lauantai 25. kesäkuuta 2022

Mika Waltari: Sinuhe, egyptiläinen

Kansikuva.


Minä, Sinuhe, Senmutin ja hänen vaimonsa Kipan poika, kirjoitan tämän.

Katkera ja kyyninen Sinuhe muistelee elämäänsä ja kohtaamiaan vastoinkäymisiä. Orpopojasta kasvaa faaraon henkilääkäri, joka karkotetaan lopulta syrjäseudulle mielipiteidensä vuoksi.

Oikein mainostin työpaikalla ottavani tämän klassikkotiiliskiven kirjallissivistäväksi kesäprojektikseni, joten pakkohan se sitten oli lukea. Aliarvioin kuitenkin kärttyisen Sinuhen vetovoiman ja Waltarin taituruuden, joten luin kirjan viikossa kesälomani aikana.

Tätähän on tietenkin kehuttu valtavasti sen melkein 80 vuoden aikana, joka sen ilmestymisestä on kulunut, mutta kehunpa nyt vähän lisää. Erinomainen kirja, kannattaa lukea!

Tämä oli paljon hauskempi kuin oletin. Sekä dialogissa että leipätekstissä on aivan hulvattomia kohtia ja nauroin muutaman kerran ääneenkin. Kirjan hahmoilla on harvoin harhakuvia omasta luonteestaan ja he arvostelevat säälimättömästi muita.


Horemheb joi maljansa tyhjäksi ja täytti maljansa ja joi sen uudelleen kiivaasti tyhjäksi ja sanoi: "Totisesti, toivoisin olevani krokotiili ajatellessani Egyptin tulevaisuutta. Olkoon niin. Jos Sinuhekaan ei halua minua auttaa, ei minulla liene muuta tehtävää kuin juoda itseni känniin kuten ennenkin joka kerta ajatellessani Egyptin tulevaisuutta farao Ekhnatonin hallitessa."
(s. 444-445)


Sinuhe kertoo elämästään takaumina ja tietää varsin hyvin, miten huonosti hänellä tulee menemään. Harvat onnenhetket onkin kyllästetty pahaenteisillä "ja hetken kuluttua alamäki taas alkoi" -kommenteilla.

Sinuhe hahmona jakanee mielipiteitä, mutta minä pidin hänestä. Välillä tosin teki mieleni hakata päätä seinään, koska etenkin nuori Sinuhe on niin kertakaikkisen hyväuskoinen tollo. Nefernefernefer kertoi heti, millainen nainen hän on! Oma on vikasi, kun et uskonut.

Pidin muutenkin kirjan kirjavasta hahmogalleriasta. Naiset tiesivät oman arvonsa erittäin hyvin ja pyrkivät saamaan sen, mitä halusivatkin. He itse asiassa onnistuivat paremmin kuin Sinuhe. Sinuhen monimutkaiset suhteet faarao Ekhnatoniin ja Horemhebiin olivat kiinnostavia. Sääli ja pelko värittävät rakkautta, joka on kuitenkin niin suurta, että Sinuhe ei pääse heistä irti.

Kirjaa lukiessani vilkuilin vähän väliä Wikipediaa selvittääkseni, miten asiat oikeasti menivät. Melkein niin kuin kirjassa, jota ei ole syyttä kehuttu erinomaiseksi kuvaukseksi muinaisesta maailmasta. Kauan sitten eläneiden ihmisten elämät tulevat lähelle heidän arkensa ilojen ja surujen kuvauksissa.

Kirjan juonta kantavat Sinuhen pohdinnat ihmisyydestä, joka on pohjimmiltaan samanlainen kulttuurista ja ajasta riippumatta. Ekhnatonin uusi uskonto mullistaa hetkellisesti Egyptin ja johtaa silmittömään väkivaltaan, mutta pian Niilin laineet liplattavat kuten ennenkin.


Ei siis ole tapahtunut mitään uutta silmieni nähden, vaan mikä on ennen tapahtunut, on tapahtuva myös vastaisuudessa. Niinkuin ihminen ei muuttunut ennen, niin hän ei ole muuttuva vastaisuudessakaan. Ne, joka tulevat jälkeeni, ovat samoja, jotka elivät ennen minua.
(s. 9)


Kirjan tiedot:
Mika Waltari: Sinuhe, egyptiläinen | WSOY 2005 (1. p. 1945) | 780 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:
Kirjahullun päiväkirja, 100 kirjaa, Maailma on sana ynnä muut

Haasteet:
* Helmet 2022 : 47. kaksi kirjaa, joiden kirjoittajat kuuluvat samaan perheeseen tai sukuun [42/50]
Toiseksi suunnittelen Satu Waltaria.
* Klassikkokesä 2022 : Kirja 1
* Kirjamatka maailman ympäri: Egypti

4 kommenttia:

  1. Sinuhe on aivan ihana kirja, jota olen rakastanut siitä asti, kun luin sen ensimmäisen kerran. Kertoja on tullut muutama lisää. Kiva, että sinäkin pidit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätyin tästä todella positiivisesti ja voin hyvin kuvitella lukevani sen uudelleen! Ensin saatan kyllä lukea muitakin Waltarin kirjoja. :D

      Poista
  2. Sinuhe on teos, johon ajan hammas ei yllä puremaan. Myös omalla kohdalla on lukukertoja useampia, ja eri elämänvaiheissa se on avautunut erilaisella tavalla uudesta perspektiivistä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, se tuntui hyvin ajattomalta ja voin kuvitella, että vuosikymmeniä sitten joku on lukenut sitä samoissa tunnelmissa kuin minä! Voi hyvinkin olla, että minäkin luen tämän joskus uudelleen. En ihan heti kuitenkaan, tuo on hyvä pointti, että eri elämänvaiheissa sitä varmasti katsoo eri tavalla.

      Poista