Linda Olsson: Sisar talossani

Linda Olsson:
Sisar talossani
(En syster i mitt hus, 2016)
243 s.
Gummerus 2017
Suomennos: Anuirmeli Sallamo-Lavi
Omasta hyllystä

En osaa selittää, miksi minä tein sen.

Kohta viisikymppinen Maria asuu Espanjassa Costa Bravan rannikolla mukavassa talossa. Maria on tehnyt melkein totaalisen pesäeron perheeseensä vuosikymmeniä sitten ja nauttii nyt itsenäisestä elämästä leppoisassa pikkukaupungissa. Tai ainakin nauttisi jos hänen nuorempi sisarpuolensa Emma ei olisi tulossa vierailulle. Pari vuotta sitten Maria meni puolivahingossa kutsumaan Emman kylään ja se hetki on nyt käsillä. Maria pelkää Emman häiritsevän hänen elämäänsä ja ennen kaikkea kaivelevan esiin salaisuudet, joista Maria ei halua puhua.

Minähän en selvästikään ole tämän kirjan kohderyhmää ikäni tai elämäntilanteeni puolesta, mutta ymmärsin kyllä varsin hyvin Marian halun nauttia omasta rauhastaan. Olsson kuvailee ihanan idyllisen rannikkokaupungin, upean talon ja kauniit maisemat, ja minulle tuli ihan ikävä kesää tätä lukiessa. Kesää odotellessa hyväksyn myös lomamatkan tällaisiin maisemiin.

Täällä olin nähnyt elämäni kauneimmat auringonlaskut ja tähtitaivaan. En koskaan väsynyt tuijottamaan alapuolellani avautuvaa merenlahtea, jonka pinnan sävy ja väri vaihtuivat lakkaamatta. Valkoisten talojen rivistöt kohosivat satamasta jyrkälle rinteelle tuoden mieleen amfiteatterin. Rakennusten päättyessä vuorenrinne nousi ylös suojaavana muurina.

(s. 15)

Suurimman osan aikaa Olsson kirjoittaa vetävästi. Miljöökuvausten lisäksi pidin eniten siitä, kun Marian ja Emman annetaan vain olla läsnä sekä yksin että toistensa kanssa. Yhteiset vaellukset lähiympäristössä ja hetket viinilasin äärellä saavat sisarukset jos ei samalle aaltopituudelle niin ainakin katsomaan samaan suuntaan. Taustalla kummittelevat koko ajan lapsuus- ja nuoruusvuosien traumat välinpitämättömän äidin, äidin vaihtuvien miesystävien sekä Marian ja Emman edesmenneen sisaren kanssa. Hieman lähempänä menneisyydessä ovat sisarusten tahoillaan kokemat parisuhteet, jotka päättyivät onnettomasti eri syistä. Kaikki tämä näkyy Marian ja Emman nykyhetkessä, ja Olsson paljastaa pikkuhiljaa mistä kaikessa onkaan oikeasti kysymys.

"Meidän täytyy puhua Amandasta, Maria. Meidän täytyy tehdä se nyt kun vielä voimme."

(s. 136)

Siksipä onkin harmi, että en pitänyt valtaosasta kirjan dialogia lainkaan. Kun Maria ja Emma saavat puhua arkisista asioista, dialogi rullaa mukavasti. Heti kun aletaan herättelemään menneisyyden haamuja, dialogi muuttuu perättäisiksi ja puuduttaviksi monologeiksi. Se veti minut aina pois tarinasta, sai hyppimään sivut läpi pikavilkaisuilla ja ajattelemaan, että ei kukaan oikeasti puhu näin. Lisäksi tragediaa on loppupeleissä liian paljon. Kauhallinen synkistelyä sopi tarinaan hyvin, mutta sitten sitä alettiin lappamaan lapiolla eikä se enää tuntunut oikein miltään. Kohtuu kaikessa, angstissakin.

Luettu myös:

Kirja vieköön!, Elämä on ihanaa, Oksan hyllyltä ynnä muut

Haasteet:

* Helmet-lukuhaaste 2019 - 29. kirjassa nähdään unia [16/50]

* Kirjahyllyn aarteet [kirja 3]

Linda Olsson: Kun mustarastas laulaa

Linda Olsson: Kun mustarastas laulaa
(I skymningen sjunger koltrasten)
320 s.
Gummerus 2015
Kirjastosta

Tuuli oli noussut Stadsgårdenin laiturilta ja yltynyt iskeytyessään kallioseinämään matkalla etelään.

Aina joskus sitä tulee napattua kirja kannen perusteella. Sen verran vilkaisin takakantta, että varmistin onko kyseessä islam- ja/tai Afrikka-henkinen tarina vai ei. Niissä kun tapaa nykyään olla tällaisia kansia: maisemaa, kauniit värit, utuinen tunnelma. Yllättävä kansikuvatrendi, mutta onhan se toki kaunis katsella ja erottuu edukseen kun enimmät kannet ovat mielestäni tänä vuonna olleet kovin tylsiä. Ei yhtään sellaisia, jotka kiinnittäisivät positiivisella tavalla huomion itseensä.

Mutta niin, ei ole Afrikkaan eikä islamia. Yllätyin aikas paljonkin kun kävi ilmi, että tässä onkin kirja kirjallisuudesta ja lukemisesta. Eläköitynyt antikvariaatin omistaja Otto on kerännyt itselleen pienen kirjaston, lukihäiriöinen sarjakuvapiirtäjä Elias kuulee kirjat toisen käden kautta Oton kertomina, ja Elisabeth kirjoittaa. Tai kirjoitti, tässä onkin yllättäen kysymys paljolti siitä pystyykö hän kirjoittamaan enää uudelleen. Elias kun on oudon inspiraation saatuaan piirtänyt tarinan, joka puhuu Elisabethille hänestä itsestään, Elisabethista ja hänen särkyneestä elämästään.

Olsson onnistuu kirjassa erinomaisesti kolmen hyvin erilaisen, mutta kuitenkin samanlaisen elämäntarinan kirjoittamisessa. Otto, joka nousi omaksi suosikikseni, ei oikein itsekään tiedä miten on päätynyt sinne missä on, kerrostaloon Etelä-Tukholmaan. Hänestä huokuu elämäänsä tyytyneen ihmisen hiljainen turhautuneisuus. Hän on ottanut mitä on annettu, eikä yrittänytkään saada mitään muuta. Naimisissa hän oli, mutta pohtii rakastiko tai edes tunsiko koskaan edesmennyttä vaimoaan. Elämän ainoa valopilkku on alakerran Elias ja myöhemmin Elisabeth, jonka miehet yhdessä vetävät ulos kuorestaan kukin tavallaan. Tarinan edetessä Otto ikään kuin puhkeaa kukkaan, ja kyllähän se vetää suuta hymyyn kun seitsemänkymppinen mies viimein löytää aidon elämänilon. 

Tykkäsin kirjassa paljon siitä, että vaikka kolmikko kokonaisuutena on yksi pieni yhteisö, he kokevat sielujen sympatiaa eri tavalla eri ihmisiä kohtaan. Oton suhde Eliakseen ei ole Elisabethin suhde Eliakseen, heitä yhdistää erilainen side. Tykkäsin myös Olssonin tavasta kuvata yksinäisyyttä näiden kolmen kautta. Etenkin Elisabethin osuudet ovat suorastaan ahdistavia ja useammin kuin kerran kävi mielessä, että hän tarvitsisi ammattiauttajaa päästäkseen ylös masennuksen suosta. Kirja on kauniisti kirjoitettu ja saatanpa jossain välissä lukea toisenkin Olssonin kirjan ihan vain kielen vuoksi.

Oikeastaan ainoa asia, josta en kirjassa pitänyt, oli sen loppu. Kaikki tuntui menevän niin kauniisti kohti toivoa ja uutta alkua, ja sitten. Niin, kaipa se loppu jäi tarkoituksella vähän tulkinnanvaraiseksi. Jostain syystä en nyt onnistu vakuuttamaan itselleni, että he kaikki elivät onnellisina elämänsä loppuun saakka. Vika on siis tällä kertaa synkistelevässä lukijassa.

Haasteet: 50 kategoriaa - 24. a book based entirely on its cover || I Spy - 21. animal/insect