 |
| James Church: Korealainen kuurupiilo (A Corpse in the Koryo) 344 s. Atena, 2015 Kirjastosta |
Ei muuta ääntä kuin tuuli, eikä päivää edeltävässä niukassa puolivalossa muuta nähtävää kuin mureneva moottoritie, joka leikkaa suorana autiota maaseutua.
Hurahdin viime vuonna hetkeksi Pohjois-Koreaan ja luin putkeen useammankin maata käsittelevän kirja. Mielipiteeni voi tiivistää sanoilla "hullua", "sääliksi käy" ja "toivottavasti ihmiskunta joskus katsoo taaksepäin ja häpeää sitä, että kukaan ei puuttunut asiaan". Koko maa tuntuu olevan sekaisin kuin seinäkello, ja eliittiä lukuun ottamatta kaikilla menee huonosti tai vielä huonommin, eikä eliitilläkään mene niin kovin hyvin.Omalla sairaalla tavallaan tämä on niin kiehtovaa, että oli pakko tarttua tähän uutuusdekkariin.
Korealainen kuurupiilo aloittaa tarkastaja O'n tutkimuksia käsittelevän kirjasarjan. O on kaiketi hyvä työssään, mutta myös pieneen kapinallisuuteen taipuvainen. Onneksi hänen pomonsa on ymmärtäväinen alaisensa omituisuuksien suhteen, vaikka varoitteleekin tätä viemästä asioita liian pitkälle. Pois se minusta, että väittäisin tietäväni Pohjois-Koreasta yhtään enempää kuin James Church, mutta jotenkin O'n kapinointi oli epäuskottavaa. Hän ei esimerkiksi käytä Suuria Johtajia esittäviä rintamerkkejä. Kaikissa lukemissani kirjoissa tähdennettiin, että etenkin Pjongjangissa nämä napit koristavat jokaisen rintapieltä. Muuten voi vankileiri tai kirves heilahtaa. Kaikki tuntuivat paheksuvan tai ihmettelevän O'n napittomuutta, mutta kukaan ei puuttunut siihen suoraan tai ilmoittanut asiasta ylemmälle taholle. Tämä oli itse asiassa se epäuskottavin kohta: maassa, jossa ihmiset vahtivat toisiaan, juorukelloja on varmasti joka nurkalla.
Kirjan alussa O on ottamassa kuvaa autosta, josta ei tiedä yhtään mitään. Kuvaus epäonnistuu, koska kamerassa ei ole toimivia pattereita. Pohjois-Koreassa mikään ei mene niin kuin Strömssössä ja kaikesta on pulaa. Tämän kirjailija toi mielestäni hyvin esille. Hotellit ja asunnot ovat kurjia lukuun ottamatta niitä, jotka on varattu yhteiskunnan kermalle ja ulkomaalaisille. Junat eivät kulje aikataulussa eikä O onnistu saamaan uutta rengasta pyöräänsä. Myös tee välttelee häntä taitavasti. Autot ovat tiettyihin paikkoihin ja tietyille ihmisille keskittyvää luksusta, ja vaikka auto löytyisikin, bensan ostaminen onkin toinen juttu. O päätyy rajakaupunki Manpoon, jossa asiat ovat hieman toisin. Rajan läheisyys mahdollistaa ja rohkaisee laitonta liiketoimintaa kuten TV-lähetysten kaappaamista Kiinasta. Toisaalta sama laittomuus johtaa tavallistakin helpommin väkivaltaan, koska poliisit on lahjottu niin hyvin katomaan toisaalle. Valitse siinä sitten missä asut.
Kun O palaa kuvausretkeltään toimistolle, häntä odottavat kapteeni Kim ja varapuheenjohtaja Kang tiedusteluyksiköstä. O on tietämättään sohaissut poliittisesti tulenarkaa aihetta. Ja siitäpä lähteekin liikkeelle tarinan varsinainen juoni, joka ei tehnyt minuun suurempaa vaikutusta. O säntäilee päättömästi pitkin Pohjois-Koreaa muiden käskystä, mutta koska hän ei tiedä miksi matkustaa, ei sitä tiedä lukijakaan. Church panttaa kaikkea selityksiin viittaavaakin kuin kansallisaarretta. Toisaalta voin kyllä kuvitella elämän olevan tuollaista Pohjois-Koreassa. Mitään ei tiedetä koska mitään ei kerrota, ja käskyjä totellaan koska niitä on toteltava. Kysyminen on kapinointia ja kapinointi on pahasta. Makuasiahan tämä on kun kirjaa lukee: minä kaipasin selityksiä, mutta toista lukijaa niiden puute ei välttämättä haittaa kun ottaa huomioon tapahtumapaikan. Kun tapahtumien perimmäinen syy selviää viime sivuille, en kokenut minkäänlaista "ahaa, nyt kaikki on ymmärrettävää"-elämystä. Pikemminkin tuli sellainen "ai jaa, no ei tuo tee jutusta yhtään järkevämpää" -fiilis.
Osittain tämä johtuu varmasti siitä, että en kiintynyt O'on ollenkaan. Hän on kokoelma piirteitä, mutta ei kokonainen henkilöhahmo. Hänestä saa irti pintaraapaisun verran, mutta jotenkin yksityiskohdista ei vain muodostu kokonaiskuvaa. Ehkä tämä oli tarkoituksellista ja Church halusi kirjoittaa tällaisen hahmon. Minusta on kuitenkin mukavaa päästä lukiessa hahmojen pään sisään enkä pitänyt siitä, että O'n mielenliikkeet jäivät arvoitukseksi melkein kokonaan. Voi olla, että tartun sarjan seuraavaan osaan jos se suomennetaan, mutta lupaamaan en mene.
Erityismainintana se, että yllättäen kirjassa puhutaan paljon suomalaisista ja Suomesta. En valita, mutta jäin miettimään miksi juuri Suomi kaikista maailman maista. Onko meillä tietämättäni lusikka niin syvällä Pohjois-Korean sopassa, että se ansaitsee erityishuomiota? Vai sattuuko Church vain tykkäämään Suomesta, mikä on toki ihan ymmärrettävää?
Korealainen kuurupiilo aloittaa tarkastaja O'n tutkimuksia käsittelevän kirjasarjan. O on kaiketi hyvä työssään, mutta myös pieneen kapinallisuuteen taipuvainen. Onneksi hänen pomonsa on ymmärtäväinen alaisensa omituisuuksien suhteen, vaikka varoitteleekin tätä viemästä asioita liian pitkälle. Pois se minusta, että väittäisin tietäväni Pohjois-Koreasta yhtään enempää kuin James Church, mutta jotenkin O'n kapinointi oli epäuskottavaa. Hän ei esimerkiksi käytä Suuria Johtajia esittäviä rintamerkkejä. Kaikissa lukemissani kirjoissa tähdennettiin, että etenkin Pjongjangissa nämä napit koristavat jokaisen rintapieltä. Muuten voi vankileiri tai kirves heilahtaa. Kaikki tuntuivat paheksuvan tai ihmettelevän O'n napittomuutta, mutta kukaan ei puuttunut siihen suoraan tai ilmoittanut asiasta ylemmälle taholle. Tämä oli itse asiassa se epäuskottavin kohta: maassa, jossa ihmiset vahtivat toisiaan, juorukelloja on varmasti joka nurkalla.
Kirjan alussa O on ottamassa kuvaa autosta, josta ei tiedä yhtään mitään. Kuvaus epäonnistuu, koska kamerassa ei ole toimivia pattereita. Pohjois-Koreassa mikään ei mene niin kuin Strömssössä ja kaikesta on pulaa. Tämän kirjailija toi mielestäni hyvin esille. Hotellit ja asunnot ovat kurjia lukuun ottamatta niitä, jotka on varattu yhteiskunnan kermalle ja ulkomaalaisille. Junat eivät kulje aikataulussa eikä O onnistu saamaan uutta rengasta pyöräänsä. Myös tee välttelee häntä taitavasti. Autot ovat tiettyihin paikkoihin ja tietyille ihmisille keskittyvää luksusta, ja vaikka auto löytyisikin, bensan ostaminen onkin toinen juttu. O päätyy rajakaupunki Manpoon, jossa asiat ovat hieman toisin. Rajan läheisyys mahdollistaa ja rohkaisee laitonta liiketoimintaa kuten TV-lähetysten kaappaamista Kiinasta. Toisaalta sama laittomuus johtaa tavallistakin helpommin väkivaltaan, koska poliisit on lahjottu niin hyvin katomaan toisaalle. Valitse siinä sitten missä asut.
Kun O palaa kuvausretkeltään toimistolle, häntä odottavat kapteeni Kim ja varapuheenjohtaja Kang tiedusteluyksiköstä. O on tietämättään sohaissut poliittisesti tulenarkaa aihetta. Ja siitäpä lähteekin liikkeelle tarinan varsinainen juoni, joka ei tehnyt minuun suurempaa vaikutusta. O säntäilee päättömästi pitkin Pohjois-Koreaa muiden käskystä, mutta koska hän ei tiedä miksi matkustaa, ei sitä tiedä lukijakaan. Church panttaa kaikkea selityksiin viittaavaakin kuin kansallisaarretta. Toisaalta voin kyllä kuvitella elämän olevan tuollaista Pohjois-Koreassa. Mitään ei tiedetä koska mitään ei kerrota, ja käskyjä totellaan koska niitä on toteltava. Kysyminen on kapinointia ja kapinointi on pahasta. Makuasiahan tämä on kun kirjaa lukee: minä kaipasin selityksiä, mutta toista lukijaa niiden puute ei välttämättä haittaa kun ottaa huomioon tapahtumapaikan. Kun tapahtumien perimmäinen syy selviää viime sivuille, en kokenut minkäänlaista "ahaa, nyt kaikki on ymmärrettävää"-elämystä. Pikemminkin tuli sellainen "ai jaa, no ei tuo tee jutusta yhtään järkevämpää" -fiilis.
Osittain tämä johtuu varmasti siitä, että en kiintynyt O'on ollenkaan. Hän on kokoelma piirteitä, mutta ei kokonainen henkilöhahmo. Hänestä saa irti pintaraapaisun verran, mutta jotenkin yksityiskohdista ei vain muodostu kokonaiskuvaa. Ehkä tämä oli tarkoituksellista ja Church halusi kirjoittaa tällaisen hahmon. Minusta on kuitenkin mukavaa päästä lukiessa hahmojen pään sisään enkä pitänyt siitä, että O'n mielenliikkeet jäivät arvoitukseksi melkein kokonaan. Voi olla, että tartun sarjan seuraavaan osaan jos se suomennetaan, mutta lupaamaan en mene.
Erityismainintana se, että yllättäen kirjassa puhutaan paljon suomalaisista ja Suomesta. En valita, mutta jäin miettimään miksi juuri Suomi kaikista maailman maista. Onko meillä tietämättäni lusikka niin syvällä Pohjois-Korean sopassa, että se ansaitsee erityishuomiota? Vai sattuuko Church vain tykkäämään Suomesta, mikä on toki ihan ymmärrettävää?
Haasteet: 50 kategoriaa - 13. a book set in a different country
Luettuani kirjan voin olla pitkälti samaa mieltä. Ja todellakin, tuo rintamerkin käyttämättä jättäminen Pohjois-Koreassa ei vaikuta uskottavalta. Epäilen että James Church-nimen takaa löytyy maassa vieraillut länsimainen turisti, mutta ei korealainen. Hän kuvailee tarkoin Koryo-hotellia, maassa käyneenä ja tuossa hotellissa asuneena voin vahvistaa todeksi nuo moduulikylpyhuoneet ja hissivahdit. Maaseutu on karua, ja Kaesongin moottoritiellä -kuten muillakin moottoriteillä P-Koreassa -ajetaan kovaa, laidoilla hiippailee maalaisia ja autojen torvet soi. Myöskin ne pitkät ja töykeät keskustelut hotellivirkailijoiden yms. kanssa ovat epäuskottavia. Mielestäni ei ollenkaan tyypillistä Pohjois-Koreaan. En ihmettelisi jos "James Church" on Suomesta? Kirjaa vaivaa uskottavuuden puute. Itse kaipasin jotain Susikoski-tyyppistä dekkaria mutta petyin. Mauri Sariola on kuitenkin aivan omaa luokkaansa. Pidän jopa epäuskottavana pohjoiskorealaisen käyntiä Koryo-hotellissa jossa ei henkilökunnan lisäksi mielestäni majoittunut kuin turisteja. Koko kirja on sentyyppinen minkä ulkomainen turisti voisi kyhätä kasaan Pohjois-Koreasta lisäten joitain sivujuttuja uskottavuudeksi.
VastaaPoistaMinäkin luulen, että nimimerkin takana on joko turisti tai toimittaja. Suomalaiseksi en oikein usko, koska kyseessä on käännetty teos (vaikka ei sekään aina mitään todista!). Harmi, että tämä vähän kompastui omaan uskottavuuteensa. Pohjois-Korea dekkarin tapahtumapaikkana on sinänsä kiinnostava idea.
Poista