Toukokuu on tomun aikaa.
Droonisotien jälkeinen Amerikka, 1997. Teini-ikäinen Michelle matkaa autioituneen länsirannikon poikki lelurobotin kanssa. Kaksikko etsii Michellen veljeä ja tarinan edetessä paljastuu paitsi Michellen menneisyys myös autio maailmanlopun maisema. Sitä hallitsevat jättimäiset sodan romuttamat sotakoneet ja kypäräpäiset ihmisrauniot, jotka ovat jääneet koukkuun virtuaalimaailmaan.
Jos tätä tarinaa pitäisi kuvailla yhdellä sanalla, valitsisin karmivan. Michellen elämä on ollut enimmäkseen kurjuutta sen jälkeen, kun äiti sai potkut armeijan leivistä ja pieni perhe ajautui köyhyyteen. Koko tilanne ja Michellen ongelmat purkautuvat vähitellen hänen kertomanaan, ja kokonaiskuva on synkkä ja väkivaltainen. Ainoat valopilkkut hänen elämässään ovat olleet pikkuveli ja isoisä sekä tyttöystävä Amanda. On helppo nähdä, miksi Michellestä on kasvanut käytöksellään kipuileva ns. ongelmanuori.
Tätä tekstinä kerrotun tarinan uskomatonta ankeutta synkistää kirjan pelottava kuvitus. Teksti on sivujen laidoille jätetyssä marginaalissa ja aukeamia hallitsevat suuret värikuvat. Kirjan tekijä Simon Stålenhag on kansainvälisesti tunnustettu taiteilija ja näiden perusteella aivan syystäkin. Autioon maisemaan yhdistyvät alasammutut sotakoneet, edelleen liikkeessä olevat jättirobotit ja niitäkin kammottavammat ihmiset.
Juuri tämän jokainen haluaa nähdä ajaessaan. (s. 31) |
Suurin osa amerikkalaisista jäi sodan aikana tai viimeistään sen jälkeen koukkuun virtuaalimaailmaan, johon pääsi hieman Alien-elokuvista tutun hirviön pitkää päätä muistuttavilla kypärillä. Useimmat näistä ihmisistä ovat kuolleet kypärät päässä huomaamatta edes nääntyvänsä nälkään. Pelottavampia ovat kuitenkin edelleen elävät ihmiset, jotka vaeltavat jättikoneiden kanssa ympäriinsä vailla mitään ymmärrystä ympäristöstään.
Loukussa virtuaalimaailmassa. (s. 17) |
Minua ihan ahdisti kuvitella itseni tähän maailmaan ja kuvista itsestään tuli todella epämukava olo. Jotenkin hyvällä tavalla siis, ne onnistuivat yhdistämään tutun ja vieraan hyvin tehokkaalla tavalla.
Michellen lisäksi tarinassa pääsee ääneen nimettömäksi jäävä hahmo, joka on vakuuttunut siitä, että sotien aikainen tekoäly on siirtynyt linjoilta reaalimaailmaan. Olin jo kirjan viimeisellä sivulla kun viimein tajusin, mikä tämän kertojan pointti oli ja miten hänelle kävi. Omaa huolimattomuuttani, mutta sitä seurannut ahaa-elämys oli kyllä sen arvoinen.
Yhteenvetona: suosittelen! Todella synkkä tarina on taitavasti kerrottu ja kuvitettu. Se jää kummittelemaan mielen perukoille ja toivon, että Stålenhagin muutkin teokset suomennetaan. Goodreadsin mukaan tämä on sarjan kolmas osa, mutta se toimii loistavasti itsenäisenä teoksenakin.
Selustaamme ei enää suojannut turvallinen arki, ei ollut minkäänlaista normaalin vyöhykettä, johon palata, ja niinpä ainoa tie ulos oli edessäpäin.
(s. 103)
Kirjan tiedot:
Simon Stålenhag: Liittymiä | Johnny Kniga 2020 | 135 sivua | Kirjastosta
Ruotsinkielinen alkuteos: Passagen (2017) | Suomennos: Tarja Lipponen
Luettu myös mm.:
Kirjojen keskellä
Haasteet:
* HelMet-lukuhaaste 2021 - 9. kirjailijan etunimi ja sukunimi alkavat samalla kirjaimella [8/50]
* Pohjoinen lukuhaaste 2021 - 21. kirjailijan etu- ja sukunimi alkavat samalla kirjaimella [2/25]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti