sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja


Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
266 s.
Teos, 2012
Kirjastosta

Kaikki on nyt valmista.

Myös minä olin viimein valmis lukemaan tämän. Muistan kyllä oikein hyvin kirjan aiheuttaman kohun, mutta itseäni ei silloin kiinnostanut lukea tätä. Oikeastaan päinvastoin, välttelin kaikin keinoin vaikka noin yleensä tykkään kyllä scifistelystä ja dystopioista. Kaipa se oli sisäinen kirjakapinalliseni pinnalla periaatteella "jos se on megasuosittu, sen on pakko olla huono". Ja jos nyt ihan totta puhutaan niin tuo kirjan kansi ei kyllä houkuta ollenkaan ja sanoo kirjan olevan tylsä. Nyt kirjan luettuani ymmärrän kantta paremmin. Olen näkevinäni tuossa sellaisen ärsyttävän renkaan, jonka räpistelijät jättävät kahvi- tai teekuppinsa alle kun eivät saa juomaansa pysymään kupissa (ja jättävät sitten vielä pöydän pyyhkimättä). Hankkikaa nokkamukit jos ei muuten onnistu! #hillaongelmia #noriapaheksuu

Yleisen kehumisen lisäksi muistan kaikista lukemistani arvosteluista sen, että niissä ei mainittu sanallakaan Norian olevan rakastunut parhaaseen ystäväänsä Sanjaan. Ei sitä katoilta huudettu, mutta rivien välistä ja paikoittain riveistäkin sen luki yhtä selvästi kuin aurinko paistaa pilvettömältä kesätaivaalta. Minut se yllätti positiivisesti, mutta pisti kyllä ihmettelemään miksi kukaan ei sanonut siitä yhtään mitään. Ei Suomessa kirjoiteta ja paineta yhtään liikaa kirjallisuutta, jossa päähenkilö olisi jotain muuta kuin perushetero. Ei ainakaan ilman, että sen pitää olla Se Juttu siinä kirjassa. Tässä kirjassa Norialla on muitakin ongelmia kuin seksuaalisuutensa pohtiminen, eikä se edes vaikuta olevan ongelma. Noria ja Sanja ovat ystäviä, ja Noria rakastaa Sanjaa sekä ystävänä että ehkä jonain muunakin. Hiljaista, kaunista rakkautta. Sanjan tunteita ei selvitellä, mutta minä kallistuin sille kannalle, että hänkin on rakastunut Noriaan. Niin tai näin, oli aivan ihanaa lukea dystopia, jossa tytöt eivät kilpaile pojasta tai unohda ystävyyttään pojan takia.

Noin ylipäätään Norian ja Sanjan ystävyys oli mielestäni kirjan parasta antia ja siihen kirjassa panostettiinkin. Norian äiti jää etäiseksi hahmoksi etäännyttyään kirjaimellisestikin tyttärestään. Olisin oikeastaan toivonut, että hänen ajatuksiaan olisi valaistu enemmän. Tuntui niin yllättävältä, että hän lähtee tuntiessaan olonsa uhatuksi, mutta suostuu jättämään tyttärensä. Isä puolestaan on teemestarina enemmänkin ammattinsa edustaja ja Norian opettaja kuin isä, mikä kyllä sinänsä oli mielenkiintoinen asetelma. Tarinassa painotetaan paljon ihmisten välistä kunnioitusta, mistä tulikin mieleeni että Norian ja Taron välinen jännite oli toinen suosikkini. Taro on päällisin puolin hyvin kohtelias, mutta Noria on täysin hänen armoillaan. Siksipä Norian itsepäinen kapinointi perinteiden ja viholliselle osoitetun kunnioituksen kautta oli suorastaan mieltäylentävää luettavaa. Siinäpä nuori nainen, joka ei laskeudu vihollisensa tasolle vaan on heitä korkeammalla.

Pidin paljon teeseremonioiden kuvauksesta, jotka oikeastaan tiivistävät kirjan koko olemuksen. Rauhallinen ja mietiskelevä, ei päätöntä säntäilyä ja aseiden kanssa heilumista. Noria elää dystopiassa, ja Itäranta on mielestäni valinnut viisaasti ja pysynyt tiiviisti hänen näkökulmassaan. Yleensähän dystopioissa selitetään kaikki mahdollinen ja eletään suurissa kaupungeissa, joissa sitten tapahtuu suuria asioita. Norian maailma on pieni ja silti armeijan sortovalta ulottuu sinnekin. Etenkin kirjan viimeinen osuus, jossa Noria on vankina omassa talossaan, on suorastaan erinomaisen ahdistava. Tuntui kuin olisi omat seinät kaatuneet päälle.

Vaikka minusta olikin mukavaa, että pysyttiin Norian näkökulmassa, jäin silti hieman hämmentyneeksi kirjan maailman suhteen. Muistan paljon puhetta siitä, että kirjassa Kiina on valloittanut maailman. Xinjing kuulostaa omiin korviini kiinalaiselta, totta, mutta muuten maailma oli mielestäni enemmänkin japanilaishenkinen nimistä tapoihin ja teeseremoniaan asti. Kirjassa viitattiin myös Sei Shōnagoniin (Norian esi-isä Miro, joka teki listoja asioista. tämä viittaus jäänee yhdeksi ikuisista suosikeistani, niin yllättävä ja hauska se oli), joka oli eläessään erittäin japanilainen nainen. Oliko maailman ja/tai Skandinavian siis valloittanut Kiina vai Japani? Jostain syystä tämä jäi kaivelemaan...

Seuraavaa Itärannan kirjaa en taatusti välttele, vaan luen heti kun tilaisuus sattuu kohdalle.

Luettu myös mm: Olen kohtalaisen varma, että kaikki muut vauvasta vaariin ovat jo lukeneet tämän...

Haasteet: 50 kategoriaa - 35. a book set in the future || I Spy - 22. something to read

4 kommenttia:

  1. Minä olen varmaan ainut ihminen, joka ei ole tykännyt tästä kirjasta (olen kuullut huhuja, että olisi toinenkin, mutta ehkä se on urbaanilegendaa). Oli se ihan luettava, en jättänyt kesken, mutta ei silti erityisen hyvä. Tuota Japanin ja Kiinan samaan maahan kuulumista en ajatellut valloituksena. En pohtinut asiaa syvällisesti, mutta ajattelin kokoajan, että maapallo kokonaan oli yhdistynyt yhdeksi valtioksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makuasioitahan nämä ovat. :) Tämä oli ihan erilainen kuin oletin ja toisessa tilanteessa en välttämättä olisi tykännyt tästä yhtä paljon. Eipäs muuten käynyt mielessäkään, että maapallo olisi kirjassa yhtä valtiota. Kiinnostava ajatus eikä kirjassa tainnut olla mitään, mikä riitelisi tuota tulkintaa vastaan.

      Poista
  2. Luin tämän juuri loppuun ja pakko tulla kommentoimaan, vaikka onkin vanhempi postaus. Mäkin nimittäin huomasin vihjausta ja värinää siihen suuntaan, että Norian ja Sanjan välillä on muutakin kuin vain ystävyyttä! Mietinkin, että onkohan tarkoituksellista vaiko vain omassa päässäni. :D Itäranta jättää niin monia asioita selittämättä, että ehkä suhteen muotokin on jätetty lukijalle itse tulkittavaksi.

    Maailman supervallan tulkitsin olevan Kiina. Itäranta eräässä haastattelussa kertoi kehitelleensä päähänsä taustatarinan, että Japani on käynyt asuinkelvottomaksi katastrofin seurauksena ja siksi Norian suku ja muut ovat alunperin lähteneet sieltä. Muuttovirran kautta Suomeen ovat tulleet japanilaisperinteet, kuten teeseremonia. Ja ilmastonmuutoksen vuoksi teepensaat selviävät Pohjois-Suomessa. Siksi molemmat kulttuurit ovat kirjassa läsnä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tokihan sitä vanhempiinkin postauksiin saa kommentoida! :D

      No onpas hyvä, että huomasit saman asian! Nyt ei ole sellainen olo, että kuvittelin sen kokonaan. Uskoisin, että Itäranta jätti suhteen tarkoituksella tulkinnanvaraiseksi. Itse kyllä kallistun romanttisten tunteiden suuntaan enkä vain siksi, että Kudottujen kujien kaupungissa ei enää tarvinnut lukea rivien välistä.

      Ahaa, tuo selittää paljon! En muista lukeneeni yhtään Itärannan Teemestaria koskevaa haastattelua, joten kaikki taustat, jotka eivät päätyneet suoraan kirjan sivuille, ovat menneet minulta ohi korvien.

      Poista