Nuori Ishmael haluaa pestautua laivalle merimieheksi. Yöpyessään majatalossa hän tutustuu terävähampaiseen Queequegiin, joka on kokenut harpuunamies. Varoituksista huolimatta kaksikko pestautuu yhdessä kapteeni Ahabin valaanpyyntialukselle. Ahabilla ja siten koko miehistöllä on vain yksi päämäärä: löytää tarujen valkoinen kaskelotti ja surmata se.
Kyseessä on siis sarjakuvasovitus Herman Melvillen Moby Dick -klassikosta. Tunnustan heti, että en ole lukenut kirjaa, enkä edelleenkään tunne mitään intoa siihen. Näissä hyvin tehdyissä sarjakuvasovituksissa onkin se erinomainen puoli, että klassikkokirja tulee luettua hieman helpomman kautta. Tunnen saaneeni itselleni sopivan Moby Dick -annoksen ja sivistyneeni hieman lisää.
Tiesin juonesta etukäteen lähinnä sen, että nyt seilataan merellä ja etsitään valkoista valasta, ja että jonkinlainen tragedia on luvassa. En voi verrata sarjakuvaa kirjaan, mutta mielestäni tässä on kuvattu hienosti valaapyyntialuksen arkea 1800-luvulla. Merimiehet ovat vankina laivassa monta kuukautta ja heidän huvinsa ovat usein vähintäänki kyseenalaisia. Kohtaus, jossa yksi miehistön jäsen tappaa lokin muiden nauraessa ympärillä, jäi mieleeni erityisen epämiellyttävänä. Verellä mässäilemättä kuvitus kertoo, miten brutaalista huumorista ja millaisista ihmisistä nyt on kyse.
Ishmael lähtee matkaan sinisilmäisenä maakrapuna, jonka ruusunpunaiset kuvat merenkäynnistä, merimiehistä ja valaanpyynnistä karisevat nopeasti. Valaanpyynti on raakaa hommaa, jossa kuolee myös ihmisiä. Enemmän minua kyllä säälittivät valaat, joita pyydetään edelleen vaikka mitään syytä ei olisi. Sarjakuva ei ole mikään valaanpyyntiprotesti, mutta kuvitus tekee hyvin selväksi, miten raakaa ja turhaa se on.
 |
| Sääliksi käy valaita. |
Kuten Ishmaelkin pian huomaa, kapteeni Ahab on selvästi järjiltään. Laivalla kapteenin sana on kuitenkin laki. Tämä pätee myös miehistön kuritukseen, josta on kirjassa useampikin esimerkki. Laiva on oma julma pienoismaailmansa, jossa toisaalta annetaan myös tilaa erilaisuudelle (ainakin niin kauan kuin se ei haittaa muita). Esimerkiksi Queequeg on tatuoitu kannibaali, joka herättää epäluuloja. Taito harppuunan kanssa tekee hänestä silti arvostetun miehistön jäsenen. Miehistöön kuuluu myös muita kansallisuuksia ja uskontoja edustavia hahmoja.
En pitänyt siitä, miten esimerkiksi Queequeg ja miehistön intiaanijäsen Tash oli piirretty. Edellinen näyttää lähinnä demonilta ja jälkimmäinenkin on kirjaimellisesti punainen. Kaikki rodullistetut hahmot on piirretty hyvin karrikoidusti toisin kuin kirjan valkoiset miehet. Kirjassa toistuu myös rumasti särähtävä sana, jolla miehistön mustia jäseniä kutsutaan. Melville lienee itse käyttänyt sitä kirjassa, mutta oliko sitä pakko toistaa niin monta kertaa tässä sarjakuvassa? Kyllä ne ajan asenteet olisivat tulleet selväksi ilman demonikuvastoa ja tiettyjen sanojen runsasta viljelyäkin.
 |
| Mies vai paholainen? |
Mutta, joka tapauksessa kyseessä on meriseikkailu, jossa pointti ei oikeastaan ole seikkailu. Tarinassa kuvataan erilaisia pakkomielteitä, ystävyyttä ja vihaa. Suljettu yhteisö tuo esiin niin miesten parhaimmat kuin huonoimmatkin puolet. Loppu onnistui jopa olemaan synkempi kuin odotin.
Kirjan tiedot:
Janne Toriseva: Valas | Arktinen Banaani, Basam Books & Zum Teufel, 2019 | 204 sivua | Kirjastosta
a
Luettu myös:
Kirjojen keskellä, Kirjojen pyörteissä, Oksan hyllyltä ynnä muut
Haasteet:
* HelMet-lukuhaaste 2021 - 4. joku kertoo kirjassa omista muistoistaan [5/50]
* Pohjoinen lukuhaaste 2021 - 22. kirja, jossa eläimellä on merkittävä rooli [1/25]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti