sunnuntai 21. maaliskuuta 2021

David Attenborough: Yksi elämä, yksi planeetta

 Kansikuva.

Ukrainan Prypjat on kaupunki, jonka kaltaista en ole nähnyt missään muualla.

Sir David Attenborough, maailman epäilemättä tunnetuin luontodokumentaristi, kertoo kirjassa hieman omasta elämästään ja vielä enemmän maapallosta. Hän kertoo, miten on itse nähnyt maailman muuttuva ja ympäristön tilan heikentyvän omana elinaikanaan. Hän tarjoaa myös ratkaisuja ongelmiin ja suuntia, joita kohti meidän olisi mentävä, jotta ainutlaatuinen maailmamme pelastuisi.

Olen itse suuri luontodokumenttien ystävä, joskin liian helläsydäminen katsomaan niitä kaikkia. Attenboroughin dokumentit ja kuuluisat sarjat ovat tuttuja, ja esimerkiksi Sininen planeetta ja Jäinen planeetta saavat edelleen pysähtymään ruudun äärelle. Samalla tulee pohtineeksi sitä, miten paljon tilanne on ehtinyt muuttua jo niiden kuvaamisesta. Jääkarhujen elämä on vielä vaikeampaa nyt kuin "vain" kymmenen vuotta sitten.

Tämä kirja on jaettu kolmeen osaan. Ensimmäinen osa on Attenboroughin oma todistajanlausunto siitä, mitä hän on itse omin silmin havainnut elämänsä aikana.  Jokainen todistajanlausunnon kappale alkaa pienellä infopiikillä. Lukujen alussa kerrotaan vuosiluku ja silloinen maapallon asukasluku, kuinka paljon hiiltä ilmakehässä oli ja kuinka paljon koskematonta luontoa oli jäljellä. Tarina alkaa vuodesta 1937 ja päättyy vuoteen 2020, ja numerot havainnollistavat sen, mistä kirjassa on oikeastaan kyse. Muutaman kymmenen vuoden aikana ihmiskunta on levittäytynyt kaikkialle ja vienyt mukanaan hirvittävän määrän tuhoa.

Tähän ensimmäiseen osaan on myös valikoitu joitakin pysäyttävimpiä hetkiä, jotka Attenborough on dokumentteja tehdessään kokenut. Ainakin minua kylmää ajatus siitä, että kaikki hänen kokemuksensa voivat jäädä tavallaan viimeisiksi. Kuinka kauan menee, ennen kuin kaikki hänen näkemänsä on jyrätty maan tasalla ja tapettu pois ihmisten tieltä?


Mutta ennen kuin ehdin sanoa mitään, jotain lätsähti päälaelleni. Käännyin ja huomasin valtavan naarasgorillan astuneen takaani kasvie seasta ja painaneen kätensä pääni päälle. Se katsoi minua ruskeilla silmillään. Sitten se nosti kätensä pääni päältä ja veti alahuuleni alas katsoakseen suuhini. Minä ajattelin, että nyt ei ollut oikea hetki puhua peukalon merkityksestä evoluutiolle.
(s. 65)


Kirjan toisessa osassa Attenborough selittää, millaiselta maailma nyt näyttää ja mitä meillä vielä on edessä. Tämä on kirjan lyhin osuus, koska kauhukuvilla ei revitellä turhaan vaan ne saavat puhua omasta puolestaan. Attenborough toteaa, että ellemme tee mitään, edessä on koko tuntemamme maailman romahtaminen. Kirjan kolmannessa osassa puolestaan kerrotaan, mitä me voisimme tehdä tuhon estämiseksi. Attenborough kannattaa vahvasti luonnon palauttamista mahdollisimma lähelle sen, no, luonnollista olotililaa ja perustelee mielipiteensä esimerkkien kautta.

Eniten minua kiinnostivat meri- ja kalaosuudet, koska ne ovat minulle vieraampia ja sainkin niistä uutta ajattelemisen aihetta. Esimerkiksi vesikasvien kasvattaminen ruoaksi on kiinnostava ajatus ja johti lopulta siihen, että googlailin mitä syötäviä merikasveja voisi viljellä ja millä keinoin (tästä puhuttiin myös kirjassa Kasvien vallakumous). Samoin jäin miettimään rauhoitettuja merialueita, joilla ne suurimmat ja hedelmällisimmät kalat voisivat lisääntyä rauhassa, ja ihmisille jäisi silti yllin kyllin kalastettavaa.

Kokonaisuutena kirja oli hyvä tietopaketti Attenboroughin omista näkemyksistä, ja minulle tuli oikeastaan paha mieli hänen puolestaan. Hän on koko ikänsä taistellut luonnon puolesta ja nyt, yli 90-vuotiaana, voi vain katsoa ympärilleen ja todeta, että melkein kaikki on mennyt päin helvettiä. Kirja on sikäli masentavaa luettavaa, että se todellakin näyttää, miten huonosti asiat ovat ja että se on aivan omaa syytämme.

Samalla se kuitenkin antaa välineitä tuhojen korjaamiseen ja kannustaa jokaista kantamaan kortensa kekoon. Rivikansalainen ei tee suuria poliittisia päätöksiä, mutta voi vaikuttaa siihen, kuka niitä päätöksiä tekee. Onko tämä ehdokas ollenkaan kiinnostunut luonnonsuojelusta tai tehnyt oikeasti mitään sen eteen? Samoin jokainen voi kierrättää roskansa, välttää turhan roinan ostamista ja miettiä kaupassa, ostaako vastuullisesti tuotettuja elintarvikkeita. Jokainen voi myös katsoa Attenboroughin luontodokumentteja tai lukea tämän kirjan ja miettiä, eikö niissä kuvattu kaunis maailma tosiaan ole pelastamisen arvoinen.

Kirjaan liittyy myös samanniminen dokumenttielokuva.



Kirjan tiedot:
David Attenborough: Yksi elämä, yksi planeetta: näkemys ihmeellisen maailmamme tulevaisuudesta | WSOY 2020 | 286 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: A Life on Our Planet: My Witness Statement and A Vision for the Future (2020) | Suomennos: Ilkka Rekiaro

Haasteet:
* HelMet-lukuhaaste 2021 - 34. kirjassa tarkkaillaan luontoa [13/50]
* Pohjoinen lukuhaaste 2021 - 14. kirja, joka on saanut loistavat arvostelut [7/25]

4 kommenttia:

  1. Upea ura. Kunnioitan häntä kovasti. Luontodokumentit ovat parhaimpia ohjelmia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Täytyy ihailla ihmistä, joka on näin pitkään tehnyt työtä luonnon puolesta.

      Poista
  2. Dokumentaristi ja kertoja omassa sarjassaan!
    Olen nähnyt tuon Our planet -dokumentin, jonka katsoi käytännössä hievahtamatta, eikä epäilystäkään siitä, etteikö tämä maailma Luontoäidin sylineen olisi pelastamisen ja säilyttämisen arvoinen myös tuleville sukupolville. Pienetkin yksilötason toimet ovat rikka rokassa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti joku jatkaa Attenboroughin työtä luontodokumenttien tekijänä yhtä suurella antaumuksella kuin hän on sen tehnyt!

      Poista