Maija Kajanto: Pyykkipäivä (Puistokadun pesula #01)

Eukalyptuspuut suhisivat.

Maija Kajannon Pyykkipäivä aloittaa uuden feel good -sarjan, joka ei yllättänyt, mutta viihdytti kyllä. Viihdekirjallisuus on nyt puhuttanut ainakin kirjasomea ja tämä oli aivan kelpoinen genrensä edustaja. Kirjassa oli myös pari vähän omaperäisempää juttua, joista pidin.

Homman nimi on tällä kertaa se, että kolmeakymmentä lähestyvä Inka päättää perustaa pesulan palattuaan Australian reissulta. Fiftari-tyylistä tykkäävä Inka haluaa pesulansa toistavan samaa estetiikkaa, ja eiköhän siitä vain kehitykin kotoinen koko pikkukaupungin pesänen.

Perusperiaate on siis sama kuin nyt vaikka Kajannon Kahvila Koivu -sarjassa. Jos olet lukenut sen, olet melkein lukenut tämänkin, mutta sehän tässä oikeastaan onkin se pointti. Ei kaikessa kirjallisuudessa tarvitse keksiä pyörää uudestaan. Genrellä on rakastetut trooppinsa ja juuri niiden vuoksi näitä luetaan.

Pyykkipäivässä tykkäsin kuitenkin eniten niistä vähän epätyypillisimmistä yksityiskohdista. Kerrankin perustetaan aivan itse pesula, ei peritä kirjakauppaa, kahvilaa tai muutakaan hieman vähemmän duunari-henkistä yritystä. Inka hakee pesulalle starttirahaa ja tarina muistaa koko ajan sen, että tulojen on oltava suuremmat kuin menot. Suurimman asiakkaan lähtö olisi taloudellinen katastrofi.

Tykkäsin myös tärkeässä osassa olevasta ylisukupolvisesta ystävyydestä. Inka tutustuu palvelutalossa asuvaan Hilmaan, joka kipuilee oman pärjäämisensä kanssa. Lähinnä siis sen, että palvelutalo ei tunnu omalta paikalta, koska jaksamista olisi enemmän kuin useimmilla muilla sen asukkailla.

Pidin myös siitä, miten tarina tässä päättyi. Inkan osalta se oli tavallaan ennalta-arvattava, mutta tapa, jolla pitkäaikainen unelma toteutettiin, oli kiinnostavan erilainen.

Tästä on hyvä jatkaa seuraavaan osaan jos siltä sitten tuntuu.

Kirjan tiedot:

Maija Kajanto: Pyykkipäivä | WSOY 2025 | 347 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Kirjakaapin avain, Amman lukuhetki, Kirjarouvan elämää ynnä muut