nimenomainen kirja on yksi sarjan suosikeistani ja oli niin ihanaa palata sen maailmaan. Maltan tuskin odottaa seuraavan osan lukemista.

Hän [Laura] oli onnellinen siitä, että kodikas viihtyisä talo, isä ja äiti, lieden tuli ja musiikki olivat nyt. Ne eivät unohtuisi, Laura ajatteli, sillä nyt on nyt. Se mikä on nyt, ei voi koskaan olla "kauan kauan sitten."

(s. 207)

Kirjan tiedot:
Laura Ingalls Wilder: Pieni talo suuressa metsässä | Tammi 2021 (1. p. 1961) | 207 sivua | Omasta hyllystä
Englanninkielinen alkuteos: Little House in the Big Woods (1932) | Suomennos: Heidi Järvenpää, runot: Kirsi Kunnas

Luettu myös mm.:
Sonjan lukuhetket, Matkalla Mikä-Mikä-Maahan

Haasteet:
* HelMet-lukuhaaste 2021 - 12. kirjassa ollaan metsässä [33/50]
* Pohjoinen lukuhaaste 2021 - 19. kirja, joka liittyy jollakin tavalla kevääseen [15/25]
Kirjassa kuvataan myös kevään odotusta ja keväisiä puuhia.

Adam Kay: Kolme yövuoroa jouluun on : nuoren lääkärin jouluiset päiväkirjat

 

Joulu on kuusentuoksuista, hopeanauhoin koristeltua aikaa, jolloin - halusi tai ei - kaikki vain... pysähtyy.

Pari vuotta sitten suomennettiin brittiläisen Adam Kayn ensimmäinen muistelmateos, Kohta voi vähän kirpaista. Kirja oli niin viihdyttävää ja raivostuttavaakin lukemista, että halusin lukea tämän toisenkin. Heinäkuu ei ehkä ollut otollisin lukuaika juuri tälle kirjalle, mutta no, ei se niin tarkkaa ole.

Tähän on siis koottu Kayn päiväkirjamerkintöjä nimenomaan sairaalan jouluvuoroista, joihin oman erikoisen lisänsä tuovat erinäisiin aukkoihin tungetut joulukoristeet ja taustalla uhkaavat joulujuhlat.

Kay työskenteli naistentautien, urologian ja synnytysten parissa, ja näissäkin tarinoissa näkyy koko elämänkaari. Kayn mukaan näitä juttuja ei huolittu mukaan edelliseen kirjaan, koska ne ovat paitsi jouluteemaisia myös liian rosoisia. Hauskuutta, kummallisuuksia ja eritteitä riittää kyllä, mutta mukana on myös todella vakavia tapauksia. Merkintöjen kautta kohdataankin kuolemaa, lapsettomuuden aiheuttamaa epätoivoa ja Kayn mieleen iäksi painunut raskaudenkeskeytys. Pidin todella paljon siitä, miten Kay ei tuominnut viimeisen tapauksen naista, jonka henkeä raskaus uhkasi.


Olin lukenut siitä, että jos potilas valitsee pitkälle edenneen raskauden keskeyttämisen kirurgisesti lääkkeellisen keskeyttämisen sijaan, osa henkisestä kuormasta siirtyy potilaalta lääkärille. Yhtäkkiä ymmärsin mitä se tarkoitti. Sitten tunsin syyllisyyttä siitä, että olin edes hetken ajatellut, että tässä olisi kyse minusta. Koko asialla ei ollut mitään tekemistä minun kanssani. 

(s. 66)

Vaikka Kay päivitteleekin ihmisten tyhmyyttä, päiväkirjamerkinnöistä välittää kuitenkin tunne siitä, että hän välittää. Jokainen potilas, vaikka kuinkakin typerä, ansaitsee tulla hoidetuksi ja kuulluksi.

Kuten edellisessäkin kirjassa, Kay nostaa tässäkin esiin sen, miten heikosti hoitajia ja lääkäreitä tuetaan työssään. Heiltä vaaditaan joustoa, mutta vastakaikua ei saa koskaan. En ihmettele, että hän irtisanoi lopulta itsensä ja lähti aivan uusille urille. Kirjan lopussa Kay pyytääkin jokaista auttamaan sairaalan henkilökuntaa edes joulunaikaan. Lähetä kortti, lahjoita rahaa tai jätä ainakin tunkematta jouluvalot sinne, minne aurinko ei paista.


Kirjan tiedot:

Adam Kay: Kolme yövuoroa jouluun on : nuoren lääkärin jouluiset päiväkirjat | Art House 2020 | 130 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: 'Twas The Nightshift Before Christmas (2019) | Suomennos: Ari Jaatinen

Luettu myös mm.:
Kirjojen keskellä, Kirjat kertovat, Kirjasähkökäyrä ynnä muut

Haasteet:
* HelMet-lukuhaaste 2021 - 1. kirjassa kirjoitetaan päiväkirjaa [32/50]

Tarkkaan ottaen kirja on itse asiassa jo kirjoitettu päiväkirja eikä siinä itsessään kirjoiteta sitä, mutta hyväksyn sen nyt tähän.

Nora Roberts: Kaikki ei ole kaupan & Valokuvamalli

 

Joskus sitä ottaa kesälomapaikan hyllystä kirjan, jota ei varmasti lukisi muuten. Tällä kertaa kyseessä oli aito harlekiinipokkari, joka sisälsi ei vain yhden vaan peräti kaksi Nora Robertsin pienoisromaania. Kirjoille on yhteistä mm. parikymppisten päähenkilöiden neitsyys, heitä parittavat sukulaiset, uskomattoman rikkaat miehet, jotka eivät kunnioita kyseisten naisten itsemääräämisoikeutta millään tasolla sekä se, että kirjoissa ei harrasteta seksiä.

Hoksasin vasta kirjan lukemisen jälkeen, että nämä molemmat pienoisromaanit ovat ilmestyneet 1980-luvun alussa. Se toivottavasti selittää nämä hahmoasetelmat ja asenteet. Tämän jälkeen minun tekee vähän mieli lukea jokin uudempi harlekiini ihan vain, jotta näkisin toistuvatko samat jutut edelleen. 

Kaikki ei ole kaupan -tarinan päähenkilö on noin 23-vuotias Megan, joka asuu pappansa kanssa ja työskentelee tämän huvipuistossa. Kun harvinaisen röyhkeä mies yrittää iskeä häntä kaupan keksihyllyllä, Megan tuohtuu. Hän närkästyy vielä enemmän kun käy ilmi, että Katch haluaa ostaa huvipuiston ja saada Meganin itselleen.

Katch katseli Megania tämän seisoessa kuutamossa ylpeänä silhuettina merta vasten. Hänen kasvoilleen kohosi jälleen röyhkeä hymy.

- Saan teidät molemmat, hän vakuutti hiljaa. - Ennen kuin sesonki alkaa.

(s. 38)

Voi jestas sentään näitä päähenkilöitä ja juonentapaista. Megan on sinänsä kiinnostava hahmo, joka tarinan kuluessa ymmärtää, että on aika lentää pesästä ja toteuttaa omia unelmiaan. Harmi vain, että Katchin vietävänä hän hädin tuskin vikisee ja taipuu lopulta aina miehen tahdon alle. Kirjan kiihkeät kohtaukset eivät koskaan mene suutelua ja pientä koskettelua pitemmälle, ja jokainen noudattaa samaa kaavaa. Ensin Megan toistelee eieitä, mutta kun Katch siitä huolimatta jatkaa kopelointiaan, se muuttuu voikylläksi.

Katch puolestaan on sikarikas, mutta ah niin vaatimaton hyväntekijä ja liikemies, joka on muun muassa perustanut sairaalan Keski-Afrikkaan. Kas kun ei ole sponsoroinut syöpälääkkeen kehittäjää. Hämäräksi jäi, miten Katch on rahansa saanut. Ovatko ne perintöä vai onko hän kiivenyt itse ryysyistä rikkauksiin? Hänen ylimielisen luonteensa perusteella veikkaan ensimmäistä vaihtoehtoa.

Valokuvamalli kertoo nimensä mukaisesta valokuvamallista. New Yorkissa asuva Hillary on 24-vuotias huikean kaunis kansasilainen maalaistyttö, joka saa peräänsä työnantajansa, muotilehden omistajan Bretin. Bret haluaa Hillaryn uuden kevätkatalogin kasvoksi ja, tietenkin, kaataa naisen sänkyynsä 

Eipä tässäkään kummoista juonta ollut, mutta sentään uskoin päähenkilöiden väliseen kipinöintiin hitusen enemmän. Hillaryn kuvaukset kestävät kuukausia ja kun Bret vaanii joka nurkan takana, he ehtivät viettää yhdessä enemmän kuin pari päivää. Pidin myös heidän välisestään sanailusta niin kauan, kuin se ei koskenut heidän suhdettaan. Hillary oli muutenkin hauskempi päähenkilö kuin Megan.

[Kuvauksissa, joissa Hillaryn pitää kuvitella kameran olevan hänen unelmiensa mies.]

- Kai me voisimme mennä naimisiin ja saada paljon pikku objektiiveja, hän mutisi lähtiessään pukuhuoneeseen.

(s. 226)

Tätäkin parisuhdetta vaivasi kuitenkin sama "mies vie ja nainen vikisee" -asetelma. Hillaryllä on hieman enemmän sanottavaa päätöksiin ja omaan ammattiinsa kuin Meganilla, mutta toisaalta Bret onnistuu olemaan jopa iljettävämpi kuin Katch. Bret uhkailee Hillaryä useamman kerran sillä, ottaa tämän pian väkisin, ja ainoa asia, joka häntä ainakin kerran pidättelee, on Hillaryn neitsyys. Että sellainen sankari.

Kirjan tiedot:
Nora Roberts: Kaikki ei ole kaupan | Harlequin 2005 (1. p. 1998) | 148 sivua | Omasta hyllystä
Englanninkielinen alkuteos: Less of a Stranger (1984) | Suomennos: Outi Suominen

Nora Roberts: Valokuvamalli | Harlequin 2005 (1. p. 1999) | 151 sivua | Omasta hyllystä
Englanninkielinen alkuteos: Blithe Images (1982) | Suomennos: Anja Lindqvist

Robin Ha: Almost American Girl

 

Robin Han omaelämäkerrallinen sarjakuva kertoo perheestä, maahanmuutosta ja teinitytön kasvusta nuoreksi naiseksi. Kun Chuna on 14-vuotias 1990-luvulla, hän matkustaa äitinsä kanssa Yhdysvaltoihin ja saa pian kuulla, että äidin uuden avioliiton vuoksi he myös jäävät sinne. Chuna ottaa itselleen amerikkalaisen nimen Robin ja yrittää sopeutua maahan, jonka kieltä hän ei puhu ja jossa hän ei tunne ketään.

Tämä esiteltiin jossain kirjastolaisille suunnatussa vuoden tärpit -koulutuksessa alkuvuodesta. Näiden koulutusten huono puoli on se, että kun kiinnostava kirja esitellään, varausjono kasvaa siinä silmieni edessä. Kesti siis kauan aikaa, ennen kuin sain tämän e-kirjan lainaan OverDrivestä. Hyvää kannatti kuitenkin odottaa. Piirrosjälki on selkeää ja ilmeikästä, ja tarina mukaansatempaava.

Kirjan lopussa on jälkisanat, joissa Ha kertoo, miten sen tekeminen muutti hänen suhdettaan äitiinsä. Tai oikeastaan se sai hänet ymmärtämään äitiään paremmin, koska vaietuista asioista puhuttiin viimeinkin. Teini-ikäiselle äidin päätös muuttaa vieraaseen maahan miehen perässä vaikutti täysin käsittämättömältä. Chuna ei edes tiedä muuttavansa, hän luulee lähtevänsä lomalle ja niinpä ystävätkin jäävät hyvästelemättä. Yhdysvalloissa odottaa isäpuolen perhe, jonka nuoremmat jäsenet eivät edes puhu sujuvaa koreaa.

Mielestäni sarjakuvassa tuotiin hienosti esiin toiseuden tunne. Robin ei juuri puhu tai ymmärrä englantia, eikä alabamalaisessa koulussa ole erityistä luokkaa kielenoppijoille. Ystävystyminen muiden oppilaiden kanssa on melkein mahdotonta kielimuurin ja Robinin ujouden vuoksi. Uudet sukulaistytöt eivät auta häntä sopeutumaan, päinvastoin. Hanin vanhempi kertojaääni mainitsee kielitaidottomuuden ainoa hyvän puolen: Robin ei ymmärrä koulukiusaajien rasistisia kommentteja.

Ulkopuolisuuden tunnetta lisää Robinin rakas harrastus eli piirtäminen ja sarjakuvien lukeminen. Yhtäkkiä hän ei saakaan käsiinsä korealaista suosikkisarjakuvaansa eikä kukaan muu koulussa vaikuta olevan kiinnostunut piirtämisestä. Robinin sopeutuminen uuteen kotimaahan alkaa todenteolla vasta, kun hän löytää samanhenkisiä ystäviä.

Äiti rohkaisee Robia liittymään sarjakuvakerhoon.
(s. 170)

Samalla kun sarjakuvassa kuvataan Robinin kasvua, siinä kuvataan myös hänen suhdettaan äitiinsä ja äidin elämää. Robin on avioton lapsi, mikä on suuri häpeä Koreassa. Hänen äitinsä on joutunut kamppailemaan yötä päivää elättääkseen lapsensa ja saadakseen edes jonkinlaista hyväksyntää. Avioliitto Amerikkaan muuttaneen miehen kanssa tarjoaa mahdollisuuden paeta ahdasmielisempää yhteiskuntaa. Vaikka avioliitto osoittautuukin lyhyeksi pettymykseksi, se antaa tilaisuuden jäädä ja rakentaa itsensä näköinen elämä.

Kirjassa tuotiin hyvin esiin se, miten kaikki tämä meni täysin ohi teini-ikäiseltä Robinilta. Hän ymmärtää vasta paljon myöhemmin, millaista äidin elämä on ollut ja miksi hän halusi muuttaa pois. Kun parikymppinen Robin vierailee Koreassa, se on kovin erilainen kuin hän muisti. Robin löytää identiteettinsä amerikankorealaisena ymmärtäessään, että ei todennäköisesti olisi ikinä sopeutunut korealaiseen elämään, jossa kaikkien on näytettävä samalta vaikka sitten kirurgin veitsen kautta ja jossa naisen kohtalona on miltei väistämättä kotiäitiys.

Pidin sarjakuvasta todella paljon ja ihailen sitä, miten rehellinen se on. Robinin vaikeudet sopeutua ovat todellisia, ja äidin ja tyttären välinen rakkaus paistaa läpi riitojenkin. Jälkisanat avaavat tarinaa ja suhdetta lisää ja jättivät hyvän mielen. Äiti teki selvästikin oikean ratkaisun siirtäessään pienen perheen meren toiselle puolelle.  

Kirjan tiedot:
Robin Ha: Almost American Girl | Balzer + Gray 2020 | 243 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* HelMet-lukuhaaste 2021 - 26. elämäkerta henkilöstä, joka on elossa [31/50]

Bonnie MacBird: Veren taide (Sherlock Holmes Adventure #01)

 

Rakas ystäväni Sherlock Holmes sanoi kerran: "Kun ihmisellä on taide veressä, se esiintyy mitä omituisimmissa muodoissa."

Tohtori Watson on mennyt vastikään naimisiin ja unohtanut avioliiton ensihuumassa pitää silmällä Sherlock Holmesia. Kun Watson viimein saapuu Baker Streetille, Holmes on sortunut kokaiiniin ja tylsistyy kotonaan. Pariisilaisen laulajattaren kirje saa Holmesin taas jalkeille ja pian sitä ollaan taidevarkaiden jäljillä.

En ole intohimoinen Sherlock Holmes -fani ja kun nyt asiaa ajattelen, en ole tainnut lukea montakaan alkuperäistä Arthur Conan Doylen kirjoittamaa kirjaa. Tämä kuitenkin löytyi hyllyä lämmittämästä ja niinpä seikkailin hetken vuoden 1888 Pariisissa ja Lontoossa. Aivan luettava ja mukaansatempaava tarina tämä olikin.

Watson ja Holmes ovat kolmenkymmenen puolivälissä, ja Watson yrittää teeskennellä sovinnaista avio- ja herrasmiestä. Minusta olikin hauska lukea, miten hän ei kerta kaikkiaan voinut vastustaa seikkailua. "Ei, Holmes, en mitenkään voi lähteä Pariisiin! ...Ai rakas Maryni onkin matkustanut yllättäen ja varsin sopivasti äitinsä luo maalle? Odota kaksi minuuttia niin pakkaan laukkuni!"

Pidin siitä, että Watson ei ollut aivan toivoton idiootti jutun ratkaisemissa. Totta kai Holmesin hoksottimet toimiva nopeammin, kuinkas muutenkaan, mutta ei Watsonkaan tyhmä ollut. Uskoin myös, että Watson ja Holmes olivat hyviä ystäviä ja kestivät toistensa vikoja vaikkakin välillä hammasta purren. Holmesin kokaiiniaddiktio oli koko ajan mukana tarinassa ja sen suhteen juoni jäi avoimeksi. Tämä on sarjan ensimmäinen osa ja oletettavasti aiheeseen palataan myöhemmin, mutta valitettavasti muita osia ei ole suomennettu.

Itse mysteeri ei ollut kovinkaan kummoinen ja kokonaisuutta katsoen kirjan alkupuoli Pariisin vierailuineen oli melko turha. Juoni pääsi vauhtiin vasta kirjan puolessa välissä, kun siirryttiin laulajattaren kadonneesta pojasta taidevarkauksiin. Holmes joutuu tahtomattaan veljensä Mycroftin hommiin vaikka yrittikin vältellä tätä viimeiseen asti. Tarinaan liittyy myös silkkitehdas, jonka työntekijöiden kurjia oloja kuvataan, sekä kadonneita orpopoikia, jotka on löydetty raa'asti murhattuina ja raiskattuina. Nämä murhatut pojat motivoivat Holmesia enemmän kuin Mycroftin uhkaukset ja useampikin hahmo huomioi Holmesin helläsydämisyyden lapsia kohtaan.

Kirja oli kiva ja vauhdikas historiallinen dekkari, jonka seurassa iltapäivä kului rattoisasti.

Siellä rakenteilla oleva Eiffelin torni häämötti oikealla puolellamme lumisateen keskellä. Se muistutti naurettavasti jotain, mitä Jules Verne olisi saattanut suunnitella tikapuiksi Kuuhun.

"Millainen rumilus!" minä totesin. Holmes hymyili. Minä mietin, miten kauan pariisilaiset sietäisivät moista rakennelmaa.

(s. 52)

Kirjan tiedot:
Bonnie MacBird: Veren taide | HarperCollins Nordic 2017 | 318 sivua | Omasta hyllystä
Englanninkielinen alkuteos: Art in the Blood (2015) | Suomennos: Virpi Kuusela

Luettu myös mm:
Ullan luetut kirjat, Inkan maailma

Haasteet:
* HelMet-lukuhaaste 2021 - 14. kirja on osa kirjasarjaa [30/50]