Pénélope Bagieu: Layers: a Memoir

Se on joko hyvä tai huono merkki, että heti kirjan alussa alkaa itkettää.

Sarjakuvataiteilija Pénélope Bagieun Layers: a Memoir on sarjakuvamuotoinen omaelämäkerta. Siinä on 16 lyhyttä tarinaa, jotka kertovat hänen elämänsä erilaisista käännekohdista.

Minun kyseenalaista tuuriani oli se, että heti ensimmäinen tarina taustoittaa sitä, miksi Bagieu ei enää halua itselleen kissaa. Bagieun rakas kissa sairastui 19-vuotiaana ja oli armeliainta päästää se pois. Tyhjän kopan kantaminen eläinlääkäristä kotiin oli niin rankkaa, että hän ei halua enää ikinä kokea samaa.

Minun kissani on samaa ikäluokkaa ja koko tarina iski sinne, minne sattuu eniten.

Mutta tuosta toivuin totesin, että olipahan hemmetin hyvin kerrottu muisto. Vaikka muut tarinat eivät noin suuria tunteita herättäneetkään, ne olivat silti hyvin kerrottuja, piirrettyjä ja valittuja.

Bagieu ei kerro muistojaan kronologisessa järjestyksessä, mutta se ei haitannut ollenkaan. Jokaisen kohdalla tuli kyllä selväksi, mihin elämänvaiheeseen se sijoittuu ja miksi se on kirjassa mukana.

Nämä käänteentekevät kohdat ovat sekä surullisia että iloisia, jokapäiväisiä tai hieman erikoisempia tapauksia. Olennaista niille on se, että ne tekivät Bagieusta sen ihmisen, joka hän nyt on.

Kissajutun lisäksi mieleeni jäi parhaiten hiihtokoulusta kertova muisto. Bagieu osallistui lapsena hiihtokouluun ja sai lopulta rintaansa erityisen nallemerkin. Se sai hänet uskomaan, että hän pystyy mihin vain ja suorittamaan jokaisen vähänkään kilpailuhenkisen asian täysillä ja parastaan antaen.

Aikuisena hänelle sitten selvisi, että nallemerkki annettiin niille, jotka eivät oppineet edes perusasioita. Sen sijaan, että hän olisi masentunut tästä, hän on merkistä kiitollinen, valoihan se häneen koko elämän läpi kestänyttä itsevarmuutta.

Kokonaisuutena hieno kirja ja täytyy muistaa Bagieun nimi jos se tulee toistekin vastaan sarjishyllyllä.

Kirjan tiedot:

Pénélope Bagieu: Layers: a Memoir | First Second 2023 | 137 sivua | Kirjastosta

Ranskankielinen alkuteos: Les Strates (2021) | Englanninkielinen käännös: Montana Kane

Haasteet:

* Helmet 2024 : 28. Kirjailija on Välimeren maasta [48/50]

* Elämänkertabingo : Taiteilija

* Paha mieli, paras mieli : Osuu omaan haavaan

Tuulia Aho & Aino-Maija Metsola: Tähtienlaskijan runoja

Helmet-lukuhaasteeseen piti tänä vuonna lukea lasten runokirja. Olen pyöritellyt käsissäni useampaakin viehättävän näköistä kirjaa, joista kirjastosta kotiin lähti lopulta tämä Tuulia Ahon kirjoittama ja Aino-Maija Metsolan kuvittama Tähtienlaskijan runoja.

Teeman vuoksi minä tämän valitsin, tässä nimittäin on enimmäkseen öisestä maailmasta ja iltahämärästä kertovia runoja. Kuulosti oikein sopivalta iltalukemiselta.

Kivoista runoista minulla on kolme suosikkia, joista pidin niiden kielen ja oivaltavan aiheen vuoksi.

Iltakylvyssä-runossa (s. 10) lapsi astuu kylppäriin, jossa äiti on rentoutumassa vaahtokylvyssä. Mahtavan vaahtokampauksen lisäksi runon pointti on se, että äitikin tarvitsee omaa aikaa ja löytää sitä lämpimästä tuikkujen valaisemasta kylvystä.

Karviaskeiju (s. 15) esittelee hieman anarkistisen keijun, joka haastaa perinteisen keijukuvaston. Kuinka moni muu keiju on karvainen ja vetää leukoja luumupuussa? Runon kuvituksessa on ilahduttavan karvasäärinen ja tanakka tyttö. Ei keijujen tarvitse aina olla sileitä ja hentoisia!

Tähtienlaskija (s. 35) kertoo ei niin yllättäen kirjalle nimen antaneesta hahmosta. Tämä on kolmesta suosikistani se öisin runo, työskenteleehän tähtienlaskija yön pimeydessä. Tässä runossa oli jotenkin ihanaa ihmeen ja avaruuden tuntua, sellaista, että kaunis maailmankaikkeus todellakin levittäytyy ympärillemme.

“- - Hän tähtikartastoon

saa uuden tähden piirtää

ja katseen siirtää kohti uutta

ikivanhaa

avaruutta. - -”

(s. 35)

Kokonaisuutena kirja oli mukava tapaus ja olen kyllä iloinen, että luin sen jo ihan noiden kolmen runon vuoksi.

Kirjan tiedot:

Tuulia Aho & Aino-Maija Metsola: Tähtienlaskijan runoja | WSOY 2014 | 53 sivua

Haasteet:

* Helmet 2024 : 12. Lastenrunokirja [47/50]

Marie Benedict: Agatha Christien arvoitus

Kirje värähtelee pöydällä lähes samaan tahtiin lattian poikki jysähtävien askelten kanssa.

Nyt tekisi vähän mieli lukea ihan tietokirjana Agatha Christien elämäkerta. Marie Benedictin Agatha Christien arvoitus on nimittäin fiktiivinen sellainen ja herätti koko joukon kysymyksiä siitä, millainen kirjailija mahtoikaan olla eläessään.

Kirjassa on kaksi aikatasoa. On joulukuu vuonna 1926, jolloin Agatha katoaa yhdeksitoista päiväksi. Poliisit ovat pian oven takana kovistelemassa aviomiestä, jolla onkin luurankoja kaapissaan. Toinen aikataso menee kauemmas ja kertoo Agathan ja Archien avioliitosta ensitapaamisesta alkaen.

Yhtäällä siis Archie räpistelee poliisien ja toimittajien keskellä, toisaalla Agatha kasvaa vaimoksi ja kirjailijaksi. Mietin lukiessani, että mikähän tämän jutun juoni lopulta onkaan, mutta kyllähän se selvisi.

Ja sitten päästiinkin tuohon “mutta millainen ihminen Agatha oikeasti oli” -kysymykseen, ja saman voi toki esittää myös Archiesta.

Sikäli mikäli minä osaan googlettaa, aikajana ja tapahtumat pitivät pääpiirteittäin paikkansa. Christien pariskunnan avioliitto tosiaankin eteni niiden merkkipaalujen kautta, joita tarinassa seurataan. Agatha todellakin katosi yhdeksitoista päiväksi ja kun hänet löydettiin, hän väitti kärsivänsä muistinmenetyksestä.

Kukaan ei tiedä, mikä totuus katoamisen takana on ja Benedict tarjoilee tässä ihan kiinnostavan vaihtoehdon. Ei se mielestäni kaikkein uskottavin ole, mutta todellisuuteen perustuvaa jännäriviihdettähän tämä oli.

Tämä oli sikäli mielenkiintoisesti kirjoitettu, että tarina ei välillä tuntunut oikein etenevän, mutta sitten huomasinkin ahmineeni sata sivua ihan huomaamatta. Se siis eteni kuitenkin ja oli niin ahmittavasti kirjoitettu, että en edes pysynyt oman lukutahtini mukana. Hämmentävä tunne!

Benedict on kirjoittanut muitakin samanlaisia kirjoja, fiktiivisiä naiselämäkertoja, ja ne alkoivat kyllä kiinnostaa tämän myötä.

Kirjan tiedot:

Marie Benedict: Agatha Christien arvoitus | Sitruuna 2024 | 304 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: The Mystery of Mrs. Christie (2021) | Suomennos: Hanni Salovaara

Luettu myös:

Ainakin Kirjojen kuisketta

Haasteet:

* Helmet 2024 : 6. Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1920-luvulle [46/50]

* Elämänkertabingo : Nero/Ikoni/Diiva

Julia Barrett: The Third Sister

Sorry is the portion of a third sister.

Jatkoimme Lauran kanssa Austen-luentaa epävirallisella Järjen ja tunteiden jatko-osalla eli Julia Barrettin The Third Sister -romaanilla. Lukeminen oli sikäli vähän haastavaa, että Open Library hajosi kesken kaiken ja lukemiseen tuli viikkojen tauko ennen kuin he saivat homman taas toimimaan.

Jos et muuten vielä tiennyt Open Librarysta, niin tiedoksi, että se on varsin kätevä ja ilmainen sivusto kirjojen lukemiseen. Sinne on skannattu paljon kaikenlaista ja kirjat pääsee lukemaan kirjautumisen vaivalla.

The Third Sister lupailee kertovansa kolmannesta Dashwoodin sisaresta Margaretista. Häntä ei mainittu kovin montaa kertaa alkuperäisteoksessa ja niinpä kirjalla olikin mahdollisuus lähteä melkein mihin tahansa suuntaan.

Kirjailija päätti kuitenkin olla lähtemättä mihinkään. Margaretin ainoa luonteenpiirre on olla ah niin täydellinen, eikä hän tee tarinassa oikein mitään. No, löytyy hänelle lopuksi aviomies, tietenkin rikkaampi ja täydellisempi kuin vaikkapa nyt eversti Brandon ja Edward Ferrars.

Kiinnostavimmat osuudet olivatkin lopulta ne, jotka kertoivat Elinorista ja Mariannesta.

En myöskään lämmennyt kirjoitustyylille, joka yritti jäljitellä Austenia onnistumatta siinä.

Kieltämättä lukukokemusta väritti varmasti Järki ja tunteet ja merihirviöt, jonka ehdimme lukea odottaessamme Open Libraryn toipumista. Siinä oli vauhtia ja juonta, ja Mariannessakin oli muuta kuin täydellistä täydellisyyttä. Sitä voin suositella, tätä en.

Mutta tulipahan luettua.

Kirjan tiedot:

Julia Barrett: The Third Sister | Dutton Adult 1996 | 256 sivua | Open Librarysta

Eeva Meltio: Hiekka

Eeva Meltion Hiekka on aiheeltaan erikoinen sarjakuva. Entinen työkaverini vinkkasi tätä ja sanoi itse bonganneensa kirjan Hesarin arvostelusta, joka oli mennyt minulta ohi.

Hiekka on historiallinen sarjakuvaromaani, joka sijoittuu niin sanotun Dust Bowlin aikaan. Keskilännen preeria vaivasi koko 1930-luvun ajan kuivuus, joka ajoi ihmiset ahdinkoon ja lopulta muuttamaan enimmäkseen Kaliforniaan. Hiekassa seurataan yhden pienen perheen elämää katastrofin aikaan.

Tarina alkaa tragedialla ja päättyy jos ei onnellisesti niin ainakin toiveikkaasti. Tarinaa seurataan sekä perheen äidin että tyttären näkökulmasta. Kumpikin löytää tarinan aikana itsensä yllättävilläkin tavoilla ja sitkeys toivottomuuden edessä onkin yksi kantavista teemoista.

Hahmot sinällään eivät olleet kovinkaan yllättäviä tai uusia, mutta tapahtumapaikka ja -aika olivat kiinnostavia. Luonnonkatastrofin taustalla olivat paitsi ilmasto-olosuhteet eli jatkuva kuivuus, myös ihmisen toiminta. Maanviljely riisti maaperältä sen luonnollisen pintakerroksen ja hupsista vain, tuuli vei kuivan aineksen mukanaan aiheuttaen valtavia ja pitkäkestoisia pölymyrskyjä.

Sarjakuvan ruskeanharmaa värimaailma sopi hienosti kuvaamaan kuivaa preeriaa. Sininen taivaskaan ei aina täytä ihmisinä ilolla, koska sieltähän se aurinko porottaa entistä enemmän. Sivuilta ja hahmoista huokuvat lika ja väsymys, jatkuva pölyn ja puutteen kanssa taistelu.

Albumin suuri koko tuo kuvituksen hyvin esiin, mutta samalla kirja oli fyysisesti raskas käsiteltävä. Eli kirja pöydälle tai vaikka polviin nojaamaan jos tämän aiotte lukea! Mikä siis kannattaa tehdä.

Kirjan tiedot:

Eeva Meltio: Hiekka | Kraft Ink 2024 | 221 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Paha mieli, paras mieli : Nälänhätä

* Luonto sivuilla : Luonnonkatastrofi

Anu Ojala: Jääsilkkitie

Ronja säpsähti työpuhelimen ääneen.

Tartuin Anu Ojalan Jääsilkkitiehen sekä Helmet-lukuhaasteen että erään kirjastomme tutun asiakkaan innostama. Vinkkaamme toisillemme kirjoja ja hän oli pitänyt tästä kovasti, ei vähiten siksi, että tässä liikutaan Lapissa.

Minä en pitänyt tästä ihan yhtä paljon, mutta toisaalta ahmaisin tämän yhdessä illassa. Että onpahan erittäin luettava ja vetävä kotimainen dekkari, jossa juoni jää sopivasti kesken jatko-osia varten.

Jääsilkkitiellä on kaksi kertojaa. Ronja Jentzsch on poliisi, jonka pääasiallinen toiminta-alue on Kemi-Tornio. Väkivaltaiset kuolemantapaukset linkittyvät pian huumevyyhtiin, johon sekaantuu vahingossa myös onneton tullimies Kristian, tarinan toinen kertoja.

Pidin Kristianista, jonka kautta kerrotaan kahdesta asiasta: miten tavallinen ihminen voi puolivahingossa sekaantua rikoksiin ja millaista on elää väkivaltaisessa parisuhteessa. Kristian ei lyö. Hänen vaimonsa sen sijaan pahoinpitelee sekä miestään että lastaan, eikä Kristian näe ulospääsyä tilanteesta. Häntä kohtaan oli helppo tuntea empatiaa ja ymmärtää, miksi hän teki sellaisia valintoja kuin teki.

Sen sijaan Ronjaan ei oikein saanut otetta, koska hän vain siirtyi toimintakohtauksesta toiseen. Muistisairas äiti vilahti parissa luvussa ja se onkin käytännössä ainoa asia, joka Ronjan elämästä opitaan.

Ronja ja hänen poliisikaverinsa olivat myös hirveitä mulkeroita, ja tämän vuoksi kirja ei kovin hyvää mieltä jättänyt. Tarina pyörii huumeiden ja niiden käyttäjien ympärillä, ja näillä poliiseilla ei ollut empatian rahtustakaan käyttäjiä kohtaan. Ymmärrän, että työ kyynistää, mutta rajansa kai kaikella?

Eniten jäi kauhistuttamaan kohtaus, jossa poliisit ratsaavat tutun huumetalon ja kun sieltä löytyy puolitiedotonta naista paneva mies, kukaan ei nosta sormeakaan auttaakseen naista. Sankaripoliisit siinä seistä toljottavat ja antavat selvän raiskauksen jatkua. Mitä helvettiä?

Tämän takia jäin miettimään luenko seuraavaa osaa ollenkaan. Toisaalta vetävä kirja, toisaalta en halua lukea tuollaisesta enempää.

Kirjan tiedot:

Anu Ojala: Jääsilkkitie | Like 2021 | 302 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Kirsin kirjanurkka, Kirjasähkökäyrä, Kirjarouvan elämää ynnä muut

Haasteet:

* Helmet 2024 : 23. Suomalainen dekkari tai salapoliisi- tai jännityskirja [45/50]

Maija Kajanto: Kardemummajoulu (Kahvila Koivu #05)

Pum.

Maija Kajannon Kahvila Koivu -sarja päättyy tähän Kardemummajouluun, joka on selkeästi sesonkikirja. Vähän jäi sellainen olo, että tämä on kirjoitettu nimenomaan joulumyyntiä varten, ei niinkään siksi, että Krissen tarinaa olisi vielä ollut jäljellä.

Tommi kokoaa pinnasänkyä ja Krisse ullataalasmaalailee kahvilassaan. Siinäpä se juoni heidän osaltaan onkin. Toisin kuin aiemmissa osissa, Krissen elämä ei muutu tässä lainkaan ja arki rullaa leppoisasta eteen päin ilman sen kummempia henkilökohtaisia draamoja.

Kirja keskittyykin sarjassa esiintyneiden sivuhenkilöiden elämiin, jotka laitetaan tässä näppärään joulupakettiin. On häät, tulee ero, alkaa uusi parisuhde, joku saa uuden työpaikan ja joku lähtee Balille. Hyvän mielen kirjaksi tässäkin on esillä aika paljon elämän varjopuolia äkillisestä työttömyydestä vaikean lapsuuden aiheuttamiin traumoihin.

Pisti myös silmään se, että tietynlaista ihmistyyppiä ja somepersoonaa kuvattiin tässä todella kurjasti ja suorastaan pilkkaa tehden. Epäilemättä se oli hauskaksi karikatyyriksi tarkoitettu, mutta minua ei kyllä naurattanut kertaakaan.

Tämä oli helppo ja joutuisa lukea, ja lukiessa alkoi kaivata jouluherkkuja. Kuitenkin sarjan edellinen osa Sitruunakevät oli mielestäni parempi päätös tälle sarjalle.

Tästä jäi itse asiassa vähän paha mieli, koska sarjan ainoalle sateenkaaripariskunnalle kävi kaikin puolin huonommin kuin muille. Tuntui aika epäreilulta, että kaikilla heteropareilla meni hyvin tai vielä paremmin, mutta naispari sai niskaansa valtavasti vastoinkäymisiä, joista ei herttaisen yhteisöllisellä joulutunnelmalla ja korvapuusteilla selvitty.

Kirjan tiedot:

Maija Kajanto: Kardemummajoulu | WSOY 2024 | 265 sivua

Luettu myös:

Ainakin Kirjakaapin avain

Haasteet:

* Herkulliset kirjat : Kirjassa on reseptejä