Mirkka Lappalainen: Jumalan vihan ruoska: suuri nälänhätä Suomessa 1695-1697

Mirkka Lappalainen: Jumalan vihan ruoska:
suuri nälänhätä Suomessa 1695-1697
262 s.
Siltala 2012
Kirjastosta

Suuriksi kuolonvuosiksi kutsuttu nälänhätä on Suomen historian musta aukko.

No en minäkään tästä nälänhädästä tiennyt oikeastaan juuri mitään ennen tämän kirjan lukemista. Mirkka Lappalaisen kirja on erinomainen tietopaketti, mutta en kyllä suosittele sitä kenellekään joka haluaa kivaa ja kevyttä lukemista. Nuo suuret kuolonvuodet olivat niin kovin synkkiä, että niihin verrattuna musta aukkokin on melkein valoisa paikka. Noin 30% Suomen väestöstä kuoli noiden parin vuoden aikana. Lappalainen arvioi, että jos nälänhätä olisi jatkunut vielä vuodenkin, Suomesta olisi tullut käytännössä asumaton maa. Pienestä oli kiinni, että minäkin olen nyt tässä. Kiitos vain, sitkeät esivanhemmat, kun pysyitte hengissä!

Lappalainen on tutkinut ajanjaksoa perusteellisesti. Kirjassa pohditaan syitä nälänhätään ja kuvataan myös sitä, millaista nälänhätä oli eri yhteiskuntaluokissa. Syitä nälänhätään ja siihen, miksi se oli niin tuhoisa nimenomaan Suomessa oli monia. Pieni jääkausi vaikutti siihen, että sadot epäonnistuivat vuosi vuoden jälkeen. Ihan hirvittää ajatella millaista epätoivoa viljelijät tunsivat, kun kävi selväksi ettei tänäkään vuonna saatu juuri mitään vaikka kuinka oli yritetty. Sadot eivät epäonnistuneet ainoastaan Suomessa, vaan koko Ruotsin valtakunnan alueella. Niinpä kenelläkään ei ollut mistä antaa edes omilleen, saati sitten valtakunnan kaukaisen kolkan asukkaille. Lisäksi talvet olivat erityisen kylmiä ja pitkiä, eikä Suomeen reissattu ihan noin vain. Pisteenä iin päällä tiedonkulku oli hidasta ja lait ja säännöt tiukkoja, joten apua oli vaikea pyytää ja laillisesti antaa. Monet kyllä yrittivät parhaansa mukaan ja kirjassa on esimerkkejä siitä, miten tilanhoitajat joustivat vaikeassa tilanteessa ja yrittivät saada aateliset ymmärtämään miten epätoivoinen tilanne oli.

Millaista sitten oli elää kun ruokaa ei saanut ja ihmiset kuolivat kuin kärpäset? Täytyy sanoa, että eniten minua yllätti se miten vähän kannibalismia nälänhädän aikana esiintyi. Ehkä olen katsonut liikaa synkkiä elokuvia, joissa joku päätyy pataan heti kun maailma vähän murenee, tai ehkä vain olen turhan kyyninen. Jotenkin kuitenkin oletin, että nälänhädän aikaan naapuri olisi alkanut enemmin tai myöhemmin näyttää varsin murealta. Etenkin kun ottaa huomioon millaisessa köyhyydessä suuri(n) osa ihmisistä eli. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Ihmissyöntiä esiintyi hyvin vähän, koska sitä pidettiin niin kertakaikkisen epäinhimillisenä ja häiriintyneenä tekona.

Kirjassa kerrotaan kuitenkin Marketta Pertuntyttären karmeasta tapauksesta, jossa äiti oli poikansa kanssa syönyt paitsi pojan kaksi nuorempaa sisarusta myös kerjuumatkalla tapaamansa tuntemattoman pojan. Naapurit hälyttivät esivallan kun tilanne alkoi heidän mielestään vaikuttaa epäilyttävältä ja syyllisiä jahdattiin ympäri Pohjois-Karjalaa. Tapaus dokumentoitiin hyvin ja hengissä selvinnyt Marketta tuomittiin käräjillä. Hänen tekonsa oli kaiken kurjuuden keskelläkin niin hirvittävä, että virkamiehet tekivät kaikkensa hänen kiinniottamisekseen. Yhdessä tarinassa siis yhdistyy sekä äärimmäinen epätoivo ja ihmisten tekemät hirveydet että "oikeus ja inhimillisyys voittavat" fiilis.

Oikeastaan koko kirja oli sellainen. Kerrotaan synkistä asioista, mutta aina välillä sieltä pilkahtaa vähän valoa. Parhainakin aikoina olot olivat kovat ja niihin tottuneet ihmiset pakostakin sitkeitä selviytyjiä. Tämä on hyvä kirja tärkeästä aiheesta, ja antoi ainakin minulle paljon ajattelemisen aihetta.


Luettu myös mm.: Kirjanainen, Kirjoitan ja luen siis olen, Hyllytontun höpinöitä

Haasteet: 50 kategoriaa - 20. emotion/feeling