Marie Brennan: Within the Sanctuary of Wings (The Memoirs of Lady Trent #05)

Writing the final volume of one’s memoirs is a very peculiar experience.

Voihan nyyhky, tämä on tosiaan ihanan Lady Trent -sarjan viimeinen osa. On olemassa yksittäinen jatko-osa, jossa käsittääkseni kertoja on Isabellan pojantytär. En nyt oikein tiedä haluanko lukea sen vai en. Tähän maailmaan olisi kiva palata, mutta toisaalta entä jos se kirja pilaakin tämän hienon lopun?

Vaikea päätös, jota en ole vielä tehnyt!

Tässä osassa Isabella jäljittää merkillistä lohikäärmettä, tai oikeastaan sen ruumista, jyrkässä vuoristossa. Jokaisessa osassa ollaan liikuttu eri ympäristössä ja nyt ollaan selkeästi Isabellan maailman Himalajan vastineella. Sarjan ensimmäisessä osassakin oltiin vuorilla, mutta ei näin vaarallisilla.

Mutta se vaarallisuus ei ole tarinan pointti. Isabella on tässä kohta nelikymppinen ja tämä on hänen tutkijan uransa huipennus, se syy, miksi näitä muistelmia kirjoittava vanhempi Isabella on niin legendaarinen nainen. Koko sarjan ajan Isabella kumppaneineen on löytänyt uutta tietoa tuhansia vuosia sitten kadonneesta draconean kansasta, ja se juonenlanka huipentuu tässä.

Ihan totta puhuen olin sentään sen verran osannut laskea yhteen yksi plus yksi, että sain tulokseksi kaksi ennen Isabellaa. Mutta ei se haitannut ollenkaan! Isabellan tiedonjano on koko ajan ollut hänen määrittelevä piirteensä ja hänen kasvuaan tutkijana on ollut mukava seurata.

Tässä osassa pidin taas paljon myös Isabellan ja hänen toisen aviomiehensä suhteesta. Suhailkin on tutkija, arkeologi ja kielitieteilijä, joten kaksikko ymmärtää ja arvostaa toisiaan myös ammatillisesti. Kiva, että on mieshahmo, joka tukee kumppaniaan tuulessa ja tuiskussa eikä yritä tehdä hänestä pienempää oman menestyksensä korostamiseksi.

Another man might have failed to understand the magnitude of my obsession with dragons, but not Suhail. He had come with me into the depths of the Jefi in summer; he knew that risking life and limb for knowledge was nothing new to me.

(s. 63)

Kokonaisuutena sarja on ehdottomasti yksi suosikeistani! Toivottavasti muutkin löytävät tämän. Jos olet pitänyt Heather Fawcettin Emily Wilde -sarjasta, luultavasti pidät tästäkin.

Kirjan tiedot:

Marie Brennan: Within the Sanctuary of Wings. Titan Books 2017. 365 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 8. Kirjassa ei rakastuta

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa ollaan vuorilla tai luolassa

* Luonto sivuilla : Luontosuhde

Anna-Maija Naakka: Sydän ladulla (Pohjoisen kutsumat #01)

Lehden toimitus oli kuin sähköiskun saanut.

Kerronpa heti tämän kirjan sisältöä koskevan asian, jota ei ole mainittu tämän kirjan takakannessa, kustantajan sivulla tai minun nähdäkseni missään muuallakaan. Tämä ei ole kummoinen juonipaljastus, koska asia tulee selväksi heti kirjan alkupuolella.

Päähenkilöllä, urheilutoimittaja Lumi Saleniuksella, on syömishäiriö. Lupaavan urheilutähden ura katkesi aikoinaan osittain sen vuoksi, ja Lumin edelleen jonkin verran ongelmallinen suhde ruokaan tulee esiin monta kertaa tarinan aikana.

Vaikka kirja onkin sinänsä kevyttä viihdekirjallisuutta, syömishäiriö on olennainen osa Lumin hahmoa. En pidä siitä, että tämä asia on jätetty selvästi tarkoituksella mainitsematta kirjan markkinoinnin yhteydessä. Ne, joita aihe kiinnostaa, eivät löydä kirjaa, ja ne, jotka eivät halua aiheesta lukea, yllättyvät ikävästi.

Itse tartuin kirjaan alun perin siksi, että se sijoittuu Lappiin. Tänne ei kovin monen viihdekirjan juoni ulotu, joten se teki kirjasta heti kiinnostavan. Romanttista viihdettä Lapissa, vau! Juoni, jossa Lumi jäljittää kadonnutta maastohiihtotähteä, kuljettaa hänet Rovaniemen kautta Kittilän ja Levin tienoille.

Matkan varrella kohdataan tietenkin kaikki turistityypilliset asiat. Löytyy poroja, kärttyinen erakko, feikkishamaani, yhden yön paukkupakkaset sekä turistirysä, jonka plastiikkakirurgin palveluja käyttäviä naisia ja heidän ulkonäköään arvostellaan Lumin sanoin varsin rumasti.

Kovin moni lappilainen hahmo ei tarinassa ääneen pääse, vaan suunvuoro annetaan aina etelän vieraille.

Kelkanvuokraaja nyökkäili innokkaasti. Oli jotenkin sympaattista, kuinka vieraanvaraisesti he suhtautuivat ulkomaalaisiin turisteihin täällä.

(s. 233)

Ole vielä pikkuisen alentuvampi, jooko? Turisteja hyysätään etupäässä siksi, että heillä on rahaa, joka halutaan heiltä pois. Ei siksi, että lappilaiset ovat jotenkin naiviin ystävällinen, kokonaan vieras laji.

Tarina eteni joutuisasta ja monista ärsytyksen aiheista huolimatta luin sen loppuun asti. Eniten pidin siitä, miten Lumin toimittajan työtä kuvattiin. Hän joutuu pohtimaan sitä, millainen toimittaja hän haluaa olla. Missä menee raja häikäilemättömän paparazzin ja inhimillisyyttä osoittavan toimittajan välillä?

Sydän ladulla aloittaa Pohjoisen kutsumat -sarjan, joten Lapissa vieraillaan ilmeisesti tulevaisuudessakin. Tästä jäi sellainen tunne, että luen ehkä jatko-osan silkasta uteliaisuudesta, mutta saa nyt nähdä

Kirjan tiedot:

Anna-Maija Naakka: Sydän ladulla. Docendo 2026. 432 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 7. Romanttinen viihdekirja

Haastekoonti: Paha mieli, paras mieli

Paha mieli, paras mieli -lukuhaaste päättyi eilen ja sain sen valmiiksi vähän viime hetkellä. Mutta sainpahan kuitenkin ja kurjistelusta huolimatta haastetta oli kiva tehdä! Kiitos siis siitä, @worlds_between_the_sheets !

Haastekohdat olivat toinen toistaan synkempiä ja kurjempia, ja myönnän etten nyt ihan syvimpään päähän niiden kanssa mennyt. Yllättävän helposti ruudukko kuitenkin täyttyi, koska monissa kirjoissa kuitenkin käsitellään vakavampia aiheita tavalla tai toisella.

Täsmäkirjoja piti etsiä hyvin vähän, olisiko ollut vain nuo kaksi viimeistä lukemaani eli noitavaino ja kielletty kirja.

Tähän haasteeseen lukemistani tykkäsin aivan erityisesti näistä:

Heather Fawcett: Emily Wilde’s Compendium of Lost Tales

(yliluonnollinen paha)

Nicola Giffith: Ammonite

(juurettomuus)

Emmi Itäranta: Lumenlaulaja

(kärsimys)

Marc-Uwe Kling: Qualityland

(terrori-isku)

Kikuko Tsumura: Unelma helposta työstä

(vapaa valinta, burnout)

Seuraavaa kurjisteluhaastetta odotellessa!

Kaikki haasteeseen luetut kirjat:

Kärsimys: Emmi Itäranta: Lumenlaulaja

Vapaa valinta: Kikuko Tsumura: Unelma helposta työstä

Perheväkivalta: Stephen King: Carrie

Riittämättömyyden tunne: Riina Tanskanen: Tympeät tytöt: Luokkakipuja

Toivottomuus: Hiromi Kawakami: Under the Eye of the Big Bird

Juurettomuus: Nicola Griffith: Ammonite

Ero: Piia Leino: Hämärän laulu

Rakkaudettomuus: Fernanda Melchor: Hurrikaanien aika

Hautajaiset: Maggie Stiefvater, Stephanie Williams & Sas Milledge: The Raven Boys

Itsekkyys: Enni Mustonen: Pikkupappilan joulu

Ympäristörikos: Peter Brown: The Wild Robot Protects

Halveksunta: Lynn Messina: Pahaenteinen palatsi

Riippuvuus: Rey Terciero & Bre Indigo: Northranger

Kuolemanpelko: Isabel Allende: Rouva Fortunan tytär

Setämieskatse: Eeva Tenhunen: Mustat kalat

Mansplaining: Ali Hazelwood: Mate

Katkeruus: Nadifa Mohamed: Kadotettujen hedelmätarha

Sensuuri: Minna Eväsoja: Rakkauden merkit: perheestä, parisuhteesta ja avioliitosta japanilaisittain

Terrori-isku: Marc-Uwe Kling: QualityLand

Yliluonnollinen paha: Heather Fawcett: Emily Wilde’s Compendium of Lost Tales

Unettomuus: Charlotte McConaghy: Kesyttämätön pimeä

Diktaattori: Tricia Levenseller: What Fury Brings

Luonnonkatastrofi: Lily Braun-Arnold: The Last Bookstore on Earth

Noitavaino: Celia Rees: Noitalapsi

Kielletty kirja: Mariko Tamaki & Rosemary Valero-O’Connell: Laura Dean Keeps Breaking Up with Me

Mariko Tamaki & Rosemary Valero-O’Connell: Laura Dean Keeps Breaking Up with Me

Olen aivan varmasti lainannut tämän nuorten sarjakuvan joskus ennenkin, mutta eipä vain tullut silloin luettua. Sikäli hyvä, että nyt sain sillä kuitattua lukuhaasteen “kielletty kirja” -kohdan.

Koska tottahan toki tämäkin on kielletty amerikkalaisissa kouluissa sateenkaariteemansa vuoksi. Toivottavasti mahdollisimman moni nuori etsii tämän jossain vaiheessa käsiinsä,  jos ei muuten niin  ihan vain periaatteellisen kapinan vuoksi.

Mutta kannattaa lukea tämä tarinankin vuoksi! Se on melko melankolinen kuvaus lukioikäisten nuorten parisuhdehapuiluista ja -sotkuista. Kirjassa on kohtaus, jossa päähenkilö Freddy miettii hieman osoittelevasti mutta osuvasti, että sateenkaariliikkeen ja -aktivismin vuoksi hänelläkin voi olla julkisesti aivan samanlaisia ongelmia kuin heteroilla.

Freddyllä on siis hurmaava tyttöystävä Laura, ainakin silloin kun Laura ei vehtaa muiden kanssa. Jostain syystä Freddy ei osaa päästää irti ja kehyskertomuksena ovatkin Freddyn kirjoittamat viestit kolumnistille, joka neuvoo muita ihmissuhteissa.

Minusta tämä oli vallan hieno tarina nuoruudesta ja omien rajojensa etsimisestä. Freddyn on niin vaikea sanoa Lauralle ei silloinkin, kun Lauran tekemät asiat tuntuvat pahalta. Laura vetää häntä kuin pässiä narussa ja se vaikuttaa myös Freddyn ystävyyssuhteisiin.

Freddyn ja Lauran ensitapaaminen.

Tykkäsin siitä, että Freddyn tarinan taustalla tapahtuu muitakin asioita, ihmissuhdedraamoja, jotka eivät ole hänestä riippuvaisia. Ei hän ole ainoa, joka sössii elämänsä ja tekee huonoja valintoja. Kaikkiin ongelmiin ei myöskään ole olemassa helppoa, kivutonta ratkaisua.

Tarinan lopussa tuntui siltä, että näiden nuorten elämä on vasta alussa, mutta että heillä on nyt enemmän työkaluja tulevien haasteiden selvittämiseen.

Lisäksi pidin kirjan kuvituksesta. En oikein osaa analysoida taidetta, mutta kuvituksesta välittyi hienosti sekä tarinan tunnelma että se ympäristö, jossa Freddy liikkuu. Ruuduissa on muitakin ihmisiä, jotka tekevät omia asioitaan, ja etenkin sisätiloja kuvatessa kiinnitin huomiota tilankäyttöön. Korkea huone vaikuttaa oikeasti korkealta ja niin edelleen.

Kirjan tiedot:

Mariko Tamaki & Rosemary Valero-O’Connell: Laura Dean Keeps Breaking Up with Me. First Second 2019. 289 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 45. Kirjassa on kiusaamista

* Paha mieli, paras mieli : Kielletty kirja

Celia Rees: Noitalapsi & Näkijä

Tämä kirja perustuu mittavaan käsikirjoituskokoelmaan, josta käytetään nimitystä Maryn paperit.

Noitavainoista kertovaa kirjaa etsiessäni törmäsin tähän nuortenkirjakaksikkoon, joista tarkoitus oli lukea ensin vain ensimmäinen osa. Se oli kuitenkin sen verran kiinnostava, että lukaisin sitten toisenkin.

Noitalapsi kertoo nuoresta Marysta 1660-luvulla. Hänen isoäitinsä teloitetaan noitana ja Mary tuupataan kiireen vilkkaan Englannista Yhdysvaltoihin lähtevään laivaan. Puritaanit hyväksyvät Maryn joukkoonsa ja piskuiseen siirtokuntaansa, ainakin joksikin aikaa.

Tykkäsin tarinasta, joka on kirjoitettu päiväkirjamuotoon. Tarina eteni nopeasti ja oli kirjoitettu kivasti. En tartu ensimmäisenä päiväkirjaromaaniin, mutta tässä kerrontakeino oli hyvin valittu ja minäkertojan kautta oli helppo tutustua aikakauden arkeen.

Mary kertoo merimatkastaan ja uudesta maailmasta, jossa kaikki onkin - yllätys yllätys - melkein niin kuin ennen. Puritaanien linjasta ei poiketa tai niskaan rapsahtaa helposti noituussyytteitä myös rapakon takana.

Kirja päättyy aika jännään kohtaan ja siksi halusin lukea Näkijänkin. Se ei kuitenkaan toiminut mielestäni läheskään yhtä hyvin ja jälkikäteen ajatellen olisin melkein voinut jättää sen lukemattakin. No, ei näihin onneksi kovin paljoa aikaa mennyt, niin sujuvaa teksti kuitenkin oli.

Ongelmani Näkijässä oli se, että enää ei ollakaan Maryn päiväkirjoissa. Tarina jatkuu osittain nykypäivässä, jossa mohawk-heimoon kuuluva Agnes alkaa nähdä näkyjä esiäidistään. Nämä näyt ottaa ylös sekä hänen aktivistitätinsä että tutkija, joka kerää tietoja Marysta tutkimuksiaan varten.

Minusta tämä tuntui kovin kömpelöltä tavalta kertoa Maryn tarina loppuun. Ennemmin olisin lukenut lisää ihmeenomaisesti säilyneitä päiväkirjoja kuin näkyjen kautta kikkailua.

Kiinnostava puoli kirjassa oli kuitenkin se, miten se kertoi intiaanien tuhon alusta 1600-luvulla sekä tilanteesta nykypäivänä. Pidin etenkin Agnesin tädistä, jolla oli hyvin jyrkkiä ja mielestäni täysin oikeutettuja mielipiteitä siitä, miten kurjasti valkoiset ovat kohdelleet arvokasta kulttuuriperintöä.

Hänen mielestään suurin osa museoissa esitellyistä intiaanien kätten töistä oli määritelty rihkamaksi, intiaanikulttuuriin liittyviksi kuriositeeteiksi, ja määritelmiä olivat olleet laatimassa keräilijät, jotka eivät lainkaan ymmärtäneet, miten arvokkaista esineet olivat sille kansalle jolta ne oli riistetty. Hänen mielestään ne olivat varastettua omaisuutta.

(s. 20-21)

Lopputulema sanoisin, että Noitalapsi on ehdottomasti lukemisen arvoinen jos noitavainot ja historialliset nuortenkirjat kiinnostavat. Näkijä on vähän niin ja näin, yhtä hyvä se ei mielestäni ollut.

Kirjojen tiedot:

Celia Rees: Noitalapsi & Näkijä. Tammi 2004 & 2005. 249 & 329 sivua.

Englanninkielinen alkuteos: Witch Child (2000) & Sorceress (2002). Suomennos Paula Herranen.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 38. Kirjassa keräillään jotain & 42. Kirjassa on sanoja tai lauseita toisella kielellä

* Paha mieli, paras mieli : Noitavaino

* Luonto sivuilla : Parantava voima

* Lukumatka menneisyyteen : 8. Kirjan kansikuvassa on ihminen & 14. Kirjassa on tietäjä, shamaani tai noita

Trung Le Nguyen: Angelica and the Bear Prince

Luin jokunen vuosi sitten Trung Le Nguyenin The Magic Fish -sarjakuvan ja muistelin pitäneeni siitä. Se tuli puheeksi työkaverin kanssa, joka sanoi pitäneensä myös tästä Angelica and the Bear Princestä, joten pitihän tämäkin sitten lukea.

Ja tykkäsinkin tästä! Miten kiva ja kaunis nuorten sarjakuva, joka käsitteli montaa asiaa. Enimmäkseen surun eri muotoja ja kommunikoinnin vaikeutta sellaistenkin ihmisten välillä, jotka pitävät toisistaan kovasti.

Lukiolaistyttö Angelica (Jelly) on toipumassa vakavasta loppuunpalamisesta. Hän on saanut harjoittelupaikan pienestä paikallisesta teatterista ja opettelee keskittymään yhteen asiaan kerrallaan.

Jelly oli ihanan epätäydellinen ja uskottava hahmo. Hänellä on pakonomainen tarve toimia heti ja koko ajan, piirre, jonka hän on selvästi perinyt äidiltään. Äidiltä tulee myös hieman sulkeutunut luonne, sellainen, joka mielellään ohittaa tunteet ja keskittyy tekemiseen. Tämä aiheuttaa ristiriitoja sekä äidin ja tyttären että Jellyn ja hänen parhaan ystävänsä välillä.

Koko perheen mökötyshetki.

Jellyn lisäksi kirjassa kerrotaankin myös sivuhahmojen tarinoita. Muillakin on ongelmia, joista osa risteää Jellyn kanssa ja osalla ei ole mitään tekemistä hänen kanssaan. Tykkäsin tästä ratkaisusta ja etenkin Jellyn bestiksestä Christinestä, joka suivaantuu useampaan otteeseen siihen, ettei Jelly meinaa antaa hänen käsitellä omia ongelmiaan omalla tavallaan.

Tarinassa on myös vähän romantiikkaa. Jelly keskustelee netissä teatterin maskotin ja näytelmän päähenkilön, karhuprinssin kanssa. Sitä, kuka karhupuvun sisällä on, ei salata lukijalta liian pitkään, vaikka Jellyllä kestääkin pitempään saada totuus selville. Romanssi oli varsin herttainen ja sateenkaareva, karhuprinssi kun on ei-binäärinen henkilö.

Muutenkin tämä oli lämminhenkinen ja mukavan pehmoinen. Vakaviakin asioita käsitellään, mutta tarinassa korostuu toisten tukemisen tärkeys. Tässä tarinassa kukaan ei ole yksin.

Jellyn tarinaa keskeyttää välillä karhuprinssi-näytelmän juoni, joka on uudelleenkerronta norjalaisesta East of the Sun and West of the Moon -sadusta. Ei niin tuttu satu minulle, vaikka se kirjaa lukiessani palasikin mieleen.

Kirjan tiedot:

Trung Le Nguyen: Angelica and the Bear Prince. RH Graphic 2025. 209 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä

Helmikooste

Helmikuun kooste tulee myöhässä ja luettujen lista on hyvin lyhyt. 

Ensin aikani meni olympialaisten katsomiseen. Viimeisen parin viikon aikana lukeminen ei ole kiinnostanut ollenkaan, koska olen surrut niin kovin rakasta kissaani. 

Tiesin, että pitkä yhteinen aikamme oli loppumassa, mutta ei se tästä sen helpompaa tee. Kun on 19 vuoden ajan tottunut tekemään kaikki arjen asiat toisen vuoksi ja kanssa, elämään nyt tullut aukko on musertavan suuri. Kaikki rakkauteni sinne, missä nyt oletkin, maailman paras Ronja.

Mutta, yritän taas päästä lukemisen makuun, jotta se aukko edes vähän pienenisi tutulla tekemisellä.

Helmikuun kirjoista parhaaksi jäi Anni Polvan elämäkerta Elettiin kotirintamalla.

Luetut

Pertti Jarla: Fingerpori 19

Paljon tuttuja strippejä, mutta muutama uusikin. Kirja oli järjestetty kivasti teema-aukeamiin, jossa kaikki aukeaman stripit liittyivät esimerkiksi urheiluun, uskontoon tai kieroon kiinteistövälittäjään.

Ai Tanaka: King in Limbo 02 & 03

Mangasarjan ensimmäisen osan lukemisesta on vierähtänyt jo pari vuotta, mutta muistin kyllä millaiseen cliffhangeriin se jäi. Nämä kaksi osaa täydensivät sarjan ja niissä selvisi paitsi asioita Runen ja Adamin menneisyydestä, myös syy uuteen unitautiepidemiaan. Kokonaisuutena sarja oli todella hyvä ja loppuun asti suunniteltu kokonaisuus. Melkein tekisi mieleni ostaa se itselleni! 

Neiti Marplen jäljillä

Kahdentoista uuden neiti Marple -novellin kokoelma ei tehnyt kovin suurta vaikutusta.

Lily Braun-Arnold: The Last Bookstore on Earth

Sateenkaarevan YA-dystopian idea oli parempi kuin toteutus.

Anni Polva: Elettiin kotirintamalla… : lehtiä päiväkirjastani

Humoristisella otteella kirjoitettu elämäkerta kotirintamalta.

Mame Ohtako: Flip Flip Slowly

Sateenkaarimangassa oli mukavan arkinen tunnelma ja kirjastonhoitaja päähenkilö.

Mame Ohtako: Flip Flip Slowly

Lukaisin tuossa eri olympialajien lomassa tämän Mame Ohtakon sateenkaariromanssin. Kiinnostuin tästä siksi, että toinen päähenkilö on kirjastonhoitaja. Hagiwara on vähän reilu parikymppinen, jonka elämä on tasaista arkea. Tilanne muuttuu kun kirjasto saa uuden asiakkaan, kolmikymppisen Yabumin.

Takakansiteksti oli sikäli hieman kummallinen, että siinä oikein korostettiin sitä, miten kirjastossa ei saa puhua. Voi ei, miten miehet voivatkaan tutustua toisiinsa?

Ongelma ratkeaa hyvin nopeasti: he viettävät aikaa autossa. Hagiwara tykkää ajella ympäriinsä ja nappaa Yabumin mukaansa. Minä taas tykkäsin siitä, miten mukavan rauhallisen tunnelman tämä asetelma tarinaan toi. Näinkin tavallinen harrastus on hyvä tilaisuus olla yhdessä ja tutustua toisiinsa.

Henkilöautossa on tunnelmaa.

Yabumilla on hiukkasen painava menneisyys, etenkin edesmenneen isänsä vuoksi, hän kun ei erityisen suvaitsevainen ollut. Hagiwara on edelleen kaapissa kaikille ja tarinassa luodaan vähän jännitystä sillä, miten hänen kaapistatulonsa onnistuu.

Spoilaan nyt kyllä lopun parin sivun lisätarinan, mutta haluan silti sanoa, että tuo viimeinen kohtaus oli vallan herttainen ja sydäntä lämmittävä. Jo ihan senkin takia kannatti lukea koko tarina.

Mangan ikäraja on K-18 ja etukannessakin on varoitus aikuisille tarkoitetusta sisällöstä. Loppujen lopuksi sitä oli vain yhdessä kohtauksessa tarinan lopussa. Plussaa siitä, että sängyssä ei pyöritä hohtavien sensuurivalosapelien kanssa eikä toisaalta mennä todella yksityiskohtaisen realismin puolelle.

Kirjan tiedot:

Mame Ohtako: Flip Flip Slowly. Kodansha 2025. 167 sivua.

Japaninkielinen alkuteos: Furippu furippu surorii (2022). Englanninkielinen käännös: Adrienne Beck

Haasteet:

* Helmet 2026 : 22. Kirjan kannen pääväri on sininen tai kirjan nimessä on sana sininen

Anni Polva: Elettiin kotirintamalla… : lehtiä päiväkirjastani

Meillä on kirjoitettu kymmeniä kirjoja viimeksi käymistämme sodista ja kerrottu kaikki mahdollinen mitä etulinjoilla tapahtui.

Innostuin lukemaan tämän kirjan Juha Hurmeen Suomen nuijituin nainen -elämäkerran jälkeen. Niin innostuivat monet muutkin, koska sain odotella tätä kuukauden päivät kirjastosta. Mikäli oikein muistan, tämä on Hurmeen mukaan ensimmäinen suomalainen kirja siitä, mitä kotirintamalla tapahtui sotien aikaan.

Kiinnostavaa kyllä Polva sanoo heti kirjan alussa hieman (ja vain hieman) kautta rantain, että halusi tämän julkaistavaksi näpäyttääkseen miehiä ja heidän ylimielisyyttään.

Kunhan seuraavat neljäkymmentä vuotta vielä kuluvat, ei elossa ole ketään, joka voisi itse kokeneena kertoa kotirintaman sisukkuudesta. Silloin ollaan valmiit nielemään totena vieläkin helpommin kuin nykyisin ne tarinat, joita jotkut asioista tietämättömät satuilevat.

(s. 7)

Ne tietämättömät ovat miehiä, jotka ovat kirjallisuudessa ja sen ulkopuolella vähätelleet naisia ja naisten työn merkitystä kotirintamalla.

Elettiin kotirintamalla on melko kronologinen kertomus Anni Polvan kokemuksista enimmäkseen jatkosodan aikana. Muistot on nostettu paitsi muistista, myös hänen päiväkirjoistaan. Hän asui perheineen Turussa, tai tarkemmin sanoen hän asui lapsineen Turussa miehen ollessa rintamalla.

Polva kuvaa elävästi ja humoristisesti todella vaikeita aikoja. Naiset venyivät äärirajoilleen ja sen yli selvitäkseen vuosia kestäneestä sodasta. Ruoasta oli pulaa, vaatteista oli pulaa, polttopuista oli pulaa, kaikesta oli pulaa. Kirja kuvaakin hyvin sitä, miten kekseliäiksi pakko teki naiset. Joka ainoa asia käytettiin niin pitkään ja niin viimeisilleen kuin mahdollista.

Kirjan ote on mukavan tarinoiva, mutta sen alla tapahtumat itsessään ovat karua luettavaa. Polva näkee nälkää ja yrittää pitää pienet tyttärensä hengissä keinolla millä hyvänsä. Toisilla naisilla asiat ovat olleet vieläkin huonommin ja tämä näkyy sekä sotavuosina että pitkään sen jälkeenkin. Menetyksen traumat eivät olleet rintamalla sotineiden yksinoikeus.

Pidin kirjasta ja Polvan tavasta kirjoittaa. Onneksi Hurme nosti tämän esiin kirjassaan, koska muuten tämä olisi varmasti jäänyt lukematta. Minulla on jonkinlainen hämärä mielikuva siitä, että olen ehkä lukenut tämän joskus, mutta jos olen niin siitä on niin pitkä aika, että tämä oli joka tapauksessa kuin uutta kirjaa olisi lukenut.

Kirjan tiedot:

Anni Polva: Elettiin kotirintamalla… : lehtiä päiväkirjastani. Karisto 1981. 211 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 16. Kirjailija on kirjoittanut sekä aikuisille että lapsille tai nuorille

* Lukumatka menneisyyteen : 13. Kirjassa on henkilö, joka on oikeasti ollut olemassa

Lily Braun-Arnold: The Last Bookstore on Earth

I’ve given this whole thing enough thought that I can confidently say over time sucks.

Tässä YA-kirjassa oli ainekset hyvään tarinaan. Maailmanlopun jälkeinen maailma! Päähenkilö asuu kirjakaupassa! Sateenkaareva rakkaustarina! Uusi supermyrsky uhkaa! Kaikki ihmiset eivät olekaan mukavia!

Mutta tarinana tämä ei edennyt oikein minnekään enkä pitänyt päähenkilöstä ollenkaan.

Liz on 17-vuotias ja piileskellyt kirjakaupassa vuoden verran. Hän saa elintarvikkeita vastineeksi kirjoista ja lupauksesta toimittaa viestejä eteen päin. Kirjakauppa on siis eräänlainen postitoimisto ja tämä oli minusta hyvä ajatus.

Eräänä päivänä kauppaan murtautuu Maeve, jolla ei ole muuta paikkaa mihin mennä. Liz antaa vastentahtoisesti Maeven jäädä ja loppujen lopuksi tytöt ihastuvat toisiinsa. Mikä oli sikäli ongelma, että Maeve oli näistä kahdesta ehdottomasti kiinnostavampi hahmo. Toivoin koko ajan, että hän dumppaisi tylsän, passiivisen ja kaikesta valittavan Lizin ja jatkaisi matkaansa kohti kiinnostavampia tapahtumia.

Tarina olisi muuttunut heti kiinnostavammaksi jos se olisi myöntänyt, että Lizin pakkomielteinen suhtautuminen kirjakauppaan on ongelma ja että hän taisi olla masentunut jo ennen maailmanloppua. Mutta ei, Liz on aina oikeassa eikä joudu ikinä tekemään vaikeita valintoja.

But maybe my worst mistake was fighting so hard to survive. Outlasting everyone I knew or loved or cared about. Because maybe if I’d never tried, it wouldn’t hurt so hard to fail. Because when you survive this long, you start to wonder if it will ever be worth it. I’m starting to think it may never be.

(s. 244)

Samanlaista valitusta koko kirja!

Tämä on käsittääkseni kirjailijan esikoisteos ja sanoisin, että se näkyy. Maailmanrakennus on onttoa (oletan maailmanlopun katastrofaalisten luonnonilmiöiden johtuneen ilmastonmuutoksesta, mutta se ei kyllä selitä happosateita) eikä kaikkea ole ajateltu loppuun saakka.

Tarinassa esimerkiksi tapahtuu karmea onnettomuus, ja noissa olosuhteissa ja tuolla hoidolla siitä ei olisi mitenkään selvinnyt hengissä. Eikä kukaan missään olosuhteissa toipuisi siitä noin hyvin parin päivän aikana. En odota dystopioilta ja spefiltä noin ylipäätään täyttä realismia, mutta rajansa kaikella… Tarinan kannalta vähemmän dramaattinen loukkaantuminen olisi toiminut ihan yhtä hyvin.

Mutta, tämä oli nopea lukea ja tykkäsin sekä Maevesta että kirjakauppamiljööstä, joten menihän tämä samalla kun katsoin olympialaisia.

Kirjan tiedot:

Lily Braun-Arnold: The Last Bookstore on Earth. Penguin Books 2025. 312 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 13. Kirjassa on syntymäpäivät

* Kolme kummaa kirjaa : Kirjassa taistellaan

* Paha mieli, paras mieli : Luonnonkatastrofi

* Luonto sivuilla : Luonnon mahti

Neiti Marplen jäljillä

Neiti Jane Marple, kirjallisuuden etevin amatöörietsivä ja yksi Agatha Christien hienoimmista luomuksista, tavattiin ensimmäisen kerran joulukuussa 1927 novellissa nimeltä Tiistaikerho.

Halusin lyödä tällä kolme kärpästä yhdellä iskulla: Helmet-lukuhaasteen Agatha Christie -kohta, pari vuotta lukulistallani roikkunut teos ja novellikokoelma. Luen tosiaan harvemmin novelleja, koska niin lyhyet tarinat eivät ole minulle se mieluisin proosan muoto.

Tässä kirjassa tiivistyi aika hyvin syy siihen. Kirjassa on siis kaksitoista neiti Marplen tähdittämää novellia kahdeltatoista eri (nais)kirjailijalta. He ovat kaiketi saaneet melko vapaat kädet tarinoiden laatimiseen, mutta genre ja hahmo toivat tietenkin omat rajoituksensa.

Kukaan ei harmillisesti yltänyt sellaiseen “vau, mitä minä juuri luin?” -suoritukseen. Nekin novellit, joista pidin eniten, tuntuivat liian lyhyiltä, ja tämä onkin useimmiten se oma novelliongelmani. Täytyy olla todella taitava kirjailija loistavalla idealla, jotta kokonaisen tarinan saa mahtumaan pieneen sivumäärään ilman, että tarina tuntuu liian pinnalliselta tai jäävän kesken.

Turhan monessa novellissa oli myös samanlainen loppuratkaisu tai yllätyskäänne. Se ei varmasti olisi haitannut yksittäisissä teoksissa, mutta novellikokoelmassa toistoa ei oikein voinut olla huomaamatta.

Mutta, neiti Marplesta sinänsä oli kiva lukea. Teräväkatseinen amatöörietsivä ei pääse edes lomalle ilman, että joku oikaisee koipensa epäilyttävissä oloissa joko lomapaikassa tai kotikylässä. Tykkäsin eniten niistä tarinoista, joissa oli sellaista kotoisan murhaavaa tunnelmaa.

Kuten useimpien vanhojen naisten, neiti Marplen usein oletettiin pysyvän jossain tietyssä paikassa, aivan kuin hän olisi ollut kynttilänjalka tai sohvatyyny; hänellä oli kuitenkin mitä kummallisin tapa päätyä juuri sinne, missä hän halusi olla.

(s. 61-62. Alyssa Cole: Neiti Marple Manhattanilla)

Erikseen voisin mainita Elly Griffithsin Murha Villa Rosassa -novellin, jossa oli mielestäni koko kokoelman omaperäisin idea. Siitä olisi tullut mainio TV-sarjan jakso!

Kirjan tiedot:

Neiti Marplen jäljillä. WSOY 2023. 366 sivua.

Englanninkielinen alkuteos: Marple: Twelve New Stories (2022). Suomennos Saara Pääkkönen.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 3. Kirja liittyy Agatha Christieen

Tammikooste

Päätin lukea tammikuussa etenkin niitä kirjoja, jotka olin lainannut jo viime vuoden puolella. Aika moni niistä oli englanninkielinen, joten lisähaasteena halusin lukea joka toisen kirjan suomeksi, joka toisen englanniksi. 

Olen huomannut itsestäni sen, että lukumotivaatio pysyy paremmin yllä, kun en lue liian samanlaisia kirjoja peräkkäin. Erilaista voi olla esimerkiksi genre tai kieli, mutta jonkinlaista lisäpontta tuollainen monipuolisuus lukemiseeni tuo.

Joka tapauksessa suunnitelmani oli vallan menestyksekäs! Luin 16 kirjaa, joista vain pari olin lainannut tänä vuonna (Suomen nuijituin nainen ja Heated Rivalry, sekä uudet Kamala luonto- ja My Hero Academia -sarjikset). Olisin saattanut lykätä nuokin muuten helmikuulle, mutta niihin oli varauksia.

Tammikuulle sattui enimmäkseen todella hyviä kirjoja. Suosikikseni valitsisin nyt Marie Brennanin In the Labyrinth of Drakes -kirjan, mutta huomenna saattaisin ehkä sanoa jonkin muun. Tai sitten en, tuo Brennanin sarja vain on niin ihana.

Tammikuussa päättyi yksi haaste, Älä aloita uutta kirjaa. Luin siihen kaikki yhdeksän kirjaa, koonti on täällä.

Tällä hetkellä luen novellikokoelmaa Neiti Marplen jäljillä. 12 eri kirjailijaa on kirjoittanut Marple-tarinan ja toivon mukaan jokin niistä on peräti täysosuma.

Luetut

Karin Collins: Sun luonas kaipuuni on

Hanko-trilogian toinen osa on erinomainen kuvaus ikävästä ja poliittisesti kireästä ajanjaksosta.

Heather Fawcett: Emily Wilde’s Compendium of Lost Tales

Emily Wilde -trilogian viimeinen osa on jännittävä seikkailu haltiamaassa.

Charlotte McConaghy: Kesyttämätön pimeä

Hieno saarimiljöö ja klaustrofobinen tunne, mutta dramaattisuus meni lopussa överiksi.

Laurie Gilmore: The Christmas Tree Farm

Dream Harbor -sarjan kolmas osa ei ollut yhtä kiva kuin edelliset.

Ingvild Bjerkeland: Paha

Lyhyt ja toimiva nuorten dystooppinen kauhukirja.

Tricia Levenseller: What Fury Brings

Fantasiakirjan maailmanrakennus oli melko hataraa, mutta kivaa naisvoimaista luettavaa silti.

Juha Hurme: Suomen nuijituin nainen: Anni Polvan elämä ja teokset

Nopealukuinen kulttuuriteko merkittävästä kirjailijasta.

Marie Brennan: In the Labyrinth of Drakes

Ihana fantasiasarja jatkui aavikkotunnelmissa.

Kaisa Viitala: Klaanin suojeluksessa

Agnes oli tässä harmillisen passiivinen, mutta 1700-luvun Skotlanti kiinnosti edelleen.

Rachel Reid: Heated Rivalry

Hittikirja ei tehnyt kovin suurta vaikutusta romantiikan tai erotiikan suhteen, mutta kaapissa olemisen ja sieltä tulemisen vaikeus oli kiinnostavaa.

Jessi Jokelainen: Femokratia

Karun rehellinen tietosarjakuva siitä, millaista on olla naispoliitikko Suomessa.

James IV Tynion & Michael Dialynas: Wynd. Book Four: The Power of the Blood

Fantasiasarjakuvasarjan neljäs osa. Edellisen lukemisesta on jo aikaa, mutta tarina on pysynyt yllättävän hyvin muistissa. Tässä syttyy ihmisten, vampyyrien ja keijujen välinen sota, joka keskittyy (ehkä ainoaan olemassaolevaan?) ihmiskaupunkiin. Noin ylipäätään tämä osa oli melko väkivaltainen ja hengähdystaukoja ei juuri ollut. Suosikkini olivat vampyyrien vangiksi jäänyt Wynd sekä prinssi Yorik, jonka on valittava Wyndin ja oman turvallisuutensa välillä. Tarina jäi jännään kohtaan, joten toivottavasti jatko-osaa ei tarvitse odottaa kovin hirveän kauan.

Jane Austen: Arkaileva sydän

Brittiklassikko oli oikein viihdyttävää luettavaa.

Laurie Gilmore: The Strawberry Patch Pancake House

Sarjan huonoin osa tähän mennessä.

Jarkko Vehniäinen & Marja Lappalainen: Kamala luonto. Asiatonta oleskelua

Taattua Kamala luonto -huumoria. Tässä osassa esiteltiin Ahma, jonka yltiöpositiivisuus on niin mukavan raivostuttavaa. En kestäisi noin positiivisuutta tihkuvaa tyyppiä, mutta Kamalaan luontoon Ahma toi kivasti uutta juttua.

Yoko Akiyama: My Hero Academia: Team-Up Missions #07

Jäin jotenkin tämän spin-offin koukkuun, vaikka itse MHA loppuikin jo. Nämä ovat kaikki hyväntuulisia pieniä tarinoita, joita on kiva lukea hupaisina välipaloina.

Laurie Gilmore: The Strawberry Patch Pancake House (Dream Harbor #04)

Archer Baer had just become a father in the most unimaginable way possible.

Olihan tässä sanoja peräkkäin.

Eli en tykännyt.

Edellinenkään Dream Harbor -sarjan osa ei tehnyt suurta vaikutusta, mutta sen lukeminen ei sentään harmittanut. Tämä tuntui ajanhukalta. Luin tämän loppuun vain siksi, että en osannut päättää, minkä kirjan lukisin tämän sijaan. Liikaa parempia vaihtoehtoja!

Tässä kirjassa asetelma on yksinhuoltaja isä Archer ja hänen lapsensa uusi hoitaja Iris. Molemmat tietenkin ovat todella kuumia tapauksia toistensa mielestä, ja noin 90% kirjasta tuntuukin kuluvan seksinnälässä riutumiseen tai sen tyydyttämiseen. Tarinassa ei oikeastaan tapahdu mitään ja lopussa ajattelin vain, että dreamharboristien kultti on onnistunut pyydystämään uuden jäsenen.

Tämä on siis Archer, joka joutuu tulemaan Dream Harboriin yllätyslapsen vuoksi. Viisivuotiaan Oliven äiti ei koskaan vaivautunut kertomaan miehelle lapsesta ja äidin kuoltua Archerin oletetaan ottavan vastuu tenavasta. Ranskassa uraa luonut huippukokki joutuu työskentelemään pikkukaupungin ilmeisesti ainoassa edes ravintolaa muistuttavassa paikassa, pannukakkutalossa.

Joka paikkaan nokkansa työntävät kaupunkilaiset vaivaavat häntä koko ajan wanhan hywän pannarireseptin tiimoilta. Uudet asiat eivät tässä pitäjässä kelpaa, mitä lie hienostohapatuksia.

“Give it to me straight. Is this whole town just fucking with me? Like is there even an original recipe for these pancakes, or is this all some kind of a joke to chase me out of town?”

(s. 218, Archer Irikselle)

Olisit juossut kun sinulla oli tilaisuus!

Archer-parka ei ilmeisesti koskaan pääse toteuttamaan alkuperäistä unelmaansa Michelin-tähdestä. Se oli ärsyttävää. Samoin ja erityisesti se, että kumpikaan päähenkilöistä ei ollut koskaan toivonut perheen perustamista. Iris jopa sanoo ettei halua lapsia, ja kuinkas sitten käykään. Autuus löytyy ydinperheestä.

Sarjaa on vielä yksi osa jäljellä ja toivon, että se olisi tätä parempi. Ei se ainakaan paljon huonompi voi olla? Aion ainakin yrittää lukea sen, siinä nimittäin juhlitaan minua kiinnostavia häitä ja paritetaan viimein Dream Harborin mahdollisesti ainoat jäljellä olevat sinkut, Annie ja Mac, joiden kinastelua on nyt seurattu sivusta neljä kirjaa.

Kirjan tiedot:

Laurie Gilmore: The Strawberry Patch Pancake House. HarperCollinsPublishers 2025. 361 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 5. Kirjassa on epilogi eli jälkisanat

Jane Austen: Arkaileva sydän

Sir Walter Elliot, Somersetshiren kreivikunnassa sijaitsevan Kellynch Hallin omistaja, oli mies, joka omaksi ilokseen tarttui vain yhteen ainoaan kirjaan, nimittäin baronettikalenteriin; joutilaisiin hetkiin se antoi viihdykettä ja onnettomiin lohtua; sen avulla hän sai kokea tyydytyksen ja arvostuksen tunteita todetessaan, kuinka vähän kantajia vanhoilla aatelisarvoilla oli jäljellä; kun taas vasta edellisellä vuosisadalla myönnettyjen arvojen lähes loputonta luetteloa selatessa kaikki arjen harmit kääntyivät luonnostaan myötätunnoksi ja halveksunnaksi - ja jos mikään muu sivu ei tehnyt tehtäväänsä, oli hänen mahdollista lukea sieltä oma historiansa aina yhtä hellittämättömällä mielenkiinnolla.

Luimme tällä kertaa Lauran kanssa lukupiirissämme Jane Austenin viimeiseksi jääneen teoksen Arkaileva sydän. Valitsimme Kersti Juvan uuden suomennoksen, joka olikin oikein sujuva ja tavoitti hienosti Austenin austenmaisuuden.

Lopussa harmittelimme nimenomaan sitä, että tämä kirja jäi Austenin viimeiseksi. Se oli nimittäin varsin vauhdikas ja juonessa oli juuri sopivasti mutkia tämän pituiseen kirjaan. Olisi niin kiinnostavaa tietää, millaisia kirjoja Austen olisi kirjoittanut tämän jälkeen.

Kirja on ilmestynyt aiemmin nimellä Viisasteleva sydän ja täytyy sanoa, että tämä sopi nimeksi paljon paremmin. Juuri arkuudesta ja siitä uloskasvamisesta on kysymys, kun seurataan Anne Elliotin ja kapteeni Wentworthin kohtaamista uudelleen kahdeksan vuoden jälkeen. Nuorempi Anne taipui perheensä painostukseen ja kieltäytyi Wentworthin kosinnasta, vanhempi uskaltaa tehdä itse valintansa.

Toki Wentworthin nousu arvoasemassa ja varallisuudessa ei yhtään haittaa perhettä.

Tämä oli mainio perhe- ja tapakomedia, jossa Anne oli useimmiten se ainoa järkevä henkilö lähipiirissään. Isä ja sisaret ovat itseään täynnä olevia, pinnallisia hupsuja. Turhamainen isä etenkin, ja yksi minua eniten naurattaneista kohtauksista liittyikin häneen.

“- - Oikein hyvä mies ja kaikin tavoin herrasmies, en epäile. Mutta minusta tuntuu, neiti Elliot” (katsoen häneen vakavasti) “että sen ikäiseksi mieheksi hänen täytyy olla kovin muotitietoinen. - Sellainen määrä peilejä! Taivas! Siellähän ei päässyt itseään pakoon. Pyysin siis Sophya avuksi, ja niin me pian siirsimme ne toisaalle, ja nyt olo on oikein viihtyisä, kun minulla on pieni parranajopeili nurkassa ja sitten yksi iso kapistus, jonka lähellekään en mene.”

(s. 169)

Selittää ällistynyt amiraali Croft, joka on vaimoineen vuokrannut Elliotien kartanon.

Wentworthin pitkävihaisuus ei saanut minua lämpenemään hänelle kovin äkkiä, mutta hän kirjoitti kyllä lopulta niin hienon rakkauskirjeen, että oksat pois. Ihan sydämessä läikähti sitä lukiessa (sivulla 310). Hän ehkä melkein ansaitsee Annen rakkauden.

Aika monen Austenin jälkeen olimme Lauran kanssa aika hyviä arvaamaan juonenkäänteitä ja juoneen ilmestyviä hahmoja. Annen nolon perheen lisäksi löytyi muun muassa liero liehittelijä, joka tosin ei tällä kertaa onnistunut pilaamaan yhdenkään nuoren naisen mainetta.

Ennalta-arvattavuus ei kuitenkaan haitannut lukemista ollenkaan. Tätä oli ilo lukea ja pidin Annesta, joka oli vaihteeksi vähän vanhempi tarinan sankaritar. 27-vuotiaana hän on kirjan mukaan jo parhaan hehkeytensä menettänyt, mutta sepä ei häntä itseään tai Wentworthia haittaa. Tilalle on tullut itseluottamusta ja itsetuntemusta, joka monilta muilla tässä kirjassa puuttuu kokonaan ikään katsomatta.

Kirjan tiedot:

Jane Austen: Arkaileva sydän. Teos 2024. 332 sivua.

Englanninkielinen alkuteos: Persuasion (1817). Suomennos Kersti Juva.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 1. Brittiklassikko

* Lukumatka menneisyyteen : 1. Kirjassa on epämiellyttävä henkilö

Jessi Jokelainen: Femokratia

Melkein haluaisin googlata, millaista vihapostia Jessi Jokelainen on tällä tietosarjakuvallaan saanut, mutta enpä sittenkään. Kirjassa olleet esimerkit naispoliitikkojen saamista kommenteista olivat tarpeeksi kuvottavia, ja näitähän löytyy käytännössä jokaisesta heitä käsittelevästä uutisjutusta.

Tai oikeastaan melkein jokaisesta naisia noin ylipäätään käsittelevästä jutusta.

Femokratia tuo aivan väistämättä mieleen sekä Liv Strömquistin että Riina Tanskasen feministiset yhteiskunnalliset sarjakuvat. Tämä ei kuitenkaan toista niiden aiheita, vaan käsittelee nimenomaan suomalaista poliittista kenttää ja naispoliitikkojen nurjaa kohtelua.

Se tietenkin kietoutuu yleiseen asenteeseen naisia kohtaan, mikä tuodaan kirjassa koko ajan hyvin esille. Tykkäsin etenkin siitä, että näkökulma kattaa koko itsenäisen Suomen poliittisen historian. Sata vuotta sitten naisten oli vielä vaikeampaa saada äänensä kuuluviin, mutta jotkut ikävät asiat pysyvät näköjään aina masentavan samanlaisina. Nilkka/sääri/rintavako/käsivarsi vilahti, mikä horo tuokin on!

s. 42

Suurin osa Femokratiasta kertoo kuitenkin aivan lähihistoriasta, koska kuten kirjassa sanotaan, internet ja some ovat mahdollistaneet sellaisen loan heiton, jota ei ennen ole ollut. Kuka tahansa voi sanoa mitä tahansa, eikä mikään ole yksityistä.

Jokelainen on nostanut kirjaan monia viime vuosien poliittisia “skandaaleita” ja tuo tarkasti esiin niiden kaksijakoisuuden. Naispoliitikkojen yksityiselämää revitellään joka otsikossa, mutta samaa ei tehdä miehille, joilta kysellään työstä, jota he tekevät.

Mieleeni jäi erityisesti aukeama, jolla verrattiin Marinin ja Orpon kesäfestareilla käyntiä. Marin-otsikoissa keskityttiin hänen shortseihinsa, Orpo-otsikoissa hänen kesäsuunnitelmiinsa. Uutisilla luotiin aivan erilaiset kuvat sekä poliitikoista että siitä, mikä heissä pitäisi yleisöä kiinnostaa.

Sarjakuvaksi tämä on hyvin tekstipainotteinen, mikä ei haitannut omaa lukemistani ollenkaan. Valittu tekstaus on helppolukuista, ja tekstin ja kuvien asettelu teki lukemisesta sujuvaa. Kirjan lopussa on lähdeluettelo, mikä on aina kiva lisä tietokirjaan.

Tykkäsin tästä ja soisin jokaisen lukevan tämän. Etenkin miesten.

Kirjan tiedot:

Jessi Jokelainen: Femokratia. Suuri Kurpitsa 2024. 126 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 12. Kirjan nimestä ei voi päätellä, millä kielellä kirja on kirjoitettu

Rachel Reid: Heated Rivalry

Shane Hollander was as close to losing it as he ever allowed himself to get.

Sanoisin olevani kerrankin ajan hermolla jääkiekkoromantiikan suhteen, mutta Heated Rivalrya ei voi paeta oikein minnekään. Ylekin on tehnyt TV-sarjasta juttuja.

Ilmeisesti sarja on kirjalle jos ei aivan täysin niin ainakin melkein uskollinen? Ainakin jyystämisen määrä tuntuu olevan vakio kummassakin formaatissa? Joku Goodreadsin arvioissa oli laskenut, että kirjassa on 15 seksikohtausta.

En epäile, mutta en myöskään laskenut tai edes lukenut niitä kaikkia, koska ensimmäisen kolmen jälkeen ne alkoivat toistaa itseään. Sama dynamiikka, sama sanasto, samat aktit ja asennot, suurin variaatio lienee ollut vaihtuvissa hotellihuoneissa.

Kirja ei siis tehnyt minuun suurempaa vaikutusta kuumaan erotiikkansa osalta enkä oikein löytänyt itsestäni uskoa Shanen ja Ilyan rakastumiselle. Ensin pannaan vuosikausia ja yhtäkkiä, ilman mitään ilmeistä syytä, kumpikin huomaa rakastuneensa toiseen.

Rakastamisen saatoin uskoa, rakastumista en niinkään.

Tätä olisi voinut pohjustaa esimerkiksi keskusteluilla. Seksi korvaa harvoin tarinassa hahmon- ja suhteidenkehityksen kannalta keskusteluja, joiden kautta pariskunnat tutustuvat toisiinsa ja huomaavat, että hei, tuo toinen onkin aika kiva tyyppi.

Taidan olla hövelimpi jopa äkkirakastumisten suhteen! Rakkautta ensisilmäykselle, no joo okei, tällä mennään tällä kertaa. Vuosikausia jatkunut status quo FWB-salasuhde muuttuu tunteikkaaksi ilman syytä, öööö miksi?

Eli romantiikan ja erotiikan suhteen jäi toivomisen varaa, mutta pidin siitä, miten suhde ja juoni rakentui salailun ympärille. Kuten kirjassakin todetaan, aivan sama miten paljon NHL ehkä väittää olevansa suvaitsevainen, tosiasiassa sateenkaarevilla pelaajilla on syystäkin hyvin vähän halua tulla kaapista ulos.

The facts were these: they were two of the biggest hockey stars in the world, and for whatever reason, they both enjoyed fucking each other. The other thing they were in total agreement on is that no one could ever know that they enjoyed fucking each other. It would be best if no one knew that they liked to fuck men at all, but it definitely couldn’t get out that the superstar rivals were very familiar with each other’s dicks.

(s. 154)

Homofobia rehottaa joka puolella ja niinpä Shane ja Ilyakin ovat tuskallisen tietoisia siitä, että jos haluaa kentälle rakastamansa pelin pariin, on syytä pitää parisuhde tiukasti piilossa. Ilyan vaikeutena on vielä kansallisuuskin: jos hän kertoo pitävänsä myös miehistä, on turha odottaa turvallista kotiinpaluuta Venäjälle.

Pidin siitä, että tässä suhteessa kirja ei mennyt lopussakaan helpoimman tai romantiikalle genrenä tyypillisimmän ratkaisun mukaan. Tuo kaapista tulemisen vaikeus olikin sen verran kiinnostava puoli tätä, että aion kyllä lukea jatko-osankin.

Kirjan tiedot:

Rachel Reid: Heated Rivalry. Carina Press 2024. 368 sivua.

Haasteet:
* Helmet 2026 : 9. Kirjassa on jääkiekkoilija

Haastekoonti: Älä aloita uutta sarjaa

Älä aloita uutta sarjaa -haaste päättyy nyt tammikuussa. Haasteeseen piti lukea yhdeksän kirjaa, jotka eivät aloittaneet sarjaa. Sainpahan luettua!

Kiitos kivasta ja hyödyllisestä haasteesta, @marinkirjapino!

Oikeasti. Minulla on paha tapa jättää sarjoja kesken, koska

a) unohdan, että ylipäätään luen kyseistä sarjaa,

b) edellisen osan ilmestymisestä ja lukemisesta on niin kauan, että en enää muista mitä niissä tapahtui enkä jaksa lukea niitä uudelleen kertauksen vuoksi, tai

c) säästelen viimeistä osaa, koska pelkään sen olevan huono ja pilaavan jälkikäteen koko sarjan TAI

d) koska en halua sarjan loppuvan.

Että tämän huomioon ottaen haaste oli hyvä motivaattori ainakin sarjojen edistämiselle! Haasteen puitteissa luin nimittäin seitsemää eri sarjaa ja loppuun asti neljä sarjaa. Näistä suosittelisin erityisesti sekä Heather Fawcett'n ihanaa Emily Wilde -fantasiatrilogiaa että Marja-Leena Lempisen historiallista trilogiaa, joka kertoo Kanadaan 1920-luvulla muuttaneista nuorista siirtolaisnaisista.

Luin haasteeseen nämä kirjat:

Sarjan toinen osa: Heather Fawcett: Emily Wilde’s Map of the Otherlands

Trilogian päätösosa: Marja-Leena Lempinen: Siivet ja juuret

Luit sarjan edellisen osan yli 6 kk sitten: Peter Brown: The Wild Robot Escapes

Sarjan edellinen osa on edellinen lukemasi kirja: Peter Brown: The Wild Robot Protects

Sarjan 4., 5., 6. tai 7. kirja: Lynn Messina: Pahaenteinen palatsi

Duologian toinen osa: Ali Hazelwood: Mate

Kirjastosta lainattu sarjan osa: Laurie Gilmore: The Cinnamon Bun Book Store

Sarjan viimeinen kirja: Heather Fawcett: Emily Wilde’s Compendium of Lost Tales

Viimeinen julkaistu osa sarjaan, jota ei ole kirjoitettu loppuun: Kaisa Viitala: Klaanin suojeluksessa

Kaisa Viitala: Klaanin suojeluksessa (Nummien kutsu #02)

Syksyinen aamuaurinko iski vaakasuoraan ikkunasta räikeänä kuin salama.

Tykkäsin Nummien kutsu -sarjan ensimmäisestä osasta, mutta jatko-osan lukeminen venyi venymistään muiden kirjojen kiilatessa edelle. Sain nyt viimein tämän luettua ja sarjan seuraava osa Klaanin tulevaisuuskin on varauksessa.

Jos ihan tarkkoja ollaan niin on olemassa myös Ailsasta kertova bonustarina Klaanin tytär. Se on kuitenkin tällä hetkellä saatavilla vain yhdessä kaupallisessa äänikirjapalvelussa eikä käsittääkseni edistä pääsarjan juonta, joten jätän sen pois laskuista (ja kokonaan lukematta jos se ei ilmesty painettuna lainattavaksi kirjastoon tai saataville esimerkiksi Kansalliseen e-kirjastoon).

Mutta tässä siis jatketaan Klaanin vieraana -kirjassa esitellyn Agnesin tarinaa. Tykkäsin kirjasta paitsi ajankuvan myös päähenkilön vuoksi. Agnes on liikuntavammainen, jonka jalat eivät juuri kanna ja aiheuttavat hänelle miltei jatkuvaa kipua. Klaanin vieraassa hän oli siitäkin huolimatta päättäväinen ja aktiivinen toimija, joka otti Gilleshielin linnan haltuunsa ennen kuin edes meni naimisiin klaanipäällikön kanssa.

Minusta olikin harmi, että tässä osassa hän tuntui paljon passiivisemmalta hahmolta. Ikään kuin hän olisi ollut kertojana toimiva sivuhenkilö muiden tarinoissa. Kirjassa tapahtui paljon asioita, joilla oli vakavia seurauksia. Agnesin setä on puuhastellut laittomuuksien parissa ja suurin osa kirjasta selvitetään sitä sotkua ja pestään sen jälkipyykkiä.

Agnesin osana on tarkkailla tätä kaikkea ulkopuolisena ilman mahdollisuutta vaikuttaa juuri mihinkään. Fingal puuhailee omiaan kertomatta Agnesille mitään “tämän omaksi parhaaksi” ja tekee kaikki sedän perhettä koskevat päätökset. Agnesille tämä on kova isku, hän kun luuli olevansa miehen luottamuksen arvoinen.

Sisimmässään hän tiesi, ettei hänellä ollut oikeutta kiukutella Fingalille. Miehen menemiset ja tekemiset eivät kuuluneet vaimolle, ellei mies niistä itse halunnut kertoa. Hän oli vain niin tottunut siihen, että Fingal halusi kertoa aina kaiken - että tämä keskustelu asioista hänen kanssaan sekä omien mielipiteidensä tueksi että auttaakseen Agnesia pääsemään tehtäviensä tasalle klaanipäällikön puolisina. Fingal ei ollut koskaan aiemmin salannut häneltä mitään.

Vai oliko? Mistä hän sen tiesi! Ehkä tämä ei vain ollut jäänyt aiemmin kiinni!

(s. 241)

Kun juonta piti viedä eteen päin isommalla nykäyksellä, kertojaksi vaihtui Agnesin serkku Lily.

Siinä muuten oli hienosti kirjoitettu inhottava hahmo! Lily oli raivostuttava ja silti melkein ymmärrettävä, itsekkyydessään lyömätön, ja epätoivoinen nuorena naisena, jolla ei ole mahdollisuuksia vaikuttaa omaan elämäänsä. Kun pienikin tilaisuus siihen löytyi, hän tarttui siihen raivokkaasti.

Agnesin passiivisuus siis harmitti, mutta hänen kohtaamansa ongelmat herättivät toisenlaisia tunteita. Edinburghin hienostoväki käyttää todella törkeää kieltä Agnesista ja liikuntavammaisista yleensäkin. Gilleshielissä raajarikkoon linnanemäntään ollaan jo melkein totuttu, mutta murhetta aiheuttaa se, ettei Agnes ole tullut raskaaksi. Aikana ja kulttuurissa, jossa suvun perijän synnyttäminen oli ylhäisönaisen tärkein tehtävä, lapsettomuus oli musertava pettymys. Agnesin hiljaista tuskaa kuvataan hyvin.

Kokonaisuutena tarina kulki hyvin eteen päin ja luin kirjan melkein yhdellä kertaa. Pidän edelleen sarjan ajankuvasta ja hahmoista, mutta toivottavasti Agnes saa seuraavassa kirjassa enemmän tekemistä!

Kirjan tiedot:

Kaisa Viitala: Klaanin suojeluksessa. Karisto 2025. 458 sivua.

Haasteet:

* Helmet 2026 : 11. Kirjassa on 400–500 sivua

* Älä aloita uutta sarjaa : Viimeinen julkaistu osa sarjaan, jota ei ole kirjoitettu loppuun

* Lukumatka menneisyyteen : 10. Kirjassa joku varastaa jotain