lauantai 26. marraskuuta 2022

Noriko Morishita: Tyttö ja teeseremonia: 15 oivallusta elämästä

Kansikuva.


Joka lauantai-iltapäivä kävelen noin kymmenen minuutin matkan eräälle omakotitalolle.

Parikymppinen Noriko ei oikein tiedä, mitä elämältään haluaa. Äiti ehdottaa teen opiskelua tutun Takeda-rouvan opissa ja siitä alkaa elämän mittainen koulu.

Tämä oli niin rauhallinen hyvän mielen tietokirja, että vieläkin hyrisyttää. Tuskin olisin tarttunut tähän ilman Herkulliset kirjat -haastetta ja se olisi ollut sääli. Kirja on oikein parhaimmillaan nyt kun illat ovat pimeitä ja tee sopivan lämmintä.

Noriko Morishita kertoo kirjassa matkastaan japanilaisen teeseremonian maailmaan niiden oivallusten kautta, joita hän on opiskellessaan kokenut. Morishita on käynyt teeopissa viikoittain yli 25 vuoden ajan rouva Takedan luona.

Kirja on henkilökohtainen kokemus siitä, mitä teeseremoniaan kuuluu ja mitä se voi merkitä ihmiselle. Yksi Morishita tärkeistä havainnoista on se, että jokaisen teepolku on erilainen. Ei kaikkien tarvitse tulla teemestareiksi ja joillakin tee on suorastaan veressä. Morishitan polku on hitaampi ja kivisempi, mutta hän saapuu kuitenkin aina itselleen tärkeisiin pisteisiin.

Tykkäsin paljon kirjoitustyylistä ja osa kunniasta kuuluu tietenkin suomentajalle eli Markus Mäkiselle. Morishita on välillä pohtiva, välillä hauska, joskus kumpaakin. Tekstistä tuntee selvästi sen, miten hän oppii kunnioittamaan teetä ja perinteistä teeseremoniaa. Takedan opastuksella hän ymmärtää, mikä teeseremoniassa on tärkeintä: elää juuri tässä hetkessä.


Heitin taakan selästäni. Hartiani rentoutuivat ja oloni kävi äkkiä kevyeksi. Istuin siinä, vain minä itse.

Äh, vai niinkö se oli! Tämäkö siis riittää.
(s. 152)



Kirjan tiedot:
Noriko Morishita: Tyttö ja teeseremonia: 15 oivallusta elämästä | Otava 2019 | 198 sivua | Kirjastosta
Japaninkielinen alkuteos: Nichinichi kore kojitsu (2002) | Suomennos: Markus Mäkinen

Luettu myös:
Oksan hyllyltä, Kirjan pauloista, Niittykukkia ynnä muut

Haasteet:
* Herkulliset kirjat: Kirjan kannessa on teekuppi
* Luonto sivuilla: Rauhoittava kirja

2 kommenttia: