Roope Lipasti: Viikinkisolmu

Roope Lipasti: Viikinkisolmu
189 s.
WSOY, 2015
Kirjastosta

Maanavilja viimeisteli kaarnanpalan veitsellään, pyöräytti sen keskelle reiän ja pystytti siihen ohuen maston.

Sattuipa silmään nuorten uutuushyllystä yhtä ja toista, mutta tämän päädyin sitten lainaamaan. Täytyy yrittää noudattaa itsehillintää eikä kantaa kotiin aivan kaikkea mitä näkee, muuten tuo lukupino ei ikinä lyhene... Tämä siis tarttui mukaan siksi, että viikingit. Ei historianörtti voi vastustaa tuollaisia avainsanoja ja minua kiinnosti nähdä, millaista historiallista kaunoa nuorille kirjoitetaan. Tai no, varhaisnuorille ja lapsille, sanoisin kohderyhmän olevan siinä 9-12-vuotiaat. Hyvä nyrkkisääntö lasten- ja varhaisnuorten kirjojen suhteen on se, että kohdeyleisö on parisen vuotta nuorempi kuin kirjan päähenkilö.

Jotenkin tästä tuli mieleen Enid Blytonin Viisikot. Sellainen tietynlainen viaton seikkailuhenkisyys, vaikka Viisikoissa toki tapahtui jos jonkinlaisia konnuuksia ja tässä on kohtalokkaita viikinkihyökkäyksiä. Mutta tykkäämisjutuista ei puhuta ollenkaan, lapset ovat totta kai viisaampia kuin useimmat aikuiset, ja lasten välinen ystävyys on hyvin tärkeää. Maanavilja, Pekko ja Egil tarpovat ja löytävät viihteensä luonnosta, eivät tableteista ja televisiosta. Nyt kun asiaa pohdin, taitaisi olla melkein mahdotonta kirjoittaa tällainen viisikkomainen seikkailu ja sijoittaa se nykyaikaa. Suurin osa lapsista ei vain leiki ja remua pitkin metsiä samalla tavalla kuin ennen. Ehkä kirjan voisi sijoittaa maaseudulle tai jonkinlaiselle eräretkelle? Tai sitten tosiaan menneisyyteen kuten Lipasti teki.

Viisikoihin verrattuna tässä on ehdotonta plussaa se, että Viljan tyttöys ei ole ongelma. Hän ei halua olla poika ja vaikka tietenkin vanhempana lukijana tiedän, että viikinkiajan maailma ei ollut mikään tasa-arvon utopia, naisten ja tyttöjen paikkaa ei vähätellä. Pekko ja Egilkin ovat sitä mieltä, että Vilja se tulevaisuudessa määrää kaapin paikan.

Talojen edustoilla sytytettiin nuotioita ja naiset ryhtyivät tekemään ruokaa. Miehillä oli tärkeämpää tekemistä, joten he olivat kokoontuneet päällikkö Kullervon pihaan. Oli tosin vaikea tietää, mikä se heidän tärkeämpi tekemisensä oli. Pekko arveli sen olevan sitä, että he pysyivät poissa tieltä, kun eivät ymmärtäneet ruuanlaitosta mitään. Hän oli varmaan oikeassa, sillä miehet näyttivät lähinnä rehvastelevan sillä, kuka oli kaatanut suurimman karhun ja saanut hankituksi eniten oravannahkoja.  

(s. 28)

Tykkäsin siitä, että tapahtuma-aika on selvästi, mutta sitä erityisemmin korostamatta kaukainen menneisyys. Viljan kylä on iso, onhan siinä peräti kymmenen taloa. Toiselle kymmenelle ehtineiden lasten olisi jo korkea aika alkaa opetella tosissaan aikuisten töitä. Haavoittuneiden ja sairaiden hoito ovat Hyvälemmen heiniä, ja yrttiseosten lisäksi olennainen osa parantamista ovat tietenkin kaikenlaiset loitsut ja rummunpäristelyt. Aikuisten kirjana näihin puoliin olisi varmasti syvennytty enemmän, etenkin niihin ei niin mukaviin puoliin. LaNu-kirjaksi tässä on kuitenkin mielestäni sopiva sekoitus wanhaa aikaa ja teemoja, joiden luulisin kiinnostavat nykypäivän nuorta lukijaa.

Että ei muuta kuin jatko-osaa kirjoittamaan!

Haasteet: 50 kategoriaa - 4. a book published this year