Minulta on usein kysytty, olenko koskaan harkinnut omaelämäkerran kirjoittamista.
Mikäli minulta ja monilta, monilta muilta kysytään, David Suchet syntyi näyttelemään Hercule Poirot'a. Kuka muu pystyisi herättämään belgialaisetsivän henkiin yhtä hurmaavalla tavalla? Tästä roolista hänet tunnetaan maailmalla ja muistetaan hyvin pitkään.
Totuushan on kuitenkin se, että Suchet'lla on takanaan 50 vuoden teatteriura ja toki muutakin elämää. Tartuin tähän elämäkertaan kiinnostuksesta tätä muuta kohtaan ja tutustuakseni mieheen viiksien takana. Suchet on kirjoittanut kirjan itse ja pidin paljon hänen kirjoistustyylistään. Hänellä on huumorintajua ja tekstistä paistaa läpi optimistinen elämänasenne. Suchet kertoo kirjassa lähestyneensä poikavuosinaan ihailemaansa näyttelijää nimikirjoituksen toivossa ja saaneensa jääkylmän vastaanoton. Siksi hän pyrkii itse olemaan aina kohtelias ja lämmin, oikeasti läsnä faniensa kanssa. Tämäkin asenne tuntuu kirjan sivuilla ja näkyy sen kuvituksessa.
Kirjan kuvat ovat Suchet'n itsensä ottamia. Valokuvaaminen on hänelle rakas harrastus ja minusta kuvat olivat melkein yhtä kiinnostavia kuin itse teksti. Ne todellakin saivat miettimään, miksi juuri tämä kuva on otettu ja millaisen tunteen se on kuvaajassa herättänyt. Suosikkejani olivat kuvat Sheilasta, jonka kanssa Suchet on ollut naimisissa yli 40 vuotta. Kuvista huomaa, että kohde on rakas ja rakkaudella kuvattu.
Elämäkerta ei etene kronologisesti vaan erilaisesta aihepiiristä toiseen liikkuen. Työnsä lisäksi Suchet puhuu paljon perheestään. Äidinisä Jimmy saa paljon sivutilaa, samoin tietenkin Sheila. Suchet kertoo perheen olevan tärkein asia elämässään ja suurin voimavara, ja olikin mielenkiintoista lukea millaiselle pohjalle hänen elämänsä rakentuu. Kahdessa luvussa Suchet kertoo suhteestaan uskoon ja uskontoon, ja onneksi ote ei ollut mitenkään saarnaava tai "tämä on ainoa oikea tie" -henkinen.
Suchet kertoo muistakin elämäänsä ohjaavista ajatuksista ja siitä, miten hän valitsee roolinsa ja uppoutuu aina uuteen hahmoon. Olen joskus pohtinut näitä jälkimmäisiä joidenkin (etenkin mielestäni hyvien) näyttelijöiden kohdalla, joten kirja oli siinäkin suhteessa mielenkiintoinen. Suchet tapasi Harold Guskinin, arvostetun näyttelijöiden opettajan ja valmentajan, vasta kuudenkympin tienoilla ja oppi häneltä uudenlaisen työskentelytavan. Minulle tämä jäi mieleen taas yhtenä osoituksena siitä, että koskaan ei ole liian vanhan oppimaan uutta.
Kaiken kaikkiaan kirja oli viihdyttävä, nopealukuinen ja vastasi siihen kysymykseen, mihin se lupasikin. Kuka on David Suchet?
Totuushan on kuitenkin se, että Suchet'lla on takanaan 50 vuoden teatteriura ja toki muutakin elämää. Tartuin tähän elämäkertaan kiinnostuksesta tätä muuta kohtaan ja tutustuakseni mieheen viiksien takana. Suchet on kirjoittanut kirjan itse ja pidin paljon hänen kirjoistustyylistään. Hänellä on huumorintajua ja tekstistä paistaa läpi optimistinen elämänasenne. Suchet kertoo kirjassa lähestyneensä poikavuosinaan ihailemaansa näyttelijää nimikirjoituksen toivossa ja saaneensa jääkylmän vastaanoton. Siksi hän pyrkii itse olemaan aina kohtelias ja lämmin, oikeasti läsnä faniensa kanssa. Tämäkin asenne tuntuu kirjan sivuilla ja näkyy sen kuvituksessa.
Kirjan kuvat ovat Suchet'n itsensä ottamia. Valokuvaaminen on hänelle rakas harrastus ja minusta kuvat olivat melkein yhtä kiinnostavia kuin itse teksti. Ne todellakin saivat miettimään, miksi juuri tämä kuva on otettu ja millaisen tunteen se on kuvaajassa herättänyt. Suosikkejani olivat kuvat Sheilasta, jonka kanssa Suchet on ollut naimisissa yli 40 vuotta. Kuvista huomaa, että kohde on rakas ja rakkaudella kuvattu.
Elämäkerta ei etene kronologisesti vaan erilaisesta aihepiiristä toiseen liikkuen. Työnsä lisäksi Suchet puhuu paljon perheestään. Äidinisä Jimmy saa paljon sivutilaa, samoin tietenkin Sheila. Suchet kertoo perheen olevan tärkein asia elämässään ja suurin voimavara, ja olikin mielenkiintoista lukea millaiselle pohjalle hänen elämänsä rakentuu. Kahdessa luvussa Suchet kertoo suhteestaan uskoon ja uskontoon, ja onneksi ote ei ollut mitenkään saarnaava tai "tämä on ainoa oikea tie" -henkinen.
Suchet kertoo muistakin elämäänsä ohjaavista ajatuksista ja siitä, miten hän valitsee roolinsa ja uppoutuu aina uuteen hahmoon. Olen joskus pohtinut näitä jälkimmäisiä joidenkin (etenkin mielestäni hyvien) näyttelijöiden kohdalla, joten kirja oli siinäkin suhteessa mielenkiintoinen. Suchet tapasi Harold Guskinin, arvostetun näyttelijöiden opettajan ja valmentajan, vasta kuudenkympin tienoilla ja oppi häneltä uudenlaisen työskentelytavan. Minulle tämä jäi mieleen taas yhtenä osoituksena siitä, että koskaan ei ole liian vanhan oppimaan uutta.
Kaiken kaikkiaan kirja oli viihdyttävä, nopealukuinen ja vastasi siihen kysymykseen, mihin se lupasikin. Kuka on David Suchet?
Jos olemme liian riippuvaisia muiden mielipiteistä - etsimme jatkuvasti itsellemme hyväksyntää - tulemme varmasti pettymään. Jossain vaiheessa sitten oivallamme, keitä me todella olemme; meidän ei tarvitse elää sen mukaan, keitä haluamme tai luulemme olevamme. Ja muut ihmiset saavat joko torjua tai hyväksyä meidät. Se kuuluu elämään.
(s. 309)
 |
| Harryn roolissa näytelmässä Muotinäytös. (s. 319) |
Kirjan tiedot:
David Suchet: David Suchet sanoin ja kuvin: omaelämäkerta | Minerva 2020 | 320 sivua | Kirjastosta
englanninkielinen alkuteos: David Suchet: Behind the Lens. My Life (2019) | suomennos: Sirpa Saari
Luettu myös mm.:
Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2020 - 25. kirjassa ollaan saarella [34/50]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti