Julie Murphy: Faith: Taking Flight

It was supposed to be an epic summer.

Faith Herbert käy high schoolin viimeistä luokkaa. Hän pallottelee ystäviä, ihastuksia, opintoja, töitä ja salaisia supervoimiaan. Kun Faithin suosikkisarjan kuvaukset siirtyvät hänen kotikaupunkiinsa, arki muuttuu astetta jännittävämmäksi. Samaan aikaan kaupungista alkaa kadota sekä eläimiä että ihmisiä…

Luin Julie Murphyn Dumplinin näköjään kuutisen vuotta sitten. Niin se aika rientää! Se jäi mieleeni yhtenä niistä harvoista YA-kirjoista, joiden päähenkilö on oikeasti iso. Dumplinin Will on lihava ja niin on myös tämän kirjan päähenkilö Faith. Kumpikin on melkein sinut asian kanssa.

I feel myself clam up a little, not wanting her to see whatever size it is that I'm wearing, like it's some big secret that I'm not skinny. It reminds me of a short phase I went through in middle school, where I would cut all the size tags out of my clothes so that I didn't have to be reminded of my size and so that no one would accidentally see the number inside my jeans while I was getting dressed for the gym.

But what was I trying to hide? It's not like my classmates were looking at me, expecting to find some thin little thing hidden beneath my clothing.

(s. 126-127)

Faithilla on kuitenkin vaikeuksia uskoa, että joku voisi oikeasti pitää lihavaa tyttöä kauniina ja haluttavana. Hän on The Grove -sarjan suuri fani ja kun yksi sen päänäyttelijöistä, Faithin fani-ihastus Dakota, kiinnostuu hänestä, Faith on lievästi sanoen yllättynyt. Jopa enemmän kuin silloin, kun hän sai tietää supervoimistaan.

Kirjassa on sekä teiniarkea ihastuksineen että salaisia ihmiskokeita ja vähän fanikulttuuriakin. Minusta yhdistelmä ei oikein toiminut ja jäi sellainen olo, että kirja ei tiennyt, mitä se halusi olla. Supersankaruuskin on pinnallista ja juoni olisi toiminut aivan samalla tavalla, jos ihan tavallinen Faith olisi päässyt vaikka huumediilerien jäljille.

Esimerkiksi edellisen kesän "kesäleirin" ihmiskokeiden ahdistavuus lässähtää, kun ne kerrotaan teinidraaman lomassa eikä Faithilla tunnu olevan sen kummempia traumoja niistä. The Groven fanitus jää pinnalliseksi ihan sen takia, että sarja on fiktiivinen. Eivät sen näyttelijät tai juonenkäänteet kiinnosta minua.

Faith sinänsä oli kivan positiivinen ja kehopositiivinen hahmo, mutta kuten Dumplinissa, tässäkin päähenkilö on täysin sokea omille vioilleen eikä niitä edes esitetä vikoina. Faith dumppaa bestiksensa Dakotan vuoksi ja asia esitetään niin, että bestisten olisi pitänyt vain odotella, että Faith suvaitsee taas huomata heidät.

Eli sinänsä kiinnostava idea teinistä, joka on iso ja supersankari, mutta tuskin luen jatko-osaa.

Kirjan tiedot:
Julie Murphy: Faith: Taking Flight | Balzer + Bray 2020 | 378 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Helmet 2022 : 41. sarjakuva tai kirja, joka kertoo supersankarista [34/50]
* YA-spefibingo : Kirjassa ollaan koulussa
* #Queerlukuhaaste2022 : Naispäähenkilö
* Fantastinen kesä 2022 : Päähenkilö omaa harvinaisen kyvyn
* Aakkoshaaste : F

Julie Murphy: Dumplin

Julie Murphy:
Dumplin
(Dumplin', 2015)
336 s.
Otava 2016
Kirjastosta

Kaikki elämäni parhaat asiat ovat saaneet alkunsa jostain Dolly Partonin laulusta.

Vähäsen venähti tästä kirjasta bloggaaminen. Luin tämän viime kuussa ja myös lukemiseen meni useampi päivä, vaikka kirja ei pitkä olekaan. Ihastuin heti kirjan omistuslauseeseen "isoperseisille tytöille" ja myös tuo alaotsikko/tunnuslause "isosti tai ei ollenkaan" lupasi huumoria ja asennetta isona elämisestä.

Päähenkilö Will nimittäin on iso tyttö. Häneltä löytyy niin reittä kuin vatsamakkaroitakin, ja hän on oppinut hyväksymään ne. Hän on läski, entä sitten? Willin itsetunto ei kuitenkaan ole niin hyvä kuin hän luulee. Kun suhde työpaikan komistukseen kuumenee, Will on tuskallisen tietoinen vartalostaan ja muiden mielipiteistä. Eihän läski voi seurustella hottiksen kanssa. Protestina sekä pikkukaupungin pinnallisuudelle että omalle epävarmuudelleen Will ilmoittautuu mukaan äitinsä järjestämiin missikisoihin. 

Sanotaan nyt ensin mikä minua tässä kirjassa ärsytti. Se, että Will vaahtoaa heti alussa olevansa niin suvaitsevainen ja ennakkoluuloton että. Todellisuudessa hän on aivan yhtä tuomitsevainen kuin muutkin. Jos joku on erilainen, Will määrittelee hänet isojen hampaiden tai tyylittömien vaatteiden kautta. Kauniit ja hoikat naiset ovat tietenkin tyhmiä luuviuluja. Tämä olisi ollut mielenkiintoinen luonnevika jos sitä olisi kohdeltu sellaisena. Kirja kuitenkin esittää asian niin, että Will hyväksyy ihmisten erilaisuuden koko ajan vaikka on tuskallisen ilmiselvää ettei hän tee niin. Olisin mieluummin lukenut kirjan, jossa päähenkilöllä tajuaa olevansa hemmetin tekopyhä ja tekee työtä päästäkseen tästä. No, kaikkea ei kai voi saada.

Eniten pidin siitä, että kirja ei oikeastaan kertonut romanttisesta rakkaudesta vaikka takakannen perusteella niin olisi voinut luullakin. Enemmänkin tämä on tarina ystävyydestä ja kipeästä äiti-tytär-suhteesta. Missiksi kelpaava kaunotar Ellie on ollut Willin paras ystävä jo vuosien ajan. Edes Ellien poikaystävä ei ole tullut tyttöjen väliin. Ei ennen kuin nyt, kun seksi astuu kuvaan ja Will tuntee jäävänsä lapsuuteen Ellien harppoessa aikuisuuteen. Minusta oli virkistävää lukea kirja ystävyydestä, joka ei ollut täydellistä. Mitä voi tehdä kun ystävyys ei olekaan enää tuki ja turva, vaan pallo jalassa? Kestääkö se kaiken ja voiko kaikkea sanottua unohtaa ja antaa anteeksi?

Samaan aikaan kun Willin ja Ellien välit muuttuvat, Willin äiti uppoutuu missikisojen järjestämiseen. Entinen missi ei voi ymmärtää lihavaa tytärtään. Miksi Will ei laihdu, miksi Will ei ole sellainen kuin äiti haluaisi? Miksi Will ei ole täydellinen? Toisaalla Will melkein vihaa äitiään, joka saa hänet tuntemaan itsensä rumaksi ja kömpelöksi. Yritä siinä rakentaa vahvaa itsetuntoa kun oma äiti vaihtaa aina kanavan laihdutusohjelmaan ja vahtii jääkaapin sisältöä. Miksi äiti ei voi rakastaa Williä sellaisena kuin hän on? Jos Will ei kelpaa edes äidilleen, kenelle sitten? 

Hyvä ja hauska kirja tärkeästä aiheesta, mutta ei ihan niin hyvä kuin olin toivonut. Kuitenkin soisin etenkin nuorten lukevan tämän ja saavan vähän erilaista perspektiiviä kauneuteen ja kasvamiseen. Median antama kuva hyväksyttävästä kauneudesta etenkin naisten kohdalla on hyvin yksipuolinen. Dumplin haastaa tämän kuvan sillä eihän täydelliseen bikinivartaloon todellakaan tarvita muuta kuin vartalo ja bikinit.

Luettu myös mm.:

Kirjakko ruispellossa, Lukuneuvoja, Lukutoukan kulttuuriblogi ynnä muut