M. J. McGrath: Jään muisti

M. J. McGrath: Jään muisti
(White Heat)
Like, 2012
394 s.
Kirjastosta

Edie Kiglatuk sulatti retkikeittimellä jäävuoresta lohkaistua kimpaletta teevedeksi ja pohti syitä sille, miksi metsästysretki oli ollut niin käsittämättömän menestyksetön.

Tarinamme alkaa siis Suurella Kysymyksellä, jonka vastausta etsitään niin Ellesmerensaarelta kuin Grönlannistakin. Yhtä kylmää joka paikassa, joskin Edie huomaa Grönlannin olevan huomattavasti lumisempi kuin rakkaan, umpijäätyneen kotisaarensa. Jos ei muuta saa kirjasta irti niin ilmaston ja lämpötilan suhteellisuuden ainakin. Edie ja muut tarinan inuitit kun pitävät -25 astetta varsin sopivana, suorastaan miellyttävän raikkaana ulkoiluilmana. Sehän on vain pukeutumiskysymys. Pidin erittäin paljon siitä, että kaikki henkilöt pukeutuivat säähän sopivasti tai jos eivät, palelivat. Elokuvissa ja TV:ssä juostaan usein päät paljaana keskellä lumimyrskyä, mutta nyt ollaan fiksuja ja puetaan keskimäärin kolme pipoa päällekkäin. Muutenkin ympäristön kuvaus on ehdottomasti kirjan vahvoja puolia. Ihme kun sivut eivät huurtuneet.

Tässä hyisessä maailmassa lähtölaukaus vastauksen etsintään annetaan kirjaimellisesti. Edie on vetämässä kahden etelästä tulleen miehen retkikuntaa kun toinen ammutaan seisoville jaloilleen. "Hupsista, onnettomuuksia sattuu huolimattomille etelän tolloille," sanoo inuittien vanhimpienneuvosto. "Ja jääkarhut lentävät," ajattelee Edie, mutta suostuu pitämään suunsa kiinni, koska vaakakupissa painaa hänen työnsä eräoppaana. Perinteisesti inuiittinaiset eivät tuota hommaa tee ja yhteisössä on niitä, jotka eivät katso Edien puuhia hyvällä. Ilmaston lisäksi pidin hyvin paljon Ediestä. Niinkin paljon, että jatko-osa odottaa hyllyssä vaikka tämä ei sinänsä juonellaan pääse kehuskelemaan. Välillä mentiin siitä, missä jäävuori on matalin.

Mutta Edie. Jollakin tapaa hän muistutti minua Kathy Reichs'n Tempe Brennanista (kirjojen, ei TV-sarjan). Ei pelkästään alkoholiongelman vuoksi, vaan noin yleensäkin asenteeltaan. Edie on sitkeä olematta kova, armoton olematta raaka. Ankara ilmasto on muokannut naisen ja yhteisön, joka asettaa selviytymisen melkein kaiken muun edelle. Jos vetokoirat ovat nälissään kaukana kotoa ja ainoa potentiaalinen ravinnonlähde on kuollut ihminen, siinä alkaa kirves heilua. En nyt sano onko kyseessä Edien kirves vai ei, mutta hän on ehdottomasti sitä tyyppiä, joka tekisi sen jos pitäisi. Jokainen päättäköön itse onko se sellainen ominaisuus jonka haluaa kirjan päähenkilön omaavan.

Huonomman kirjoittajan kynästä Edie ja inuittiyhteisö voisivat olla karkeita karikatyyrejä, mutta nyt eivät ole. He ovat hyvin inhimillisiä kaikkinen heikkouksineen ja vahvuuksineen. Perinteet ja tavat ovat tärkeässä osassa Edien elämää, ja ne punotaan hänen arkeensa luonnollisesti, osoittelematta oi niin eksoottisia alkuperäiskansan tapoja. Edie syö hylkeenverikeittoa, koska sitä nyt vain syödään. Hän rasvaa lettinsä, koska hän rasvaa lettinsä. Monilla yhteisön jäsenillä on alkoholiongelma, koska. Niin, senpä suhteen osoitellaan kyllä vähän sormella eikä suotta. Inuitit on ajettu ahtaalle, ja oikeastaan kirja herätti kiinnostukseni lukaista heistä jotain tietokirjapuoleltakin.

Kirjan takakantta ei muuten kannata lukea, se nimittäin on täynnä juonipaljastuksia. Mikä siinä on, että toisinaan kustantajien pitää välttämättä pyrkiä pilaamaan lukemisen ja löytämisen ilo? Kyllä en ymmärrä.

Luettu myös mm.: Kirsin kirjanurkka, Erjan lukupäiväkirja, Nenä kirjassa, Annelin lukuvinkit. Taisin itse asiassa bongata tämän lukulistalleni jostain näistä. Kiitos vain, kuka olitkin!

Haasteet: 50 kategoriaa - 10. a mystery or thriller || I Spy - 10. form of water