Jane Austen & Seth Grahame-Smith: Pride and Prejudice and Zombies

 

It is a truth universally acknowledged that a zombie in possession of brains must be in want of more brains.

Englantia riivaavat elävät kuolleet. Kevään koittaessa ja maan pehmetessä zombit nousevat mullasta kuin rumat kukkaset konsanaan, ja Bennetin sisarukset teroittavat jälleen miekkansa ja lataavat aseensa. On aika puolustaa hänen majesteettinsa valtakuntaa saatanallisilta pedoilta. Ai niin, ja siinä sivussa pitäisi pyydystää naapurista aviomieskin.

Tämä on lojunut hyllyssäni jo monta vuotta ja sain viimein aikaiseksi tehdä asialle jotain. En oikein tiedä, mitä odotin tältä. Hauskaa ja vähän pelottavaa zombi- ja Austen-parodiaa ja ironista otetta kai? Kaipa tämä teknisesti ottaen oli sellainen, mutta lukeminen oli kyllä kohtuullisen tuskallinen urakka. Elin koko ajan siinä toivossa, että kirja muuttuisi viihdyttävämmäksi, mutta kun ei niin ei.

Juoni siis on vanha tuttu Ylpeys ja ennakkoluulo, jossa Jane saa Bingleynsä ja Elizabeth Darcyn. Tekstikin on pitkälti alkuperäisteoksesta, mutta joihinkin tuttuihin kohtauksiin on lisätty zombeja ja väkivaltaa. Kaikki Bennetin neidot on koulutettu Kiinassa taistelemaan zombeja vastaan ja Lady Catherinella on henkivartijoinaan ninjoja. Ikävä kyllä näitä elementtejä ei ole käytetty erityisen nokkelasti ja sen sijaan, että ne lisäisivät tarinaan jotain, ne vain vievät siltä pois. Esimerkiksi Elizabeth ja Darcy vitsailevat palleista (balls) monta kertaa.

She remembered the lead ammunition in her pocket and offered it to him. "Your balls, Mr. Darcy?"

He reached out and closed her had around them, and offered, "They belong to you, Miss Bennet."

Upon this, their colour changed, and they were forced to look away from one another, lest they laugh.

(s. 205)

Hah. Hah. Haa. Olikin parempi vitsi kuin Austenin kärkevä huumori. Tai sitten ei.

Grahame-Smith ei ole uskaltanut tehdä mitään rohkeaa kirjan juonelle tai viedä asioita loogiseen päätepisteeseensä. Ainoa suurempi poikkeus on se, miten herra Collinsille ja hänen vaimolleen käy, ja sekin tapahtui varsinaisen tarinan ulkopuolella. Mutta esimerkiksi Elizabeth on kirjassa varsin verenhimoinen ja tarkka maineestaan ja kunniastaan. Hän toistelee olevansa aina valmis iskemään pään poikki sellaiselta, joka loukkaa hänen perheettään. Tekeekö hän silti koskaan niin? No eipä tee. Edes Wickham ei menetä päätään, koska alkuteoksen juonesta ei haluta poiketa niin paljoa. Sen sijaan Darcy hakkaa hänet niin pahoin, että hän halvaantuu, ja sen jälkeen hänestä tehdään eritevitsien kohde. Eipä naurattanut.

Minua häiritsi myös se, miten paljon kirjassa mystifioidaan aasialaisia. Kaipa sillä yritettiin tehdä hauskaa pilaa ajalle tyypillisestä orientalismista ja rasismista sekä zombijuttujen miekan heiluttelijoista. Tottahan toki sankareilla täytyy olla itä-aasialainen taistelukoulutus, johon kuuluvat olennaisina osina kidutus ja nöyrät geishat. Lisäksi Pemberley on rakennettu japanilaisen temppelin malliin ja Darcyn palvelijalla on paitsi (japanilainen) kimono päällään myös vanhaan (kiinalaiseen) tyyliin sidotut jalat.

Tämä kirja ei siis sopinut omaan huumorintajuuni ollenkaan. Ironian kärki oli tylsä ja siinä samalla vesittyi koko aluteoksen idea. Näin jälkikäteen ajatellen olisin voinut lopettaa sivulle 33, jossa todettiin ajankohtaisesti:

"I cannot comprehend the neglect of a family library in such days as these. What have we to do but stay indoors and read till the cure is at last discovered?"

(s. 33)

Kirjan tiedot:
Jane Austen & Seth Grahame-Smith: Pride and Prejudice and Zombies | Quirk Books 2009 | 320 sivua | Omasta hyllystä

Luettu myös mm.:
Yöpöydän kirjat, Kirjamielellä, Lukunurkka

Haasteet:
* HelMet-lukuhaaste 2021 - 16. kirjassa eletään ilman sähköä [9/50]
* Pohjoinen lukuhaaste 2021 - 11. kirja, joka sijoittuu katastrofi- tai epidemia-aikaan [3/25]