Kaksi miehistä ponnahti ylös ja kumarsi, kun viimeinen kokoukseen kutsuttu saapui.
Juomavesisäiliöstä löytyy kuollut mies vuoden 1921 Helsingissä. Sisäasianministeriön virkamiestä Karl Axel Björkiä ei suorastaan kutsuta paikalle, mutta sinne hän kuitenkin ilmaantuu. Björkin harrastuksena on ratkoa rikoksia poliisiystävänsä, ylikonstaapeli Martti Ekmanin apuna, ja tällä kertaa luvassa on Björkin ensimmäinen murhatutkimus. Uhri oli jääkäriupseeri ja vaikka syyllinen vaikuttaakin olevan entinen punavanki, Björk ei suostu uskomaan niin yksinkertaiseen selitykseen.
Joululomalla luetaan, mitä lomapaikan hyllystä löytyy, eli tällä kertaa dekkaria. Minulla on itse asiassa epäilyttävä tunne, että olen joskus ostanut tämän itse joululahjaksi perheenjäsenelle. Ympäri käydään, yhteen tullaan, ja luin tätä yöllä yhteen asti kun en malttanut jättää tätä kesken.
Kirjan juoni sinänsä oli turhan hajanainen omaan makuuni ja alussa tuli suoranainen hahmoähky. Onneksi kirjan lopussa on henkilögalleria, jossa selitetään kuka kukin on ja miten he liittyvät Björkiin. Lunttasin nimiä kunnes sain painettua mieleeni kenen sukulainen tämä hahmo olikaan ja mistä ihmeestä Björk tämänkin tuntee. Juonessa oli mielestäni samaa sekavuutta ja välillä tuntui, että punainen lanka katosi sekä minulta että itse tarinalta. Murhatutkimuksen lisäksi kirjasta löytyy muun muassa ainakin yksi salaliitto ja koko joukko sukulaisia, jotka ratkaisevat Björkin rahaongelman ärsyttävän äkillisellä deus ex perinnöllä.
Mutta, se mistä pidin todella paljon, oli 1920-luvun Helsingin ja Suomen kuvaus. Kirjassa eletään sisällissodan jälkeistä aikaa ja se näkyy joka puolella. Punaisten ja valkoisten väliset kaunat elävät edelleen ja sotapuolien välistä luottamusta on vaikea löytää. Upouusi hallitus horjuu jo ja maassa on koko joukko ihmisiä, joka kaataisivat sen mielellään vaikkapa sabotaasin tai salamurhan keinoin. Oli myös hauska huomata, miten kirjassa eletään modernin aikakauden aamua. Telefooni ja vesiklosetti ovat vielä ylellisyyksiä, mutta niiden hankinta ei ole täysi mahdottomuus. Helsinkiin muutetaan kerrostaloihin ja hyvä- ja huonomaineiset asuinalueet siirtyvät muuttajien myötä.
Sisällissota varjostaa edelleen myös Björkin elämää. Heti alussa paljastuu, että isoveli Tapani kuoli Tampereella valkoisten puolella ja pikkuveli Usko puhuu suu vaahdossa sodan loistosta ja kunniasta. Björkin oma sota-ajan historia paljastuu myös ja pidin siitä, että se oli erilainen ja silti realistinen. Näin pandemiavuoden 2020 jälkeen se oli omalla tavallaan yllättävän ajankohtainenkin.
Pidin Björkistä muutenkin hahmona ja etenkin siitä, että hän rakastaa kauneutta ja miellyttäviä asioita. Tilanteen vaatiessa hänkin tarttuu aseeseen, mutta saa enemmän iloa hyväntuoksuisesta kylvystä ja Mateus-passion kuuntelemisesta. Kiva, että karskin noir-etsivän sijaan päähenkilö on vähän pehmeämpi mies. Björkin naisjutuista en suuremmin pitänyt. En vain jaksa mieshahmoja, jotka jostain mystisestä syystä ovat vastustamattomia kaikkien naisten mielestä.
Mutta, sarja pääsee jatkoon ajankuvauksellaan ja henkilögalleriallaan. Kun hahmoihin pääsi sisälle, heistä alkoi myös pitämään. Oma suosikkini taisi loppujen lopuksi olla ylikonstaapeli Martti, joka haluaisi vain nukkua yönsä rauhassa.
- Helvetin helvetti ja perkeleen perkele. Tämä on jo kolmas kerta tässä kuussa, kun viet minulta yörauhan, Kalle. Voisit saada hienot ajatuksesi päiväsaikaan.
- Sitä minäkin toivoisin, sanoi Björk. - Pidän iltakävelyistä, mutta en tahtoisi tehdä niitä Rööperin salakapakoihin.
(s. 292)
Kirjan tiedot:
Virpi Hämeen-Anttila: Yön sydän on jäätä | Otava 2014 | 349 sivua | Muiden hyllystä
Luettu myös mm.:
Kirjan pauloissa, Yksi luku vielä, Kirjat kertovat ynnä muut
Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2021 - 31. jännityskirja tai dekkari [1/50]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti