Toukokooste

Toukokuussa ilahduin erityisesti Dinosaur Sactuary -mangan löytämisestä, koska dinosaurukset (tämä on hyvä perustelu!), sekä Shelley Parker-Chanin He Who Drowned the Worldista. Se oli just niin erinomainen kuin toivoinkin ja kuukauden paras kirja.

Kirjagramin kesän yli kestävä YA-lukuhaaste pyörähtää käyntiin 1.6.. Mukana joo, viime vuosina on ilmestynyt paljonkin kiinnostavaa YA-kirjallisuutta, joka on jäänyt lukematta. Jospa nyt sitten! Täyteen bingoruudukkoon en kyllä pyri.

Tällä hetkellä olen loppusuorallaNatasha Pulleyn The Bedlam Stacksin kanssa. Se on lämmittänyt hyllyäni vaikka kuinka kauan. Ainakaan toistaiseksi en ole kovin vaikuttunut tästä, mutta ehkäpä loppu yllättää.

Luettu

Carolyn Keene: Neiti Etsivä maksaa velkansa & Neiti Etsivä ja vanhan pitsin arvoitus

Kaksi hyvin erilaista Neiti Etsivää, luulen, että suosikkini näistä olisi ollut eri lapsuudessani.

Taiga Sassa: Bird ihmemaassa #03 & #04

Mangasarjassa Isabella Bird matkustaa yhä syvemmälle 1800-luvun lopun Japaniin. Tällä kertaa matkaa tehdään myös laivalla ja Bird oppaineen päätyy jo kovasti länsimaalaistuneeseen kaupunkiin. Näissä kirjoissa keskitytään kansanuskoon ja uskomuksiin ja juurikin tuohon länsimaalaistumiseen. Bird on osaltaan luomassa konfliktia: perinteitä ja uskomuksia arvostava utelias länsimaalainen aiheuttaa hämmennystä ja häiriötäkin, koska häntä kiinnostavat asiat ovat juuri niitä, joita viranomaiset yrittävät kitkeä pois. Japani halutaan nostaa ns. sivistysvaltioksi muiden joukkoon ja siksi sitä yritetään länsimaalaistaa pikavauhtia.

Jenna Kostet: Punainen noita

Elämäkertaromaani Valpuri Kynistä olikin synkempi kuin ajattelin ja kurjistelu oli aika tasapaksua luettavaa.

Sini Helminen: Hurme

Sateenkaarevaa YA-kauhufantasiaa, joka ei teemastaan huolimatta ollut liian synkkä.

Itaru Kinoshita: Dinosaur Sanctuary Vol. 01

Napakymppi manga dinosaurusfanille.

Anneli Kanto: Punaorvot

Synkkä tarina sisällissodan jälkimainingeista.

Bushra Rehman: Roses, in the Mouth of a Lion

Todentuntuinen kuvaus toisen polven maahanmuuttajatytön elämästä 1980-luvun Queensissa.

Sini Helminen: Sysi

Sarjan toisessa osassa on kaksi kertojaa, joista toiselle en vain lämmennyt.

Emma Vieceli & Malin Rydén: Breaks vol. 01

Sateenkaarisarjakuvasarjan eka osa, olisin kaivannut enemmän taustoitusta, mutta ihan kiinnostava aloitus.

Shelley Parker-Chan: He Who Drowned the World

Sarjan toisessa osassa kamppailu valtaistuimesta kiihtyy ja hahmot ovat niin ihanan kieroja ja moraalittomia.

Jun Mochisuki: Vanitaksen kirja #03

Vampyyrimangan kolmannessa osassa vieraillaan Pariisin katakombeissa ja mitellään voimia vampyyrinmetsästäjien kanssa. Minusta kivoin ja hauskin kohta oli sisäpiirivitsi Mochizuin aiemman Pandora Hearts -sarjan lukeneille. Vanitas keksii hätäpäissään aliakset itselleen ja Noélle, ja mitkäs ne nimet sitten ovatkaan? Tässä osassa viitataan parikin kertaa siihen, että tarina on itse asiassa jo tapahtunut ja Noé kertoo tai muistelee sitä. Kiinnostaa kyllä tietää kuka hänen tuleva yleisönsä on.

Agatha Christie: Lomahotellin murhat

Neiti Marplen parissa viihtyi myös Karibian saarilla.

Malin Falch: Porttipuu, osa 2

Pohjantuli-sarjakuvasarjan viimeinen osa vaan ei viimeinen seikkailu tässä fantasiamaailmassa. Tälle onkin tulossa jatkoa ja ilmankos kun tarina jäi aivan auki. Kokonaisuutena sarja on ollut kiva nuorten viikinki- ja Peter Pan -henkinen fantasiaseikkailu. Tämä osa oli mielestäni kuitenkin jotenkin keskeneräisen tuntuinen sekä piirrosten että tarinan suhteen. Ehkäpä tilanne muuttuu taas jatkon myötä.

Matthew Perry: Frendit, rakkaudet ja iso kamala juttu

Päihderiippuvaisen rehellinen omaelämäkerta oli kiinnostavaa ja vähemmän kaunista luettavaa.

Matthew Perry: Frendit, rakkaudet ja iso kamala juttu

Moi, nimeni on Matthew, joskin saatat tuntea minut jollain toisella nimellä.

Frendit on minun lohtusarjani. Se on vieläkin se sarja, joka nollaa illalla aivot ja jaksaa huvittaa vaikka jaksot tuttuja ovatkin. On aivan sama jääkö jaksoja välistä, koska tarina on niin tuttu, että siihen voi hypätä milloin vain.

Siksi viime lokakuun uutinen Matthew Perryn kuolemasta saikin olon surulliseksi.

Vielä surullisempi olo on nyt tämän omaelämäkerran luettuani. Frendit, rakkaudet ja iso kamala juttu päättyy toiveikkaisiin tunnelmiin, mutta eihän se kauas kanna.

Kirja on rehellinen muistelmateos ja tilinteko, jossa Perry ei kaunistele päihderiippuvuuttaan. Se on ehdottomasti tarinan keskiössä eikä mikään ihme, koska Perryn elämä pyöri päihteiden ympärillä. Loppupeleissä mikään ei koskaan ollut niin tärkeää kuin seuraava annos viinaa tai opiaatteja.

Kirjan perusteella Perry ei ollut maailman miellyttävin ihminen, ei edes jos jätetään päihteet pois kuvasta. Hän osasi olla itsekäs ja suoraan sanoen tapa, jolla hän välillä kirjoittaa naisista, tuntui vastenmieliseltä.

Mutta, samaan aikaan kirja oli mielestäni yllättävän avoin kuvaus päihderiippuvaisen elämästä. Perry kuvaa riippuvuutta asiana, jonka hän tiedostaa erittäin hyvin ongelmaksi, mutta jota hän ei siitäkään huolimatta pysty koskaan voittamaan. Kaivatusta maineesta ja miljoonista ei ollut apua tämän ison kamalan jutun kanssa. 

Luin joskus jostain muualta, että Perry toivoi perintönsä olevan päihdetyö, ei Chandlerin rooli Frendeissä. Hän ei pystynyt voittamaan omia demoneitaan, mutta auttoi monia muita eroon päihteistä. Tee niin kuin sanon, älä niin kuin minä teen.

Välillä oli hankala pysyä matkassa hyppelevässä aikajanassa ja kaipasinkin kirjaan enemmän vuosilukuja kertomaan missä nyt mennään. Tekstissä on myös jonkin verran toistoa, joten tiukempi kustannustoimitus olisi ollut tarpeen.

Kirjan tiedot:

Matthew Perry: Frendit, rakkaudet ja iso kamala juttu | Docendo 2023 | 303 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Friends, Lovers and the Big Terrible Thing (2022) | Suomennos: Päivi Rekiaro

Haasteet:

* Elämänkertabingo : Koskettava tarina

Agatha Christie: Lomahotellin murhat

“Ajatellaanpa vaikka noita Kenian juttuja”, majuri Palgrave virkkoi.

Vaan eipä virko kauan, koska nyt ollaan Agatha Christien dekkarissa! Tämä Lomahotellin murhat on tuttu TV:stä, mutta ei se vienyt iloa lukemisesta. Vaikka muistinkin, kuka murhaaja on, neiti Marplen juonittelua oli hauska seurata. Kukapa epäilisi, että herttainen vanha rouva on terävä kuin partaveitsi?

Muutenkin neiti Marple oli mieleeni. Heti alussa hän tuskailee luksuslomalla, jolle Raymond-kulta on hänet pakottanut. Hiekkarannat, palmut, täyden palvelun hotelli ja monotonisen aurinkoinen sää ovat vain niin tylsiä. Samaa mieltä, neiti Marple, samaa mieltä.

Neiti Marplen (tai Hercule Poirotin) läheisyydessä ei kuitenkaan kannata lomailla tai ylipäätään viettää aikaa. Ruumiita alkaa kasaantua ja neiti Marple on, jos ei suorastaan riemussaan, niin ainakin kiinnostunut. Ennen kuolemaansa majuri Palgrave aikoi näyttää valokuvan murhaajasta ja nyt kuva on kadonnut. Mikä mysteeri!

Tämä oli kyllä ihan täydellinen kesäkirja. Christie kirjoittaa kepeästi ja neiti Marple on niin mainio tarkkaillessaan lomahotellin vieraita. Osa vieraista tuntee toisensa jo vuosien takaa eivätkä he silti huomaa toisistaan kaikkea sitä, mikä on neiti Marplelle itsestään selvää.

Yhtenä kirjan teemoista onkin se, miten voit luottaa oikeastaan täysin vieraan ihmisen sanaan. Kyllähän he väittävät olevansa herra ja rouva X paikasta Y, mutta mistä sinä tiedät puhuvatko he totta?

No, nykyaikana nämä ihmiset olisivat välittömästä stalkanneet toisiaan somessa, mutta eipä se ollut mahdollista neiti Marplen aikana. Tässä ei mainita vuosilukuja, mutta tarina sijoittunee 1960-luvun alkuun, koska silloin se ilmestyikin.

Kirjan tiedot:

Agatha Christie: Lomahotellin murhat | WSOY 2023 (1. p. 1965) | 229 sivua

Englanninkielinen alkuteos: A Caribbean Mystery (1964) | Suomennos: Anna-Liisa Laine

Luettu myös:

Ainakin Hurja Hassu Lukija ja Kirjojen lumo.

Haasteet:

* Lukumatka menneisyyteen 2024 : Yhteisö

* Kesäkirjabingo : Kesäklassikko

Shelley Parker-Chan: He Who Drowned the World (The Radiant Emperor #02)

“Surely it requires no extended consideration,” the woman’s voice said from behind the stirring gauze curtains of the carriage.

Joskus sitä lukee niin erinomaisen kirjan, että on vaikea aloittaa toista sen jälkeen. Shelley Parker-Chanin The Radiant Emperor -duologia oli näköjään minulle sellainen. Luin kirjaston kappaleet, mutta tilasin sitten kirjat omaan hyllyyni.

He Who Drowned the Worldissa taistelu Kiinan valtaistuimesta kiihtyy ja vaikka historia kertookin, kuka sille loppujen lopuksi nousee, matka on silti jännittävä. Yllätyksiä, petoksia ja moraalista rappiota riittää vaikka kuinka. Kukaan valtaistuinta väijyvistä ei ole hyvä ja epäitsekäs ihminen ja keskeinen kysymys onkin se, kuinka pitkälle he ovat valmiita menemään saavuttaakseen tavoitteensa?

Juonittelut ovat todella kiinnostavia, ja kiinnostavaa on myös se, mitä Parker-Chan sanoo sukupuolista ja sukupuolirooleista. Kukaan kirjan päähenkilöistä ei sovi siihen kapeaan muottiin, johon ihmisiä 1300-luvun Kiinassa survottiin. Naisen oli oltava yhdenlainen ja miehen toisenlainen.

Tarinassa kapeat laatikot tarjoavat myös tilaisuuden juonitella vielä enemmän. Eihän kukaan esimerkiksi epäile, että hiiviskelysyistä naiseksi pukeutunut Zhu voisikin olla Zhu, sotajoukkojensa johtaja. Kuka mies muka pukisi ylleen naisen vaatteet?

Itselleni jäi mieleen myös se, miten paljon mongolivaltakunta tarvitsee byrokraatteja, mutta miten paljon se samaan aikaan halveksii miehiä, jotka ovat byrokraatteja. Kiva kun pyörität valtakunnan tärkeitä asioita, mutta kyllähän tuo papereiden pyörittely halventaa miestä.

Mutta siis, lopputulema todella kieroja kirjoja ja vastenmielisiä hahmoja! Niin hirveitä tekoja kuin Zhu, Baoxiang ja Ouyang tekevätkin, heitä ei kuitenkaan voi olla ymmärtämättä. No, tiettyyn pisteeseen ainakin…

Tässä kirjassa on muuten huomattavasti enemmän seksikohtauksia kuin ensimmäisessä osassa. Yksikään niistä ei ollut erityisen rakastava tai romanttinen, ja harvassa tapauksessa kumpikin osapuoli oli mukava omasta halustaan. Seksi on tarinassa vallankäytön ja manipuloinnin väline, yksi tehokas ase muiden joukossa.

“Our suffering wasn’t a payment. It was a gift. We gave it to you so you can achieve your fate. And your fate isn’t just a throne, or greatness. It’s greatness enough to change the world. What incentive did any of the men who sat on the throne, or who would sit on it if not for you, have to change how things are? But you understand what it’s like to be nothing. You understand what it is to feel, and to hurt. You understand what it is to be someone who’s judged as worthless because of their sex or the shape of their body or what they do or what they like.”

(s. 443-444)

Mutta siis, kokonaisuudessaan mahtava lukukokemus!

Kirjan tiedot:

Shelley Parker-Chan: He Who Drowned the World | Mantle 2023 | 487 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Fantastinen kesä : Moraalisesti harmaa henkilö

Emma Vieceli & Malin Rydén: Breaks vol. 01

Taisipa olla kirjaston hankintalistan kuvailutiedoissa, jossa tätä Emma Viecelin ja Malin Rydénin Breaks-sarjaa sanottiin mainioksi luettavaksi Heartstopper-faneille. Sellainen en ole, mutta ihan uteliaisuuttani halusin kuitenkin lukaista ainakin tämän ekan osan.

Breaks vol 01. heittää lukijan keskelle high school -draamaa. Cortland Huntilla on synkkä menneisyys eikä nykyisyyskään ole mitenkään hohdokas. Ian Tannerin asiat ovat paremmin ja jostain syystä Cortland vetää häntä puoleensa kuin hehkulamppu koiperhosta. Miksiköhän??

No oikeasti tämä on mielestäni huomattavasti synkempi kuin Heartstopper jos nyt niitä alan vertailemaan. Jokaisella tarinan nuorella on jollain tavalla raskas painolasti kannettavanaan. On kotiväkivaltaa, raakaa koulukiusaamista, kuolleita perheenjäseniä ja vaikka mitä muuta. Ianillakin on ongelmia, mutta hän on loppujen lopuksi porukan tasapainoisen tyyppi.

Tai mistä sitä tietää, mitä jatko-osissa paljastuu. Tässä lukija tosiaan heitetään suoraan syvään päähän eikä kovin montaa asiaa vielä selitetä. Paljosta vihjataan, mutta tarinassa tehdään verrattain vähän paljastuksia.

Sarja on ollut alun perin nettisarjakuva ja osa tästä löytyy edelleen WebtoonistaWebtoonista. En ole vielä lukenut tätä enempää ja voi olla, että pysynkin näissä painetuissa kirjoissa.

Jos siis löydän itsestäni sen verran itsehillintää.

Mutta ihan kiinnostava sarjan avaus ja tosiaan sisältönsä puolesta ehdottomasti nimenomaan YA-sarjakuva, ei niinkään nuortensarjakuva. Tykkäsin selkeästä piirrosjäljestä ja näteistä hahmoista, mutta pieni lisätaustoitus olisi ollut ihan kiva juttu.

Ian & Cortland.

Kirjan tiedot:

Emma Vieceli & Malin Rydén: Breaks vol. 01 | Orbit 2024 | 158 sivua | Kirjastosta

Sini Helminen: Sysi (Lujaverinen #02)

Lumihiutale leijailee alas pimeydessä.

Ajattelin lukaista Sini Helmisen koko Lujaverinen-trilogian nyt touko-kesäkuun aikana etten ainakaan unohda, mitä edellisessä osassa on tapahtunut. Hurme on tuoreessa muistissa ja hyvä niin, koska tässä viitataan jatkuvasti sen tapahtumiin selittämättä niitä kuitenkaan kokonaan.

Sysi alkaa muutamia kuukausia Hurmeen jälkeen. Seela on opiskelijabileissä, jotka keskeytyvät yhden opiskelijan yllättävään kuolemaan. Pian ruumiita alkaa kasaantua ja yhden vainajan haamu alkaa vainota Seelaa. Hänen ja Hallan on selvitettävä, kuka lähettää nuoria manan majoille ennen aikojaan.

Tällä kertaa tarinaa kertoo Seelan lisäksi Halla, josta en pitänyt niin paljon kuin toivoin. En oikein osaa sanoa mikä siinä tökkäsi, mutta jostain syystä hänen kertojaäänensä ei vain toiminut minulle. Hahmona hän on kyllä kiinnostava.

Toisaalta jos tuosta jotain positiivista etsii, niin Hallan ja Seelan kertojaäänet tosiaan eroavat selvästi toisistaan. Vaikkei sitä otsikoissa lukisikaan, luvuista tietää heti, kumpi ne kertoo.

Murhamysteeri jää välillä vähän sivuosaan, koska sitä selvittäessä esitellään Hallan kautta kalmahisten maailmaa ja lisäksi larppausta harrastuksena. En ole ikinä larpannut, mutta se näyttää kyllä hauskalta puuhalta ja vaatii varmasti paljon osallistujilta. Seela osallistuu peräti kahteen historialliseen larppiin jahdatessaan murhaajaa.

Tässäkin osassa minua vähän säälitti Stepa, Seelan yliopistokaveri. Tai “kaveri”, koska minusta tuntui koko ajan, että ystävyys oli hyvin yksipuolista. Ripustaudu johonkin toiseen henkilöön, Stepa!

Luultavasti lukaisen pari muuta kirjaa tässä välissä, mutta sarjan kolmas osakin pitää ehdottomasti lukea. Sysi jää melkoiseen cliffhangeriin.

Kirjan tiedot:

Sini Helminen: Sysi | Myllylahti 2022 | 320 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Ainakin Oksan hyllyltä ja Kirjapöllön huhuiluja

Haasteet:

* Fantastinen kesä : Jatko-osa

Bushra Rehman: Roses, in the Mouth of a Lion

Corona, I’m talking about a little village perched under the number 7 train in Queens between Junction Boulevard and 111th Street.

Tartuin tähän Bushra Rehmanin Roses, in the Mouth of a Lion -kirjaan sekä erikoisen nimen että hienon kannen vuoksi. Kyllä olen joskus niin pinnallinen kirjojen suhteen. Mutta tämä osoittautuikin vetäväksi ja mielenkiintoiseksi kirjaksi.

Tarina sijoittuu 1980-luvun Coronaan, Queensiin piirikuntaan, ja kattaa vuodet 1985-1989. Tänä aikana Razia kasvaa nuoresta tytöstä teini-ikäiseksi ja ulos siitä roolista, johon häntä on kasvatettu. Razia on toisen polven maahanmuuttaja, jonka vanhemmat ovat kotoisin Pakistanista.

Kirja on kiinnostava kuvaus toisesta kulttuurista ja siitä, millaista on kasvaa kahden kulttuurin välissä. Razia huomioi varsin kirpeästi, että vaikka Coronan pakistanilaiset ovat lähteneet Yhdysvaltoihin paremman elämän toivossa, he eivät itse asiassa halua muuttaa montaakaan asiaa elämässään Raziakin arvostaa perheensä kulttuuria ja uskontoa, mutta huomaa myös miten ahdas etenkin tytön lokero on.

Hyytävin kuvaus koskeekin nuoria tyttöjä ja sitä, mitä varten heitä kasvatetaan. Vähänkään kipakammat tytöt kiikutetaan kiireesti Pakistaniin naimaan paikallinen mies. Kiltit tytöt puolestaan naitetaan miehille, jotka haluavat matkalipun ja oleskeluluvan Yhdysvaltoihin.

I knew the Aunty’s nephew was like the young uncles from my childhood. For them, us first-gen Pakistani girls were a forest of green cards. We were groomed like Christmas trees, thinking we were growing, but we were just being readied to be cut down. They were coming for us.

(s. 137)

Razian kasvutarina on myös matka ymmärtämään omaa seksuaalisuuttaan. Hämmentävät tunteet kirkastuvat ennen pitkää ymmärrykseksi siitä, että hän pitääkin tytöistä.

Tykkäsin kirjasta ja Raziasta ja siitä, miten Coronan pakistanilaisia ja heidän identiteettiään kuvataan. Razian maailma avautuu iän karttuessa hyvin luontevasti. Tarina tuntui hyvin elävältä ja vaikka vuodenajat vaihtuvat, minulle jäi päällimmäisenä mieleen kuva kuumasta kesästä.

Tarina päättyy Razian vaikeaan valintaan ja sellaiseen “tästä se alkaa” -cliffhangeriin. Harmi, että tälle ei ole jatkoa!

Kirjan tiedot:

Bushra Rehman: Roses, in the Mouth of a Lion | Flatiron Books 2022 | 276 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Queer-lukuhaaste 2024 : Queerius ja uskonto

* Vahvat naiset 2024 : Itsenäisyys

Anneli Kanto: Punaorvot

Johanssonit vaelsivat vakavin ilmein Toista linjaa alaspäin kohti Hakaniemen toria.

En voi väittää, että vuoden 1918 sisällissota olisi koskettanut omaa lappilaista sukuani kovinkaan syvältä. Ei siitä ainakaan ole koskaan puhuttu eikä mitään ylisukupolvisia traumoja ole.

Mutta muualla asia onkin toinen. Anneli Kannon romaani Punaorvot sijoittuu pääasiassa Helsinkiin, jossa myös sodan jälkipyykki on rumaa.

Tarina kulkee vuodesta 1918 vuoteen 1920. Johanssonin työläisperhe menettää isän vankileirillä, josta 14-vuotias Aarre palaa kurjassa kunnossa. Koska äidin mielenterveys on järkkynyt ja perhe on köyhä, pienet tyttäret Lahja ja Ilona viedään kasvattiperheisiin Pohjanmaalle.

Tarinalla on monta kertojaa, oikeastaan vähän liiankin monta. Esimerkiksi sen kauhean isännän, jonka hoiteisiin Lahja-parka joutuu, olisi voinut jättää surutta pois. Ilonaakin vähän vierastin, mutta toisaalta hänen leikkiensä kautta näkyy hyvin selvästi, millainen (väärin)käsitys pikkulapsilla oli sodasta ja siitä, mitä aikuiset heidän ympärillään puhuivat.

Minua suretti eniten Aarre ja se, millaisen vastakohtaisen parin hän ja Ester Hällström muodostivat. Ester on tuleva rouva presidentti Ståhlberg, joka pyrkii tekemään hyvää riistämällä punaorvot äideiltään. Onhan lapsen toki parempi olla ainakin näennäisesti paremmassa kodissa kuin köyhän äidin luona tai lastenkodissa, eikö? Hänet oli kirjoitettu tarinaan hyvin hyvää tarkoittavana henkilönä, joka ymmärtää vasta jälkikäteen mitä hän on tehnyt.

Aarre puolestaan vajoaa yhä syvemmälle epätoivoon ja vääriin valintoihin. Vankileirillä nälkiinnytetty ja sen jälkeen piesty poika yrittää elättää sängyssä itkevän äitinsä. Halveksittu punikkipentu ajautuu epätoivoissaan rikoksiin ja väkivaltaan, ja kaikki hänen yrityksensä nousta elämässä eteen päin epäonnistuvat.

Tämä ei todellakaan ole mikään hyvän mielen kirja, mutta sen tiesin jo ennen kuin edes aloitin kirjan. Aihe on tärkeä ja loppusanoiksi Anneli Kanto onkin kirjoittanut historiallisia faktoja punaorpojen kohtalosta. Tämä on ollut alun perin näytelmä, joka olisi varmasti ollut mielenkiintoinen ja itkettävä katsottava.

Kirjan tiedot:

Anneli Kanto: Punaorvot | Lind & Co. 2023 | 276 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Kirjarouvan elämää, Kirjakko ruispellossa, Morren kirjablogi ynnä muut

Haasteet:

* Helmet 2024 : 4. Kirjassa on presidentti [40/50]

* Lukumatka menneisyyteen 2024 : Lapsuus

* Vahvat naiset 2024 : Sorto

Itaru Kinoshita: Dinosaur Sanctuary Vol. 01

Jurassic Park -fanit, tässä sarjakuva teille! Ja kun puhun teistä, tarkoitan tietenkin meitä. Jurassic Park on edelleen suosikkielokuviani.

Itaru Kinoshitan Dinosaur Sanctuary -manga jäi mieleeni jonkun kirjagrammaajan postauksesta ja harmi kyllä en muista kenen. Kiitos vain sinulle, olit kuka hyvänsä!

Tässä aloitusosassa esitellään sarjan maailmaa ja hahmoja. Historia on mennyt vähän toisella tavalla ja vuonna 1946 löydettiin piilossa eläneitä dinosauruksia. Mitä ihmiset heti tekivätkään? Laittoivat ne tietenkin eläintarhoihin ja keksivät keinon tuoda jo kadonneita lajeja takaisin.

Tarinassa ollaan suunnilleen nykypäivässä ja dinofani Suzume pääsee töihin yhteen Japanin dinosauruspuistoista. Päähenkilönä Suzume oli ihan toimiva hahmo ja uskottavasti uusi työssään: hän ei osaa kaikkea heti kättelyssä, mutta on valmis oppimaan.

Yllättäen dinosaurukset on piirretty realistisemman näköisiksi kuin tarinan ihmishahmot. Sarjan toisena tekijänä ja asiantuntijana on tohtori Shin-ichi Fujiwara, joka tutkii ja opettaa paleontologiaa yliopistossa. Eipä siis ihme, että kuvituksessa ja eläinten käyttäytymisen kuvauksessa on pyritty realismiin.

Troodon pesässään.

Lukujen välissä on Fujiwaran kiinnostavia infosivuja, joissa hän kertoo työstään ja kirjassa esitellyistä dinosauruslajeista. Osa niistä on tuttuja, osa oudompia. Tarinan keskiössä on myös eläinten hyvinvointi sikäli, että hoitajat haluavat niiden olevan mahdollisimman terveitä ja onnellisia.

Tätä oli kuitenkin vähän vaikea niellä, koska nämä dinot eivät elä Jurassic Parkin puistoissa vaan todellakin eläintarhassa. Aitaukset ovat pieniä eikä useimmilla ole omanlajista seuraa. Sääliksi kävi.

Aion kuitenkin jatkaa sarjan parissa, koska dinosauruksia. Olen sen suhteen helppo tapaus.

Kirjan tiedot:

Itaru Kinoshita: Dinosaur Sanctuary Vol. 01 | Seven Seas Entertainment 2022 | 198 sivua | Kirjastosta

Japaninkielinen alkuteos: Dinosan (2021) | Englanninkielinen käännös: John Neal

Haasteet:

* Helmet 2024 : 13. Kirjan tapahtumapaikka on suljettu tai rajattu [39/50]

Sini Helminen: Hurme (Lujaverinen #01)

Vilkuilen puhelinta ja annan katseeni harhailla ympäri ravintolaa.

Aion lukea tämän Sini Helmisen Lujaveriset -YA-trilogian jo viime vuonna, mutta enpä saanut aikaiseksi. No, vuosi se on tämäkin ja sarjan ensimmäinen osa Hurme on nyt luettu.

Hurme kiinnitti jo ilmestyessään huomionsa upealla Karin Niemen suunnittelemalla kannellaan. Sama tyyli jatkuu muissa osissa ja kertoo heti, että nyt liikutaan vähän synkemmissä maisemissa.

Päähenkilö Seela asuukin sukunsa hautaustoimiston yläkerrassa ja joutuu kalmahommiin enoaan auttaessaan. Karmeat Tinder-treffit päättyvät kuolemaan ja Seelalle jää käteen pussillinen huumeita sekä kummitteleva deittinsä. Aave on Seelalle yllätys ja kirjan arvoitus onkin se, miksi vainajat jäävät yhä etenevässä määrin pyörimään elävien maailmaan.

Vaikka koko kirja pyöriikin kuoleman ympärillä, ei se minusta ollut liian synkkä. Kerronta on sujuvaa ja sen verran kevyttä, että aihe ei tunnu ahdistavalta edes silloin kun on kyse Seelan kipeästä menneisyydestä.

Seelan nykyisyydessä liikutaan myös Helsingin yliopistossa. Opinnot jäävät juonessa toissijaiseksi ja oikeastaan minun kävi sääliksi Seelan opiskelukaveria Stepaa. Hän oli aika turha hahmo ja teki mieli sanoa hänelle, että arvosta hyvä ihminen itseäsi enemmän ja etsi muuta seuraa. Seela ei piitannut hänestä tuon taivaallista.

Seelan fokus on kiehtovassa Hallassa, jolla on totta kai oma salaisuutensa. Kirja on luontevasti hyvin sateenkaareva ja eniten se tulee esiin juuri muunsukupuolisessa Hallassa, jonka ulkonäköä vähemmän kohteliaat kurssikaverit päivittelevät ääneen. Lukijallekaan ei selviä, mitä Hallan hameiden alla on, ja minusta se oli hyvä ratkaisu. Mitäpä väliä sillä on?

Plussaa kirjalle mainiosti nimetystä Darth Mausta! Kiva, että tässä kirjassa rakas lemmikki on kissa ja että se on Seelalle todella tärkeä koko kirjan ajan. 

Kirjan tiedot:

Sini Helminen: Hurme | Myllylahti 2021 | 324 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Kirjapöllön huhuiluja, Kirjojen pyörteissä, Oksan hyllyltä ynnä muut

Haasteet:

* Helmet 2024 : 39. Kirjassa on bi- tai panseksuaalinen henkilö [38/50]

* Queer-lukuhaaste 2024 : Muunsukupuolisuus

* Vahvat naiset 2024 : Seksuaalisuus

* Fantastinen kesä: Urbaani fantasia

Jenna Kostet: Punainen noita

- Mikä siinä on vialla? Valpuri kysyi ja kyykistyi äitinsä viereen.

Haluatko lukea jotain oikein masentavaa? Räytyä toivottomuudessa ja ihmisten pahuudessa? Lukea tarinan, jossa tunnelin päässä näkyvä valo on rovio, jolla sinut poltetaan?

Jos vastaus on kyllä, suosittelen tätä Jenna Kostetin Punaista noitaa. Se olikin paljon masentavampi tarina kuin takakansitekstin perusteella kuvittelin.

Ei niin, että olisin olettanut tämän olevan onnellinen tarina, perustuuhan tämän tositapahtumiin. Valpuri Kinni (Kyni) eli 1600-luvulla ja häntä syytettiin noituudesta monta kertaa. Lopulta hänet todellakin poltettiin roviolla Hämeenlinnassa vuonna 1665.

Mutta siltikään en osannut odottaa tällaista kurjuudessa rypemistä. Kostet on kyllä kirjoittanut uskottavan kuvauksen siitä, miten ahdasmielinen, taikauskoinen ja vainoharhainen tuon ajanjakson ilmapiiri on epäilemättä ollut. Jokaisen ja etenkin jokaisen naisen piti olla hyvin varovainen ettei vain tullut sanoneeksi jotain, joka olisi jollain tavalla voitu tulkita kiroukseksi tai noituudeksi.

Kostet on myös luonut todella vastenmielisiä ja todentuntuisia hahmoja, etenkin miehiä, jotka oikein innolla osallistuivat noitien vainoamiseen. Toisten oikeuksien polkeminen pönkitti mukavasti heidän omaa valtaansa. Valpurin veli Tuomas on loistava esimerkki tästä.

Tarinassa toistellaan sitä, miten älykäs ja kaikin puolin veljeään parempi kaikessa Valpuri on. Hänen tekonsa eivät kuitenkaan aina oikein vastanneet sitä kuvaa, minkä kerronta hänestä halusi antaa. Oli vähän vaikea uskoa häntä vahvaksi ja itsenäiseksi, koska hän palasi aina takaisin Tuomaksen ja kyläpahasensa vainottavaksi.

Minusta oli harmillista, että loppujen lopuksi tarina tuntui tapahtumien suhteen aika tasapaksulta. Köyhyyttä ja kurjuutta niin kauas kuin silmä siintää, mikä oli varmasti totta, mutta tarinana se ei ollut kovinkaan kiinnostava. 

Minusta kirjassa oli myös rakenteellinen ongelma sikäli, että ensimmäiset 100 sivua viivytellään Tukholmassa, sitten kurjistellaan muutama vuosi Liitsolassa, ja viimeiset sata sivua kiidetään halki kolmen vuosikymmenen. Tuo viimeinen ajanjakso on juuri se, jonka aikana tapahtuneista Valpurin käräjöinneistä on olemassa kirjallista todistusaineistoa. Niissä tapauksissa olisi varmasti voinut vähän viivähtääkin.

Mutta, luin kirjan kuitenkin loppuun asti, koska ajankuva oli hyvin kirjoitettu ja teksti sujuvaa.

Kirjan tiedot:

Jenna Kostet: Punainen noita | Aula & Co. 2024 | 328 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Amman lukuhetki, Kirjojen kuisketta, Tuijata ynnä ehkä muutkin

Haasteet:

* Lukumatka menneisyyteen 2024 : Kansanperinne

* Elämänkertabingo: Elämänkertaromaani

* Vahvat naiset 2024 : Noita

Carolyn Keene: Neiti Etsivä maksaa velkansa & Neiti Etsivä ja vanhan pitsin arvoitus

Poimin nämä kaksi Neiti Etsivää mukaani ostarin kirjanvaihtohyllystä. Suunnitelmani oli lukaista ne nopeasti ja lahjoittaa ne sitten kirjastoon. Sarjaa luetaan joskus edelleen ja meidän kappaleet alkavat olla finaalissa.

Kyllä nämä äkkiä lukaisikin. Se vain, että sen lukemisen aloittamiseen meni toista vuotta...

Hoksasin vasta luettuan, että itse asiassa nämä kirjat ovat ilmestyneet todella isolla aikavälillä. Minulla on vuosien 1996 ja 1997 suomenkieliset painokset, mutta Neiti Etsivä ja vanhan pitsin arvoitus ilmestyi alunperin vuonna 1980. Neiti Etsivä maksaa velkansa ilmestyi jo 1930 ja on järjestyksessä kolmas ikinä ilmestynyt sarjan kirja.

Luonnollisestikin kirjoilla on eri haamukirjoittajat

Olen luultavasti lukenut nämä joskus, mutta minkäänlaista muistikuvaa näistä ei ole jäänyt.

Neiti Etsivä maksaa velkansa

Tässä tarinassa Paula on kesäleirillä ja joutuu ystävänsä kanssa keskelle myrskyävää järveä. Heidät pelastaa orpotyttö Laura, jonka uusi holhooja vaikuttaa heti kättelyssä epäilyttävältä. Pian Paula onkin pelastamassa Lauraa huijarin kynsistä.

Tästä jäi parhaiten mieleen ajankuva ja se, että Paulan hiukset ovat vaaleat. Mikä järkytys! Tämä on niitä alkupään Neiti Etsiviä, joissa Paula tosiaan on blondi. Punainen tukka tuli kuvaan vasta paljon myöhemmin.

Kirja tapahtuu selvästi viime vuosisadan alkupuolella ja sen huomaa sekä itse tarinasta että kielestä. Oli melkoisen ihanaa lukea, miten Paula joutui kiinnittämään auton renkaisiin ketjut huonolla säällä, ja miten keskusneiti yhdisti puhelut. Teini-ikäiset puhuivat tyyliin “Ei, sitä en milloinkaan voisi tehdä!” ja “toivoisin sinun poikkeavan tervehtimään minua”.

Ajankuvan näkee myös pulmasta, jonka ympärillä juoni pyörii. Laura on holhoojansa käskyvallan alla oli tämä millainen hyvänsä. Holhoojalla on myös vapaa pääsy Lauran omaisuuteen. Kukaan ei myöskään kyseenalaista sitä, että äitivainaa määräsi holhoojaksi Lauralle täysin tuntemattoman miehen, jonka kanssa tämän pitäisi asua kahdestaan.

Neiti Etsivä ja vanhan pitsin arvoitus

Tässä tarinassa menevät sekaisin fiktiivinen fakta ja fiktio. Paula osallistuu kirjoituskilpailuun, jossa sepitetään loppu sadan vuoden takaisille tapahtumille. Ne saavat jatkoa nykyajassa kun Bessin perhetuttu kutsuu tytöt Belgiaan ratkaisemaan kadonneiden jalokivien ja pitsien tapausta.

Tästä jäi parhaiten mieleeni se, että George onkin melkoinen sarjadeittailija! Kirjaa lainatakseni “niistä pojista, joiden kanssa hän kävi ulkona Burt Eddleton oli hänen suosikkinsa”. Ha, en muistanut ollenkaan tuollaista! Muistin kyllä, että jokaisella tytöllä on se pakollinen poikaystävä, mutta George olikin vähän menevämpi tapaus. Anna palaa vain!

Noin ylipäätään George oli tarinan hauskin hahmo.

Paula jättäytyi jälkeen ja sanoi hiljaa Georgelle:

-Älä käänny ympäri. Tässä huoneessa on henkilö joka on seurannut meitä. En halua kadottaa häntä.

-Tuskin kadotat, jos hän kerran seuraa meitä, George tokaisi kuivasti.

(s. 74)

Kokonaisuutena juoni oli melkoista toimintatykitystä. Tytöt viilettävät paikasta ja ongelmasta toiseen tukka putkella, ja tähän on saatu mukaan kadonnut perijä, mustasukkaisuusdraamaa, nuorisorikollisten jengi ja vaikka mitä muuta.

Yhteenveto

Näin aikuisena lukijana pidin enemmän tuosta Neiti Etsivä maksaa velkansa -kirjasta. Sen juoni on yksinkertaisempi ja silti jännittävä, ja Paulan hahmossa on enemmän syvyyttä.

Tekstin ja tarinan wanhanaikaisuus oli hurmaavaa, jos kohta tästä huomaa kyllä selvästi esimerkiksi luokkaerot ja sen, mitä eri sukupuolille pidetään sopivana käytöksenä. Hanna on tässä selvästi Drew’n perheen palvelija ja Paulan isä osallistuu roistojahtiin revolveria heilutellen.

Mutta olen myös melko varma siitä, että lapsena olisin pitänyt enemmän Vanhan pitsin arvoituksesta. Se tuntui selvästi modernimmalta kirjalta ja siinä olivat mukana Paulan tutut ystävät Bess ja George. Muistan pitäneeni aina enemmän niistä kirjoista, joissa he olivat mukana.

Miinusta tämä saa kyllä siitä, miten sekä George että kerronta itsessään huomauttelivat koko ajan Bessin painosta. 

Että puolensa ja puolensa! Omiin Neiti Etsivä -suosikkeihini en edelleenkään aio koskea. Aika on varmasti kullannut muistot ja hyvä niin.

Kirjojen tiedot:

Carolyn Keene: Neiti Etsivä maksaa velkansa | Tammi 1997 (1. p. 1956) | 116 sivua

Englanninkielinen alkuteos: The Bungalow Mystery (1930) | Suomennos: Leena Uoti

Carolyn Keene: Neiti Etsivä ja vanhan pitsin arvoitus | Tammi 1996 (1. p. 1986) | 122 sivua

Englanninkielinen alkuteos: The Secret of the Old Lace (1980) | Suomennos: Leena Tuura

Haasteet:

* Hus hyllynlämmittäjät 2024 : Et ymmärrä miksi et ole lukenut & Sarjan osa

* Lukumatka menneisyyteen 2024 : Empatia

* Vahvat naiset 2024 : Nainen kannessa

* Kesäkirjabingo : Kesäreissu & Kesämysteeri