Cheryl Strayed: Villi vaellus

Cheryl Strayed: Villi vaellus
(Wild. From Lost to Found on The
Pacific Crest Trail, 2012)
408 s.
Like 2013
Kirjastosta

Puut olivat korkeita, mutta minä tuijotin niitä alaviistoon jyrkältä vuorenrinteeltä Pohjois-Kaliforniassa.

Tämä kuuluu sarjaan "töissä kehuivat ja oli pakko lainata". Työkavereilta saa erinomaisia kirjavinkkejä! Joita voi sitten loogisesti suositella asiakkaillekin, tätä täytyy ehdottomasti mainostaa kun tilaisuus tulee. Aika usein nimittäin hetken paikalla harhaillut asiakas tulee kysymään hyvää kirjaa. Ihan mikä vain hyvä kirja, mistä itse pidät? Se on joskus sellainen "öööö, no tuota"-hetki, minkä vuoksi olenkin laatinut mieleeni lyhyen vinkkilistan ihan aikuisia varten. Tämän kirjan lisään ehdottomasti tuolle listalle.

Villi vaellus on omaelämäkerrallinen matkakertomus, jossa vaellus itsessään sijoittuu vuoteen 1995. 26-vuotias Cheryl Strayed on menettänyt äitinsä syövälle muutamaa vuotta aiemmin. Äidin kuoleman jälkeen Cherylin elämä lähti lapasesta, koska hän ei osannut käsitellä suruaan millään tavalla. Kuvioihin astuivat uskottomuus ja huumeet, joita seurasi avioero. Samaan aikaan Cheryl sisaruksineen alkoi irtaantua toisistaan. Päätös lähteä vaeltamaan Pacific Crest Trail oli rämäpäinen ja epätoivoinen. Kun ei ole enää mitään menetettävää, on aika etsiä itsensä.

Erinomaisen kirjan tunnistaa siitä, että viimeisen sivun käännettyään ajattelee vain "niin. niin se on". Sellainen tyytyväinen olo kuin olisi juuri syönyt erinomaisen aterian. Tämä oli sellainen kirja. Tämä on sekä äärimmäisen mielenkiintoinen vaellustarina että kertomus siitä, miten eräs nainen oppi käsittelemään suruaan ja hyväksymään suuren menetyksen. Se on myös rakkauslaulu Cherylin äidille.

Minä pidin eniten kirjan vaellusosuuksista. En lakannut hetkeksikään ihailemasta sitä, miten sitkeä ja rohkea Cheryl oli. Hän lähti reitille yksin ja ilman minkäänlaista kokemusta vaeltamisesta, ja käveli loppujen lopuksi yli 1 770 kilometriä (noin puolet PCT:sta) järjettömän painava reppu selässään ja kauheat kengät jalassaan. Kirjassa kerrotaan rehellisesti miten hirvittävän rankka urakka se oli, ja miten huonosti Cheryl oli siihen valmistautunut. Vaellus oli täynnä verta, hikeä ja jos ei nyt suolenpätkiä niin ainakin ihon riekaleita. Se oli fyysisesti erittäin kuluttava ja henkisestikin rankka, olihan Cheryl suurimman osan ajasta ihan yksin keskellä villiä luontoa. Vaarana olivat paitsi luonnon pienet ystävät (mustakarhut, kalkkarokäärmeet, paahtava helle yms.) myös toiset matkailijat. Suurin osa Cherylin kohtaamista vaeltajista oli mukavaa ja yhtä köyttä vetävää porukkaa, mutta mahtui mukaan yksi pelottavakin tilanne.

Epätoivon hetkistä huolimatta kirja on pohjimmiltaan positiivinen. Vaelluksen päätyttyä Cheryl on sekä fyysisesti että henkisesti vahvempi kuin koskaan. Matkan alussa hän tolkuttaa itselleen jatkuvasti ettei pelkää, että hänellä ei ole vara pelätä kaikkea vaan hänen on mentävä rohkeasti eteenpäin. Lopussa hänen ei tarvitse edes ajatella tätä, se vain on totta koko ajan.

Lisäksi kirja oli välillä todella hauska. Kaikkea sitä voi vaelluksella sattuakin.

Kuu loisti taivaalla ja nukuin ulkona suojapeitteeläni.

Olin herännyt, koska tunsin pienten viileiden käsien taputtelevan minua hellästi. Pienet viileät kädet todellakin taputtelivat minua hellästi.

Ja sitten tajusin jotain, minkä rinnalla kuukin kutistui: pienet viileät kädet eivät olleet käsiä vaan satoja pieniä viileitä mustia sammakoita.

Pieniä viileitä limaisia mustia sammakoita, jotka hyppivät kaikkialla päälläni.

(s. 258)

Minä olisin samassa tilanteessa kirkunut niin, että karhutkin kaikkoavat...

Luettu myös mm.: Kirjoista, Kirjakirppu, Nenä kirjassa, Sonjan lukuhetket

Haasteet: 50 kategoriaa - 19. a book based on a true story  || kirjankansibingo - kengät

No okei, tuossa on vain yksi kenkä, mutta se on hyvin merkittävä
kenkä! Simppeli kansi, ei kovin kutsuva. Näyttää erilaiselta kun
kirjan on lukenut ja ymmärtää, miksi kenkä on hyvä kansikuva
juuri tälle kirjalle.

Milja Kaunisto: Synnintekijä

Milja Kaunisto: Synnintekijä
308 s.
Gummerus 2013
Kirjastosta

Kun nuorukaisena astuin harhaan ja tein vääryyttä, sain virheestäni rangaistuksen isältäni.

Kaikki ja kaikkien serkut ovat tietenkin jo lukeneet tämän. En oikein osaa sanoa, miksi tämä meni minulta ohi. Ehkä siksi, että kaikissa lukemissani arvosteluissa (ei vain blogeissa) ja kuulemissani keskusteluissa keskityttiin lähinnä siihen, miten hui kauhistus ronski ja rietas kirja on. Kyllä sitä ollaan melkein hajusuolaa vailla kun nuori naiskirjailija uskaltaa kirjoittaa likaisesta keskiajasta, naisten karvaisista suonsilmäkkeistä ja papista, jonka keppi on tanassa sekä naisten että miesten suuntaan aina kun selkänsä kääntää. Kirja kuulosti ihan pornolta ilman juonta.

[Tässä vaiheessa on hyvä huomata, että lopputekstissä on juonipaljastuksia. Kääntyös poies jos haluat niitä välttää!]

No onhan se ronskisti kirjoitettu. Pariisi lemuaa kuin navetan sontalaari ja Olaus Magnuksella on suuria vaikeuksia pysyä housuissaan. En järkyttynyt tekstistä, mutta olihan se hiukan erikoista, etenkin kun luin juuri Neidonpaulan. Se on varsin siisti ja siveä tähän verrattuna, vaikka tapahtuukin suunnilleen samoihin aikoihin tämän kanssa. Joka tapauksessa Synnintekijässä on tosiaan aika roisia tekstiä. Jopa niin paljon, että siihen turtuu hyvin nopeasti. Edes ne kuuluisat roikkuvat karvapallit eivät enää hätkähdyttäneet, koska sinne asti selvittyäni olin kuitenkin lukenut sivukaupalla Pariisin porttojen kosteista haaroista ja Olavin syntisestä onanoinnista.

En toistaiseksi lämmennyt Olaville kovin paljoa, mutta Miracle voitti sydämeni ihan kokonaan. Ymmärrän täysin miksi Olavi väkersi itsensä vahingossa umpisolmuun aina, kun Miracle vähän hymyili tai käyskenteli tiukoissa housuissaan ja piukoissa pakaroissaan. Enkelit lauloivat, pyhimykset pyörtyilivät jne. On se Miracle vain jotenkin niin ihana Olavin silmillä katsottuna. Se hänen salaisuutensa vain lisäsi tuota mystistä fiktiivistä vetovoimaa. Jestas sentään mikä nainen kun huijaa koko miehistä maailmaa, ja tekee sen ilmeenkään värähtämättä! Toisin kuin Olavi, olin melkein valmis huutamaan hurraata kun salaisuus paljastui. Ihailin samaa itsevarmuutta ja määrätietoisuutta myös Beatrixin hahmossa.

Jatko-osat on pakko lukea ihan sen vuoksi, että haluan tietää miten Miraclen käy. Olen myös 99.99% varma siitä, että Olavi on Maunu Tavastin biologinen poika vaikkei sitä tiedäkään. Katsotaanpas olenko oikeassa. Yllätyn suuresti jos en ole.

Luettu myös mm: Kirja on tosiaan luettu jo melkein joka paikassa.

Haasteet: 50 kategoriaa - 15. a popular author's first book || Idän pikajuna - 1. Pariisi (joo, hairahduin tähänkin haasteeseen kun se tuli sopivasti vastaan tätä lukiessa) || kirjankansibingo - rakennus

Nätti kansi, jossa on sopivan synkkä tunnelma ja komea linna eli rakennus.
Tykkään myös kirjan nimen fontista, se on sopivan keskiaikainen.

Jussi Siirilä: Barrikadikesä

Jussi Siirilä: Barrikadikesä
301 s.
Gummerus 2013
Kirjastosta

Tiedätkö tunteen, kun olet näyttämöllä ja vastanäyttelijä menee totaaliseen kipsiin, mykäksi kuin munakoiso?

Tämä kirja on kuulema yksi niitä, joita työkaverini käyttää säännöllisesti kirjavinkkauksissa. En muista mitä kautta tästä tuli puhetta, mutta sain vähän niin kuin ohimennen oman henkilökohtaisen vinkkaukseni tästä. Ja olihan tämä niin hauskan kuuloinen, että piti ihan uteliaisuuttani lainata ja lukea. 

Tarkempi tutkimus osoitti, että tämä on itse asiassa sarjan toinen, itsenäinen osa, mutta ei se haitannut lukemista yhtään. Perusjutut tulivat selville heti kirjan lopussa, jos kohta en vieläkään ole ihan varma onko päähenkilön nimi Maya (takakannessa ja niin hän itse sen kirjoittaa) vai Maija (ainakin pikkuserkku ja mummo käyttävät tätä). Sanotaan nyt kuitenkin Maya.

Juuri kuutosluokan päättäneen Mayan kesä ei näytä kivalta. Luvassa on remontti eikä matkaa mummin ja pikkuserkku Nooran luo. Heti loman alussa hän kuitenkin löytää isänsä piileskelemästä kellarista ja käy ilmi, että isä on saanut potkut töistä. Rahaa remonttiin ei tule, mutta Mayan äiti saa nerokkaan idean: ilmoitetaan perhe uuteen reality TV-sarjaan, jossa tehdään nimenomaan remontteja ongelma- ei kun siis tavallisille suomalaisperheille. Maya tuumii asiaa hetken, toteaa sen älyttömäksi, pakkaa laukkunsa ja suuntaa Lappiin. Ikävä kyllä remonttisarja vainoaa häntä sinnekin ja lisäksi mummi on päättänyt nousta barrikadeille sellutehtaan puolesta.

Kirja on aivan hillittömän hauska! Mieleeni tuli Emmy Abrahamsonin Kuinka selvityä puolalaisesta äidistä, jolle myös hihittelin itsekseni. Yksittäin tapahtumat ja henkilöt ovat täysin uskottavia Mayan aktivisti-mummista koulun urheilutähti Reimaan. Siksipä koko juonikin on uskottava huolimatta siitä, että se rakentuu varsin hullunkurisista palasista. Kemin (se on taatusti Kemi vaikka sitä suoraan sanota) sellutehdas aiotaan sulkea, joten tietenkin ihmiset vastustavat sitä äänekkäästi. Mayan mummi on aina ollut aktivisti, joten tietenkin hänkin päätyy kahlitsemaan itsensä tehtaan porteille. Ufoihin hurahtaneen aktivistimiehen taustalta löytyy vakavia asioita ja juonipaljastuksia. Noora suostuu Reiman kantojuhdaksi, koska on niin lätkässä tähän. Reima on hemmoteltu ainoa lapsi, jolla on valtavia suorituspaineita. Mayan äiti haluaa sen pahuksen remontin, joten tietenkin hän näkee reality TV:n loistavana mahdollisuutena.

Maya itse on aivan ihana päähenkilö. Järkevä ja aktiivinen tyttö, joka ei vähästä hätkähdä. Hän ratkaisee orastavan kolmiodraamankin toteamalla, että Noora tykkää Reimasta eikä poika ole niin ihana, että hänen kanssaan oleminen olisi Nooran ystävyyden arvoista. Kiitos paljon tästä, Jussi Siirilä! Tällaista otetta ystävyyteen haluan aina nuorten kirjoilta. Mayan suhtautuminen mummiin ja vanhempiinsa on myös mukavan maanläheinen. Kiva, että mummilla on harrastuksia ja toki hän taistelee tärkeän asian puolesta, mutta olisi häntä silti mukava nähdä kotonakin eikä aina putkaan menossa tai sieltä tulossa. Vanhemmat ovat rakkaita, mutta joskus heidän otteensa terveestä järjestä tuntuu lipsuvan. Siirilä pureutuu tosi-TV:n ihmeelliseen maailmaan Mayan perheen kautta ja tekee sen hauskasta ja kärkevästi. Tarinassa ei päästä kovinkaan pitkälle kun vanhemmat ilmoittavat Mayalle, että tytöllä on nyt sitten Wegenerin granulomatoosi.

Lopuksi isä esitti pahoittelunsa asiasta ja kertoi, että perheemme ei kerta kaikkiaan olisi kelvannut remonttiohjelmaan ilman kunnon tragediaa. Isä ja äiti olivat tajunneet sen juuri ennen hakemuksen lähettämistä. Lapsen parantumaton sairaus oli tuntunut parhaalta mahdolliselta houkuttimelta, ja sellaiseksi se oli osoittautunutkin. Puhelin oli soinut heti seuraavana  päivänä.

(s. 137)

Tätä minä olen usein epäillytkin kun hairahdun joskus vastaavia sarjoja katsomaan.

Minusta tuntuu epäilyttävästi siltä, että etsin sen tätä edeltäneen osan kirjastosta ja jään sitten odottelemaan jatkoa. Suosittelen nuorille ja vanhemmillekin lukijoille, jotka etsivät rentoa ja hauskaa luettavaa! Täydellinen kirja aurinkoiselle kesäpäivälle, mutta valaisi se harmaata kevättäkin.

Luettu myös mm.: Luettua elämää, Kujerruksia

Haasteet: 50 kategoriaa - 17. a book a friend recommended || kirjankansibingo - piirroskuva

Tykkäsin tästä kannesta. Se on kevyen ja raikkaan näköinen,
ja sekä Mayan että Nooran kuvaaminen korostaa kivasti
ystävyyden tärkeyttä kirjan tarinassa. Takakannessa piileskelee
mummi iskulausekyltin takana.

kirjankansibingo

Kirjakaapin kummitus-blogissa kehiteltiin hauska kesähaaste, joka on aivan täydellinen tällaiselle kansikriitikolle. :D

Ei muuta kuin ruksia ruutuun kun kansi vastaa annettua kriteeriä. Juuri nyt minulla on kesken Jussi Siirilän hauska Barrikadikesä, joka sopisi useampaankin ruutuun. Pitää vähän miettiä mihin sen laitan. Kyllä se on vähintään yksi bingo saatava kolmen kuukauden aikana!

Charlaine Harris: Yllätyksiä haudan takaa

Charlaine Harris: Yllätyksiä haudan takaa
(Grave Surprise, 2006)
279 s.
Gummerus 2015
Kirjastosta

Clyde Nunley vaikutti vastenmieliseltä, kun tapasin hänet ensimmäisen kerran kasvotusten vanhalla hautausmaalla.

Kokeilin joskus vuonna miekka ja kivi lukea Charlaine Harrisin Sookie Stackhouse-kirjoja, mutta en päässyt pitkällekään ennen kuin totesin, että eivät ole yhtään minun juttuni. Niinpä elämän suuria kysymyksiä onkin se, miksi edes vaivauduin lukemaan viime vuonna tämän Harper Connelly-sarja ensimmäisen osan? Epäilen hetkellistä mielenhäiriötä. Kumma kyllä kirja upposi minuun kuin veitsi voihin, joten pakkohan se oli jatko-osakin lukea.

Nämä kirjat kuuluvat kategoriaan "popcornia aivoille", eli kevyttä hömppää jolta odotan nopealukuisuutta ja hetkellistä viihdettä. Popcornia luetaan silloin kun halutaan nakata aivot narikkaan ja unohtaa kirja pian lukemisen jälkeen. Popcornkirjoille tyypillistä on myös se, että niitä voidaan lueskella samalla kun tehdään jotain muuta. Minä esimerkiksi katsoin jääkiekkoa (ja söin noita Fazerin minttukarkkeja) samalla kun luin puolella silmälllä tätä. Hyvin toimi!

Sarjan päähenkilö on 24-vuotias Harper Connelly, johon iski teini-iässä salama. Sen seurauksena Harper pystyy aistimaan kuolleiden sijainnin ja heidän viime hetkensä. Kunnon jenkkimalliin Harper ja hänen kasvattiveljensä Tolliver rahastavat ihmisiä, jotka haluavat tietää mihin heidän kadonnut läheisensä on joutunut ja/tai miten hän on kuollut. Tämän tarinan alussa muuan professori haluaa osoittaa Harperin huijariksi ja kutsuu tämän vuosisatoja vanhalle hautausmaalle opiskelijaryhmän eteen. Ammattilaisen ottein Harper kertookin mihin vanhat vainajat ovat kuolleet. Ylläribonuksena hän löytää myös tuoreemman ruumiin, pari vuotta sitten siepatun nuoren tytön, jota hän oli turhaan etsinyt ennen tarinan alkua.

Syy, miksi minä pidin kirjasta kaikista sen vioista huolimatta (ohut juoni, pomppiva kerronta, aivan liikaa toistoa, pakonomainen tarve kuvailla jokaisen henkilön vaatetus merkkiä myöten jne.), on Harper. Hän vain on jotenkin niin sympaattinen kaikessa yksinäisyydessään ja epävarmuudessaan. Narkkarivanhemmat eivät välittäneet lapsistaan, ja niinpä nuoremmat sisarukset jäivät Harperin ja Tolliverin vastuulle. Harper ei uskalla luottaa mihinkään eikä kehenkään paitsi velipuoleensa, ja heidän molemminpuolinen riippuvuussuhteensa onkin toinen mielenkiintoni kohde.

Ja tässäpä varoitus niille, jota ajatus saattaa vaivata: Harper ja Tolliver päätyvät aivan tasan varmasti romanttiseen suhteeseen parin seuraavan kirjan sisällä. Arvasin sen heti ensimmäistä kirjaa lukiessani, ja nyt Harperkin on ns. samalla sivulla kanssani. Pientä syyllisyyttä tuntien myönnän, että odotan sitä suurella mielenkiinnolla.

Pakollinen kansikuvasta valittaminen: eikö kukaan enää lue kirjoja ennen kuin niihin lätkäistään kannet päälle? Harperilla on molemmissa kirjoissa hyvin lyhyet hiukset. Hän oikein erikseen mainitsee asian. Kuka tuo kannen nainen onkaan, Harper hän ei ole. Sama homma oli sarjan ensimmäisen osan kannessa.

Kristiina Vuori: Neidonpaula

Kristiina Vuori: Neidonpaula
555 s.
Tammi 2015
Kirjastosta

Jääriite lumihangen päällä rasahtelee, kun ilves lähtee ylittämään järven autiota selkää.

Kumma kyllä hauskaa lukumaratonia seurasi lukujumi. En vain saanut tartuttua kirjaan, vaikka niitä huolestuttava pino onkin odottamassa. Varasin Neidonpaulan joskus alkuvuodesta, ja totta kai se tuli juuri nyt kun lukeminen ei kiinnostanut. Ensin iski epätoivo ("ei tätä tule luettua, varauksiakin tähän on, pitäisikö palauttaa"), mutta kun sitten purin hammasta ja väkisin aloin lukemaan, homma lähti rullaamaan ihan omia aikojaan. Nyt on taas lukufiilis päällä ja seuraava kirja on kesken tuossa vieressä.

Tätä ennen olin lukenut Vuorelta yhden kirjan, Disa Hannuntyttären viime vuonna. Jos nyt ihan rehellisiä ollaan niin se ei jättänyt mitenkään positiivista mielikuvaa. Suurempia juonia paljastelematta sanottakoon, että loppu oli suuri pettymys. En olekaan uskaltanut lukea niitä muita Vuoren kirjoja, mutta uteliaisuuttani päätin kuitenkin kokeilla tätä periaatteella "mutta jos se loppu olisi nyt onnellisempi"

Kirja alkoi erikoisella tilanteella: vuonna 1447 rouva Kyllikki vie miehensä raastupaan, koska mies ei suostu suorittamaan aviollisia velvollisuuksiaan. Tilanne on kaikin puolin kiusallinen kaikille, mutta piispan käskyllä rouva saa lopulta sen mitä haluaakin eli miehensä housumatoa. Sivumennen sanoen tykkäsin hirveästi siitä, miten luontevasti Vuori käytti wanhaa kieltä kirjassa. Wanhoja sanoja on käytetty siellä, minne ne luontevasti sopivat. Esimerkiksi yrtit ovat kirjassa jatkuvasti ryytejä, ja sukupuolielimille on useampikin hilpeä sanansa. Kirjan lopussa on näppärä sanasto, mutta hieman vieraammankin sanan ymmärsi ihan hyvin asiayhteydestään.

Mutta takaisin housumatoon. Rouva Kyllikki synnyttää kaksostytöt Britan ja Trudan, joista jälkimmäinen on kirjan varsinainen päähenkilö. Tyttöjen taakkana on äitinsä sukupuu, jossa pakanallinen Ilvesten näkijäveri virtaa vahvana. Neidonpaula on oma itsenäinen teoksensa, mutta ilmeisesti tyttöjen esiäiti, heidän näyissään kummitteleva punatukkainen nainen, on Näkijän tyttären päähenkilö Eira? Tarina toimi hyvin ilman sen tarkempaa tietoa Eiran elämästä, mutta kieltämättä sormeni alkoivat syyhyämään senkin tarinan suuntaan. Brita ja Truda kasvavat isänsä valvovan ja hartaan kristityn silmän alla Naantalissa, jonne on noussut birgittalaisluostari Armonlaakso. Kun rouva Kyllikki viimein kuolee, kello alkaa tikittää. Britasta tulee Armonlaakson noviisi ja Truda kihlataan naapurin Jepelle. Soppa menee lopullisesti sekaisin kun luostarin seiniä maalaamaan ilmestyy nuori ja salskea Lukas Danske, jonka molemmat sisaret haluavat.

Trudan ja Lukaksen dramaattinen romanssi ei sinänsä minua suuremmin kiinnostanut (puhuitte siis noin kaksi kertaa ja yhtäkkiä olette palavasti rakastuneita? okei...), mutta sen ympärille punoutuu jos jonkinlaista mielenkiintoista tapahtumaa. Vuori on taitava aikauden kuvaaja ja pystyin ihan täysin uskomaan, että tällaista elämä olisi voinut olla 1400-luvun Suomessa. Jostain syystä mieleeni jäi se, miten, no, haisevaa ja likaista elämä oli. Ei sitä sormella osoiteta, mutta tuleepa se vain selväksi rivien välistä. Truda ei kiinnita huomiota kanssaihmistensä lemuun ennen kuin hikeen sekoittuu jotain muuta, kuten vaikkapa keuhkoissa jäytävä mätä. Öisillä kaduille rellestävillä humalaisilla on hyvin suuri mahdollisuus saada niskaansa yöastian sisältö.

Toinen erityisen kiinnostava osa kirjan maailmaa oli kristinuskon ja vanhan suomalaisen uskon kohtaaminen. Yhtäältä ihmiset uskoivat täydestä sydämestään kristinuskon oppeihin, joissa kansanusko tuomitaan pakanalliseksi ja sen jumalat olemattomiksi. Toisaalta taas pahaan silmään ja noitakonsteihinkin uskotaan ihan täysillä. Minua kiinnostaa suuresti se, miten ihmiset sovittivat nämä toisensa poissulkevat uskot yhteen mielessään. Truda ja Brita elävät tätä ristiriitaa näkijäsuvun jälkeläisinä, jotka kuitenkin kasvatetaan kristityiksi. Yllättävä kyllä juuri noviisi Brita, Jeesuksen morsian, onnistuu yhdistämään kaksi puoltaan luontevammin kuin sisarensa. Truda taistelee kaikin voimin äitinsä verenperintöä vastaan. Enpä ihmettele, häntä kun haluavat käyttää hyväkseen kaikki, jotka uskovat hänen osaavan loitsia.

Summa summarum, ajankuvana kirja on hyvä ja henkilögalleria on kiinnostava. Luulen, että olisin pitänyt Trudan ja Lukaksen suhteestakin enemmän jos en olisi ennakkoasennoitunut kirjaan romanssina. Odotin siis kirjalta sellaista, mitä sillä ei ollut aikomustakaan antaa. 1400-luvun Suomessa eläneen Trudan tarinana, johon nyt vain sattuu kuulumaan myös rakkaus Lukakseen, kirja on erinomainen ja viihdyttävä.

Haasteet: 50 kategoriaa - 1. a book with more than 500 pages

Huhtikooste

Blogin ensimmäinen lukumaraton meni kivasti. Täytyy ottaa uusiksi jossain vaiheessa.

Yöpöydän kirjat-blogin Niina T. emännöi maalis-huhtikuun ajan Pratchett-haastetta kirjailijan muistolle.

Osallistuin lukemalla minulle ihan uusia Kiekkomaailma-kirjoja eli Tiffany Särkynen-sarjaa. Luettuina ovat sarjan kaksi ensimmäistä osaa (linkit alla), mutta luen kyllä kaksi jälkimmäistäkin kun ehdin. Mainioita kirjoja ja uskon niiden uppoavan myös varsinaiseen kohdeyleisöönsä eli nuoriin lukijoihin.

Sarjaan on kuulemma tulossa viides ja tietenkin viimeinen osa syksyllä. Hieman pelottaa ajatuskin siihen tarttumisesta. En nyt sentään haamuja pelkää, mutta mielestäni sairaus kuitenkin vaikutti Pratchettin tuotantoon jonkin verran. Huumori ja kerronta ei ollut ihan samanlaista kuin ennen. Haluanko lukea vain ne Tiffanyt, joita sairaus ei niin varjosta vai otanko riskin ja luen viimeisenkin osan? Elämän suuria kysymyksiä. Luultavasti en voi hillitä uteliaisuuttani.

Huhtikuun luetut & blogatut

Anneli Kanto: Pyöveli
Tuomari, apteekkari ja pyöveli 1600-luvun lopun Suomessa. Komeaa kotimaista historiaa, jossa tosin oli vähemmän juttua noitavainoista kuin hypetyksen perusteella odotin.

Terry Pratchett: Vapaat pikkumiehet
9-vuotias pikkunoita lähtee pelastusretkelle väkivaltaisten juoppokeijujen kanssa. Hurahdin totaalisesti tähän Tiffany-sarjaan, jota suosittelen lämpimästi kaikille nuorille ja vanhemmille.

Joanne M. Harris: The Gospel of Loki
Skandinaavista mytologiaa Lokin silmin nähtynä. Seikkailut ja harharetket olivat hauskaa luettavaa, Lokin itsesäälissä rypeminen ei.

Marco Malvaldi: Kolmen kortin temppu
Italialainen baarimikko ja eläkeläisten äijäkööri sekaantuvat taas murhatutkintaan. Juoni ja murhamysteeri eivät olleet kummoisia, mutta värikkään italialaistunnelman vuoksi minä tämän luinkin.

Terry Pratchett: Tähtihattu
Tiffany lähtee noidan oppiin ja saa riesakseen tietoisuuden, joka havittelee itselleen fyysistä asuinsijaa. Tykkäsin jälleen kerran Kiekkomaailman noidista, mutta kirjassa oli liian vähän Nac Mac Feeglejä.

Kaoru Mori: Aron morsiamet 01
20-vuotias morsian saapuu 12-vuotiaan sulhasensa perheeseen 1800-luvun Keski-Aasian aroilla. Kaunis piirrosjälki ja erikoinen miljöö, mutta lukeminen tökkäsi parin ikäeroon.

Ruth Smythers: Seksivinkkejä aviomiehille ja vaimoille vuodelta 1894
Miten vältellä himokasta aviomiestäsi: opas tuoreelle morsiamelle. Hulvaton, suorastaan petyin kun kirjoittaja ei oikeasti olekaan papin rouva.

Anu Holopainen: Ihon alaiset
Tulevaisuuden Suomessa lähes jokainen käy kirurgin veitsen alla itseään parantelemassa. Ajatuksia herättävä, karmiva ja pelottava tulevaisuuden kuva.

Marko Raassina: Kalevala
Vaka vanha Väinämöinen taipuu myös sarjakuvaksi. Hilpeä, selkeä piirrosjälki ja Raassinan omat lisäykset Kalevalan mytologiaan olivat oikeasti hauskoja.

Tove Jansson: Kesäkirja
Mummo, tyttö ja pieni saari keskellä merta. Jansson kirjoitti kauniisti ja elävästi rehevän kauniista & eristäytyneestä saaresta, ja pienen piirin ongelmista.

Mervi Heikkilä: Louhen liitto
Teini-ikäinen Roona tempautuu mukaan noitien ja Kalevalan maailmaan. Paljon hyviä ideoita turhan pienessä sivumäärässä, kirja olisi helposti voinut olla paljon paksumpi.

Agatha Christie: Hercule Poirot ja huvimajan arvoitus
Murhaleikki keskeytyy kun joku kolkataan oikeasti. Perinteinen "kuka, missä, milloin ja miksi" dekkari, ja tuo siis kehuna.

Megan Whalen Turner: The Thief
Vankilaan paiskattu, vastahakoinen varas pakotetaan mukaan etsintäretkelle. Paras seikkailufantasia pitkään aikaan, harmittaa niin vietävästi etten lukenut tätä aiemmin.



Huhtikuun luetut & bloggaamattomat

Timo Parvelan Sammon vartijat-trilogia. Kaksi osaa löytyi omasta hyllystä, kolmannen lainasin lukumaratonia varten. Jäi putki päälle, mutta nyt on kirjat luettu!

Lisäksi mangasarja Deadman Wonderlandin kuudes osa. Tämä on sarja, jota kerään omaankin hyllyyni. Käännös on hieno, ja jokaisen kirjan painojälki värisivuineen ja irtokansineen on upea. Seitsemän osa odottaa jo lukemista.

Hamassa tulevaisuudessa

Minkäänlaista itsehillintää kirjastokirjojen suhteen ei ole havaittavissa...
Saa nähdä mitä näistä tulee oikeasti luettua.
Ainakin on valinnanvaraa nuorten fantasiasta aikuisten historialliseen.