lauantai 8. maaliskuuta 2025

Tina Harnesk: Lumeenkylväjät

Kansikuva.

Lue maailma vuodessa -haasteen maaliskuun teemana oli alkuperäiskansaan kuuluvan kirjailijan kirjoittama kirja. Luin tähän ruotsalaisen, saamelaisen kirjastonhoitajan Tina Harneskin esikoisromaanin Lumeenkylväjät.

Olen itse asiassa vilkuillut tätä aiemminkin, mutta en koskaan ennen edennyt lainaukseen asti. Syy on mielestäni hyvä jos kohta kirjaimellisesti pinnallinen: kanteen valittu fontti on todella hankala lukea eikä sitä ole edes miellyttävä katsoa.

Onneksi “vuoden kirja Ruotsissa 2023” sentään oli painettu kanteen selkeämmällä fontilla, se se nimittäin alun perin kiinnitti huomioni.

Palkinto oli varmasti ansaittu, koska kirja oli erinomainen ja todella koskettava. Harnesk kirjoittaa huumorilla vakavista asioista, ja etenkin monenlaiset ja usein luonnosta nousevat vertaukset olivat hykerryttävän hauskoja.


Eikä kukaan vastaisi vihreän tohtorin yhteydenottoyrityksiin. Soittoääni, joka kuulosti siltä kuin hyttyslauma olisi imenyt yliannostuksen elämäntaitoluennoitsijaa, saisi turhaan kaikua ummehtuneessa muovihaudassaan tupakantumppien ja tyhjien karamellipussien seassa. Ja puhelimenpirulaisesta kyllä akku loppuisi ennen kuin Máriddjásta.

Se nyt oli ainakin varmaa.
(s. 18)


Tarinalla on useampi kertoja, joista Máriddjá oli ehdottomasti mieleenpainuvin. Iäkäs ja tomera nainen haluaa salata syöpädiagnoosinsa keinolla millä hyvänsä. Kotona kun on muistisairas aviomies Biera eikä pariskunnalla ole ketään huolehtimassa heistä. Kerran oli lapsi, lainassa toiselta, mutta yhteys poikaan katkesi vuosikymmeniä sitten.

Máriddján erikoinen, mutta sinänsä ymmärrettävä logiikka johtaa jos jonkinlaisiin kommelluksiin ja kolttosiin. Toilailujen taustalla on kuitenkin koko ajan mollisointuinen pohjavire. Máriddján uusi ja ainoa ystävä on kännykän Siri, jolle yksinäinen vanhus uskoo huolensa. Miten iäkäs pariskunta pärjää kotonaan, kun kumpikaan ei ole terve? He eivät halua palvelukotiin, jossa heidät saatettaisiin erottaa toisistaan.

Kun pariskunnan elämäntilanteen koko kurjuus lopulta paljastuu kokonaisuudessaan, olo jäi todella surulliseksi.

Samalla lailla myös saamelaisuus on koko ajan läsnä, vaikka ei varsinainen juoni olekaan. Máriddján ja Bieran vanhemmat olivat sitä sukupolvea, joka ajettiin pois omilta mailtaan. Trauma on siirtynyt sukupolvelta toiselle ja värittänyt kaikkien kirjan hahmojen elämää.

Kun tarinan lopussa päästään eräänlaiseen parantumisen alkuun, se todella tuntuu ankaran taistelun jälkeiseltä voitolta.

Noin ylipäätään tarinassa korostuu perheen ja omien juurien tuntemisen tärkeys. Niitä etsivät niin Máriddjá kuin nuori lääkäri Kajkin, jolla on muuten suomalainen puoliso Mimmi. Hauskoja tapauksia hekin, joskaan eivät Máriddján veroisia persoonia.

Tykkäsin kirjasta todella paljon ja se oli aiheeltaan valitettavan ajankohtainen. Kuinka paljon meilläkin on vanhuksia, jotka ovat samankaltaisessa tilanteessa kuin Máriddjá ja Biera? Miten paljon sukuhistoriaa on hävinnyt ja juuria katkennut, kun Suomen saamelaisia on kohdeltu kaltoin?


Kirjan tiedot:
Tina Harnesk: Lumeenkylväjät | WSOY 2024 | 361 sivua | Kirjastosta
Ruotsinkielinen alkuteos: Folk som sår i snö (2022) | Suomennos: Leena Virtanen

Luettu myös:

Haasteet:
* Helmet 2025 : 13. Kirjailija on työskennellyt kirjastossa
* Lue maailma vuodessa : Alkuperäiskansaan kuuluvan kirjailijan kirjoittama kirja

sunnuntai 2. maaliskuuta 2025

Lars Wilderäng: Tähtitrilogia

Kansikuvat.

“Se toimii! Se toimii!”

Työkaverini suositteli tuossa taannoin Lars Wilderängin Tähtitrilogiaa. Kyseessä oli kuulemma sarja, joka pysyi hyvänä loppuun saakka, mikä ei ole mikään itsestäänselvyys.

Otinpa siis projektiksi lukea koko trilogian, ja miten tämän nyt muotoilisi diplomaattisesti. Meillä on ehkä hieman eri kirjamaku? Ehkä sukupuolemme (minä nainen, hän mies) värittivät lukukokemuksia reilusti?

Trilogian aloittava Tähtikirkas on lupaava kuvaus maailmasta, jossa sähköt ja kaikki sähköllä toimiva lakkaa yhtäkkiä toimimasta. Autot seisahtuvat, padot murtuvat ja kännyköistä on turha edes puhua. Tarina oli ehkä hieman hidas, mutta ruotsalainen yhteiskunta tuntui tutulta ja sen nopea rappio oli kiinnostavaa luettavaa.

Tähtisateesta ja Tähtipölystä on vaikea sanoa mitään ilman JUONIPALJASTUKSIA, joten niitä on nyt sitten luvassa.

Tiedoksi kaikille, että olen kuluttanut oman osani vampyyri- ja zombimediasta ja pitänyt niistä.

En vain odottanut, että tässä sarjassa olisi sekä vampyyreitä että zombeja, ja vielä avaruusolioitakin.

Aivan.

Nostan kyllä hattua kirjailijalle siitä, että hän selvästi päätti kirjoittaa juuri siitä, mistä halusikin. Eli avaruuden kyborgikentaureista, jotka käyttävät ylivertaista teknologiaansa ei vain viemään sähköt, vaan myös muuttamaan osan selvinneistä ihmisistä zombeiksi ja osan kyborgivampyyreiksi.

Aivan.

Kun tästä yllätyksestä selvisin, jäljelle jäi vielä se kynnys, jonka yli en oikein päässyt. Tämä tuntui todellakin miehen kirjoittamalta äijäkirjallisuudelta, jossa machomiehet ovat yhteiskunnan luonnollisia johtajia ja jossa kuvaillaan rakastavasti niin loputtomia hyökkäysstrategioita kuin aseitakin. Jos se on ase, tiedämme sen seksikkäät speksit yhtä hyvin kuin naishahmojen rintojen muodonkin.

Huvittava esimerkki sarjan jatkuvasta kasuaalista seksismistä oli se kohta, jossa rantakivikon kerrottiin hioutuneen vuosituhansien saatossa yhtä pyöreiksi ja sileiksi kuin naisen rinnat. Jep, se oli varmasti seksikäs kivikko. 

Sarjassa oli pari kiinnostavaa ja juonen kannalta merkittävää naishahmoakin, mutta kyllä tämä melkoinen äijäkirja oli.

Luin kaikki kolme kirjaa, koska halusin tietää, miten ihmeessä tarina päättyy. En kuitenkaan oikein voi suositella tätä ja pitää nyt miettiä, mitä sanon työkaverille jos hän sattuu kysymään mitä näistä pidin…


Kirjojen tiedot:
Lars Wilderäng: Tähtikirkas, Tähtisade & Tähtipöly | Jalava 2017 & 2018 | 488, 464 & 342 sivua | Kirjastosta
Ruotsinkieliset alkuteokset: Stjärnklart (2014), Stjärnfall (2015) & Stjärndamm (2016) | Suomennos: Sirpa Parviainen

Luettu myös:

Haasteet:
* Helmet 2025 : 47.-48. Kaksi kirjaa, joissa on samannimiset päähenkilöt, 50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä
* Kohti ääretöntä : UFO, Vapaa valinta
* Robotti-lukuhaaste : Kyborgi/transhumanismi
* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa on kuvituksena kartta

perjantai 28. helmikuuta 2025

Helmikooste

Helmikuussa sain luettua etuajassa Paha mieli, paras mieli -lukuhaasteen. Haastekoonti on täällä.

Lukemiseni otti vähän väliaikaista takapakkia jonkin sortin flunssan vuoksi. Se vei lukuhalut viikoksi, mutta kiinnostus kirjoihin parani taudin myötä. En suosittele kenellekään, mutta kaikenlaista tautiahan sitä tuntuu olevan liikkeellä.

Kuukauden parhaaksi kirjaksi sanoisin Julian Sanctonin Pimeän ja jää vangit. Se oli erinomainen tietokirja ja kuvaus ääriolosuhteissa selviämisestä.

Tällä hetkellä luen työkaverini suosittelemaa Lars Wilderängin Tähtitrilogiaa. Sanotaan nyt vaikka näin, että ensimmäisen osan perusteella ei todellakaan voinut päätellä, mihin suuntaan sarja lähtisi. Mutta, siitä enemmän jahka saan tämän viimeisenkin osan luettua!


Luetut

Roope Lipasti: Luutnantti Ströbelin istumajärjestys
Ihmisiä, ahneutta, traumoja ja kieroilua vuoden 1631 Turussa.

Crystal Frasier & Val Wise: Cheer Up: Love and Pompoms
Kiva sarjakuva transnuoren arjen haasteista.

Murhaaja löytyy viimeinkin (jo sitä sai odottaa...).

Muistot, vankila ja Zimbabwe.

Kiva tarina robotista ja hänen eläinystävistään.

Kiinnostava karjalainen näkökulma suomalaisiin miehittäjiin.

Akane Shimizu: Solut työssä 06
Mangasarjan kuudes osa oli tiukasti ajassa kiinni, tässä nimittäin sairastettiin koronaa. Kehon näkökulmasta kyseessä oli pitkä ja raskas monirintamataistelu, johon kaikki solut osallistuivat tavalla tai toisella.

Trillerimäinen tietokirja hyvin pitkästä antarktisesta yöstä.

Sujuvaa ja kiinnostavaa identiteetin etsintää vuoden 2013 San Franciscossa.

Kiinnostavaa maailmanlopun tunnelmaa utopia- ja dystopiakaupungeissa.

1600-luvun merirosvoiluksi innostuva historiallinen romaani.

Taiga Sassa: Bird ihmemaassa #09
Tässä osassa oli hieman yllättäen kappale, joka käsitteli varhaisten kristittyjen elämää Japanissa. Isabella Birdistä paljastui hieman kiihkoilevampi ja kristinuskon ylemmyyteen uskova puoli, joka sinänsä ei yllätä, aikansa ihminen kun oli. Kiinnostavaa nähdä, miten Birdin matkan viimeinen etappi alkaa sujua!

Kansikuvakollaasi.

keskiviikko 26. helmikuuta 2025

Ulla Rask: Blanka, Itämeren tytär (Kylmä meri #01)

Kansikuva.

"Sisaresi on sopimattoman kalpea, jungfer Blanka."

Ulla Raskin Blanka, Itämeren tytär on Kylmä meri -sarjan ensimmäinen osa ja jäinkin nyt toivomaan, että jatkoa tulee pian! Historialliset romaanit kiinnostavat aina, etenkin naisista kertovat, ja Blankan matkassa mennään vähän harvemmin käydyille vesille.

Tarina alkaa vuonna 1606 Räävelistä, jossa epäilyttävän kalpea morsian kuolee omissa häissään. Koska avioliiton tarkoitus oli pelastaa perhe taloudellisesta ahdingosta, Blanka astuu sisarensa paikalle. Ja sitten yllätyskäänteenä tästä tulikin merirosvoseikkailu! Sulhonsa luo Lyypekkiin matkalla ollut Blanka piikoineen ryöstetään, ja pian sitä seilataankin pitkin Itämerta.

Tämä oli paljon seikkailullisempi kuin oletin ja kirjasta löytyy paljon kiinnostavia teemoja. On hansakaupunkien kaupankäyntiä, merirosvoilua, naisen aseman kuvausta ja noin ylipäätään historiallisen miljöön rakentamista. Tykkäsin siitä, miten todelliselta Blankan maailma tuntui ja ettei hänen tunne-elämänsä ollut mitenkään yksioikoinen.

Avioliitto paljon vanhemman Karl Johann Krausen kanssa ei innosta, mutta samaan aikaan Blanka kykenee hyväksymään sen. Vaihtoehtoja ei paljon ole ja voi nainen huonompaankin avioliittoon joutua. Pidin myös siitä, ettei Karl Johann ollut mikään brutaali naisia vihaava ihmishirviö. Hänelläkin oli ristiriitaisia tunteita koko avioliittoa kohtaan oman historiansa vuoksi.

Se pakollinen romanttinen romanssi oli tietenkin aivan toisen miehen kanssa, ja minusta se tuntui hieman turhalta. Kyllähän se genreen kuuluu, mutta kyseinen mies tuntui enemmänkin juonen mahdollistajalta kuin elämää suuremmalta rakkaudelta.

Kirjassa oli kiinnostavaa myös erilaisten naisten kuvaus. Blankan asema suojelee häntä jonkin verran, mutta hänen piiallaan ei pakopaikkaa ole. Vaikka naisista onkin toisilleen tukea vaikean matkan aikana, Blanka nakkaa Margon tyynesti susille jos niikseen tulee. Parempi, että raiskatuksi joutuu köyhä ja naimaton piika kuin kunniallinen kauppiaan vaimo. Tämä teki Blankasta aika ristiriitaisen hahmon ja välillä hänestä olikin vaikea pitää.


"Ei kukaan tietenkään odota, että hyvän saksalaisen perheen tytär olisi omissa häissään iloinen, mutta olisi hyvien tapojen mukaista yrittää olla näyttämättä sitä noin selvästi.
(s. 13)


Kirjan tiedot:
Ulla Rask: Blanka, Itämeren tytär | WSOY 2025 | 375 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Haasteet:
* Helmet 2025 : 16. Kirja, jossa on sukupuu tai hahmoluettelo
* Lukumatka menneisyyteen : 22. Vuonna 2025 julkaistu historiallinen romaani

maanantai 24. helmikuuta 2025

Haastekoonti: Paha mieli, paras mieli

Kuvituskuva.

Paha mieli, paras mieli -lukuhaaste päättyy maaliskuussa, mutta sainkin sen pakettiin jo nyt. Kiitos kivasta haasteesta, @worlds_between_the_sheets!

Haastekohdat olivat astetta synkempiä ja toivoin saavani edes yhden bingorivin. En nimittäin ajatellut lukevani erityisen synkkiä teemoja sisältäviä kirjoja, mutta näköjään luen. Oikeasti yllätyin tästä.

Kaikissa kirjoissa haastekohdan teema ei ollut tarinan pääosassa. Pyrin kuitenkin valitsemaan sellaiset kirjat, joissa teemaa ei kuitattu yhdellä lauseella tai tulkittu kovin luovasti.

Epäilyttävimmältä valinnalta tuntui Järki ja tunteet ja merihirviöt kohtaan “kolonialismi”, mutta kyllä sekin oikeasti siihen hyvin sopi! Eikä kolonialismi ollut siinä sen enempää vitsin aihe kuin mikään muukaan, jos kohta se nyt ei sinänsä paljoa sano kun ottaa huomioon millainen kirja oli kyseessä…

Mutta kuitenkin, koin haasteen siis vallan mukavana ja jäin pohtimaan, että miten minä synkän kirjan tai ainakin synkempia teemoja sisältävän kirjan nyt sitten määrittelenkään.


Haasteen luetut kirjat:

Nälänhätä: Eeva Meltio: Hiekka
Mielenterveyden haasteet: Leïla Slimani: Kehtolaulu
Neuroepätyypillisyyden haasteet: Leena Paasio: Meren koskettamat

sunnuntai 23. helmikuuta 2025

Mia Myllymäki: Huomistarhuri

Kansikuva.

Katson ikkunasta alas kadulle, jolla useiden kymmenien ihmisten muodostama kulkue marssii kohti Egalecon keskustaa.

Mia Myllymäen Huomistarhuri oli aika hidas luettava, mutta sen mielenkiintoinen asetelma sai kääntelemään sivuja. Tässä nimittäin ollaan jossain noin about 2050-luvun lopun post-apokalyptisessa maailmassa, ja tarkemmin sanottuna sekä utopia- että dystopiakaupungeissa.

Utopia on eurooppalainen ekokaupunki Egaleco, jonne Stille Triplekin on maailmanlopun myrskyistä päätynyt. Egalecossa pyritään absoluuttiseen tasa-arvoon ja koko kaupunki toimii ekologisten aatteiden mukaan. Stille puolustaa kaupungin arvoja, mutta tuntee samalla ettei hänelle ole siellä paikkaa. Kun kaikki on niin kertakaikkisen ihanaa ja harmonista ja yhteisöllistä ja linnut laulavat ja peurat kirmailevat kadulla, minne mahtuu hirmutekoja tehnyt ja niiden painolastia kantava introvertti?

Tarinan dystopia on rapakon takana, jossa kaikki on suunnilleen niin kurjasti kuin voisi kuvitella. Uusvaltojen johtaja pyytää egalecolaisten apua ja niinpä Stillekin päätyy Haven of Foxin yhdyskuntaan. Pieni yhteisö majailee suurkaupungin raunioilla eivätkä sen asukkaat osaa enää unelmoida mistään. Eglecolaisten on tarkoitus näyttää, mistä utopian perusteet löytyvät, ja että elämän täytyy olla muutakin kuin selviytymistaistelua, jotta se olisi elämisen arvoista.

Ei Stille oikein sinnekään kuulu, mutta Haven of Foxin ahdinko saa hänet pohtimaan tosissaan Egalecon arvoja ja sitä, miten niitä voi elämässään toteuttaa.

Tarina oli kaikessa vastakohtaisuudessaan kiehtova ja opin pitämään maapallon kuoren paksuiseen suojakerrokseen kääriytyneestä Stillestä. Joskus minua ihan ravostutti se, miten vähän egalecolaisetkaan häntä välilllä halusivat ymmärtää. Ei kaikista vain ikinä tule kipeimmän sisimpänsä kaikille paljastavia maailmaa syleileviä ekstrovertteja, okei? Jättäkää nyt toinen rauhaan ja lopettakaa se syyllistäminen.

Kirjan maailma oli myös kiinnostava kaikessa karmeudessaan. Suunnilleen kaikki mahdolliset luonnonkatastrofit tapahtuivat yhtä aikaa ilmastonmuutoksen siivittäminä ja ihmiskunnan rippeet mahtuvat pienille alueille. Egalecon tapaisia reheviä ekokaupunkeja on muutama ja ne jäivät kyllä mieleeni todella erikoisina paikkoina. Sinänsä harmi, ettei Egalecoon tutustuttu se syvemmin, koska kasvualustoina toimivat kerrostalot yksin olivat niin mahtava asetelma.

Yli 500 sivun mittaisena tarina oli minusta hieman liian pitkä ja toisti itseään turhan paljon, mikä tosiaan teki siitä välillä aika hitaan lukea. Mutta kokonaisuutena tämä oli kyllä oikein kiinnostava ja suositeltava, ja tykkäsin Stillestä päähenkilönä. Hänessä ei ollut niinkään satunnaisia pistäviä piikkejä kuin hän oli kääriytynyt kokovartalopiikkimattoon.


“- - Ei ihmiskunnan toivo ole sitä, että jossain päin maailmaa on nippu ihmisiä, joilla menee hyvin. Toivo on sitä, että kaikilla on samanlaiset edellytykset selviytyä ja osallistua tulevaisuuden tekemiseen. Olemmeko me ihmisiä vai ihmisenkuvatuksia?”
(s. 317)


Kirjan tiedot:
Mia Myllymäki: Huomistarhuri | Gummerus 2023 | 536 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Haasteet:
* Helmet 2025 : 23. Pidät kirjan nimestä
* Paha mieli, paras mieli : Ilmastonmuutos
* Luonto sivuilla : Utopia
* Kolme kummaa kirja : Kotimainen spefi-kirja

lauantai 22. helmikuuta 2025

Malinda Lo: A Scatter of Light

Kansikuva.

I started calling my grandmother by her first name when I was thirteen.

Tammikuussa luettu Malinda Lon Last Night at the Telegraph Club oli niin kiva, että päätimme Lauran kanssa lukea sen sisarteoksenkin.

A Scatter of Light sijoittuu myös San Fanciscoon, suurimmaksi osaksi vuoteen 2013. Juuri lukiosta päässeen Arian kesäsuunnitelmat menevät uusiksi, kun muuan mulkero levittää hänestä yksityisiä kuvia nettiin. Aria viettää siksi kesän isoäitinsä luona ja huomaa samalla olevansa pienen identiteettikriisin pyörteissä.

Vaikka tämä kirja ja Telegraph Club ovatkin itsenäisiä teoksia, pistin kuitenkin koko ajan merkille niiden kytkökset ja toistuvat teemat. Lilyn vuoden 1954 San Franscisco oli niin erilainen kuin Arian ja vaikka Arialla vaikeutensa onkin, niitä ei oikein voinut edes verrata Lilyyn.

Mikä ei tarkoita, että se olisi ollut huono asia tai tämä huono kirja! Oli tosi kiinnostavaa pohtia sitä, miten paljon maailma muuttui 60 vuodessa. Siinä missä Lilyllä ei ollut edes sanoja kuvata omaa seksuaalisuuttaan, Arialle on huomattavasti pienempi ongelma huomata, että hän ei olekaan niin hetero kuin oletti. Samoin kaupungin queer-kulttuuri muuttui valtavasti vuosikymmenten aikana. Salaisesta lesbobaarista päästiin avoimen iloisiin pride-kulkueisiin.

Lauran kanssa tosin totesimme, että tällä hetkellä kehitys näyttää valitettavasti menevän taaksepäin.

Sateenkaarevuuden lisäksi tässä oli yllättäen vahva taiteen teema. Arian isoäiti (isän puolelta) on monipuolinen taiteilija ja hänen äitinsä puolestaan oopperalaulaja. Aria itse haluaa astronomiksi, mutta löytää kesän aikana itsestään taiteellisen puolen. Puutarhuri-Stephin kautta hän pääsee kurkistamaan myös musiikkiin ja runouteen sekä vanhoihin elokuviin ja niiden queer-tulkintoihin.

Nuo pienen piirin elokuvaillat jäivät mieleeni siksi, että niissä katsottiin 1950-luvun elokuvia. Arian aikalaisille ne olivat jo vanhoja, mutta Lilylle ne olisivat olleet aivan uunituoreita.

Tarinana tässä ei sinänsä tapahtunut kovin suuria asioita, mutta kuitenkin koko ajan tapahtui jotain kiinnostavaa. Lo on selvästi erinomainen arjen kuvaajana ja kirjoittaa oikein sujuvasti.

Näistä kahdesta kirjasta tykkäsin Telegraph Clubista enemmän, mutta molempia kirjoja voi kyllä suositella lämpimästi.


Kirjan tiedot:
Malinda Lo: A Scatter of Light | Dutton Books 2022 | 324 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Helmet 2025 : 21. Kirjassa on muusikko