Ari Haasio: Tekoäly ja kirjastot

Suomi on tutkimuksen mukaan tekoälyn edelläkävijä Pohjoismaissa.

Tunnustan: luen harvoin töihin liittyvää kirjallisuutta. Vielä harvemmin (eli käytännössä en koskaan) luen sitä vapaa-ajalla. Tein nyt harvinaisen poikkeuksen tämän Ari Haasion Kirjastot ja tekoäly -kirjan kohdalla.

Haasio nimittäin luennoi vastikään työyhteisölleni ja sai aiheen kuulostamaan niin kiinnostavalta, että halusin lukea kirjan, johon luento perustui. Tunnen itseni nyt vähän mainostajaksi, koska kirja on tarkoitettu ennen kaikkea kirjastolaisille työvälineeksi, ei niinkään hupilukemiseksi.

Se onkin mielestäni lukemisen arvoinen katsaus yhtälöön kirjastot + tekoäly. Hyvä tietoisku myös niille, joita aihe ei välttämättä niin kiinnosta. Yksi kirjan pointeista kun on, että tekoäly tulee varmasti muuttamaan kirjastotyötä samaan malliin kuin internet aikoinaan muutti.

Kirjassa kerrotaan selkeästi tekoälyn historiasta yleensä, sen käytöstä kirjastoissa ja siitä, miten sitä ehkä hyödynnetään tulevaisuudessa. Minulle se oli silmiä avaava sikäli, että en ole tietoisesti ajatellut monien jo käytössä olevien työvälineiden perustuvan tekoälyn toimintaan.

Aineiston kellutus, palautusautomaatit, osa hakupalveluista… Ei se ole pelkkää ChatGPT:tä ja terminaattoreita.

Osa kirjan sisällöstä koskee enemmän tieteellisiä kirjastoja kuin yleisiä kirjastoja, mutta hyödyllisiä nekin osat olivat. Sitä paitsi, mistä sitä ikinä tietää missä on töissä jonkun vuoden kuluttua.

Eli suosittelu kaikille eri kirjastojen työntekijöille! Tiivis ja kansantajuinen tietopaketti aiheesta, jota ei voi enää vältellä.

Kirjan tiedot:

Ari Haasio: Tekoäly ja kirjastot | Avain 2025 | 138 sivua

Haasteet:

* Helmet 2025 : 49. Kirja on julkaistu vuonna 2025

* Robotti-lukuhaaste : Tekoäly

Richard Osman: Ratkomme murhia

On jätettävä mahdollisimman vähän johtolankoja.

Eräs eläköitynyt työkaverini kävi perjantaina palauttamassa kirjoja. Siinä samalla hän tyrkkäsi tämän Richard Osmanin uuden Ratkomme murhia -cozy crime dekkarin minulle. “Tämä oli hauska ja tässä on vielä laina-aikaa jäljellä, lue se viikonloppuna.”

No, minähän luin ja tykkäsin kyllä! Sarkastinen kuiva huumori huvitti ja mietin, että tästä saisi kyllä mainion toimintakomedian.

“En koskaan pahastu”, Tony sanoo. “Sillä lailla on säästynyt paljon aikaa tässä vuosien varrella.”

(s. 107)

Mutta, tämä siis aloittaa aivan uuden sarjan. Amy Wheeler on erittäin pätevä henkivartija, tällä kertaa vahtimassa kuuluisaa kirjailijaa Rosie D’Antoniota. Paitsi että käykin niin, että joku haluaa Amyn hengiltä. Hänellä on kokemusta rikollisten hakkaamisesta, ei jäljittämisestä, joten hän värvää avukseen appensa Steven, entisen poliisin.

Juoni harhailee vähän siellä ja täällä monen kertojan siivittämänä. Lopussa kaikki langat punotaan yhteen ja vaikka sen pääpahiksen löytyminen olikin lopulta vähän laimea juttu, tarina toimi muuten hyvin. Henkilöistä pysyi hyvin kärryillä ja vauhtia ei todellakaan puuttunut.

Pidin päähenkilöistä Amysta ja Stevestä, jotka ovat pinnalta hyvin erilaisia, mutta pohjimmiltaan kuitenkin jotenkin samanlaisia. Amy viilettää ympäri maailmaa ja Steve on käpertynyt itseensä, suruunsa ja mukavaan pikkukyläänsä.

Heitä yhdistävää tekijää eli Amyn puolisoa ja Steven poikaa Adamia nähdään vain vilaukselta. Amyn suhde häneen on suoraviivainen, Steven vaikeampi. Vaikkei tässä ihmissuhteita niin syvältä perkatakaan, kaikkien hahmojen välinen dynamiikka toimi ja tuntui uskottavalta.

No, niin uskottavalta kuin tällaisessa kirjassa voi tuntua. Tykkäsin myös Rosiesta, jolla on ollut lievästi sanoen värikäs elämä ja joka hyppää mukaan seikkailuun, koska miksipä ei? Täytyyhän ikääntyneellä kirjailijalla olla elämässä muutakin sisältöä kuin luksusta, kuumia nuoria miehiä ja kyseenalaisia piristeitä.

Ehkä pitäisi lukea viimein myös Osmanin Torstain murhakerho -sarja? Jos kirjoitustyyli on samanlainen ja hahmot yhtä kivoja, pitänen siitä varmasti.

Kirjan tiedot:

Richard Osman: Ratkomme murhia | Otava 2025 | 464 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: We Solve Murders (2024) | Suomennos: Antti Saarilahti

Haasteet:

* Helmet 2025 : 20. Kirjasta tulisi mielestäsi hyvä elokuva tai tv-sarja

Jane Goodall, Douglas Abrams & Gail Hudson: Kirja toivosta

Elämme synkkiä aikoja.

Joskus kirjan lukemisen jälkeen sitä jää miettimään, että mitenhän tämä olisi kirjoitettu jos se olisi kirjoitettu hieman myöhemmin. Tämä Kirja toivosta ilmestyi englanniksi vuonna 2021 ja jäin tosiaan miettimään miltä se näyttäisi, jos se kirjoitettaisiin nyt.

Kirja on polveileva haastattelu, jossa haastattelija on Douglas Abrams ja haastateltavana on Jane Goodall, tunnettu tutkija ja luonnonsuojelija, jonka erikoisalaa ovat simpanssit.Aiheena on toivo ja se, miten liki 90-vuotias Goodall jaksaa edelleen uskoa parempaan huomiseen.

Goodall kertoo kirjassa neljästä suurimmasta syystään, joiden vuoksi hän jaksaa toivoa. Itselleni jäivät näistä parhaiten mieleen luonnon resilienssi (täytyy lainata jokin kasveista kertova kirja!) ja nuorten kiinnostus omaan ympäristöönsä.

Minusta yksi kirjan tärkeimmistä sisällöistä oli Goodallin huomio siitä, että luonnonsuojelu edellyttää ihmisten hyvinvoinnin lisäämistä. Jos köyhän yhteisön ainoa mahdollisuus selvitä on kaataa metsää viljelyyn ja metsästää simpansseja syötäväksi, siinä ei luonnon monimuotoisuus ja lajien uhanalaisuus paljon vaakakupissa paina.

Goodallin perustamat ja luotsaamat yhdistykset suojelevat luontoa siis suoraan ja välillisesti auttamalla ihmisiä. Kun ihmisille annetaan tilaisuus opiskella ja ansaita, heitä alkaa kiinnostaa muukin kuin välitön selviytyminen päivästä toiseen.

Mutta palatakseni alkuperäiseen pohdintaani, jäin tosiaan miettimään, mitä Goodall ajattelee nyt. Vuoden 2021 jälkeen uusia sotia on syttynyt ja Yhdysvaltojen presidentti vaihtunut, ja sen myötä on voitu viimeistään sanoa hyvästi vakaammalle maailman tilanteelle ja globaalille ympäristönsuojelulle.

Siinä mielessä kirja tuntui jotenkin yltiöpositiiviselta ja olenkin varma siitä, että jos olisin lukenut tämän vuonna 2021 tai 2022, olisin lukenut sen eri tavalla ja eri mielentilassa. Kirja on toivoa täynnä, mutta tuntuu vaikealta uskoa sen ja Goodallin viestiin.

Toivottavasti Jane Goodall kuitenkin jaksaa yhä toivoa. Hänen pointtinsa siitä, että jokainen voi pelastaa maailmaa ja että meri muodostuu yksittäisistä pisaroista, ovat tietenkin edelleen totta.

Kirjan tiedot:

Jane Goodall, Douglas Abrams & Gail Hudson: Kirja toivosta | Docendo 2022 | 294 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: A Book of Hope (2021) | Suomennos: Antti Immonen

Haasteet:

* Helmet 2025 : 11. Tietokirja, joka on julkaistu 2020-luvulla

* Luonto sivuilla : Toivo

Emily Carroll: A Guest in the House

Luin vuosia sitten Emily Carrollin Through the Woods -sarjakuvakokoelman ja se teki näköjään sen verran vaikutuksen, että muistin edelleen hänen nimensä. Varasin tämän A Guest in the Housen heti kun huomasin, että se oli tilattu kirjastoon.

Tämäkin on kauhusarjakuvaa eli ei ihan ominta lajiani. Tarinan päähenkilö on vastikään avioitunut Abby, joka totuttelee elämään vaimona ja äitipuolena. Elämä rantatalossa vaikuttaa ensin ihan tavalliselta, mutta sitten käykin ilmi, että talossa kummittelee.

Vai kummitteleeko sittenkään?

Tämä oli mielenkiintoinen tarina, jonka hurjaksi yltyvä loppu oli mielestäni hieman tulkinnanvarainen. Se sopi kyllä kirjan teemaan hyvin ja tarina tukeekin kahdenlaista tulkintaa: joko jonkinlainen kummittelu oli totta, tai sitten kaikki oli Abbyn kuvitelmaa. Joka tapauksessa se johtaa tragediaan.

Tarinan keskeinen kysymys on, mitä Abbyn aviomiehen edelliselle vaimolle tapahtui. Abby kuulee ristiriitaisia tarinoita eikä tiedä, mihin uskoa. Onko David hyvä aviomies vai murhaaja? Pidin tästä epävarmuudesta ja Abbyn kasvavasta vainoharhaisesta hädästä.

Onnellinen (?) perhe.

Seepiansävyisten arkikuvausten lisäksi tarinassa on siis kummittelua, joka kuvataan väreillä. Abby hahmottaa yliluonnollisia tapahtumia lapsuuden kuvitelmiensa kautta. Niinpä hän itse saa ritarin hahmon ja kummitus on Lady Grey, pelastettava linnanneito.

Kuvitus oli muutenkin hienoa, mutta nuo fantasiaosuudet olivat kerrassaan upeita. Luulisi värien vievän pois kauhutunnelmasta, mutta ne vain lisäsivät sitä.

Uljas (?) ritari.

Kirjan tiedot:

Emily Carroll: A Guest in the House | Faber 2023 | 240 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Helmet 2025 : 28. Kirjassa ollaan järvellä

Ann-Christin Antell: Valkea lilja (Adelin tyttäret #01)

Casa Adelin puutarhan keltaiset metsätulppaanit hehkuivat iltapäivän valossa.

Jos ei muuta, niin Ann-Christin Antellin uuden sarjan aloitusosa Valkea lilja herättää kyllä matkakuumeen. Tässä kirjassa oli todella paljon wanhanaikaisen viehättävää matkakuvausta. En niinkään halua polttavan kuumaan Firenzeen kuin kivalle junamatkalle, mukavaan hotelliin ja siitä vaeltelemaan kaupungille.

Tarinassa siis matkustetaan Naantalista Firenzeen, jonne parikymppinen Lily Adel pääsee isoäitinsä mukana vuonna 1911. Fammulle kyseessä on terveysmatka, ja Lily puolestaan palaa halusta tutustua taiteeseen ja taidehistoriaan. Ja koska historiallisessa viihdekirjallisuudessa ollaan, totta kai täytyy olla myös romanssi.

Pidin tässä kirjassa eniten matkakuvauksesta ja Adelin perheestä. Lily tutustuu itselleen eksoottiseen Firenzeen ja Antell maalailee kuvaa idyllisestä italialaisesta kaupungista. Koska Lily haluaa taiteilijaksi, pääsee hän myös tutustumaan paikallisiin taidepiireihin. Sen eri kulmista löytyy sekä ällistyttävää vanhoillisuutta, joka sai minut kiristelemään hampaitani, että hyvin moderneja katsantokantoja.

En ole kummoinenkaan taiteentuntija, joten Lilyn kokemat taide-elämykset ja syvälliset keskustelut taiteen merkityksestä menivät minulta ohi. Pidin kuitenkin siitä, miten merkityksellisiä ne Lilylle olivat.

Adelin perhe puolestaan oli melkein liian täydellinen, mutta toisaalta oli mukava lukea vaihteeksi sellaisesta. Vanhemmat tukevat kolmen erilaisen tyttärensä kiinnostuksen kohteita eikä ketään olla naittamassa vastoin tahtoaan kenellekään. Perheen parissa fiilistellään niin paljon, että kirjan alku tuntui jopa turhan hitaalta.

En ihan hirveästi lämmennyt romanssillekaan, mutta se ei oikeastaan johdu Lilysta ja hänen mielitietystään. Heistä kyllä näki, että mikä heissä viehätti toisiaan. Enemmänkin kyse oli siitä, että heidän parissaan vietettiin niin vähän aikaa. Alussa fiilisteltiin Adeleita ja sitten Firenzeä ja taidetta, joten romanssille jäi loppujen lopuksi aika vähän aikaa, vain muutama keskustelu, jotka keskittyivät enimmäkseen taiteeseen.

Mutta mukava sarjan aloitus tämä oli. Seuraavaa osaa odotellessa!

Kirjan tiedot:

Ann-Christin Antell: Valkea lilja | Gummerus 2025 | 368 sivua

Haasteet:

* Helmet 2025 : 31. Kirjan päähenkilölle ura on tärkeä

* Lukumatka menneisyyteen : 3. Kirjassa on hotelli/majatalo/kievari

Tina Harnesk: Lumeenkylväjät

Lue maailma vuodessa -haasteen maaliskuun teemana oli alkuperäiskansaan kuuluvan kirjailijan kirjoittama kirja. Luin tähän ruotsalaisen, saamelaisen kirjastonhoitajan Tina Harneskin esikoisromaanin Lumeenkylväjät.

Olen itse asiassa vilkuillut tätä aiemminkin, mutta en koskaan ennen edennyt lainaukseen asti. Syy on mielestäni hyvä jos kohta kirjaimellisesti pinnallinen: kanteen valittu fontti on todella hankala lukea eikä sitä ole edes miellyttävä katsoa.

Onneksi “vuoden kirja Ruotsissa 2023” sentään oli painettu kanteen selkeämmällä fontilla, se se nimittäin alun perin kiinnitti huomioni.

Palkinto oli varmasti ansaittu, koska kirja oli erinomainen ja todella koskettava. Harnesk kirjoittaa huumorilla vakavista asioista, ja etenkin monenlaiset ja usein luonnosta nousevat vertaukset olivat hykerryttävän hauskoja.

Eikä kukaan vastaisi vihreän tohtorin yhteydenottoyrityksiin. Soittoääni, joka kuulosti siltä kuin hyttyslauma olisi imenyt yliannostuksen elämäntaitoluennoitsijaa, saisi turhaan kaikua ummehtuneessa muovihaudassaan tupakantumppien ja tyhjien karamellipussien seassa. Ja puhelimenpirulaisesta kyllä akku loppuisi ennen kuin Máriddjásta.

Se nyt oli ainakin varmaa.

(s. 18)

Tarinalla on useampi kertoja, joista Máriddjá oli ehdottomasti mieleenpainuvin. Iäkäs ja tomera nainen haluaa salata syöpädiagnoosinsa keinolla millä hyvänsä. Kotona kun on muistisairas aviomies Biera eikä pariskunnalla ole ketään huolehtimassa heistä. Kerran oli lapsi, lainassa toiselta, mutta yhteys poikaan katkesi vuosikymmeniä sitten.

Máriddján erikoinen, mutta sinänsä ymmärrettävä logiikka johtaa jos jonkinlaisiin kommelluksiin ja kolttosiin. Toilailujen taustalla on kuitenkin koko ajan mollisointuinen pohjavire. Máriddján uusi ja ainoa ystävä on kännykän Siri, jolle yksinäinen vanhus uskoo huolensa. Miten iäkäs pariskunta pärjää kotonaan, kun kumpikaan ei ole terve? He eivät halua palvelukotiin, jossa heidät saatettaisiin erottaa toisistaan.

Kun pariskunnan elämäntilanteen koko kurjuus lopulta paljastuu kokonaisuudessaan, olo jäi todella surulliseksi.

Samalla lailla myös saamelaisuus on koko ajan läsnä, vaikka ei varsinainen juoni olekaan. Máriddján ja Bieran vanhemmat olivat sitä sukupolvea, joka ajettiin pois omilta mailtaan. Trauma on siirtynyt sukupolvelta toiselle ja värittänyt kaikkien kirjan hahmojen elämää.

Kun tarinan lopussa päästään eräänlaiseen parantumisen alkuun, se todella tuntuu ankaran taistelun jälkeiseltä voitolta.

Noin ylipäätään tarinassa korostuu perheen ja omien juurien tuntemisen tärkeys. Niitä etsivät niin Máriddjá kuin nuori lääkäri Kajkin, jolla on muuten suomalainen puoliso Mimmi. Hauskoja tapauksia hekin, joskaan eivät Máriddján veroisia persoonia.

Tykkäsin kirjasta todella paljon ja se oli aiheeltaan valitettavan ajankohtainen. Kuinka paljon meilläkin on vanhuksia, jotka ovat samankaltaisessa tilanteessa kuin Máriddjá ja Biera? Miten paljon sukuhistoriaa on hävinnyt ja juuria katkennut, kun Suomen saamelaisia on kohdeltu kaltoin?

Kirjan tiedot:

Tina Harnesk: Lumeenkylväjät | WSOY 2024 | 361 sivua | Kirjastosta

Ruotsinkielinen alkuteos: Folk som sår i snö (2022) | Suomennos: Leena Virtanen

Luettu myös:

Kirjasähkökäyrä, Kirjakaapin kummitus, Kirjahamsterin lukuvinkit ynnä muut

Haasteet:

* Helmet 2025 : 13. Kirjailija on työskennellyt kirjastossa

* Lue maailma vuodessa : Alkuperäiskansaan kuuluvan kirjailijan kirjoittama kirja

Lars Wilderäng: Tähtitrilogia

“Se toimii! Se toimii!”

Työkaverini suositteli tuossa taannoin Lars Wilderängin Tähtitrilogiaa. Kyseessä oli kuulemma sarja, joka pysyi hyvänä loppuun saakka, mikä ei ole mikään itsestäänselvyys.

Otinpa siis projektiksi lukea koko trilogian, ja miten tämän nyt muotoilisi diplomaattisesti. Meillä on ehkä hieman eri kirjamaku? Ehkä sukupuolemme (minä nainen, hän mies) värittivät lukukokemuksia reilusti?

Trilogian aloittava Tähtikirkas on lupaava kuvaus maailmasta, jossa sähköt ja kaikki sähköllä toimiva lakkaa yhtäkkiä toimimasta. Autot seisahtuvat, padot murtuvat ja kännyköistä on turha edes puhua. Tarina oli ehkä hieman hidas, mutta ruotsalainen yhteiskunta tuntui tutulta ja sen nopea rappio oli kiinnostavaa luettavaa.

Tähtisateesta ja Tähtipölystä on vaikea sanoa mitään ilman JUONIPALJASTUKSIA, joten niitä on nyt sitten luvassa.

Tiedoksi kaikille, että olen kuluttanut oman osani vampyyri- ja zombimediasta ja pitänyt niistä.

En vain odottanut, että tässä sarjassa olisi sekä vampyyreitä että zombeja, ja vielä avaruusolioitakin.

Aivan.

Nostan kyllä hattua kirjailijalle siitä, että hän selvästi päätti kirjoittaa juuri siitä, mistä halusikin. Eli avaruuden kyborgikentaureista, jotka käyttävät ylivertaista teknologiaansa ei vain viemään sähköt, vaan myös muuttamaan osan selvinneistä ihmisistä zombeiksi ja osan kyborgivampyyreiksi.

Aivan.

Kun tästä yllätyksestä selvisin, jäljelle jäi vielä se kynnys, jonka yli en oikein päässyt. Tämä tuntui todellakin miehen kirjoittamalta äijäkirjallisuudelta, jossa machomiehet ovat yhteiskunnan luonnollisia johtajia ja jossa kuvaillaan rakastavasti niin loputtomia hyökkäysstrategioita kuin aseitakin. Jos se on ase, tiedämme sen seksikkäät speksit yhtä hyvin kuin naishahmojen rintojen muodonkin.

Huvittava esimerkki sarjan jatkuvasta kasuaalista seksismistä oli se kohta, jossa rantakivikon kerrottiin hioutuneen vuosituhansien saatossa yhtä pyöreiksi ja sileiksi kuin naisen rinnat. Jep, se oli varmasti seksikäs kivikko. 

Sarjassa oli pari kiinnostavaa ja juonen kannalta merkittävää naishahmoakin, mutta kyllä tämä melkoinen äijäkirja oli.

Luin kaikki kolme kirjaa, koska halusin tietää, miten ihmeessä tarina päättyy. En kuitenkaan oikein voi suositella tätä ja pitää nyt miettiä, mitä sanon työkaverille jos hän sattuu kysymään mitä näistä pidin…

Kirjojen tiedot:

Lars Wilderäng: Tähtikirkas, Tähtisade & Tähtipöly | Jalava 2017 & 2018 | 488, 464 & 342 sivua | Kirjastosta

Ruotsinkieliset alkuteokset: Stjärnklart (2014), Stjärnfall (2015) & Stjärndamm (2016) | Suomennos: Sirpa Parviainen

Luettu myös:

Yöpöydän kirjat, Kuunnellut äänikirjat, Kirjabrunssi ynnä muut

Haasteet:

* Helmet 2025 : 47.-48. Kaksi kirjaa, joissa on samannimiset päähenkilöt, 50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä

* Kohti ääretöntä : UFO, Vapaa valinta

* Robotti-lukuhaaste : Kyborgi/transhumanismi

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa on kuvituksena kartta