Lukumaratonin kirjoista ei vain tunnu syntyvän omia tekstejään, joten taidanpa antaa suosiolla periksi ja laittaa ne lyhyemmin samaan pakettiin. Poikkeuksena Timo Parvelan Sammon vartijat-trilogia, josta kirjoitan kokonaisuutena jahka ehdin. Ensimmäinen osa jäi maratonilla kesken ja sen jälkeen olen lukenut koko sarjan.
 |
| Tove Jansson: Kesäkirja (Sommarboken, 1972) 143 s. WSOY 2002 Kirjastosta |
Tove Jansson oli tätä ennen tuttu lähinnä maineestaan ja muumeistaan. Animaatiomuumit olivat oleellinen osa lapsuuttani ja aikuisuuttani (viihdyttävät ne vanhempiakin!).
Kesäkirja on oikeastaan täydellinen kirja kauniille kesäpäivälle. Mummo ja pojantytär, satunnaisesti myös poika, ja kesäinen saari meren keskellä. Ajoitus meni siis hieman pieleen, mutta olen erittäin onnellinen siitä, että luin kirjan. Vähän aikaa meni ennen kuin totuin hieman harhailevaan kieleen, mutta loppujen lopuksi sekin oli oiva tunnelmanluoja.
Kirja ei ole oikeastaan pelottava, mutta synkkä se välillä on. Mummo alkaa jo tuntea iän painavan, ja melkein hyppäsi sydän kurkkuun aina kun hän alkoi hapuilla pillerirasiaansa. Kirja on jaettu omina pikku tarinoinaan toimiviin lukuihin. Omat suosikkini olivat Berenike (mummon sympatia Berenikeä kohtaan) sekä Vierailu (ahdisti suorastaan).
 |
| Mervi Heikkilä: Louhen liitto 151 s. Haamukustannus 2015 Kirjastosta |
Ei niin houkuttelevasta kannesta huolimatta kirja tarttui mukaani kun etsin maratonluettavaa. Houkutuksina olivat kirjan ohuus sekä noita- ja Kalevala-aihe. Olen helposti houkuteltavissa jos kirjassa käsitellään historiaa, mytologiaa tai molempia.
Kyseessä on siis uusi kotimainen nuorten/nuorten aikuisten fantasia. Siinä 15 kieppeillä oleva Roona saa tietää olevansa adoptoitu ja että hänen biologinen äitinsä haluaa viimeinkin tavata tyttärensä. Sittenpä sitä mennään tukka putkella noitien mukana Louhen liittoon. Pakollinen ärsytyskynnyksen ylittäjä eli ~kolmiodraama~ on ympätty joukkoon, mutta kaikelle kiitos siinä ei viivytä eivätkä miehenpuolet edes tiedä olevansa siinä mukana. Sinänsä kiva, että vaikka Roona huomaa toisenkin komistuksen, hän on kuitenkin lähinnä silmänruokaa tunteiden ollessa kiinni toisessa. Saahan sitä maisemia katsella.
Kirja on aika suoraviivainen seikkailufantasia, johon oli tungettu turhan paljon tavaraa omaan makuuni. Paljon hyviä ideoita, mutta kun niitä on niin paljon, lukiessa ei ehtinyt hengähtää lainkaan. Tässä olisi ollut ainesta paksummaksikin kirjaksi.
 |
| Agatha Christie: Hercule Poirot ja huvimajan arvoitus (Hercule Poirot and the Greenshore Folly, 1954) 200 s. WSOY 2015 Kirjastosta |
No nyt on komea kansi, mutta hieman ihmettelin sitä, että johdanto on annettu nimenomaan kansitaiteilijan kirjoitettavaksi. Loppuvatko Christien kanssan työskennelleet ihmiset vai mikäs tässä on takana? Ei sillä, että se olisi haitannut, ihan mielenkiintoinen johdanto se oli. Opin senkin, että Christie ei missään nimessä halunnut neiti Marplea tai Hercule Poirot'a kirjojen kansikuviin. Halusi kai jättää hahmot lukijan mielikuvituksen varaan. Minun mielessäni tepastelee David Suchet, Se Ainoa Oikea Poirot.
Tämä siis on ennenjulkaisematon tarina, jonka pohjalta Christie myöhemmin kirjoitti kirjan Kuolleen miehen huvimaja. Ariadne Oliver kutsuu Poirot'n Greenshore Follyn kartanoon, koska ilmassa leijuu jotain pahaenteistä. Poirot tarkkailee värikästä henkilökaartia eikä menee kauaakaan ennen kuin kuolema korjaa satoa.
Omalla kohdallani ei murhaaja ollut suurikaan yllätys, koska olen nähnyt kirjaan pohjautuvan TV-leffan. Täytyy silti sanoa, että en usko, että olisin muuten hoksannut kuka on syyllinen. Ei se minusta mitenkään itsestään selvää ole näin jälkeenpäinkään. Tarina toimii paremmin pitemmän kaavan kautta, jossa henkilöiden parissa ehtii viettää enemmän aikaa.
 |
| Megan Whalen Turner: The Thief 234 s. HarperCollins 1996 Oma ostos |
Tämä on notkunut lukematta hyllyssäni sellaiset pari vuotta. Joo, nolottaa myöntää. Muistan lukeneeni tästä roppakaupalla kehuja ja tilanneeni kirjan niiden perusteella. Sitten itse kirja saapui ja kas vain, olin nuukuuksissani valinnut halvimman painoksen ja mitä ilmeisimmin rumimmat kannet. Ei innostanut lukemaan ja niin se sitten jäi.
Nyt harmittaa niin vietävästi että jäi. Olisin voinut nauttia tästä vuosia sitten jos en olisi sellainen kansinipottaja. Olen vähän kahden vaiheilla jatko-osien suhteen. Ne ovat kuulema myös hyviä, mutta aika erilaisia kuin tämä. Ottaako riski vai ei, kas siinä pulma...
Mutta, tämän tarinan alussa kuninkaallinen häkki on heilahtanut ja nuori varas Gen viruu vankilassa. Yllättäen kuninkaan magus (ei velho, tuo on neuvonantajan titteli) raahaa hänet ulos sellistä ja pakottaa osallistumaan etsintäretkelle. Mitä etsitään säilyy salaisuutena jonkin aikaa, enkä minäkään viitsi sitä paljastaa. Enkä kyllä paljoa muutakaan, kirja kun on täynnä ihania yllätyksiä joita en millään haluaisi pilata. Perinteinen seikkailufantasia (iso plussa: ei väkinäistä romantiikkaa!), joka ei sitten kuitenkaan ole ihan niin perinteinen. Gen on mainio kertojaääni ja retkikunnan neljä muutakin jäsentä ovat mielenkiintoisia tapauksia.
Maratonin paras kirja, suosittelen lämpimästi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti