Hanna Kietäväinen-Sirén: Rahvaan rakkaus: suomalaisen intohimon historia

 

Tämä kirja on syntynyt rakkaudesta ihmiselämän monien muotojen ihmeelllisyyteen sekä toisaalta jääräpäisestä halusta todistaa arkisen ja pienen - usein "naiselliseksikin" määritellyn - merkityksellisyyttä historiantutkimuksessa ja -kirjoituksessa, joka on perinteisesti jäsentynyt miesten toimijuuden kautta.

Tämä tietokirja perustuu tekijänsä väitöskirjaan, jossa tutkittiin miehen ja naisen välistä rakkautta uuden ajan alun Suomessa (eli siis noin vuosina 1650-1700). Väitöskirjan tekstiä on epäilemättä muokattu vähän vähemmän tieteelliseksi ja tuloksena onkin mukava ja helppolukuinen kirja rakkaudesta ja rakkaussuhteista. Kirjassa kuvataan esivanhempiemme elämäntapaa ja sitä, miten samanlaista ja erilaista rakkaus silloin oli.

Pidin aivan erityisesti kirjassa kerrotuista todellisista ihmiskohtaloista. Kirjaa varten on käyty läpi oikeuden pöytäkirja jos toinenkin, ja niiden kautta paljastuu niin traagisia kuin onnellisiakin loppuja. Esimerkiksi vuonna 1669 Anna Laurintytär syyllistyy vahingossa kaksinnaimiseen. Vuonna 1687 Catharina Sölfwerarmia syytetään lapsenmurhasta. Vuonna 1695 Sipi Mikkelinpoika otti mieluummin hengen itseltään kuin myönsi syyllisyytensä kaksinkertaiseen huoruuteen.

Nämä ja monet muut tarinat toivat kauan sitten eläneet ihmiset tähän päivään kaikkine monimutkaisine ihmissuhdesotkuineen. Eivät satoja vuosia sitten eläneet ihmiset tunteneet sen enempää tai vähempää kuin nykyihmisetkään.

Pidin myös siitä, miten selkeästi kirjassa selitettiin wanhaa maailmankuvaa ja yhteiskuntaa. Edelleenkin tuntuu vallitsevan mielikuva siitä, että ennen vanhaan naitiin vain järkisyistä eikä tunteen vuoksi. Asiahan ei kuitenkaan ollut näin ja itse asiassa oli erittäin toivottavaa, että aviopari rakasti ja piti toisistaan. Rakentuihan koko hierarkkinen yhteiskunta sille, että järjestys ja ainakin jonkinasteinen luottamus säilyivät. Rakastuneet eivät aina saaneet toisiaan jos heidän perheensä pitivät liittoa huonona ajatuksena, mutta toisaalta nimenomaan rahvaan parissa ihmisiä harvoin naitettiin väkisin toisilleen esimerkiksi taloudellisen hyödyn vuoksi.

Oikea aviorakkaus oli oikeaa toimintaa, ja sellaisena se takasi sopua ja harmoniaa liitossa, jonka tuli kahden ihmisen yksilöllisten tarpeiden ohella vastata moniin sosiaalisiin ja taloudellisiin vaateisiin. Aviorakkauden ihanne oli aikalaisille kaikkea muuta kuin sanahelinää - se oli sekä esivallan että paikallisyhteisön keskeinen arvo.

(s. 144)

Kirjassa tuodaan hyvin esiin se, miten virallinen laki ja oikeusjärjestelmä eivät aina kohdanneet niin sanottua maalaisjärkeä. Lain mukaan vain papin aamen vahvisti avioliiton, mutta kansan silmissä kahden keskenkin annettu avioliittolupaus oli jokseenkin yhtä pätevä. Käräjillä puitiinkin usein koko kylän voimin sitä, oliko lupausta annettu vai ei.

Sama laki vs. maalaisjärki koski yleensäkin moraalia, ja kirjassa syvennytään myös seksiin ja mitä se tarkoitti sekä avioliitossa että sen ulkopuolella. Rakkaus oli sidottu vahvasti fyysiseen kosketukseen ja rakasteluun, ja rahvaan parissa kihlaus oli käytännössä lupa seksin harrastamiseen oli vihkiäisiä vietetty tai ei. Iso osa morsiamista olikin tukevasti raskaana hääpäivänään ja avioliiton ulkopuolella syntyneitä lapsiakin riitti.

Pidän paljon tällaisista tavallisista ihmisistä kertovista tietokirjoista. Tämän kirjan tarinat menivät välillä ihan tunteisiin asti. Etenkin naisten asema kauhistutti etenkin sen suhteen, miten paljon heillä olikaan vaakalaudalla aina, kun he ryhtyivät tekemisiin miesten kanssa. Entä jos tuleekin raskaaksi, mies hylkää ja isyyttä pitää puida käräjillä asti? Siinä menee helposti maine ja kunnia, tärkeimmät asiat, joita naisella oli. Jälleen kerran saa olla kiitollinen siitä, että elää 2020-luvulla.

Kirjan tiedot:
Hanna Kietäväinen-Sirén: Rahvaan rakkaus: suomalaisen intohimon historia | Docendo 2020 | 212 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* HelMet-lukuhaaste 2021: 6. kirja kertoo rakkaudesta [7/50]