Luinpa tosiaan pitkästä aikaa useamman sarjakuvauutuuden. Päätin lykätä ne yhteen juttuun sen sijaan, että kirjoittaisin kaikista erikseen. Näistä ei kuitenkaan loppujen lopuksi ollut yhtä paljon sanottavaa kuin kauno- tai tietokirjallisuudesta yleensä on. Enpä huomannut ennen kuin tätä kirjoittaessani, että sarjakuvat ovat eri kustantajilta. Kyllä se mieltä lämmittää huomata, että suomalaista sarjakuvaa tulee markkinoille monelta suunnalta.
 |
| Anni Nykänen: Mummo 4 104 s. Sammakko 2016 Kirjastosta |
Anni Nykäsen Mummo on vain niin kerta kaikkisen ihana hahmona, että odotan jokaista uutta albumia ja nettisivupäivitystä kuin kuuta nousevaa. Mummossa on vauhtia ja asennetta, ja vaikka ikä painaakin niin jalka nousee ja potkukelkka kulkee.
Pidän todella paljon Nykäsen piirroksista. Mummo ja muut sarjan hahmot ovat kauniin yksinkertaisesti piirrettyjä ja jotenkin sulavalinjaisia. Kaikki vaikuttaa kodikkaan pullealta vaikka kaikki hahmot eivät pyöreitä olekaan. Tämän albumin takakannessakin on niiiiiiiin söpö kuva Kissistä ja samanmuotoisesta kahvakuulasta. Pidän paljon kuvien varjostuksista ja siitä, miten tapahtumat pursuavat välillä ruuduista yli.
Tämän albumin suosikkistrippini oli se, jossa Mummo saa vakavan itseaiheutetun urheiluvamman eli kaksi mustaa silmää hypätessään hyppynarua. Ei ole Mummo vielä niin moderni, että käyttäisi urheilurintsikoita!
 |
| Marko Raassina: Kullervo 71 s. Arktinen Banaani 2016 Kirjastosta |
Lukaisin Marko Raassinan sarjakuva-Kalevalan melko tarkalleen vuosi sitten ja tykkäsin siitä niin, että varasin tämän heti kun se oli mahdollista.
Tällä kertaa tarinassa on yhtenäinen juoni, kertoohan tämä Kullervon traagisen tarinan. Myyttinen Kullervo saa päälleen kirouksen, jonka seurauksena hänen elämänsä on tragediaa tragedian perään. Tästä se Tolkienkin ammensi kirjoittaessaan Túrin Turambarista.
Noin yleisesti ottaen pidin edelleenkin Raassinan piirroksista, mutta en sitten loppujen lopuksi ole yhtään varma sopivatko ne tämän tarinan kertomiseen. Tyyli on parhaimmillaan ollessaan hauska ja Raassina ajoittaa vitsit hyvin. Suosikkikohdassani Untamon kätyrit tutkivat teini-Kullervon puuhun kaivertamia ihmiskuvia ja pohtivat, ovatko todellakin yhtä lihavia kuin kuvissa. Ongelma siis oli mielestäni siinä, että Kullervon tarina on vakava tragedia. Tyyli ei vain sopinut veristen teurastuskohtausten ja dramaattisten miekkataistelujen kuvaamiseen.
 |
| Karoliina Korhonen: Suomalaisten painajaisia: vähäsanaista vertaistukea 91 s. Atena 2016 Kirjastosta |
Karoliina Korhosen Suomalaisten painajaisia on jo suorastaan ilmiö, niin suosittu se on ollut etenkin sosiaalisessa mediassa. Tunnustaudunkin Finnish Nighmares-facen seuraajaksi ja päivitysten innokkaksi lukijaksi. Tämä on siis sarjakuvien suomenkielinen versio.
Sarjakuvan piirrosjälki on hyvin yksinkertaista, Mattihan on periaatteessa pelkkä tikku-ukko ja niin ovat kaikki muutkin. Ehkäpä tässä tulee esiin suomalaisen taiteen minimalismia uudessa muodossa? Yksinkertaisuus toimii joka tapauksessa todella hyvin stripeissä, joiden hauskoina ja terävinä pointteina on jäyhä suomalainen perusluonne.
Löysin itseni niin monesta kohtaa, etenkin kaikista bussijutuista. Voiko kiusallisempaa tilannetta ollakaan kuin linja-auto, jossa kaikki ikkunapaikat ovat varattuja? Siinä pitää sekunnissa tehdä elämää suurempi päätös: seisotko vai istutko tuntemattoman ihmisen viereen, ja jos istut niin kenen? Stressaantuu sitä vähemmästäkin.
