Tom Phillips: Ihmiset: miten munasimme kaiken

Kauan sitten auringon noustessa helottamaan Etiopian laveisiin jokilaaksoihin ja tasangoille nuori naarasapina loikoili puussa.

Luin tuossa taannoin Tom Phillipsin kirjan Totuus: paskapuheen lyhyt historia. Pidin siitä ja Phillipsin huumorista, ja lisäsin saman tien lukulistalleni tämän toisenkin suomennetun teoksen. Tällä kertaa Phillips pohtii sitä, miten me ihmiset olemme aikojen saatossa onnistuneet munaamaan kaiken, mitä vain on ollut munattavissa. Olisiko vain kannattanut jäädä puuhun muiden apinoiden kanssa?

Kirja on jaettu kymmeneen eri aihealueeseen, jotka käsittelevät niin politiikkaan kuin teknologiaakin. Mokailumme alkaa siinä vaiheessa, kun Lucy tipahtaa puusta, ja käynnistyy kunnolla kun alamme viljellä maata. Metsästäjä-keräilijöillä oli enemmän vapaa-aikaa ja vähemmän sotia ja tauteja kuin nykyihmisellä, joten olikohan se peltojen kyntäminen sittenkään niin viisasta. Pidin siitä, että Phillips on selvästikin tehnyt tutkimusta kirjaa varten. Hän selittää selkeästi, millaisia syy-seuraus-suhteita ihmisten nerokkaiden ideoiden ja niiden jälkipyykin välillä on ollut. Joskus hyviä, joskus huonoja, joskus niin karmaisevia, että jonkun olisi pitänyt heittää kapuloita rattaisiin. Esimerkki: lyijybensiini.

Phillips nostaa esille etenkin politiikan ja tietyt poliitikot, onhan se sara, jolla rämpimisessä ja munaamisessa olemme kunnostautuneet maailmanlaajuisesti. Ongelmia on niin yksinvaltiudella kuin tasavallallakin jos kohta ne ovat harvemmin aivan samanlaisia. Iloisesti nimetty kappale Huippukivat kolonialismibileet käsittelee nimensäkin mukaista asiaa, jonka seuraukset näkyvät ja tuntuvat varmasti hamaan tulevaisuuteen saakka.

Vanhan ja uuden maailman väleihin olisi itse asiassa vaikuttanut huomattavasti se, jos joku, kirjaimellisesti kuka hyvänsä, olisi kyennyt hillitsemään luontaisen halunsa surmata tai siepata ensimmäisiä tapaamiaan vieraita ihmisiä.

(s. 156)

Minulle jäi erityisesti mieleen Kovaresmian valtakunnan tuho, josta en tiennyt mitään ennen kirjan lukemista. Kyseessä oli siis mahtava islamilainen valtakunta, joka tuhoutui 1200-luvun alkupuolella niin, että jäljelle ei jäänyt oikeastaan mitään. Tai oikeastaan tuhottiin. Valtakunnan silloinen šaahi teki niinkin katastrofaalisen virheen, että hän kieltäytyi Tšingis-kaanin tarjoamasta liittolaisuudesta. Loppujen lopuksi Tšingis-kaani joukkoineen pisti maan matalaksi ja samalla vauhdilla otti suunnan kohti Eurooppaa. Maailma voisi olla toisenlainen jos Ala Ad-Din Muhammad II olisi ymmärtänyt diplomatian ja mongoliarmeijan päälle.

Kaiken kaikkiaan tämäkin kirja oli nopea ja hauska lukea. Huumorin alla oli aivan oikeaa ja vakavaakin asiaa. Kirjan pääpointtina on oikeastaan se, että maailmalle olisi eduksi jos ihmiset pysähtyisivät edes hetkeksi pohtimaan tekojensa mahdollisia seurauksia. Ei se lyijybensiini niin hyvä idea ollut.

Lyijyllä on se ominaisuus, että se ei hajoa luonnossa. Eräät myrkyt muuttuvat ajan mittaan vähemmän vaarallisiksi, mutta lyijy rikastuu ilmassa, maaperässä, kasveissa, eläimissä ja ihmisissä. Isossa-Britanniassa 1983 valmistuneessa ympäristön saastumista tarkastelleen komission raportissa todettiin "epätodennäköiseksi, että missään maapallon pinnan osassa tai missään organismissa ei olisi ihmisen levittämää lyijyä."

(s. 234)

Kirjan tiedot:

Tom Phillips: Ihmiset: miten munasimme kaiken | Tammi 2019 | 267 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Humans. A Brief History of How We F*cked It All Up (2018) | Suomennos: Ilkka Rekiaro