 | |
| Charlaine Harris: Salaisuuksia haudan takaa (Grave Secret, 2009) Gummerus 2016 303 s. Kirjastosta |
"No niin," sanoi farkkupuseroinen nainen, jolla oli oljenvärinen tukka.
Pitkästä aikaa kansikuvavalitusta! Ymmärrän kyllä, että kansikuviin ei aina haluta tuhlata hirveästi rahaa ja että joskus (usein) on helpointa ottaa vieraskielisen painoksen kansikuvat. Toivoisin silti, että ei mentäisi siitä missä aita on kaatunut ja haudattu maan uumeniin. Olisi todella kiva, jos kansikuvan tyypit näyttäisivät edes suunnilleen samoilta kuin kirjan hahmot. Tässä sarjassa ollaan siinä suhteessa epäonnistuttu täysin. Suomenkielisten käännösten nimistä sen sijaan olen pitänyt.
Mutta sitten kirjan sisältöön. Tämä on siis Harper Connelly-sarjan neljäs ja viimeinen osa, joten luvassa on juonipaljastuksia sarjan edellisiin osiin.
Kuolleita työkseen kuunteleva Harper on löytänyt oman pienen Shangri-Lansa. Bisneksellä menee hyvin ja ennen kaikkea kasvattiveli Tolliver on kaadettu sänkyyn. Pariskunta suorastaan rypee onnessa ja päättää mennä moikkamaan nuorempia sisariaan. Paikan päällä selviää, että Tolliverin narkkari-isä on päässyt vankilasta ja anelee anteeksiantoa. Samaan aikaan poliisi ilmoittaa Harperille, että hänen kauan sitten kadonneesta Cameron-sisarestaan on tehty mahdollinen havainto. Harper ja Tolliver jäävät harrastamaan sekä sukulaissuhteiden paikkaamista että rikoksiin sekaantumista.
Minun piti välillä ihan miettiä, että kuka tässä kirjassa olikaan kenen verisukulainen. Harperilla ja Tolliverilla on eri vanhemmat, mutta he ovat kasvaneet yhdessä jostain kymmenen korvilta saakka. Harperilla oli vanhempi täyssisko Cameron, joka katosi lukioikäisenä. Mariellan ja Gracen äiti on sama kuin Harperin ja isä sama kuin Tolliverin. Lisäksi Tolliverilla on täysveli Mark. Kaikkien biologiset vanhemmat ovat joko vankilassa tai kuolleet, ja alaikäisistä Mariellasta ja Gracesta huolehtivat Iona ja Hank. En kyllä muista kenelle he olivat sukua, mutta täti ja setä kuitenkin. Varsinainen uusperhe siis.
Ei tällä muuten olisi väliä, mutta tässä kirjassa sukulaissuhteet ovat yllättävän tärkeitä. Paitsi tietysti se, että Harper ja Tolliver ovat pitäneet toisiaan sisaruksina vuosikausia ja ovatkin nyt rakastavaisia. Ainoastaan Iona-täti on (minun mielestäni) ymmärrettäväsi järkyttynyt eikä niele uutista nikottelematta, mutta hän onkin Harperin mukaan tiukkapipoinen uskovainen. Kyllä, ainoastaan konservatiivinen kukkahattutäti ei voi ymmärtää sitä, että oma sisarus näyttääkin nyt perin hekumalliselta.
Enpä osaa vieläkään sanoa miksi tämä sarja oli niin koukuttava. Ensimmäinen kirja oli vielä ihan kohtuullisen hyväkin, mutta sitten mentiinkin alamäkeä enkä voi lakata päivittelemästä tuota ei-ihan-insestiä. Tämä kirja oli juonellisesti silkkaa sillisalaattia ja dramaattiset paljastukset olivat useimmiten ihan älyttömiä. Harperilla on edelleen taipumusta joko pyörtyä tai joutua jonkun kolkkaamaksi juuri kun luvassa olisi toimintaa. Hän myös muistuttaa lukijaa tasaisin väliajoin siitä, miten salamanisku antoi hänelle yliluonnollisia kykyjä.
Oikea jalkani tuntui huteralta. Sitä pitkin sähkövirta oli kulkenut, kun salama oli iskenyt minuun viisitoistavuotiaana kylpyhuoneemme ikkunasta,
(s. 107)
Joo joo, tajuttiin jo ensimmäisellä kymmenellä kerralla...
Ja silti oli pakko lukea koko sarja eikä edes nolota. Mielestäni sarjan edellinen osa oli tätä parempi ja on oikeastaan sääli ettei sarja loppunut siihen.
Luettu myös mm.:
Haasteet:
* Reading Challenge 2016 - 10. a New York Times bestseller [17/40] (bestsellerlistalla vuonna 2009)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti