 |
| Marco Malvaldi: Kolmen kortin temppu (Il gioco delle tre carte) 283 s. Tammi 2015 Kirjastosta |
Jos tämä oli sekasortoista, niin Italia täytyi olla maailman ihanin maa.
Luin Bar Lumen murhat-sarjan ensimmäisen osan viime vuonna ja jäin oikein odottamaan jatkoa. Ei murhien vuoksi vaan tavan, jolla Malvaldi kirjoittaa ja kuvaa kulttuuriaan. Eipä tule heti mieleeni yhtään toista lukemaani sarjaa tai edes yksittäistä kirjaa, joka sijoittuu nykypäivän Italiaan. Rooman valtakunnasta olen lukenut tiiliskiven jos toisenkin, mutta ei-historialliset opukset ovat jääneet huomiotta. Malvaldin kuvaama Italia on yhtä äänekäs, värikäs ja outojen byrokrattisten kiemuroiden vaivaama kuin mielikuvieni Italia.
Tämänkään kirjan vanhvuus ei ole murhajuoni, joka on loppujen lopuksi aika heppoinen. Japanilainen professori murhataan konferenssissa ja päähenkilöt vedetään mukaan (tai joissakin tapauksissa he tunkevat väkisin mukaan) rikoksen selvittämiseen.
Toisaalta epätodennäköisiä asioita tuntuu tapahtuvan täällä ihan riittämiin. Kaksi henkirikosta kahtena peräkkäisenä kesänä viidentuhannen sielun kyläpahasessa. Tämä johtaa vielä siihen, että kylä muuttuu samanlaiseksi kuin Murhasta tuli totta-sarjassa. Siinä jonka päähenkilö elää kolmentuhannen hengen kylässä, jossa tapetaan joka päivä joku. Aina silloin tällöin hänet kutsutaan jonnekin muualle viettämään viikonloppua ja padam! sielläkin tapetaan joku. Onko muka mahdollista, etteivät ne ole vielä tajunneet, että se vanha rouva tuo paskamaisen huonoa onnea?
Rikos tapahtuu kaiken muun Bar Lumea ympäröivän hälinän taustalla, eikä murhaajan henkilöllisyys rehellisesti sanoen kiinnostanut minua suuremmin. Murha oli vain rekvisiittaa varsinaisen näytelmän taustalla. Ne tärkeämmät ja viihdyttävämmät asiat olivat baarinpitäjä Massimo ja häntä vaivaava seniori-ikäinen baarikärpäsparvi. Voisin lukea kirjan tai useammankin heidän arkielämästään ja seurata, kuinka Massimo harmaantuu ennen aikojaan juoru-ukkojen edesottamusten vuoksi. Minulla ei ikinä olisi niin paljon kärsivällisyyttä kuin Massimolla on...
Toisaalta epätodennäköisiä asioita tuntuu tapahtuvan täällä ihan riittämiin. Kaksi henkirikosta kahtena peräkkäisenä kesänä viidentuhannen sielun kyläpahasessa. Tämä johtaa vielä siihen, että kylä muuttuu samanlaiseksi kuin Murhasta tuli totta-sarjassa. Siinä jonka päähenkilö elää kolmentuhannen hengen kylässä, jossa tapetaan joka päivä joku. Aina silloin tällöin hänet kutsutaan jonnekin muualle viettämään viikonloppua ja padam! sielläkin tapetaan joku. Onko muka mahdollista, etteivät ne ole vielä tajunneet, että se vanha rouva tuo paskamaisen huonoa onnea?
(s.93-94)
Rikos tapahtuu kaiken muun Bar Lumea ympäröivän hälinän taustalla, eikä murhaajan henkilöllisyys rehellisesti sanoen kiinnostanut minua suuremmin. Murha oli vain rekvisiittaa varsinaisen näytelmän taustalla. Ne tärkeämmät ja viihdyttävämmät asiat olivat baarinpitäjä Massimo ja häntä vaivaava seniori-ikäinen baarikärpäsparvi. Voisin lukea kirjan tai useammankin heidän arkielämästään ja seurata, kuinka Massimo harmaantuu ennen aikojaan juoru-ukkojen edesottamusten vuoksi. Minulla ei ikinä olisi niin paljon kärsivällisyyttä kuin Massimolla on...
Kirja oli hauska, viihdyttävä ja valitettavan seksistinen. Naishahmot ovat harvassa ja jokaisen kohdalla mieshahmojen ensimmäinen ajatus on hieman kärjistäen "kaunis vai ruma? panisinko vai en?". Kuvaako se oikeaa italialaista machokulttuuria vai yksinomaan Malvaldin ajatusmaailmaa? En tiedä. En kuitenkaan pitänyt naisten karkeasta esineellistämisestä, joten melkein toivoin ettei kirjassa olisi naishahmoja ollutkaan. Eihän heillä nytkään ollut kovin kummoisia rooleja jos ei lasketa seksiobjekteina olemista. Sääli, mieshahmot kun ovat melkoisia persoonia ja sitä luulisi riittävän molemmille sukupuolille.
Tästä huolimatta aion kuitenkin ehdottomasti lukea sarjan seuraavankin osan jos ja toivottavasti kun se suomennetaan.
Tästä huolimatta aion kuitenkin ehdottomasti lukea sarjan seuraavankin osan jos ja toivottavasti kun se suomennetaan.
Luettu myös mm.: Oksan hyllyltä
Haasteet: 50 kategoriaa - 8. a funny book || I Spy - 2. number
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti