lauantai 31. elokuuta 2024

Elokooste

Fantastinen kesä -lukuhaaste päättyi ja sain sen suoritettua täydellä ruudukolla. Haastekoonti on täällä. Innostuin haasteen myötä varaamaan ja lainaamaan fantasiakirjoja siinä määrin, että niitä varmaan luetaan nyt pitkin syksyä.

Kuukauden suosikkini oli Marie Brennanin The Tropic of Serpents. Pitäisi nyt saada aikaiseksi lukea koko sarja, se kun löytyy kirjaston OverDrivesta. 

Muutenkin pohdin nyt elokuussa sitä, että olen tosi huono lukemaan sarjoja loppuun jos osien välinen aika alkaa venymään. Esimerkiksi Sini Helmisen Kalma on vieläkin lukematta vaikka aioin lukea sen touko-kesäkuussa. No, ehkäpä nyt syyskuussa. Niistä kaikista muista sarjoista ei sitten puhuta...


Luettu

Jeho Son & Kwangsu Lee: Noblesse. Season 1, Volume 1
Uudelleenluennassa fantasiamanhwa, joka toimi myös kirjana.

Lohikäärmeitä, seikkailuja ja luonnontietä ihanassa fantasiakirjassa.

Perusnuortenfantasiaa, jonka teki kiinnostavaksi päähenkilön tausta.

Lomakohdetrillerissä oli harmillisesti enemmän päähenkilöiden pikkumaista jupinaa kuin jylhää luontoa.

YA-romantasian keijuprinssi oli ihan liian mulkero ollakseen ah niin ihana, ja päähenkilöstäkään en juuri pitänyt.

Herttainen YA-fantasia, jossa ollaan niin järkeviä ja niin ystävällisiä.

Duologian toinen osa ei ollut ihan yhtä hyvä kuin ensimmäinen, mutta näissä on kyllä hyvällä tavalla omaperäinen maailma.

Bill Watterson: Yukon Ho!
Tykkään Lassi ja Leevi -sarjakuvista ja tämä oli oikea löytö ostarin ota ja jätä -hyllystä. Tämä on järjestyksessä kolmas albumi ja tässä on muun muassa yksi suosikkitarinoistani eli perheen sateinen telttaretki. Sopivaa luettavaa lomalla vaikka nyt ei noin sateista ole ollutkaan.

Itaru Kinoshita: Dinosaur Sanctuary #02, #03 ja #04
Jurassic Park -henkinen dinosaurusmanga jatkui samalla tyylillä kuin ykkösosa. Pidän sarjassa erityisesti siitä, miten eläinpuiston eläinten elämän realiteetit tuodaan esiin. Päähenkilö Suzume kuulee varoittavan tarinan siitä, miten käy jos eläintenhoitaja unohtaa tekevänsä työtä vaarallisten eläinten, ei omien bestistensä parissa. Samoin toistuvana teemana ovat eläinpuiston taloudelliset vaikeudet: dinosauruksille voi tarjota hyvän elämän vain, jos löytyy tarpeeksi rahoitusta ja tarpeeksi kävijöitä. Näissäkin osissa oli Shin-ichi Fujiwaran kiinnostavia tietoiskuja palentologiasta ja eri dinosauruslajeista sekä siitä, miten erilaisen kuvan tietystä lajista voi saada - yllätys yllätys - katsomalla luurankoa vähän eri kulmasta.

Somesta tuttu tarina ihan toimivana kirjana, jossa tärkeää on oman unelman toteuttaminen ja eläinten hyvinvointi.

Ei niin hyvä kuin sarja ensimmäinen osa, mutta ihan kelpo fantasiakirja kuitenkin.

Varhaisnuorten fantasiasarjakuva, jossa nostetaan kivasti keskiöön intialainen mytologia ja kulttuuri.

Viehättävää maagista realismia elämän ja kuoleman rajalla.

Jatko-osa ei tietenkään voittanut aitoa Emmaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti