J. G. Ballard: Uponnut maailma

Pian tulisi liian kuuma.

Etsin täsmäkirjaa lukuhaasteeseen ja törmäsin tähän vuonna 1962 ilmestyneeseen dystopiaan. Lähtökohta oli sen verran kiinnostava ja jopa ajankohtainen, että lukaisin tämän vaikka tuoreempiakin vaihtoehtoja olisi varmasti löytynyt.

Vähän iski kiinnostus kyllä omaan nilkkaan, koska ei tämä loppujen lopuksi mitenkään hyvä ollut. Kirja oli todellakin aikansa tuote ja heittäytyi välillä suorastaan puistattavan rasistiseksi.

Tarinassa ollaan tulevaisuuden maailmassa, jossa vesi ja lämpötila ovat nousseet hurjasti ja ilmaston puolesta ollaan lähestymässä mesotsooista maailmankautta.

(Tässä vaiheessa kirjaa googlasin mesotsooisen maailmankauden ja jouduin hetkeksi harhapoluille dinsosaurusten maailmaan. Aina yhtä kiehtovaa!)

Päähenkilö biologi Kerans kuuluu retkikuntaan, joka harhailee vielä Lontoon korkeudella. Tarkoitus on jatkaa matkaa napapiirin yläpuolelle, koska ihmiskunnan rippeet elävät arktisilla alueilla. Kerans ja osa retkikuntaa alkavat kuitenkin nähdä outoja unia, joiden johdosta hän ei haluakaan lähteä laguuniverkostoksi muuttuneesta kaupungista.

Ja tämä maailma oli oikeasti kiinnostava kaikessa vaarallisessa villiydessään. Se mainitsemani ajankohtaisuus liittyy tietenkin ilmastonmuutokseen, jonka seuraukset on tässä viety äärimmilleen.

Auringon kiekko ei ollut enää selväpiirteisen pyöreä, vaan leveä, kaiken aikaa kasvava soikio, joka levittäytyi itäisen taivaanrannan ylle kuin jättimäinen tulipallo ja heijastui laguunin kuolleesta, lyijynharmaasta pinnasta muuttaen sen kirkkaaksi kuparikilveksi. Keskipäivällä, johon oli aikaa vajaat neljä tuntia, vesi näyttäisi jo palavan.

(s. 7)

Scifimpää oli se, miten tarinassa käsitellään ihmisen suhdetta menneisyyteen ja luontoon. Tämä oli aika sekavaa settiä ja lopputulema oli se, että ihmisellä on tässä jonkinlainen solutason biologinen muisti, joka alkaa nyt soitella kelloja Keransin mielessä. Mesotsooisesta kaudesta sinä olet tullut ja sinne sinä olet palaava jne.

Tarina itsessään oli aika tylsä, koska se pyöri niin paljon tuollaisten pohdintojen ympärillä. Seikkailupuoli ei kiinnostanut siksikään, että se tosiaan sisälsi hyvin paljon rasistisia kuvauksia. Lisäksi tarinassa on vain yksi nainen, joka on tietenkin loppujen lopuksi neito pulassa.

En oikeastaan suosittelisi tätä, koska rasismi on tässä niin törkeää, mutta jotenkin tuo villi maailma kuitenkin jäi pyörimään mieleeni kiinnostavana mitä jossitteluna. 

Kirjan tiedot:

J. G. Ballard: Uponnut maailma. Jalava 2011. 176 sivua.

Englanninkielinen alkuteos: The Drowned World (1962). Suomennos: Mika Renvall.

Haasteet:

* Lukumatka menneisyyteen : Luonto ottaa vallan

Hu Anyan: Pikalähettinä Pekingissä: duunarielämää 2000-luvun Kiinassa

Toisin kuin otsikko antaa ymmärtää, olin logistiikkayhtiö D:n palveluksessa runsaat kymmenen kuukautta, en siis ihan kokonaista vuotta.

Kehun ihan ensimmäisenä Rauno Sainion suomennosta! Suomi ja kiina ovat sen verran erilaisia kieliä, että näin tasokas suomennos on aivan varmasti vaatinut sekä paljon työtä että todella loistavaa kahden kielen hallintaa. Tätä kirjaa ei käännökseksi edes uskoisi, niin sujuva se oli.

Kirjan sisältö oli mielenkiintoinen. Hu Anyan kertoo peräti 19 työpaikastaan, eikä edes laske tähän esimerkiksi katukaupustelua. Sivumäärällisesti eniten hän kertoo töistään logistiikkayhtiön yövuorolaisena, pikalähettinä Pekingissä sekä töistään Shanghaissa. Työt ovat matalapalkkaisia duunaritöitä, joihin ei vaadita koulutusta tai edes alan työkokemusta.

Tämä oli kiinnostava ja välillä (yleensä, melkein koko ajan) aika masentavakin kurkistus kiinalaiseen työkulttuuriin. Kilpailu on armotonta johtotasolta alas asti, ja työolosuhteet usein karmivat.

Kuitenkin mitä heikommasta ihmisestä oli kyse, sitä ankarammin meitä kiellettiin auttamasta, jottei vahingossakaan pääsisi syntymään väärinkäsitystä, joka saisi kokelaan kuvittelemaan, että hän pärjäisi työssä. Hänet oli pantava kärsimään, ja jos hän kaikesta huolimatta uskoisi pärjäävänsä, silloin häntä voitaisiin uskoa.

(s. 23)

Työpäivät ovat todella pitkiä ja työnantaja odottaa usein täydellistä omistautumista työlle. Ei voi kuin ihmetellä, miten ainakin jotkut löytävät silti aikaa parisuhteelle ja perheen perustamiselle. Missä välissä se tapahtuu?

Kaikista Hu Anyanin työpaikoista mieleeni jäi parhaiten tuo kirjan nimenkin pikalähetin pesti. Se on raskasta työtä, josta ei usein kiitosta herunut. Työnkuvauksen lisäksi se toi hyvin esiin pikamuodin ja noin ylipäätään pikatuotteiden varjopuolet.

Nettikaupasta tilaava ei aina tiedä eikä usein edes välitä siitä, millainen tuotantoketju tuo sen typerän halpiskrääsän omalle kotiovelle asti. Kiinassa tämän ketjun loppupäässä ovat pikalähetit polkemassa ovelta ovelle pakettipinojen kanssa.

Voin myöntää olevani tässä asiassa moralisoija. Temusta ja vastaavista en osta, ja sieltä tilaavien pisteet kyllä laskevat silmissäni. Noiden kauppojen ongelmallisuus ei todellakaan ole mikään salaisuus.

Mutta, tämä kirja tosiaan keskittyy nimenomaan kiinalaisen duunarikulttuurin kuvaamiseen. Yritteliäisyyden puutteesta Hu Anyaniakaan ei voi syyttää, sen verran moneen yritykseen hän lähtee mukaan ja joutuu toisinaan pulaan sen vuoksi. Työkuvauksien lisäksi taustalla kulkee tietenkin mukana kiinalaisen kulttuurin kuvaus noin yleensäkin.

Lisäksi Hu Anyun kertoo kirjassa avoimesti omista henkilökohtaisista vaikeuksistaan. Itsekritiikin lisäksi eniten häntä rajoittaa hänen vaikeutensa puhua ihmisille ja asiakaspalvelutyöt ovatkin olleet hänelle vaikeita. Toisaalta hän myös katsoo ongelmaksi kulttuurin, joka tyrkkää häntä tilanteisiin, joissa hänellä ei ole hyvä olla. Onneksi kirja päättyy positiiviseen sävyyn!

Kirjan tiedot:

Hu Anyan: Pikalähettinä Pekingissä: duunarielämää 2000-luvun Kiinassa. Gummerus 2026. 309 sivua.

Kiinankielinen alkuteos: 我在北京送快递 (2022). Suomennos: Rauno Sainio.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 6. Kirja sijoittuu kaupunkiin, jossa on järjestetty talviolympialaiset

Tom King, Bilquis Evely & Matheus Lopes: Supergirl: Woman of Tomorrow

En ole suurin supersankarien fanittaja, mutta tykkäsin viime vuoden Superman-leffasta ja siksi ajattelin katsoa tulevan Supergirlinkin.

Hoksasin myös puolivahingossa, että tuleva leffa perustuu tähän vuosina 2021-2022 ilmestyneeseen sarjakuvaan. Jos en katso usein supersankarileffoja, niin vielä vähemmän luen niistä kertovia sarjakuvia, joten tavallaan tässä mentiin jopa mukavuusalueeni ulkopuolelle.

Tarina olikin sitten aivan erilainen kuin leffan trailereista olin ajatellut. Tarina oli hyvä, ei sillä, mutta se oli paljon odottamaani synkempi ja vieläkin kyynisempi kuin trailereista arvelin sen olevan.

Tässä siis kertojana on Ruthye, nuori tyttö, joka etsii isänsä tappajaa. Hän tietää, ketä etsii, ja saa matkatoverikseen Karan, jolla on oma syynsä löytää kyseinen tyyppi. Kaksikko matkustaa planeetalta toiselle ja jokaisella on luvassa kuolemaa, kurjuutta ja kansanmurhia.

Kun jättimäinen hirviö on pienin ongelmistasi.

Se, että tarina päättyy pieneen valoon tunnelissa, ei oikein auttanut kaiken tuon kurjuuden jälkeen. Ainakin minulle jäi tästä vallan synkkä olo.

Tykkäsin kyllä tarinan piirrosjäljestä ja sekä Ruthyesta että Karasta. Ulkopuolisen näkökulma siihen, millainen Supergirl oikeasti huhujen takana on, oli kiinnostava. Hahmo ei ole minulle ennestään mitenkään tuttu ja yllätyin siitä, miten erilainen hän oli kuin Teräsmies. En osaa sanoa onko se vain tämän tarinan juttu vai super-universumin noin yleensäkin.

Ruthyen kerrontaan oli vähän vaikea tottua, koska hän puhuu hyvin muodollisesti. Kirjan taitto ei auttanut asiaa, koska sivut ovat verrattain pieniä ja tekstikin siksi pientä, ja lisäksi osa aukeamista oli hankala avata. Plussaa tiukasta liimauksesta sikäli, että kirja ei heti hajoa kirjastokäytössä, mutta ihan kaikkea ei näe ilman kirjan selkämyksen murtamista (mitä en tehnyt).

Mutta kokonaisuutena tämä oli hyvä ja sopivan kokoinen tarina leffaan muokattavaksi. Suosittelisin vaikkei supersankareista muuten niin innostuisikaan, sikäli mikäli on kurjistelutuulella.

Saa nyt sitten nähdä, miten uskollisesti elokuva tätä noudattaa. Ainakin yksi pahishahmo on joko lisätty leffaan tai vaihdettu sarjiksen pahiksen tilalle.

Kirjan tiedot:

Tom King, Bilquis Evely & Matheus Lopes: Supergirl: Woman of Tomorrow. DC Comics 2026. 216 sivua.

Haasteet:

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjasta on tehty sovitus ruudulle tai näyttämölle

Ulla Rask. Seitsemän tornin varjoissa (Kylmä meri #02)

“Valitan, fru Krause.”

Luin viime vuonna Kylmä meri -sarjan ensimmäisen osan Blanka, Itämeren tytär, ja tykkäsin siitä paljon. Onneksi tämä jatko-osakin oli aivan yhtä hyvä!

Jäin taas odottamaan seuraavaa osaa, koska tämä jäi niin mielenkiintoiseen paikkaan. Ei cliffhangeriin, mutta haluaisin heti lukea, miten Blankan ja Margon tarina tästä jatkuu!

Tässä kirjassa ollaan vuodessa 1611. Blanka on hemmoteltu kauppiaan vaimo ja Margo edelleen hänen taloutensa piika. Naisten välit ovat viilenneet ja tuskin on kovin suuri juonipaljastus kertoa, että Margo saa lähtöpassit heti kirjan alkupuolella syistä että.

Sanoin Itämeren tyttären kohdalla, että välillä Blankasta oli vaikea pitää ja niin on tässäkin kirjassa. Huom. se on hyvä asia! Hän on edelleen hyvin ristiriitainen hahmo. Hänen haluaa kyllä selviävän vaikeuksista, mutta samalla ei voi kuin todeta, että itsepä olet niistä osan aiheuttanut.

Suurimman osan ajasta tarinassa ollaan Blankan matkassa. Lyypekkiin iskee rutto, joka muuttaa Krausen perheen elämän kokonaan. Kirjan alkusanoissa Rask kertoo ettei tautia oikeasti ollut kaupungissa tuohon nimenomaiseen aikaan, mutta samoihin aikoihin kuitenkin. Mitäpä sitä pienistä historian värityksistä kun fiktiossa ollaan.

Joka tapauksessa rutto on erinomainen syy rakentaa välillä klaustrofobiseltakin tuntuva tarina. Kuolema korjaa satoaan ja Lyypekistä on yhtä vaikea päästä pois kuin sinne on päästä sisään. Kukaan ei halua, että tauti leviää muuallekin, vaikka kukaan ei oikeastaan ymmärrä mistä rutto on tullut tai miten sitä voisi hoitaa. Synnin palkka, selvästikin.

Minusta tässäkin osassa kiinnostavinta oli historiallisen miljöön lisäksi naisten välisten suhteiden kuvaus. Niihin vaikuttaa paljon luokkayhteiskunta ja Blankan on kovin vaikea niellä sitä, että hän ei olekaan kaikkien elämän keskipiste. Tytärpuolella on aivan omat huolenaiheensa ja Margolla omat unelmansa, joihin ei kuulu Blankan oikkujen toteuttaminen hamaan hautaan saakka.

Siitä Margo oli kuitenkin varma, että jos hän ei pitäisi varaansa, hän kuuraisi polvillaan rouva Blankan ja tämän perheen lattioita, kunnes kuolisi vanhuuteen. Karkeasta laudasta tehty arkku, lyhyt siunaus ja vaatimaton ateria hautajaisten jälkeen. Menisi muutama kuukausi, eikä kukaan enää muistaisi hänen koskaan edes eläneen.

(s. 18-19)

Hieno ja mielenkiintoinen kirja siis! Luin tämän melkein yhdeltä istumalta, koska en vain malttanut jättää kesken. Jatkoa odotellessa.

Kirjan tiedot:

Ulla Rask: Seitsemän tornin varjoissa. WSOY 2026. 357 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 15. Kirjan kannessa tai nimessä on lintu

* Lukumatka menneisyyteen : 3. Kirja, jonka lukemista olet odottanut

Natori Sawako: Kirja, jota etsit (Kirjakauppa Perjantai #01)

Kerrotaan, että eräällä pohjoisen Kantōn alueella sijaitsevalla pienellä asemalla on kirjakauppa, josta voi löytää juuri sen kirjan, jonka haluaa lukea.

Minusta on näyttänyt vähän siltä, että Ennen kuin kahvi jäähtyy -sarja avasi sekä suomen- että englanninkieliset kirjamarkkinat vastaaville teoksille. Niiden jujuhan on siinä, että sinänsä irralliset tai ainakin irrallisilta vaikuttavat tarinat tapahtuvat samassa kotoisessa paikassa.

Natori Sawakon juuri suomennettu Kirja, jota etsit tapahtuu kirjakaupassa. Kehyshenkilöinä ovat kirjakaupan työntekijät, joista myymäläpäällikkö Makinolla on taito löytyy kaupan kokoelmasta juuri se kirja, joka sopii asiakkaan elämäntilanteeseen. Ensimmäisessä tarinassa esitellään opiskelija Fumiya, josta tulee kaupan uusi osa-aikainen työntekijä.

Tästä paistoi mielestäni aika paljon läpi se, että nämä neljä tarinaa ovat luultavasti alun perin ilmestyneet sarjana lehdessä. Näin tällaiset teokset on monesti käsittääkseni koottu. Ja eipä siinä mitään, onhan meilläkin jatkokertomuksia painettu kansiin kokonaiseksi kirjaksi, mutta tässä se tarkoitti turhaa toistoa. Joka tarinassa piti vähän kerrata, että mikä kirjakaupan juttu nyt olikaan.

Mutta kokonaisuutena tämä oli nopealukuinen hyvän mielen kirja, jossa ainakin länsimaisesta näkökulmasta hieman kummallisetkin ongelmat ratkeavat lempeästi puhumalla ja elämänviisauksia laukomalla. Jokainen tarina pyöri teemallisesti yhden tai kahden kirjan ympärillä, joten tästä voi poimia kirjavinkkejä omalle lukulistalleen.

Minusta kiinnostavinta tässä oli japanilaisen kulttuurin kuvaus. Oli kirjakauppa miten leppoisa hyvänsä, yötöitä tehdään mutisematta tarvittaessa. Se, että vanhemmat ulkoistavat lastenkasvatuksen käytännössä kokonaan ja valitsevat ahkeran työnteon, ei juuri kulmakarvoja kohota. Kirjakaupassa on mahdollisuus tilata ruokaa, jolla on tässä tapauksessa suora yhteys joko johonkin kirjaan tai ainakin tilanteeseen, jossa sitä tarjotaan.

Tarinoissa tulee toistuvasti esiin se, miten ihmisten pitäisi sopia tietynlaiseen heiltä odotettuun muottiin. Kukaan ei oleta koviksen näköisen tyypin lukevan ja tavallisemman näköinen nainen ei odota elämältään yhtä suuria kuin kauniimpi nainen voisi odottaa.

Eniten minua huvitti yksityiskohta, jonka ainakin itse tunsin kovin kliseiseksi. Fumiya nimittäin räpeltää silmälasejaan koko ajan. Olen mangani lukenut ja animeni katsonut, ja tällainen lasien kohentaminen on tyypillistä megane-hahmolle (joka Fumiya ei muulla lailla ole, hänestä on viileä harkitsevaisuus kaukana). En ollut ajatellutkaan, että se tulee näin vahvasti esiin myös aikuisten kirjallisuudessa! Tai no, ainakin tässä kirjassa.

Työnsin silmälaseja parempaan asentoon ja annoin katseen kiertää kirjanselkiä reunasta alkaen.

(s. 22)

Tämä aloittaa Kirjakauppa Perjantai -sarjan ja voi olla, että lukaisen jatkoakin kunhan se suomennetaan.

Kirjan tiedot:

Natori Sawako: Kirja, jota etsit. Otava 2026. 254 sivua.

Japaninkielinen alkuteos: Kinyōbi no honyasan (2016). Suomennos Raisa Porrasmaa.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 49. Kirja on julkaistu vuonna 2026

Maaliskooste

Maaliskuukin oli hiljaisempi lukukuukausi, mutta no, jotain sentään on luettu. Paras kirja oli ehdottomasti Marie Brennanin Within the Sanctuary of Wings, joka päätti Lady Trentin muistelmat. En ole vieläkään päättänyt haluanko lukea jatko-osan, joka kertoo Isabellan pojantyttärestä. Uhka vai mahdollisuus?

Paha mieli, paras mieli -lukuhaaste päättyi kuun puolessa välissä. Haastekoonti on täällä.

Tällä hetkellä kesken on Sawako Natorin Kirja jota etsit. En oikein tiedä välitänkö tästä niin paljon, että lukisin loppuun asti. Helppo ja nopea tätä on lukea, ei sillä, mutta tämä on selvästi ilmestynyt alun perin jossain lehdessä jatkokertomuksena ja se paistaa läpi.

Luetut

Trung Le Nguyen: Angelica and the Bear Prince
Kiva nuorten sarjakuva surusta ja yhdessäolon tärkeydestä.

Celia Rees: Noitalapsi & Näkijä

Historiallinen nuortenkirjapari noitavainoista ja intiaaneista, pidin ensimmäisestä osasta enemmän.

Mariko Tamaki & Rosemary Valero-O’Connell: Laura Dean Keeps Breaking Up with Me

Melankolinen nuorten sarjakuva parisuhdekiemuroista.

Anna-Maija Naakka: Sydän ladulla

Uuden viihdekirjasarjan aloitus ei ihan napannut, vaikka siinä Lapissa oltiinkin.

Marie Brennan: Within the Sanctuary of Wings

Hieno lopetus yhdelle suosikkisarjoistani!

Cy: Radium Girls

Surullinen tositapahtumiin perustuva historiallinen sarjakuva.

Heather Fawcett: Agnes Aubert’s Mystical Cat Shelter

Kiva ja kissoja sisältävä fantasiakirja, plussaa siitä, että on itsenäinen teos.

Heather Fawcett: Agnes Aubert’s Mystical Cat Shelter

I paused on the threshold of the shop to stamp the frost from my boots.

Tykkäsin paljon Emily Wilde -sarjasta ja jäin odottamaan Fawcettin seuraavaa kirja toiveikkaana. Bonuksena tässä Agnes Aubert’s Mystical Cat Shelterissä on, aivan oikein, kissoja.

Tämä on yksittäinen kirja, ei sarjan osa, ja en nyt oikein osaa päättää oliko se loppujen lopuksi hyvä asia vai ei. On kiva, että julkaistaan myös itsenäisiä fantasiakirjoja eikä aina vain trilogioita tai todella pitkiksi venytettyjä sarjoja. Kirjan juoni sinänsä on pieni ja tarinan jakaminen kahteen kirjaan olisi hyvinkin voinut venyttää sitä aivan turhaan.

Toisaalta tämä tuntui vain pintaraapaisulta kiinnostavaan maailmaan eikä oikein mihinkään ehditty keskittyä kovin syvällisesti, ei edes päähenkilöihin.

Agnes on päälle kolmekymppinen (iso plussa taas Fawcettille vähän vanhemmasta päähenkilöstä!) ja jäänyt leskeksi pari vuotta sitten. Hänellä on rakas sisko ja järjestelmällinen luonne, ja hänen suuri intohimonsa ovat kissat ja niiden pelastaminen Montrealin kaduilta. Suojakoti ottaa hoiviinsa katukissoja ja etsii niille uudet kodit. Velhojen katutappelusta johtuen suojakoti tarvitsee uudet tilat ja niinpä Agnes päätyy vahingossa vuokralle pahamaisen velhon Havelock Renardin omistamaan liiketilaan.

Siitä ei pääse yli eikä ympäri, että Havelock muistuttaa kovasti Diana Wynne Jonesin Liikkuvan linnan Howlia ja kirjan juonikin muistuttaa jossain määrin Liikkuvaa linnaa. Eipä tarvitse miettiä, mistä Fawcett on tähän inspiraation saanut!

Kokonaisuutena pidin kyllä kirjasta, mutta jostain syystä siihen oli hankala keskittyä. Se oli melko ennalta-arvattava ja samat asiat toistuivat monta kertaa. Ei sillä, kissalan arjen pyörittämisessä on varmasti rutiininsa, mutta ehkä siitä olisi saanut irti vähän enemmän tällaisessa maagisessa maailmassa?

“Magicians like cats. The stories say Havelock Renard can turn himself into a black one.”

“The stories also say he collects the screams of his victims in jars,” I pointed out. “And takes his enemies apart just so he can sew them together to make new enemies. When it comes to magicians, I prefer to trust in what they do with their power, not the stories people tell about it. - - “

(s. 59)

Mutta ihan mukava kotoinen fantasiakirja kuitenkin ja pidin myös Agnesista. Seuraavaa Fawcettia odotellessa!

Kirjan tiedot:

Heather Fawcett: Agnes Aubert’s Mystical Cat Shelter. Orbit 2026. 351 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 43. Uusin kirja lempikirjailijaltasi

* Kolme kummaa kirjaa : Kirja on itsenäinen teos (ei osa sarjaa)

Cy: Radium Girls

Ranskalainen sarjakuvataiteilija Cy tarttui tässä kirjassa historialliseen tapaukseen, josta en ollut ennen kuullutkaan. Mikään hyvän mielen tarina tämä ei todellakaan ole, mutta ehdottomasti lukemisen arvoinen.

Radium Girls kertoo, no, radiumtytöistä, jotka tunnettiin myös kummitustyttöinä varsin erikoisesta ja kammottavasta syystä. Tarina alkaa vuoden 1918 New Jerseysta, jossa joukko naisia työskentelee kellotehtaassa. Kellojen viisarit ja numerot hohtavat pimeässä, ja on näiden naisten työ maalata ne. Heitä on ohjeistettu terävöittämään pensselin kärki käyttämällä sitä huulillaan, koska kosteaan liinaan pyyhkimiseen kuluu liikaa aikaa.

Maalissa on niin paljon radioaktiivista radiumia, että naiset kirjaimellisesti hohtavat pimeässä. Hauskuu loppuu, kun hampaat ja leukaluut alkavat pudota.

Tositapahtumiin perustuva tarina oli kyllä hirveä kertomus työnantajien täydellisestä piittaamattomuudesta. Eräällä mieleeni jääneenä sivulla kuvataan tehtaan kahta kerrosta. Ylemmässä miehet tutkivat radiummaalia suojavarusteissa. Alemmassa naiset maalaavat kelloja tavallisissa vaatteissa.

Tarinan alkupuoli on kepeä ja iloitteleva kuvatessaan tehtaan naisten elämää. Käydään tansseissa ja rannalla, tutustutaan ja juoruillaan, kunhan ollaan vaan. Kaikki on tavallista ja mukavaa kunnes ei enää olekaan.

Ja kaikilla oli niin mukavaa, kunnes ei enää ollutkaan.
(s.34)

Kirjan jälkisanoissa haastatellaan tekijää, joka kertoo tapauksesta ja sen seurauksista. Luin vielä lisää Wikipediasta ja olen taas vähän aiempaa viisaampi. Radiumtyttöjen kauhea kohtalo johti hyväänkin: työläisten ja naisten aseman paranemiseen sekä työturvallisuuden ja sen valvonnan lisäämiseen. Hinta oli kuitenkin kova.

Kirjassa on muuten sellainen teemaan sopiva erikoisuus, että noiden kansikuvassa olevien naisten kasvot hohtavat pimeässä.

Kirjan tiedot:

Cy: Radium Girls. Iron Circus Comics 2022. 134 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 39. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin

Marie Brennan: Within the Sanctuary of Wings (The Memoirs of Lady Trent #05)

Writing the final volume of one’s memoirs is a very peculiar experience.

Voihan nyyhky, tämä on tosiaan ihanan Lady Trent -sarjan viimeinen osa. On olemassa yksittäinen jatko-osa, jossa käsittääkseni kertoja on Isabellan pojantytär. En nyt oikein tiedä haluanko lukea sen vai en. Tähän maailmaan olisi kiva palata, mutta toisaalta entä jos se kirja pilaakin tämän hienon lopun?

Vaikea päätös, jota en ole vielä tehnyt!

Tässä osassa Isabella jäljittää merkillistä lohikäärmettä, tai oikeastaan sen ruumista, jyrkässä vuoristossa. Jokaisessa osassa ollaan liikuttu eri ympäristössä ja nyt ollaan selkeästi Isabellan maailman Himalajan vastineella. Sarjan ensimmäisessä osassakin oltiin vuorilla, mutta ei näin vaarallisilla.

Mutta se vaarallisuus ei ole tarinan pointti. Isabella on tässä kohta nelikymppinen ja tämä on hänen tutkijan uransa huipennus, se syy, miksi näitä muistelmia kirjoittava vanhempi Isabella on niin legendaarinen nainen. Koko sarjan ajan Isabella kumppaneineen on löytänyt uutta tietoa tuhansia vuosia sitten kadonneesta draconean kansasta, ja se juonenlanka huipentuu tässä.

Ihan totta puhuen olin sentään sen verran osannut laskea yhteen yksi plus yksi, että sain tulokseksi kaksi ennen Isabellaa. Mutta ei se haitannut ollenkaan! Isabellan tiedonjano on koko ajan ollut hänen määrittelevä piirteensä ja hänen kasvuaan tutkijana on ollut mukava seurata.

Tässä osassa pidin taas paljon myös Isabellan ja hänen toisen aviomiehensä suhteesta. Suhailkin on tutkija, arkeologi ja kielitieteilijä, joten kaksikko ymmärtää ja arvostaa toisiaan myös ammatillisesti. Kiva, että on mieshahmo, joka tukee kumppaniaan tuulessa ja tuiskussa eikä yritä tehdä hänestä pienempää oman menestyksensä korostamiseksi.

Another man might have failed to understand the magnitude of my obsession with dragons, but not Suhail. He had come with me into the depths of the Jefi in summer; he knew that risking life and limb for knowledge was nothing new to me.

(s. 63)

Kokonaisuutena sarja on ehdottomasti yksi suosikeistani! Toivottavasti muutkin löytävät tämän. Jos olet pitänyt Heather Fawcettin Emily Wilde -sarjasta, luultavasti pidät tästäkin.

Kirjan tiedot:

Marie Brennan: Within the Sanctuary of Wings. Titan Books 2017. 365 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 8. Kirjassa ei rakastuta

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa ollaan vuorilla tai luolassa

* Luonto sivuilla : Luontosuhde

Anna-Maija Naakka: Sydän ladulla (Pohjoisen kutsumat #01)

Lehden toimitus oli kuin sähköiskun saanut.

Kerronpa heti tämän kirjan sisältöä koskevan asian, jota ei ole mainittu tämän kirjan takakannessa, kustantajan sivulla tai minun nähdäkseni missään muuallakaan. Tämä ei ole kummoinen juonipaljastus, koska asia tulee selväksi heti kirjan alkupuolella.

Päähenkilöllä, urheilutoimittaja Lumi Saleniuksella, on syömishäiriö. Lupaavan urheilutähden ura katkesi aikoinaan osittain sen vuoksi, ja Lumin edelleen jonkin verran ongelmallinen suhde ruokaan tulee esiin monta kertaa tarinan aikana.

Vaikka kirja onkin sinänsä kevyttä viihdekirjallisuutta, syömishäiriö on olennainen osa Lumin hahmoa. En pidä siitä, että tämä asia on jätetty selvästi tarkoituksella mainitsematta kirjan markkinoinnin yhteydessä. Ne, joita aihe kiinnostaa, eivät löydä kirjaa, ja ne, jotka eivät halua aiheesta lukea, yllättyvät ikävästi.

Itse tartuin kirjaan alun perin siksi, että se sijoittuu Lappiin. Tänne ei kovin monen viihdekirjan juoni ulotu, joten se teki kirjasta heti kiinnostavan. Romanttista viihdettä Lapissa, vau! Juoni, jossa Lumi jäljittää kadonnutta maastohiihtotähteä, kuljettaa hänet Rovaniemen kautta Kittilän ja Levin tienoille.

Matkan varrella kohdataan tietenkin kaikki turistityypilliset asiat. Löytyy poroja, kärttyinen erakko, feikkishamaani, yhden yön paukkupakkaset sekä turistirysä, jonka plastiikkakirurgin palveluja käyttäviä naisia ja heidän ulkonäköään arvostellaan Lumin sanoin varsin rumasti.

Kovin moni lappilainen hahmo ei tarinassa ääneen pääse, vaan suunvuoro annetaan aina etelän vieraille.

Kelkanvuokraaja nyökkäili innokkaasti. Oli jotenkin sympaattista, kuinka vieraanvaraisesti he suhtautuivat ulkomaalaisiin turisteihin täällä.

(s. 233)

Ole vielä pikkuisen alentuvampi, jooko? Turisteja hyysätään etupäässä siksi, että heillä on rahaa, joka halutaan heiltä pois. Ei siksi, että lappilaiset ovat jotenkin naiviin ystävällinen, kokonaan vieras laji.

Tarina eteni joutuisasta ja monista ärsytyksen aiheista huolimatta luin sen loppuun asti. Eniten pidin siitä, miten Lumin toimittajan työtä kuvattiin. Hän joutuu pohtimaan sitä, millainen toimittaja hän haluaa olla. Missä menee raja häikäilemättömän paparazzin ja inhimillisyyttä osoittavan toimittajan välillä?

Sydän ladulla aloittaa Pohjoisen kutsumat -sarjan, joten Lapissa vieraillaan ilmeisesti tulevaisuudessakin. Tästä jäi sellainen tunne, että luen ehkä jatko-osan silkasta uteliaisuudesta, mutta saa nyt nähdä

Kirjan tiedot:

Anna-Maija Naakka: Sydän ladulla. Docendo 2026. 432 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 7. Romanttinen viihdekirja

Haastekoonti: Paha mieli, paras mieli

Paha mieli, paras mieli -lukuhaaste päättyi eilen ja sain sen valmiiksi vähän viime hetkellä. Mutta sainpahan kuitenkin ja kurjistelusta huolimatta haastetta oli kiva tehdä! Kiitos siis siitä, @worlds_between_the_sheets !

Haastekohdat olivat toinen toistaan synkempiä ja kurjempia, ja myönnän etten nyt ihan syvimpään päähän niiden kanssa mennyt. Yllättävän helposti ruudukko kuitenkin täyttyi, koska monissa kirjoissa kuitenkin käsitellään vakavampia aiheita tavalla tai toisella.

Täsmäkirjoja piti etsiä hyvin vähän, olisiko ollut vain nuo kaksi viimeistä lukemaani eli noitavaino ja kielletty kirja.

Tähän haasteeseen lukemistani tykkäsin aivan erityisesti näistä:

Heather Fawcett: Emily Wilde’s Compendium of Lost Tales

(yliluonnollinen paha)

Nicola Giffith: Ammonite

(juurettomuus)

Emmi Itäranta: Lumenlaulaja

(kärsimys)

Marc-Uwe Kling: Qualityland

(terrori-isku)

Kikuko Tsumura: Unelma helposta työstä

(vapaa valinta, burnout)

Seuraavaa kurjisteluhaastetta odotellessa!

Kaikki haasteeseen luetut kirjat:

Kärsimys: Emmi Itäranta: Lumenlaulaja

Vapaa valinta: Kikuko Tsumura: Unelma helposta työstä

Perheväkivalta: Stephen King: Carrie

Riittämättömyyden tunne: Riina Tanskanen: Tympeät tytöt: Luokkakipuja

Toivottomuus: Hiromi Kawakami: Under the Eye of the Big Bird

Juurettomuus: Nicola Griffith: Ammonite

Ero: Piia Leino: Hämärän laulu

Rakkaudettomuus: Fernanda Melchor: Hurrikaanien aika

Hautajaiset: Maggie Stiefvater, Stephanie Williams & Sas Milledge: The Raven Boys

Itsekkyys: Enni Mustonen: Pikkupappilan joulu

Ympäristörikos: Peter Brown: The Wild Robot Protects

Halveksunta: Lynn Messina: Pahaenteinen palatsi

Riippuvuus: Rey Terciero & Bre Indigo: Northranger

Kuolemanpelko: Isabel Allende: Rouva Fortunan tytär

Setämieskatse: Eeva Tenhunen: Mustat kalat

Mansplaining: Ali Hazelwood: Mate

Katkeruus: Nadifa Mohamed: Kadotettujen hedelmätarha

Sensuuri: Minna Eväsoja: Rakkauden merkit: perheestä, parisuhteesta ja avioliitosta japanilaisittain

Terrori-isku: Marc-Uwe Kling: QualityLand

Yliluonnollinen paha: Heather Fawcett: Emily Wilde’s Compendium of Lost Tales

Unettomuus: Charlotte McConaghy: Kesyttämätön pimeä

Diktaattori: Tricia Levenseller: What Fury Brings

Luonnonkatastrofi: Lily Braun-Arnold: The Last Bookstore on Earth

Noitavaino: Celia Rees: Noitalapsi

Kielletty kirja: Mariko Tamaki & Rosemary Valero-O’Connell: Laura Dean Keeps Breaking Up with Me

Mariko Tamaki & Rosemary Valero-O’Connell: Laura Dean Keeps Breaking Up with Me

Olen aivan varmasti lainannut tämän nuorten sarjakuvan joskus ennenkin, mutta eipä vain tullut silloin luettua. Sikäli hyvä, että nyt sain sillä kuitattua lukuhaasteen “kielletty kirja” -kohdan.

Koska tottahan toki tämäkin on kielletty amerikkalaisissa kouluissa sateenkaariteemansa vuoksi. Toivottavasti mahdollisimman moni nuori etsii tämän jossain vaiheessa käsiinsä,  jos ei muuten niin  ihan vain periaatteellisen kapinan vuoksi.

Mutta kannattaa lukea tämä tarinankin vuoksi! Se on melko melankolinen kuvaus lukioikäisten nuorten parisuhdehapuiluista ja -sotkuista. Kirjassa on kohtaus, jossa päähenkilö Freddy miettii hieman osoittelevasti mutta osuvasti, että sateenkaariliikkeen ja -aktivismin vuoksi hänelläkin voi olla julkisesti aivan samanlaisia ongelmia kuin heteroilla.

Freddyllä on siis hurmaava tyttöystävä Laura, ainakin silloin kun Laura ei vehtaa muiden kanssa. Jostain syystä Freddy ei osaa päästää irti ja kehyskertomuksena ovatkin Freddyn kirjoittamat viestit kolumnistille, joka neuvoo muita ihmissuhteissa.

Minusta tämä oli vallan hieno tarina nuoruudesta ja omien rajojensa etsimisestä. Freddyn on niin vaikea sanoa Lauralle ei silloinkin, kun Lauran tekemät asiat tuntuvat pahalta. Laura vetää häntä kuin pässiä narussa ja se vaikuttaa myös Freddyn ystävyyssuhteisiin.

Freddyn ja Lauran ensitapaaminen.

Tykkäsin siitä, että Freddyn tarinan taustalla tapahtuu muitakin asioita, ihmissuhdedraamoja, jotka eivät ole hänestä riippuvaisia. Ei hän ole ainoa, joka sössii elämänsä ja tekee huonoja valintoja. Kaikkiin ongelmiin ei myöskään ole olemassa helppoa, kivutonta ratkaisua.

Tarinan lopussa tuntui siltä, että näiden nuorten elämä on vasta alussa, mutta että heillä on nyt enemmän työkaluja tulevien haasteiden selvittämiseen.

Lisäksi pidin kirjan kuvituksesta. En oikein osaa analysoida taidetta, mutta kuvituksesta välittyi hienosti sekä tarinan tunnelma että se ympäristö, jossa Freddy liikkuu. Ruuduissa on muitakin ihmisiä, jotka tekevät omia asioitaan, ja etenkin sisätiloja kuvatessa kiinnitin huomiota tilankäyttöön. Korkea huone vaikuttaa oikeasti korkealta ja niin edelleen.

Kirjan tiedot:

Mariko Tamaki & Rosemary Valero-O’Connell: Laura Dean Keeps Breaking Up with Me. First Second 2019. 289 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 45. Kirjassa on kiusaamista

* Paha mieli, paras mieli : Kielletty kirja

Celia Rees: Noitalapsi & Näkijä

Tämä kirja perustuu mittavaan käsikirjoituskokoelmaan, josta käytetään nimitystä Maryn paperit.

Noitavainoista kertovaa kirjaa etsiessäni törmäsin tähän nuortenkirjakaksikkoon, joista tarkoitus oli lukea ensin vain ensimmäinen osa. Se oli kuitenkin sen verran kiinnostava, että lukaisin sitten toisenkin.

Noitalapsi kertoo nuoresta Marysta 1660-luvulla. Hänen isoäitinsä teloitetaan noitana ja Mary tuupataan kiireen vilkkaan Englannista Yhdysvaltoihin lähtevään laivaan. Puritaanit hyväksyvät Maryn joukkoonsa ja piskuiseen siirtokuntaansa, ainakin joksikin aikaa.

Tykkäsin tarinasta, joka on kirjoitettu päiväkirjamuotoon. Tarina eteni nopeasti ja oli kirjoitettu kivasti. En tartu ensimmäisenä päiväkirjaromaaniin, mutta tässä kerrontakeino oli hyvin valittu ja minäkertojan kautta oli helppo tutustua aikakauden arkeen.

Mary kertoo merimatkastaan ja uudesta maailmasta, jossa kaikki onkin - yllätys yllätys - melkein niin kuin ennen. Puritaanien linjasta ei poiketa tai niskaan rapsahtaa helposti noituussyytteitä myös rapakon takana.

Kirja päättyy aika jännään kohtaan ja siksi halusin lukea Näkijänkin. Se ei kuitenkaan toiminut mielestäni läheskään yhtä hyvin ja jälkikäteen ajatellen olisin melkein voinut jättää sen lukemattakin. No, ei näihin onneksi kovin paljoa aikaa mennyt, niin sujuvaa teksti kuitenkin oli.

Ongelmani Näkijässä oli se, että enää ei ollakaan Maryn päiväkirjoissa. Tarina jatkuu osittain nykypäivässä, jossa mohawk-heimoon kuuluva Agnes alkaa nähdä näkyjä esiäidistään. Nämä näyt ottaa ylös sekä hänen aktivistitätinsä että tutkija, joka kerää tietoja Marysta tutkimuksiaan varten.

Minusta tämä tuntui kovin kömpelöltä tavalta kertoa Maryn tarina loppuun. Ennemmin olisin lukenut lisää ihmeenomaisesti säilyneitä päiväkirjoja kuin näkyjen kautta kikkailua.

Kiinnostava puoli kirjassa oli kuitenkin se, miten se kertoi intiaanien tuhon alusta 1600-luvulla sekä tilanteesta nykypäivänä. Pidin etenkin Agnesin tädistä, jolla oli hyvin jyrkkiä ja mielestäni täysin oikeutettuja mielipiteitä siitä, miten kurjasti valkoiset ovat kohdelleet arvokasta kulttuuriperintöä.

Hänen mielestään suurin osa museoissa esitellyistä intiaanien kätten töistä oli määritelty rihkamaksi, intiaanikulttuuriin liittyviksi kuriositeeteiksi, ja määritelmiä olivat olleet laatimassa keräilijät, jotka eivät lainkaan ymmärtäneet, miten arvokkaista esineet olivat sille kansalle jolta ne oli riistetty. Hänen mielestään ne olivat varastettua omaisuutta.

(s. 20-21)

Lopputulema sanoisin, että Noitalapsi on ehdottomasti lukemisen arvoinen jos noitavainot ja historialliset nuortenkirjat kiinnostavat. Näkijä on vähän niin ja näin, yhtä hyvä se ei mielestäni ollut.

Kirjojen tiedot:

Celia Rees: Noitalapsi & Näkijä. Tammi 2004 & 2005. 249 & 329 sivua.

Englanninkielinen alkuteos: Witch Child (2000) & Sorceress (2002). Suomennos Paula Herranen.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 38. Kirjassa keräillään jotain & 42. Kirjassa on sanoja tai lauseita toisella kielellä

* Paha mieli, paras mieli : Noitavaino

* Luonto sivuilla : Parantava voima

* Lukumatka menneisyyteen : 8. Kirjan kansikuvassa on ihminen & 14. Kirjassa on tietäjä, shamaani tai noita

Trung Le Nguyen: Angelica and the Bear Prince

Luin jokunen vuosi sitten Trung Le Nguyenin The Magic Fish -sarjakuvan ja muistelin pitäneeni siitä. Se tuli puheeksi työkaverin kanssa, joka sanoi pitäneensä myös tästä Angelica and the Bear Princestä, joten pitihän tämäkin sitten lukea.

Ja tykkäsinkin tästä! Miten kiva ja kaunis nuorten sarjakuva, joka käsitteli montaa asiaa. Enimmäkseen surun eri muotoja ja kommunikoinnin vaikeutta sellaistenkin ihmisten välillä, jotka pitävät toisistaan kovasti.

Lukiolaistyttö Angelica (Jelly) on toipumassa vakavasta loppuunpalamisesta. Hän on saanut harjoittelupaikan pienestä paikallisesta teatterista ja opettelee keskittymään yhteen asiaan kerrallaan.

Jelly oli ihanan epätäydellinen ja uskottava hahmo. Hänellä on pakonomainen tarve toimia heti ja koko ajan, piirre, jonka hän on selvästi perinyt äidiltään. Äidiltä tulee myös hieman sulkeutunut luonne, sellainen, joka mielellään ohittaa tunteet ja keskittyy tekemiseen. Tämä aiheuttaa ristiriitoja sekä äidin ja tyttären että Jellyn ja hänen parhaan ystävänsä välillä.

Koko perheen mökötyshetki.

Jellyn lisäksi kirjassa kerrotaankin myös sivuhahmojen tarinoita. Muillakin on ongelmia, joista osa risteää Jellyn kanssa ja osalla ei ole mitään tekemistä hänen kanssaan. Tykkäsin tästä ratkaisusta ja etenkin Jellyn bestiksestä Christinestä, joka suivaantuu useampaan otteeseen siihen, ettei Jelly meinaa antaa hänen käsitellä omia ongelmiaan omalla tavallaan.

Tarinassa on myös vähän romantiikkaa. Jelly keskustelee netissä teatterin maskotin ja näytelmän päähenkilön, karhuprinssin kanssa. Sitä, kuka karhupuvun sisällä on, ei salata lukijalta liian pitkään, vaikka Jellyllä kestääkin pitempään saada totuus selville. Romanssi oli varsin herttainen ja sateenkaareva, karhuprinssi kun on ei-binäärinen henkilö.

Muutenkin tämä oli lämminhenkinen ja mukavan pehmoinen. Vakaviakin asioita käsitellään, mutta tarinassa korostuu toisten tukemisen tärkeys. Tässä tarinassa kukaan ei ole yksin.

Jellyn tarinaa keskeyttää välillä karhuprinssi-näytelmän juoni, joka on uudelleenkerronta norjalaisesta East of the Sun and West of the Moon -sadusta. Ei niin tuttu satu minulle, vaikka se kirjaa lukiessani palasikin mieleen.

Kirjan tiedot:

Trung Le Nguyen: Angelica and the Bear Prince. RH Graphic 2025. 209 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä

Helmikooste

Helmikuun kooste tulee myöhässä ja luettujen lista on hyvin lyhyt. 

Ensin aikani meni olympialaisten katsomiseen. Viimeisen parin viikon aikana lukeminen ei ole kiinnostanut ollenkaan, koska olen surrut niin kovin rakasta kissaani. 

Tiesin, että pitkä yhteinen aikamme oli loppumassa, mutta ei se tästä sen helpompaa tee. Kun on 19 vuoden ajan tottunut tekemään kaikki arjen asiat toisen vuoksi ja kanssa, elämään nyt tullut aukko on musertavan suuri. Kaikki rakkauteni sinne, missä nyt oletkin, maailman paras Ronja.

Mutta, yritän taas päästä lukemisen makuun, jotta se aukko edes vähän pienenisi tutulla tekemisellä.

Helmikuun kirjoista parhaaksi jäi Anni Polvan elämäkerta Elettiin kotirintamalla.

Luetut

Pertti Jarla: Fingerpori 19

Paljon tuttuja strippejä, mutta muutama uusikin. Kirja oli järjestetty kivasti teema-aukeamiin, jossa kaikki aukeaman stripit liittyivät esimerkiksi urheiluun, uskontoon tai kieroon kiinteistövälittäjään.

Ai Tanaka: King in Limbo 02 & 03

Mangasarjan ensimmäisen osan lukemisesta on vierähtänyt jo pari vuotta, mutta muistin kyllä millaiseen cliffhangeriin se jäi. Nämä kaksi osaa täydensivät sarjan ja niissä selvisi paitsi asioita Runen ja Adamin menneisyydestä, myös syy uuteen unitautiepidemiaan. Kokonaisuutena sarja oli todella hyvä ja loppuun asti suunniteltu kokonaisuus. Melkein tekisi mieleni ostaa se itselleni! 

Neiti Marplen jäljillä

Kahdentoista uuden neiti Marple -novellin kokoelma ei tehnyt kovin suurta vaikutusta.

Lily Braun-Arnold: The Last Bookstore on Earth

Sateenkaarevan YA-dystopian idea oli parempi kuin toteutus.

Anni Polva: Elettiin kotirintamalla… : lehtiä päiväkirjastani

Humoristisella otteella kirjoitettu elämäkerta kotirintamalta.

Mame Ohtako: Flip Flip Slowly

Sateenkaarimangassa oli mukavan arkinen tunnelma ja kirjastonhoitaja päähenkilö.

Mame Ohtako: Flip Flip Slowly

Lukaisin tuossa eri olympialajien lomassa tämän Mame Ohtakon sateenkaariromanssin. Kiinnostuin tästä siksi, että toinen päähenkilö on kirjastonhoitaja. Hagiwara on vähän reilu parikymppinen, jonka elämä on tasaista arkea. Tilanne muuttuu kun kirjasto saa uuden asiakkaan, kolmikymppisen Yabumin.

Takakansiteksti oli sikäli hieman kummallinen, että siinä oikein korostettiin sitä, miten kirjastossa ei saa puhua. Voi ei, miten miehet voivatkaan tutustua toisiinsa?

Ongelma ratkeaa hyvin nopeasti: he viettävät aikaa autossa. Hagiwara tykkää ajella ympäriinsä ja nappaa Yabumin mukaansa. Minä taas tykkäsin siitä, miten mukavan rauhallisen tunnelman tämä asetelma tarinaan toi. Näinkin tavallinen harrastus on hyvä tilaisuus olla yhdessä ja tutustua toisiinsa.

Henkilöautossa on tunnelmaa.

Yabumilla on hiukkasen painava menneisyys, etenkin edesmenneen isänsä vuoksi, hän kun ei erityisen suvaitsevainen ollut. Hagiwara on edelleen kaapissa kaikille ja tarinassa luodaan vähän jännitystä sillä, miten hänen kaapistatulonsa onnistuu.

Spoilaan nyt kyllä lopun parin sivun lisätarinan, mutta haluan silti sanoa, että tuo viimeinen kohtaus oli vallan herttainen ja sydäntä lämmittävä. Jo ihan senkin takia kannatti lukea koko tarina.

Mangan ikäraja on K-18 ja etukannessakin on varoitus aikuisille tarkoitetusta sisällöstä. Loppujen lopuksi sitä oli vain yhdessä kohtauksessa tarinan lopussa. Plussaa siitä, että sängyssä ei pyöritä hohtavien sensuurivalosapelien kanssa eikä toisaalta mennä todella yksityiskohtaisen realismin puolelle.

Kirjan tiedot:

Mame Ohtako: Flip Flip Slowly. Kodansha 2025. 167 sivua.

Japaninkielinen alkuteos: Furippu furippu surorii (2022). Englanninkielinen käännös: Adrienne Beck

Haasteet:

* Helmet 2026 : 22. Kirjan kannen pääväri on sininen tai kirjan nimessä on sana sininen

Anni Polva: Elettiin kotirintamalla… : lehtiä päiväkirjastani

Meillä on kirjoitettu kymmeniä kirjoja viimeksi käymistämme sodista ja kerrottu kaikki mahdollinen mitä etulinjoilla tapahtui.

Innostuin lukemaan tämän kirjan Juha Hurmeen Suomen nuijituin nainen -elämäkerran jälkeen. Niin innostuivat monet muutkin, koska sain odotella tätä kuukauden päivät kirjastosta. Mikäli oikein muistan, tämä on Hurmeen mukaan ensimmäinen suomalainen kirja siitä, mitä kotirintamalla tapahtui sotien aikaan.

Kiinnostavaa kyllä Polva sanoo heti kirjan alussa hieman (ja vain hieman) kautta rantain, että halusi tämän julkaistavaksi näpäyttääkseen miehiä ja heidän ylimielisyyttään.

Kunhan seuraavat neljäkymmentä vuotta vielä kuluvat, ei elossa ole ketään, joka voisi itse kokeneena kertoa kotirintaman sisukkuudesta. Silloin ollaan valmiit nielemään totena vieläkin helpommin kuin nykyisin ne tarinat, joita jotkut asioista tietämättömät satuilevat.

(s. 7)

Ne tietämättömät ovat miehiä, jotka ovat kirjallisuudessa ja sen ulkopuolella vähätelleet naisia ja naisten työn merkitystä kotirintamalla.

Elettiin kotirintamalla on melko kronologinen kertomus Anni Polvan kokemuksista enimmäkseen jatkosodan aikana. Muistot on nostettu paitsi muistista, myös hänen päiväkirjoistaan. Hän asui perheineen Turussa, tai tarkemmin sanoen hän asui lapsineen Turussa miehen ollessa rintamalla.

Polva kuvaa elävästi ja humoristisesti todella vaikeita aikoja. Naiset venyivät äärirajoilleen ja sen yli selvitäkseen vuosia kestäneestä sodasta. Ruoasta oli pulaa, vaatteista oli pulaa, polttopuista oli pulaa, kaikesta oli pulaa. Kirja kuvaakin hyvin sitä, miten kekseliäiksi pakko teki naiset. Joka ainoa asia käytettiin niin pitkään ja niin viimeisilleen kuin mahdollista.

Kirjan ote on mukavan tarinoiva, mutta sen alla tapahtumat itsessään ovat karua luettavaa. Polva näkee nälkää ja yrittää pitää pienet tyttärensä hengissä keinolla millä hyvänsä. Toisilla naisilla asiat ovat olleet vieläkin huonommin ja tämä näkyy sekä sotavuosina että pitkään sen jälkeenkin. Menetyksen traumat eivät olleet rintamalla sotineiden yksinoikeus.

Pidin kirjasta ja Polvan tavasta kirjoittaa. Onneksi Hurme nosti tämän esiin kirjassaan, koska muuten tämä olisi varmasti jäänyt lukematta. Minulla on jonkinlainen hämärä mielikuva siitä, että olen ehkä lukenut tämän joskus, mutta jos olen niin siitä on niin pitkä aika, että tämä oli joka tapauksessa kuin uutta kirjaa olisi lukenut.

Kirjan tiedot:

Anni Polva: Elettiin kotirintamalla… : lehtiä päiväkirjastani. Karisto 1981. 211 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 16. Kirjailija on kirjoittanut sekä aikuisille että lapsille tai nuorille

* Lukumatka menneisyyteen : 13. Kirjassa on henkilö, joka on oikeasti ollut olemassa

Lily Braun-Arnold: The Last Bookstore on Earth

I’ve given this whole thing enough thought that I can confidently say over time sucks.

Tässä YA-kirjassa oli ainekset hyvään tarinaan. Maailmanlopun jälkeinen maailma! Päähenkilö asuu kirjakaupassa! Sateenkaareva rakkaustarina! Uusi supermyrsky uhkaa! Kaikki ihmiset eivät olekaan mukavia!

Mutta tarinana tämä ei edennyt oikein minnekään enkä pitänyt päähenkilöstä ollenkaan.

Liz on 17-vuotias ja piileskellyt kirjakaupassa vuoden verran. Hän saa elintarvikkeita vastineeksi kirjoista ja lupauksesta toimittaa viestejä eteen päin. Kirjakauppa on siis eräänlainen postitoimisto ja tämä oli minusta hyvä ajatus.

Eräänä päivänä kauppaan murtautuu Maeve, jolla ei ole muuta paikkaa mihin mennä. Liz antaa vastentahtoisesti Maeven jäädä ja loppujen lopuksi tytöt ihastuvat toisiinsa. Mikä oli sikäli ongelma, että Maeve oli näistä kahdesta ehdottomasti kiinnostavampi hahmo. Toivoin koko ajan, että hän dumppaisi tylsän, passiivisen ja kaikesta valittavan Lizin ja jatkaisi matkaansa kohti kiinnostavampia tapahtumia.

Tarina olisi muuttunut heti kiinnostavammaksi jos se olisi myöntänyt, että Lizin pakkomielteinen suhtautuminen kirjakauppaan on ongelma ja että hän taisi olla masentunut jo ennen maailmanloppua. Mutta ei, Liz on aina oikeassa eikä joudu ikinä tekemään vaikeita valintoja.

But maybe my worst mistake was fighting so hard to survive. Outlasting everyone I knew or loved or cared about. Because maybe if I’d never tried, it wouldn’t hurt so hard to fail. Because when you survive this long, you start to wonder if it will ever be worth it. I’m starting to think it may never be.

(s. 244)

Samanlaista valitusta koko kirja!

Tämä on käsittääkseni kirjailijan esikoisteos ja sanoisin, että se näkyy. Maailmanrakennus on onttoa (oletan maailmanlopun katastrofaalisten luonnonilmiöiden johtuneen ilmastonmuutoksesta, mutta se ei kyllä selitä happosateita) eikä kaikkea ole ajateltu loppuun saakka.

Tarinassa esimerkiksi tapahtuu karmea onnettomuus, ja noissa olosuhteissa ja tuolla hoidolla siitä ei olisi mitenkään selvinnyt hengissä. Eikä kukaan missään olosuhteissa toipuisi siitä noin hyvin parin päivän aikana. En odota dystopioilta ja spefiltä noin ylipäätään täyttä realismia, mutta rajansa kaikella… Tarinan kannalta vähemmän dramaattinen loukkaantuminen olisi toiminut ihan yhtä hyvin.

Mutta, tämä oli nopea lukea ja tykkäsin sekä Maevesta että kirjakauppamiljööstä, joten menihän tämä samalla kun katsoin olympialaisia.

Kirjan tiedot:

Lily Braun-Arnold: The Last Bookstore on Earth. Penguin Books 2025. 312 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 13. Kirjassa on syntymäpäivät

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa taistellaan

* Paha mieli, paras mieli : Luonnonkatastrofi

* Luonto sivuilla : Luonnon mahti

Neiti Marplen jäljillä

Neiti Jane Marple, kirjallisuuden etevin amatöörietsivä ja yksi Agatha Christien hienoimmista luomuksista, tavattiin ensimmäisen kerran joulukuussa 1927 novellissa nimeltä Tiistaikerho.

Halusin lyödä tällä kolme kärpästä yhdellä iskulla: Helmet-lukuhaasteen Agatha Christie -kohta, pari vuotta lukulistallani roikkunut teos ja novellikokoelma. Luen tosiaan harvemmin novelleja, koska niin lyhyet tarinat eivät ole minulle se mieluisin proosan muoto.

Tässä kirjassa tiivistyi aika hyvin syy siihen. Kirjassa on siis kaksitoista neiti Marplen tähdittämää novellia kahdeltatoista eri (nais)kirjailijalta. He ovat kaiketi saaneet melko vapaat kädet tarinoiden laatimiseen, mutta genre ja hahmo toivat tietenkin omat rajoituksensa.

Kukaan ei harmillisesti yltänyt sellaiseen “vau, mitä minä juuri luin?” -suoritukseen. Nekin novellit, joista pidin eniten, tuntuivat liian lyhyiltä, ja tämä onkin useimmiten se oma novelliongelmani. Täytyy olla todella taitava kirjailija loistavalla idealla, jotta kokonaisen tarinan saa mahtumaan pieneen sivumäärään ilman, että tarina tuntuu liian pinnalliselta tai jäävän kesken.

Turhan monessa novellissa oli myös samanlainen loppuratkaisu tai yllätyskäänne. Se ei varmasti olisi haitannut yksittäisissä teoksissa, mutta novellikokoelmassa toistoa ei oikein voinut olla huomaamatta.

Mutta, neiti Marplesta sinänsä oli kiva lukea. Teräväkatseinen amatöörietsivä ei pääse edes lomalle ilman, että joku oikaisee koipensa epäilyttävissä oloissa joko lomapaikassa tai kotikylässä. Tykkäsin eniten niistä tarinoista, joissa oli sellaista kotoisan murhaavaa tunnelmaa.

Kuten useimpien vanhojen naisten, neiti Marplen usein oletettiin pysyvän jossain tietyssä paikassa, aivan kuin hän olisi ollut kynttilänjalka tai sohvatyyny; hänellä oli kuitenkin mitä kummallisin tapa päätyä juuri sinne, missä hän halusi olla.

(s. 61-62. Alyssa Cole: Neiti Marple Manhattanilla)

Erikseen voisin mainita Elly Griffithsin Murha Villa Rosassa -novellin, jossa oli mielestäni koko kokoelman omaperäisin idea. Siitä olisi tullut mainio TV-sarjan jakso!

Kirjan tiedot:

Neiti Marplen jäljillä. WSOY 2023. 366 sivua.

Englanninkielinen alkuteos: Marple: Twelve New Stories (2022). Suomennos Saara Pääkkönen.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 3. Kirja liittyy Agatha Christieen

Tammikooste

Päätin lukea tammikuussa etenkin niitä kirjoja, jotka olin lainannut jo viime vuoden puolella. Aika moni niistä oli englanninkielinen, joten lisähaasteena halusin lukea joka toisen kirjan suomeksi, joka toisen englanniksi. 

Olen huomannut itsestäni sen, että lukumotivaatio pysyy paremmin yllä, kun en lue liian samanlaisia kirjoja peräkkäin. Erilaista voi olla esimerkiksi genre tai kieli, mutta jonkinlaista lisäpontta tuollainen monipuolisuus lukemiseeni tuo.

Joka tapauksessa suunnitelmani oli vallan menestyksekäs! Luin 16 kirjaa, joista vain pari olin lainannut tänä vuonna (Suomen nuijituin nainen ja Heated Rivalry, sekä uudet Kamala luonto- ja My Hero Academia -sarjikset). Olisin saattanut lykätä nuokin muuten helmikuulle, mutta niihin oli varauksia.

Tammikuulle sattui enimmäkseen todella hyviä kirjoja. Suosikikseni valitsisin nyt Marie Brennanin In the Labyrinth of Drakes -kirjan, mutta huomenna saattaisin ehkä sanoa jonkin muun. Tai sitten en, tuo Brennanin sarja vain on niin ihana.

Tammikuussa päättyi yksi haaste, Älä aloita uutta kirjaa. Luin siihen kaikki yhdeksän kirjaa, koonti on täällä.

Tällä hetkellä luen novellikokoelmaa Neiti Marplen jäljillä. 12 eri kirjailijaa on kirjoittanut Marple-tarinan ja toivon mukaan jokin niistä on peräti täysosuma.

Luetut

Karin Collins: Sun luonas kaipuuni on

Hanko-trilogian toinen osa on erinomainen kuvaus ikävästä ja poliittisesti kireästä ajanjaksosta.

Heather Fawcett: Emily Wilde’s Compendium of Lost Tales

Emily Wilde -trilogian viimeinen osa on jännittävä seikkailu haltiamaassa.

Charlotte McConaghy: Kesyttämätön pimeä

Hieno saarimiljöö ja klaustrofobinen tunne, mutta dramaattisuus meni lopussa överiksi.

Laurie Gilmore: The Christmas Tree Farm

Dream Harbor -sarjan kolmas osa ei ollut yhtä kiva kuin edelliset.

Ingvild Bjerkeland: Paha

Lyhyt ja toimiva nuorten dystooppinen kauhukirja.

Tricia Levenseller: What Fury Brings

Fantasiakirjan maailmanrakennus oli melko hataraa, mutta kivaa naisvoimaista luettavaa silti.

Juha Hurme: Suomen nuijituin nainen: Anni Polvan elämä ja teokset

Nopealukuinen kulttuuriteko merkittävästä kirjailijasta.

Marie Brennan: In the Labyrinth of Drakes

Ihana fantasiasarja jatkui aavikkotunnelmissa.

Kaisa Viitala: Klaanin suojeluksessa

Agnes oli tässä harmillisen passiivinen, mutta 1700-luvun Skotlanti kiinnosti edelleen.

Rachel Reid: Heated Rivalry

Hittikirja ei tehnyt kovin suurta vaikutusta romantiikan tai erotiikan suhteen, mutta kaapissa olemisen ja sieltä tulemisen vaikeus oli kiinnostavaa.

Jessi Jokelainen: Femokratia

Karun rehellinen tietosarjakuva siitä, millaista on olla naispoliitikko Suomessa.

James IV Tynion & Michael Dialynas: Wynd. Book Four: The Power of the Blood

Fantasiasarjakuvasarjan neljäs osa. Edellisen lukemisesta on jo aikaa, mutta tarina on pysynyt yllättävän hyvin muistissa. Tässä syttyy ihmisten, vampyyrien ja keijujen välinen sota, joka keskittyy (ehkä ainoaan olemassaolevaan?) ihmiskaupunkiin. Noin ylipäätään tämä osa oli melko väkivaltainen ja hengähdystaukoja ei juuri ollut. Suosikkini olivat vampyyrien vangiksi jäänyt Wynd sekä prinssi Yorik, jonka on valittava Wyndin ja oman turvallisuutensa välillä. Tarina jäi jännään kohtaan, joten toivottavasti jatko-osaa ei tarvitse odottaa kovin hirveän kauan.

Jane Austen: Arkaileva sydän

Brittiklassikko oli oikein viihdyttävää luettavaa.

Laurie Gilmore: The Strawberry Patch Pancake House

Sarjan huonoin osa tähän mennessä.

Jarkko Vehniäinen & Marja Lappalainen: Kamala luonto. Asiatonta oleskelua

Taattua Kamala luonto -huumoria. Tässä osassa esiteltiin Ahma, jonka yltiöpositiivisuus on niin mukavan raivostuttavaa. En kestäisi noin positiivisuutta tihkuvaa tyyppiä, mutta Kamalaan luontoon Ahma toi kivasti uutta juttua.

Yoko Akiyama: My Hero Academia: Team-Up Missions #07

Jäin jotenkin tämän spin-offin koukkuun, vaikka itse MHA loppuikin jo. Nämä ovat kaikki hyväntuulisia pieniä tarinoita, joita on kiva lukea hupaisina välipaloina.