lauantai 25. huhtikuuta 2015

Virallinen lukumaraton postaus

Lukumaratonpino
The read-a-thon pile

Onneksi päätin vielä herättyäni tarkistaa lukumaratonin aloitusajan. Se ei nimittäin ollut kolmelta aamuyöllä vaan on kolmelta iltapäivällä. Pieni mutta merkittävä ero! 

Päätin siis sittenkin osallistua. Jos minun täytyykin lähteä jonnekin, no, sille ei voi mitään. Se on sitten lukuajasta pois. En muutenkaan olisi valvonut ja lukenut koko 24 tuntia. Lukukunto ei kestäisi enkä pysyisi hereilläkään...

Kuvassa on ihan lukumaratonia varten kirjastosta haalittua lukemista. Valitsin tarkoituksella erityyppisiä kirjoja, pitäähän sitä valinnanvaraa olla. Tuo Parvelan kirja tuossa pinossa on sarjan kolmas osa. Kaksi edellistä ovat syyllistämässä minua omassa hyllyssäni, joten kuvan kirjaan tartun vain jos saan luettua ne edelliset osat. Lisäksi minulla on tietenkin se jokapäiväinen kirjastopinoni sekä omasta hyllystä löytyvät lukemattomat. Tuuminkin tuossa, että seuraavan kerran kun luen maratonia, voisin ottaa lukukirjat omasta hyllystäni. Saisi sitäkin pinoa pienemmäksi. 

Mutta, palaan asiaan siinä kolmen kieppeillä. Päivityksiä löytyy myös Instagrammista @kirjahilla.


14.55

Hetki ennen h-hetkeä. Ensimmäiseksi kirjaksi valikoitui juuri Tove Janssonin Kesäkirja. Olen lukenut Janssonilta aiemmin vain muumeja, mutta etenkin tätä olen kuullut kehuttavan.


16.45

Näin jälkeenpäin ajatellen lukeminen sängyssä vaakatasossa aterian jälkeen ei ollut se fiksuin ratkaisu. #heräsijuuri No, takaisin sorvin ääreen, jospa jaksan illalla pitempään. 

Mini-Challenge: Classic Words of Wisdom


18.20

Kesäkirja on viimeinkin luettu. Hyvä kirja, saatanpa ostaa omaan hyllyyni jos tilaisuus tulee kohdalle. Seuraavana vuorossa on Mervi Heikkilän Louhen liitto. Tuli sellainen olo, että nyt tarvitsee fantasiaa oikean elämän vastapainoksi.

Mini-Challenge: Seasons in Four Covers


20.50

Louhen liitto on luettu. Ihan sujuvaa fantasiaa, vieroksuin tosin sivun tai parin mittaisia kappaleita. Oikeastaan tarkoitukseni ei ollut lukea uunituoretta Agatha Christietä lukumaratonissa, mutta taidanpa sittenkin syventyä seuraavaksi pieneen kotoisaan murhamysteeriin.

Mini-Challenge: Treasure Hunt


00.00

Huvimajan arvoitus selvitetty! Kiitos vahinkonokosten, jaksoin myöhempään kuin luulinkaan. Nyt pitää kuitenkin mennä nukkumaan ja jatkaa lukemista jahka herään.


08.35

Ja homma jatkuu jahka irrotan itseni netin ihmeellisestä maailmasta. Seuraavana vuorosta Megan Whalen Turnerin The Thief, joka löytyi omasta hyllystä.


13.10

Pienten harharetkien jälkeen The Thief on luettu. Loistava kirja! Seuraavaksi aloita Timo Parvelan Tulitetän, jota en varmasti ehdi lukea loppuun ennen kuin lukumaraton virallisesti päättyy.


15.15

No mutta totta kai tuli vieraita keskeyttämään lukemisen 50 sivun jälkeen. Lukumaraton on nyt ohi ja teen jonkinlaisen lopputulema postauksen jahka jaksan. 

2 kommenttia: