Lokakooste

Lokakuu meni äkkiä ja sen myötä Halloween-lukuhaaste. 

Mutta eipä hätiä, marraskuusta alkaa uusi Herkulliset kirjat -haaste! 

Olen tässä tämän vuoden aikana innostunut haasteista ehkä vähän liikaakin, mutta kun niitä bingoruudukoita on niin kiva täyttää ja kyllähän ne saavat kaivautumaan omaan lukulistaan joskus vähän syvemmällekin. Muiden ruudukoista löytää myös uutta luettavaa, joten ei se lukulista pääse lyhenemäänkään. Ensi vuonna täytyy tosin miettiä osallistumisia hitusen tarkemmin ettei tule liian montaa päällekkäistä haastetta...

Lokakuuhun mahtui monta hyvää kirjaa, mutta nostan nyt suosikiksi Night of the Living Cat -mangan ensimmäisen osan. Kissoihin liittyvät kirjat saavat aina lisäpisteitä ja tuossa oli hauskasti yhdistetty kissat zombimaailmanlopun tunnelmaan.

Tällä hetkellä aloittelen Laura Suomelan Silmänkääntötemppua. Olen jo lukenut hänen muut nuortenkirjansa ja just tähän hetkeen kaipaan lyhyehköä kirjaa ja sellaista sujuvaa kerrontaa, jota tässäkin varmasti on.

Luetut

Yoko Akiyama: My Hero Academia: Team-Up Missions #05

Varsinainen MHA-manga on jo päättynyt, mutta spin-offia on vielä jäljellä. Tämä osa nauratti pari kertaa oikeasti, mutta toisaalta oli myös pari tarinaa, joista en niin välittänyt. Mutta kokonaisuutena plussan puolella ja tähän maailmaan oli vielä kiva palata.

Lilja Sigurðardóttir: Kuolonmusta laava

Vetävästi kirjoitettu, mutta sisälsi ihan kummallisia juonenkäänteitä.

Heini Harve-Rytsälä: Helikopterilääkäri

Kauniisti kirjoitettu kuvaus rankasta työstä.

Giovanni Di Gregorio & Alessandro Barbucci: Sisarukset Grémillet: Kolme toivomusta

Sarjan viides osa olikin yllättäen joulutarina. Vähän väärä vuodenaika sen lukemiseen, mutta toisaalta milloinpa ei voisi lukea tarinaa perheestä, rakkaudesta ja epäitsekkyydestä. Sisarukset etsivät toisilleen joululahjoja ja löytävätkin sen kaikkein tärkeimmän asian. Sivujuonena oleva kissan sairastuminen oli itselleni turhan surullista luettavaa vaikka se juoni onnellisesti päättyikin. 

Shawnelle & Shawneé Gibbs ja Emily Cannon: Ghost Roast

YA-sarjakuva yhdisti hauskan haamujengeilyn ja synkän plantaasiorjuuden historian todella hyvin.

Mokumokuren: The Summer Hikaru Died, Vol 4

Mangasarja jatkuu mukavan pahaenteisissä tunnelmissa. Tässä osassa esitellään yksi uusi hahmo ja tuodaan isompaan rooliin aiemmin tavattu. Yoshiki ja 'Hikaru' tutkivat kylänsä ja Hikarun suvun kummallista menneisyyttä. Tykkään paljon sarjan tunnelmista ja kahdesta päähenkilöstä, jotka tuntuvat epäinhimillisiltä kumpikin omalla tavallaan.

Satu Leisko: Varjotarha

Synkeä tunnelma toimi, mutta olen kyllä ihan kurkkuani myöten täynnä sitä, miten YA-päähenkilötytön täytyy sietää "sankarin" kurjaa käytöstä.

Akane Shimizu: Solut työssä 01-03

Hauska toimintamanga ihmiskehosta, tuli mieleen Olipa kerran elämä -sarja.

Kimmo Ohtonen: Tunturikettu: Pohjolan naalin tarina

Hieno tietokirja tärkeästä aiheesta.

Päivi Lukkarila: Skutsi

Toimiva nuorten/YA-jännäri, jossa seikkaillaan metsässä ilman kännyköitä.

Hawkman & Mecha-Roots: Night of the Living Cat Vol. 1

Kissat + zombikuvasto toimi yllättävän hyvin.

Agatha Christie: Kurpitsajuhla

Ei Christien parhaimmistoa, sopi kuitenkin tosi hyvin tähän vuodenaikaan.

Pertti Jarla: Fingerporin koko kuva 12, Ikänsä terävä
Perusfingerporia, mukana ei nyt ollut montaakaan suosikkistrippiäni.

Maggie Tokuda-Hall & Lisa Sterle: Squad

YA-sarjakuvassa moraali rapisee kun pitää valita, onko verenhimoinen ihmissusi vai joukon ulkopuolella.

Travis Baldree: Legendoja ja latteja

Fantasiakirjaksi tämä oli liian, no, tavallinen omaan makuuni.

Heather Walter: Malice

Prinsessa Ruususen YA-uudelleenkerronnassa tarinan maailma oli kiinnostavin osuus.

Haastekoonti: Halloween-lukuhaaste

Halloween-lukuhaaste päättyy tänään, omalta osaltani jopa täydellä bingoruudukolla. Kiitos kivasta haasteesta, @neriumblack!

Aivan haasteen alussa ajattelin, että saan ruudukkoon ehkä yhden bingon. Mutta! Kävikin ilmi, että tämä passasi lukusuunnitelmiini vallan loistavasta. 8/9 kirjaa oli lukulistallani ja näistä kuusi oli jo lainassa. Mitä tästä opin? Pidä vähän tarkemmin silmällä sitä, mitä kannat kotiin kirjastosta...

Ainoa takavasemmalta jonoon ja sen kärkeenkin kiilannut kirja oli Agatha Christien klassikko Kurpitsajuhla. Toisaalta olen kyllä joskus ajatellut, että pitäisi lukea sekin, joten ei se ihan hakemalla haettu kirja ollut.

Kaiken kaikkiaan haaste oli tosi mukava matalan kynnyksen haaste. Kummasti sitä ehti lukea teemaan sopivia kirjoja yhden kuukauden aikana.

Haasteeseen luetut kirjat:

Oranssia kannessa: Lilja Sigurðardóttir: Kuolonmusta laava

Kummitus: Shawnelle & Shawneé Gibbs ja Emily Cannon: Ghost Roast

Myyttinen olento: Satu Leisko: Varjotarha

Metsä: Päivi Lukkarila: Skutsi

Kissa: Hawkman & Mecha-Roots: Night of the Living Cat, Vol. 1

Kurpitsa: Agatha Christie: Kurpitsajuhla

Lanu-kauhua: Maggie Tokuda-Hall & Lisa Sterle: Squad

Fantasiaa tai scifiä: Travis Baldree: Legendoja ja latteja

Musta kansi: Heather Walter: Malice

Heather Walter: Malice

The golden bell above my doorframe bobs twice.

Heather Walterin Malice on kirjastolaina, joka on lämmittänyt hyllyäni aivan liian pitkään. Nyt se pääsee vapauteen seuraavalla lukijalle, ja minulla on jo varauksessa sen jatko-osa.

Malice on siis uudelleenkerronta wanhasta tutusta Prinsessa Ruususesta. Pääosassa on tarinan tuleva pahis, tällä kertaa vasta parikymppinen Alyce. Briarin valtakunta on tehnyt diilin keijuväen kanssa ja siksi sinne syntyy satunnaisesti tyttöjä, joiden veressä virtaa erityinen siunaus (Grace, ei kristillisessä mielessä). Alyce on kuitenkin aivan toista lajia, pahimmista pahimpiin kuuluva vila, ja siunausten sijaan hän jakelee kirouksia.

Ensimmäiset noin 50 sivua olivat melkoista saman asian jankkausta ja itsesäälissä rypemistä. Ei sillä, ettei kaikkien halveksumalla Alycella olisi ollut syytä siihen, mutta aika puuduttavaa se oli lukea. Tarina alkaa ottaa isompia kierroksia, kun Alyce tutustuu sukukirousta kantavaan prinsessa Auroraan. Lopussa mennäänkin sitten melkoista vauhtia ja päitä pudotellen.

Kirjan ilmeisimpiä teemoja ovat syrjintä ja erilaisuuden pelko, vapaa valinta ja sen puute, väärälle tielle astuminen ja alamäkeen syöksyminen, feminismi, vallanhimo sekä totta kai rakkaus.

Alycen isoin kipupiste on se, että kaikki olettavat hänen olevan paha ihan vain lajin perusteella. Vilat on tapettu melkein sukupuuttoon ja Alyce onkin tarinassa ainoa lajinsa edustaja. On tosin aivan selvää, että vilojen maine on syntynyt aivan syystäkin.

Oikeastaan pidin kirjan maailmasta enemmän kuin hahmoista. Koko tuo siunausten jakelu on täysin valtion valvonnassa ja kaupallistettu. Grace-tytöillä ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin myydä kykyjään kunnes heidät on tiristetty kuiviin. Ylipäätään Briarin naisten asemaa on nakerrettu vuosisatojen kuluessa ja Auroran suunnitelmat palauttaa valta sinne, minne se kuuluu eli kuningattarelle, ei todellakaan miellytä kaikkia.

Kirja päättyy tietenkin cliffhangeriin ja se jatko-osa täytyy kyllä lukea.

Kirjan tiedot:

Heather Walter: Malice | Del Rey 2021 | 470 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* YA-lukuhaaste : Hyllynlämmittäjä

* Paha mieli, paras mieli : Kansanmurha/vaino

* Halloween : Musta kansi

Travis Baldree: Legendoja ja latteja

Vivin pitkämiekka upposi salvertin kalloon mojovasti rusahtaen.

Kirja ja lukija eivät nyt ihan kohdanneet tämän Travis Baldreen cozy fantasyn Legendoja ja latteja suhteen. Siksi tämä oli minulle lukukokemuksena harmillisesti aika hailakka.

Tämän idea on siis se, että örkki Viv haluaa ripustaa miekkansa naulaan ja perustaa oman maailmansa ensimmäisen kahvilan. Sen homman parissa puuhataankin koko tarinan ajan, ja lopussa siirappi valuu kirjan sivuilta onnellisen lopun ja löydetyn perheen päälle.

En pidä tuota kummoisena juonipaljastuksena, koska cozy mikä hyvänsä on jo lähtökohtaisesti onnellisten loppujen genre. Tuskin tähän kukaan tarttuu väkivallan ja tragedian toivossa, ainakin toivon niin. En tarttunut minäkään, mutta olisin silti kaivannut tarinaan edes vähän terävää reunaa ja pientä epätietoisuutta siitä, miten sen (pienet) ongelmat ratkaistaan.

Ymmärrän kyllä, miksi tämä vetoaa niin moniin, ja jos joku haluaa tutustua fantasiakirjallisuuteen, tämä on ihan hyvä sisäänheittotuote. Kovin suuria fantasiaelementtejä ei ole, mikä oli minulle ongelma, mutta madaltaa varmasti kynnystä jollekin toiselle.

Ylitsepursuavan positiivisuuden lisäksi suurin ongelmani oli siis se, että tässä oli niin vähän fantasiaa. Raaputa vähän pintaa ja tämän voisi sijoittaa ihan mihin vain amerikkalaiseen kaupunkiin, jonne uranainen muuttaa perustaakseen kotoisan yrityksen ja löytääkseen rakkauden.

Olisi ollut kiva, jos tässä olisi perustettu oikeasti fantasiamaailman fantasialajeille tarkoitettu kahvila. Mitä tarjotaan minotaureille ja miten eri lajien edustajat saadaan mahtumaan sopuisasti saman pöydän ääreen, tai ylipäätään mahtumaan fyysisesti saman pöydän ääreen? Nythän tässä perustettiin tavallinen Starbucks.

Mutta, se olisikin sitten ollut aivan toinen kirja, ei suinkaan tämä. Legendoja ja latteja ei ollut omaan makuuni, mutta eipä se kirjan vika ole. Ihan okei luettava ja voinpa nyt ainakin tarvittaessa keskustella kirjasta.

Kirjan tiedot:

Travis Baldree: Legendoja ja latteja | Karisto 2024 | 239 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Legends & Lattes (2022) | Suomennos: Jade Haapasalo

Haasteet:

* Halloween : Fantasiaa tai scifiä

Maggie Tokuda-Hall & Lisa Sterle: Squad

Feministinen fantasiakauhu YA-queersarjakuva, jonka piirrostyylistä pidän? No täytyy ainakin kokeilla!

Kyseessä on Maggie Tokuda-Hallin ja Lisa Sterlen Squad, joka tarinan edetessä upposikin yllättävän synkkiin vesiin. Ei niin, että mitään hilpeää hyvän mielen tarinaa odotin, mutta silti.

Becca ja hänen äitinsä muuttava parempaan kaupunginosaan, ja Becca pelkää jäävänsä taas koulussa ulkopuoliseksi. Tamponihätätilanne johtaa kuitenkin siihen, että hän pääsee mukaan suosittujen tyttöjen porukkaan. Lopulta Beccalle selviää, miksi juuri hän tuli valituksi sisäpiiriin.

Marley, Arianna ja Amanda ovat sekä kerrassaan täydellisiä nuoria naisia että armottomia ihmissusia, jotka metsästävät niljakkaita poikia. Becca on arvioitu tarpeeksi kauniiksi, älykkääksi ja nälkäiseksi päästäkseen laumaan.

Tule pimeälle puolelle, Becca.
(s. 84)

Jotenkin oletin, että ihmissyönti olisi Beccalle ongelma, mutta eipä sitten ollutkaan. Siinä ei montaa hetkeä mennyt, kun hän jo raateli menemään muiden mukana. Hänen ulkopuoliseksi jäämisen pelkonsa ajoi kaiken muun ohi. Moraaliset konfliktit alkavat syntyä vasta siinä vaiheessa, kun lauma lipeää omista säännöistään.

Sarjakuva oli tosiaan yllättävän synkkä ja raaka, vaikka väkivaltaa ei niin hirveän yksityiskohtaisesti kuvattukaan. Masentavan realistista oli se, miten uhreiksi valikoituneet pojat kuvittelivat tyttöjen olevan vapaata riistaa. Kappas vain kun saalis osoittautuikin saalistajaksi.

Tarinassa oli myös monenlaisia kiinnostavia ihmissuhteita tyttöjen välisistä jännitteistä alkaen. Entä jos susilauman alfa ei osaakaan johtaa? Beccalla ja hänen äidillään on koko ajan kommunikointiongelmia, ja lisäksi Becca yrittää salata ihastuksensa Marleyyn.

Tykkäsin kyllä ja suosittelen! Loppu lässähti vähän siirapin puolelle, mutta muuten tarina oli jännä ja mielenkiintoinen.


Kirjan tiedot:
Maggie Tokuda-Hall & Lisa Sterle: Squad | HarperCollins 2021 | 213 sivua | Kirjastosta

Haasteet:
* Paha mieli, paras mieli : Ulkopuolisuus
* Halloween : Lanu-kauhua

Agatha Christie: Kurpitsajuhla

Rouva Ariadne Oliver oli käymässä ystävättärensä Judith Butlerin luona, ja hän oli lähtenyt tämän kanssa auttamaan samana iltana pidettävien lastenkutsujen valmisteluissa.

Olen nähnyt David Suchetin TV-version tästä Agatha Christien Kurpitsajuhlasta monta kertaa, mutta kirja oli vielä lukematta. Nytpä on sekin tehty ja harvinaista kyllä, taisin pitää jaksosta enemmän kuin kirjasta. Varmaan asiaa värittää sekin, että olen niin tykästynyt sekä Suchetin Poirot'n että Zoë Wanamakerin esittämään Ariadne Oliveriin.

Dekkarikirjailija Oliver osallistuu tässä lasten halloweenjuhliin, joiden päätteeksi yksi lapsista kuolee. Oliverilla on enemmän luottoa ystäväänsä Poirot'n kuin poliisivoimiin, ja kohta Poirot kaiveleekin Woodleigh Commonin luurangot kaapista.

Tuo murhajuoni sinänsä oli nokkela vaikka muistinkin, miten se tarinassa meni. Kirjassa minua vaivasi kuitenkin se, että monia juonenlankoja jätettiin ilmaan roikkumaan. Ne luurangot vedettiin kyllä esiin, mutta kaikilla ei sitten ollutkaan mitään tekemistä minkään kanssa, joten ne unohdettiin kokonaan. Samoin monet hahmot piipahtivat tarinassa ja katosivat sitten kokonaan.

Agatha Christie otti kirjassa todella vahvasti kantaa silloisen nykymaailman tilaan. Rikollisuus tuntui lisääntyneen myös idyllisillä omakotitaloalueilla, mielenterveysongelmiin ei saanut hoitoa ja nuoriso oli tietenkin menossa aivan pilalle. Ulkomaalaisiin suhtauduttiin hyvin epäilevästi, etenkin tarinalle olennaisiin au paireihin, joiden monet olettivat tulleen maahan vain sopivaa aviomiestä metsästämään.

Monet Christien huolenaiheista ovat edelleen olemassa ja niitä kirjoitetaan edelleen mukaan niin dekkareihin kuin muuhunkin kirjallisuuteen. Aiheiden käsittelytapa on toki erilainen ja Christien käyttämä sanasto oli auttamattoman vanhanaikainen ja paikoin loukkaavakin.

Mutta siis, ei Christien parhaimmistoa, mutta oli kiva lukea tuttu tarina, joka sopi vielä mainiosti tähän vuodenaikaankin.

Kirjan tiedot:

Agatha Christie: Kurpitsajuhla | WSOY 1987 (1. p. 1970) | 227 sivua | Kirjastosta

Englanninkielinen alkuteos: Hallowe’en Party (1969) | Suomennos: Anna-Liisa Laine

Luettu myös:

Kirjahullun päiväkirja, Yöpöydän kirjat, Oksan hyllyltä ynnä muut

Haasteet:

* Halloween : Kurpitsa

Hawkman & Mecha-Roots: Night of the Living Cat Vol. 1

Kas tässäpä manga kissojen, kauhukomedian ja mikseipä myös zombimaailmanloppujen ystäville! Hawkmanin ja Mecha-Rootsin Night of the Living Cat on nimittäin kissa-apokalypsisarja, jos sellaista genreä nyt on olemassakaan.

Tarinan kuvasto ja troopit ovat kuin zombisarjasta. Ihmiset pakenevat pelottavaa laumaa, jonka kynsiin joutuminen tietää varmaa tuhoa. Eipä kuitenkaan kuolemaa. Suloisten kissojen koskettaminen nimittäin muuttaa ihmisen kissaksi.

Tässä ensimmäisessä osassa kuvataan ensin päähenkilöiden pakoa silitystenhimoiselta kissalaumalta. Sen jälkeen palataan kissapandemian alkuhetkiin. Muistinsa menettänyt Kunagi työskentelee Kaorun ja tämän veljen kissakahvilassa kun ensimmäiset tartunnat tapahtuvat.

Aivan, tämä sarja on niin täynnä kissoja ja ihmisiä, jotka rakastavat kissoja, että oksat pois.

“This world isn’t the same anymore! We can’t even love cats right now. The days of burying your face into their fur are gone! We can’t even squeeze their toe beans!”

Mikä tragedia.

Tykkäsin tästä tosi paljon ja idea toimi mainiosti (mauniosti?). Kissarakkaiden ihmisten epätoivo ja ikkunan takana tuijottavat suloiset kissat istuivat yllättävän hyvin zombikliseisiin. Pidin myös selkeästi piirrostyylistä, ja minulla on epäilyni Kunogin toistaiseksi mysteeriksi jäävästä menneisyydestä.

Voi ei!

Kirjan tiedot:

Hawkman & Mecha-Roots: Night of the Living Cat Vol. 1 | Seven Seas Entertainment 2022 | 184 sivua | Kirjastosta

Japaninkielinen alkuteos: Nyaight of the Living Cat Vol. 1 (2021) | Englanninkielinen käännös: Nan Rymer

Haasteet:
* Halloween : Kissa

Päivi Lukkarila: Skutsi

Tämän viestin liitteessä luetellaan elintarvikkeet, vaatteet sekä muu varustus, jota tarvitset vajaa kolme vuorokautta kestävällä vaelluksellamme.

Päivi Lukkarilan Skutsi vähän hämäsi minua nimellään. En nimittäin tiennyt, että skutsi tarkoittaa metsää. Aivan outo slangisana minulle ja kannen perusteella ajattelin, että jaahas, skutsi lienee jokin metsän pelottava mönkiäinen.

No ei ollut, mutta kirja oli kyllä hyvä, joten onneksi tartuin siihen.

Neljä kaupunkilaisnuorta joutuu eräjormailemaan viikonlopuksi ja vielä ilman kännyköitään, kauhistus sentään. Kaikki ei tietenkään mene suunnitelmien mukaan ja nuorten on pärjättävä puskissa omillaan.

Perusajatuksesta tuli mieleen vanhat poikain seikkailukirjat, mutta juoni ja hahmot on kirjoitettu raikkaan nykyaikaiseksi. Nuorten ongelmat kuvastavat hyvin nykyaikaa. Luka on kiinni kännykässään kuin liimattuna, Joel hakee huomiota jatkuvalla suunsoitolla, Nasim kipuilee kantasuomalaisten ennakkoluulojen kanssa ja Sabinalle reissun perimmäinen tarkoitus on vahvistaa hänen identiteettiään.

Juoni eteni joutuisasti ja lukaisin tuon 200 sivua yhdellä istumalla. Nuoret ja retken johtaja kertovat tarinaa vuorotellen ja jokainen tulkitsee kokemaansa omalla tavallaan. Yksi ja sama tapahtuma näyttää erilaiselta eri näkökulmista.

Jostain syystä tämä on meidän kirjastossa laitettu kauhugenreen, mutta ei tässä mitään varsinaista kauhuelementtiä ole. Nuoret kertovat nuotion ympärillä kauhujuttuja ja mielikuvitus lähtee välillä laukalle, mutta yliluonnollisia olentoja tai sarjamurhaajia ei löydy. Jännitys pysyy kyllä hyvin yllä, mutta enemmän juuri jännäreille ominaisella tavalla.

Jos nyt jostain tätä kritisoisin niin siitä, että tiukan paikan tullen porukan johtajuus putosi taas kerran sille rikkaalle, komealle, valkoiselle, tyttöjä vokottelevalle heterolle cispojalle. Kuka tahansa noista muista olisi ollut virkistävämpi valinta tähän rooliin.

Mutta kokonaisuutena oikein toimiva ja nopealukuinen! Toivottavasti tämä löytää tiensä yläkoulun vinkkauspaketteihin.

Kirjan tiedot:

Päivi Lukkarila: Skutsi | Nokkahiiri 2024 | 200 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* YA-lukuhaaste : Jännittävä

* Luonto sivuilla : Suomen luonto

* Halloween : Metsä

Kimmo Ohtonen: Tunturikettu: Pohjolan naalin tarina

Eräänä joutilaana iltapäivänä vuonna 2016 makoilin sohvalla kännykkä kädessä ja etsin netistä jotain ihmettelemisen arvoista.

Kimmo Ohtosen Tunturikettu sai minut pohtimaan suhdettani lakkiin. On nimittäin olemassa valokuva, jossa iloinen taapero seisoo hankien keskellä päässään pörröinen sinikettulakki. 

Lapsi olen minä. Lakki on jonkin naaliparan takapää häntineen ja tassuineen kaikkineen.

En ole koskaan tullut kysyneeksi vanhemmiltani, kuka hatun heille antoi. Mistä se oli hankittu? Miksi kukaan halusi antaa sen minulle? Miksi vanhempani halusivat pukea minut siihen?

Söpöltähän minä näytin, se lienee vastaus viimeiseen kysymykseen. En tiedä, oliko lakki ostettu jostain uutena (tuskin), vai jonkun kaapistaan löytämä. Fakta kuitenkin on, että minä siinä seison iloisesti hymyillen äärimmäisen uhanalaisen eläimen nahkaan puettuna. Elettiin 1980-lukua ja naalien määrä oli pohjalukemissaan.

Tunturikettu kertoo Pohjolan naalien historiasta ja siitä, miten ne melkein kuolivat sukupuuttoon. Kuka ikinä päähäni päätyneen naalin tappoikaan, osallistui hirvittävään tekoon. Ohtosen kirja maalaa verisen kuvan siitä, miten säälimättömästi pohjoisen ihmiset metsästivät naalia.

Osansa naalien tukalaan tilanteeseen on tuonut ilmastonmuutos, jonka vuoksi niiden elintila kapenee vuosi vuodelta. Ja kuka onkaan aiheuttanut ilmastonmuutoksen kiihtymisen? Aivan.

En tunne syyllisyyttä sinikettulakista, koska minä pieni taapero en tietenkään tajunnut mistään mitään. Siitä koen jonkinlaista kollektiivista syyllisyyttä, että ihmisen tekojen vuoksi tämä pieni eläin on miltei hävinnyt Pohjolasta.

Ohtonen kertoo kirjassaan myös siitä, miten naalikantaa yritetään pelastaa ja millaisia moraalisia kompromisseja se vaatii. Jotta naalit voivat elää, kettujen on kuoltava. Jotta naalikantaan saadaan geneettistä vaihtelua, naaleja on pennutettava vankeudessa.

Hieno tietokirja tärkeästä aiheesta. Toivon Suomeen palanneille naaleille kaikkea parasta.

Kirjan tiedot:

Kimmo Ohtonen: Tunturikettu: Pohjolan naalin tarina | Otava 2023 | 320 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Paha mieli, paras mieli : Uhanalainen eläinlaji

* Luonto sivuilla : Uhanalainen

Akane Shimizu: Solut työssä 01-03

Oletko koskaan katsonut Olipa kerran elämä -sarjaa? Ja tykännyt siitä? Sitten suosittelen lämpimästi tätä Akane Shimizun Solut työssä -mangaa.

Suhtauduin tähän hieman skeptisesti, koska jotenkin manga + Olipa kerran elämä ei tuntunut luontevalta yhdistelmältä. Olinpahan taas väärässä ja hyvä niin. Kiva, että tämä on suomennettu!

Sarjan idea on siis se, että ihmiskehoon tutustutaan inhimillistettyjen solujen ja toimintojen kautta. Sankarimme ovat nuori punasolu, jolla on taipumus eksyä kehon loputtomiin kiemuroihin, sekä valkosolu, joka ei ole läheskään niin karski kuin voisi luulla.

Tarinassa on ystävyyksiä erilaisten solujen välillä, mutta samalla todetaan arkisesti, että kyllähän ne valkosolut ja muut kehon puolustajat niittaavat kehon omiakin soluja. Ei kannata yrittää muuttua syöpäsoluksi, ja kehoon tunkeutuvat bakteerit ja virukset saavat tylyn lopun.

Eri solut ja koko keho on kuvattu hauskasti kokonaisena maailmana. Piskuiset verihiutaleet ovat lapsia, punainen luuydin valtava lastentarha ja steroidit futuristisia turborobotteja. Kolmessa osassa käydään läpi muun muassa siitepölyallergia, lämpöhalvaus ja flunssa.

T-solujen koulutusta.

Ensimmäinen osa vaikutti hieman sekavalta, mutta sitten opin lukemaan sitä logiikkaa ja symboliikkaa, jolla kehoa kuvataan. Ei uskoisi, että ihmiskehon solutason toiminnasta saisi hauskan toimintamangan, mutta näinpä vain on.

Tästä sarjasta on tehty myös anime, jota ajattelin ainakin vilkaista. Sarjan seuraavat osat luen aivan varmasti!

Kirjan tiedot:

Akane Shimizu: Solut työssä 01-03 | Sangatsu Manga 2024 | 178/178/166 sivua | Kirjastosta

Japaninkielinen alkuteos: Hataraku Saibo 1-3 (205-2016) | Suomennos: Kim Sariola

Satu Leisko: Varjotarha (Ihmisenhaltija #02)

Sä olet juuri lähtenyt tapaamaan Rafaelia ja ihmiseläimiä, kun kirjoitan tätä.

Luin Satu Leiskon YA-sarjan edellisen osan Ihmisenhaltijan noin vuosi sitten. Suhtauduin siihen ihan positiivisesti vähän synkempänä ja kotimaisilla olennoilla maustettuna Houkutuksena.

No, tämä Varjotarha ei sitten ollutkaan mieleeni ja luin tämän loppuun vain siinä toivossa, että Tuuli ymmärtäisi olevansa aivan totaalisten mulkeroiden ympäröimä. Että tämä olisikin sellainen tarina, jossa nuori nainen ymmärtää ansaitsevansa parempaa kuin häntä huonosti kohtelevan tyypin. Mutta kun ei niin ei.

Tuuli siis on muuttanut Helsinkiin ja löytänyt kesätöitä Linnanmäeltä. Hän on karussa sekä ihmiseläimiltä että nälkäisiltä, ja opettelee tulemaan toimeen oman petomaisen puolensa kanssa. Lintsillä häntä alkaa piirittää narsistinen gaslighter Anton ja kaduilla häntä stalkkaa exä-nyxä Ossi.

Tuulin kipeään taustaan kuuluu väkivaltainen alkoholisti isä, ja lukiessani halusin tulkita tarinaa tämän valossa. Että Tuulin mielestä hänen tosiaankin tuli sietää kaikkea, koska niin isän kanssa toimittiin. Että Tyylin täytyi todellakin nyökytellä myöntyvästi ja olla hiljaa ettei miesvain ärsyynny enempää.

Olisi ollut kiva, jos tarinan pointti olisikin ollut se, että Tuuli huomaa lopulta, että hei, hänen ei tarvitse sietää kaikkea keneltäkään, ei edes Ossilta.

Mutta ei. Ossi on se ihana sankari, jonka stalkkaus, valheet ja vihamielinen käytös ovatkin ihan okei. Ei se haittaa, että tyyppi kohtelee sinua kurjasti kunhan se vain sanoo rakastavansa.

Harmillista, koska kirjan tapahtumat ja tunneympäristö olisivat pohjustaneet toisenlaista ratkaisua itse asiassa tosi hyvin. Tykkäsin melankolisesta tunnelmasta ja siitä, miten Tuuli yritti rakentaa omaa elämää.

Myös se oli minusta kivaa, että Tuulilla oli ystävätyttöjä eikä jokainen nainen ollut miehen huomiosta kilpaileva ilkeä harpyija. Nadasta voisin lukea ihan oman kirjankin.

Kirjan tiedot:

Satu Leisko: Varjotarha | Avain 2024 | 318 sivua | Kirjastosta

Luettu myös:

Ainakin Kirjapöllön huhuiluja

Haasteet:

* YA-lukuhaaste : Kirja julkaistu 2024

* Halloween : Myyttinen olento

Shawnelle & Shawneé Gibbs ja Emily Cannon: Ghost Roast

Joskus on vaikea ymmärtää, miksi kustantaja tai kirjailija on valinnut kirjalle juuri sen kannen, joka sillä on. Shawnelle ja Shawneé Gibbsin sekä Emily Cannonin YA-sarjakuva Ghost Roast on yksi niistä.

Miksi ihmeessä kirjalla on tuollainen aneeminen ja staattinen kansi, kun sen sisältö on niin värikästä ja vauhdikasta? Lisäksi näyttää siltä, että Chelsealla on käsissään imuri eikä suinkaan kummitusten nappaamiseen tarkoitettu kapine. Aaveita tässä jahdataan eikä pölypalloja.

Onneksi kuitenkin olin joskus varannut tämän, koska tykkäsin kirjasta. Chelsea on siis lukiolainen, jonka isä on yhden hengen haamujengi. Lapsena se oli Chelseasta jännää, mutta teininä isä on lähinnä nolo. Mokailtuaan kavereidensa kanssa Chelsea joutuu kesätöihin isän firmaan ja huomaa pian näkevänsä oikeasti kummituksia.

Tarinassa kuvataan hyvin teini-ikää, jolloin mikä tahansa voi olla noloa ja vanhemmat ovat sitä taatusti. Chelsean vanhemmat ovat eronneet, koska edes hänen äitinsä ei enää kestänyt isän haamuvouhotusta. Heillä on kuitenkin hyvät välit keskenään ja yhteinen tavoite kasvattaa Chelseasta järkevä ja vahva nuori nainen.

Kiinnostavana yllätyksenä Chelsea on onnistunut pääsemään koulunsa kauniiden ja rikkaiden jengiin. Tavallisestihan tämä kiero ja ilkeä oppilasstereotyyppi kiusaa ja nolaa YA-tarinan vaatimatonta sankaritarta, mutta nyt he todella ovat Chelsean ystäviä läpi tarinan.

Chelsea ja BFF.

Kummitusjahti sinänsä ei ole pelottava, mutta sen kautta tarina kaivautuu Yhdysvaltojen ja New Orleansin synkkään historiaan. Chelsea, hänen isänsä ja isän oppipoika Russell saavat keikan kartanosta, joka oli ennen orjaplantaasi. Tarinan mustille päähenkilöille kartano merkitsee jotain muuta kuin sen edelleen omistavalle valkoiselle suvulle.

Vaikka kirja ei niin hirveän syvälle ja yksityiskohtaisesti niihin kauheuksiin menekään, sen ei oikeastaan tarvitse. Se ei koskaan anna lukijan unohtaa sitä, millainen mustien historia alueella on ollut. Se on olennainen osa tarinaa ja yllätyin siitä, miten hyvin tässä yhdistettiin hauska haamujengeily ja orjuuden jättämät ylisukupolviset arvet.

Kirjan tiedot:

Shawnelle & Shawneé Gibbs ja Emily Cannon: Ghost Roast | Versify 2024 | 219 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* YA-lukuhaaste : Yllättävän hyvä

* Paha mieli, paras mieli : Vapaa valinta (orjuus, rasismi)

* Halloween : Kummitus

Heini Harve-Rytsälä: Helikopterilääkäri

Sateenkaari, joka ei olekaan kaari vaan kokonainen värien ympyrä.

Heini Harve-Rytsälän omaelämäkerta Helikopterilääkäri venyi lukupinossani turhan kauan, mutta nyt sain tartuttua siihen. Kirja olikin nopea lukea ja vähän erilainen kuin oletin.

Odotin, että tässä olisi ollut enemmän tapahtuma- ja tapaturmakuvauksia kuin sitten olikaan. Niitäkin on, anonymisoituina totta kai, mutta ne eivät oikeastaan ole kirjan pääsisältö ja pointti. Tämä on nimenomaan ensihoidon helikopterilääkärin kertomus siitä, millaisena hän kokee työnsä.

Kirja on jaettu neljään osaan vuodenaikojen mukaan. Helikopterista katsoen vuodenaikojen vaihtuminen ja ominaisuudet ovat huikean näköisiä. Jokainen tuo myös mukanaan omanlaisensa sanotaan nyt vaikka sesonkionnettomuudet. Kesällä hukutaan, syksyllä ajetaan hirvikolareita, talvella pudotaan jäihin ja keväthuuma saa moottoripyöräilijät erityisen varomattomiksi.

Näistä ei kerrota skandaalinkäryisesti vaan inhimillisinä kohtaamisina. Kun lääkärihelikopteri saapuu paikalle, asiat ovat erittäin huonosti. Usein ne eivät siitä sen paremmaksi muutu, vaan Harve-Rytsälä joutuu kertomaan paikalla oleville omaisille sen ikävimmän uutisen.

Minusta ei ikikuunapäivänä olisi näin rankkaan ja surumieliseen työhön. Harve-Rytsälä kertookin kirjassa siitä, millainen ihminen ja ajatusprosessi on tämän tärkeän työn takana. Hän kirjoittaa kauniisti aaveista, jotka seuraavat häntä aina, ja keinoista, joilla ammattilainen selviää kohdatessaan tragedioita päivästä toiseen.

Kirja on kiinnostava ja koskettava kurkistus ensihoitoon ja jatkuvaan kuoleman kohtaamiseen. Teksti on aiheesta huolimatta kevyttä ja kaunista, ja siitä huokuu empatia kanssaihmisiä kohtaan.

Näen valtavasti kauneutta ympärilläni, koska saan tehdä tätä työtä. Näihin kauniisiin hetkiin yritän kiinnittää kaiken huomioni aina kun voin, ja niihin yritän palata silloinkin, kun maailma sisälläni ei ole niin kaunis katsella.

(s. 7)

Kirjan tiedot:

Heini Harve-Rytsälä: Helikopterilääkäri | WSOY 2023 | 240 sivua | Kirjastosta

Haasteet:

* Elämänkertabingo : Henkilö jota arvostat

* Luonto sivuilla : Vuodenajat

Lilja Sigurðardóttir: Kuolonmusta laava (Áróran tutkimuksia #04)

Viimeinen jalkakyykky sai Árorán silmissä pimenemään.

Árorán tutkimukset jatkuvat! Olen tykännyt tästä Lilja Sigurðardóttirin sarjasta, mutta Kuolonmustassa laavassa juoni sai sellaisia käänteitä, että en nyt oikein tiedä mitä ajatella.

Pidän edelleen Árorásta, joka etsii yhä murhatun sisarensa ruumista. Árorá on hyvinkin kulmikas ja epätäydellinen hahmo, joka tässä osassa alkaa jo vähän pelätä itseään. Syynä ovat treenaamista buustaavat laittomat steroidit, jotka tekevät hänestä ajoittain hyvin aggressiivisen. Kiinnostava  ongelma naishahmolla!

Samoin pidin Róbertista, joka tuli aiemmissa osissa tutuksi drag-artisti nimellään Lady Gúgúlú. Róbert lähtee livohkaan, koska hänen perässään on vähemmän miellyttäviä tyyppejä. Hänen maailmanlopun mökkinsä ja sen arjen pyörittämisen kuvailu oli kiinnostavaa. Tuli jotenkin sellainen Yksin Marsissa tunnelma, vaikka Islannissa edelleen oltiinkin.

Mutta se, miksi Róbertia jahdataan, oli lievästi sanoen yllättävää ja epäuskottavaa. Ei tosin yhtä epäuskottavaa kuin se, että pieni tyttö väittää olevansa Árorán sisaren reinkarnaatio ja hänen puheensa tukevat tätä.

Oletan, että tuolle jälkimmäiselle löytyy jokin ei-yliluonnollinen selitys, mutta juonenkäänteenä se ei sopinut kirjojen tunnelmaan ollenkaan. Jäi ihan sellainen olo, että kirjailija huomasi kirjoittaneensa itsensä nurkkaan ja tarttui epätoivon oljenkorteen paljastaakseen Ísafoldin ruumiin kätköpaikan. Kai sitä olisi muitakin vaihtoehtoja ollut kuin tuo?

Uskomattomista käänteistä huolimatta tämä oli vetävästi kirjoitettu ja yöuneni jäivät turhan lyhyiksi, koska tarina oli pakko lukea loppuun saakka. Luen kyllä seuraavankin osan, joka toivottavasti ottaa vähän vähemmän kummallisia kierroksia kuin tämä…

Kirjan tiedot:

Lilja Sigurðardóttir: Kuolonmusta laava | Blue Moon 2024 | 239 sivua | Kirjastosta

Islanninkielinen alkuteos: Drepsvart hraun (2022) | Suomennos: Marjakaisa Matthíasson

Haasteet:

* Paha mieli, paras mieli : Pelko

* Luonto sivuilla : Kuolema

* Halloween : Oranssia kannessa