perjantai 24. huhtikuuta 2015

Marko Raassina: Kalevala

Marko Raassina: Kalevala
88 s.
Arktinen Banaani 2015
Kirjastosta

Täytyy ihan yrittää taputtaa itseäni selkään. Kirjallisuuden opettajien sinnikkäistä yrityksistä huolimatta olen onnistunut välttymään Kalevalan lukemiselta. Se on ollut monesti vaihtoehtona jos jonkinlaisilla lukulistoilla, mutta olen aina valinnut jotain muuta. Sen tarinat ovat toki hyvin mielenkiintoisia (Tolkienkin kähvelsi sieltä yhtä ja toistakin kirjoihinsa) ja kaikkihan niiden pääkohdat tuntevat. Maailma syntyy sotkan munasta, Väinämöinen laulaa Joukahaisen suohon, Aino hukuttautuu, kyinen pelto kynnetään ja sampo taotaan jne.. En vain ole innostunut ajatuksesta kahlata läpi tiiliskiven paksuinen runoteos.

Eivät varmaan ole monet muutkaan, joten Raassinan sarjakuvasovitukselle löytyy varmasti lukijoita. Runot on muutettu hauskaksi sarjakuvaksi ja mukaan on lisätty Raassinan omia sivupolkuja. Itse tykkäsin erityisesti Ilmarisen vahingossa takomasta verenhimoisesta laivasta sekä Sampsa Pellervoisen kahviaddiktiosta. Selkeä ja veikeä kuvitus on myös ilo silmälle. Ruutuja ei ole tungettu täyteen, mutta kivoja yksityiskohtia löytää silti. Kuvituksesta tulee itse asiassa mieleen Anni Nykäsen Mummo, joka kuuluu omiin sarjissuosikkeihini.

Tämän soisi oikeastaan kuuluvan jokaisen koulun kirjastoon. Helpompi ne nuoret on saada tämä lukemaan kuin se Aito ja Oikea Kalevala.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti