Maassa nimeltä Ingary, jossa seitsemän peninkulman saappaat ja näkymättömyysviitat ovat täyttä totta, on melkoinen onnettomuus olla vanhin kolmesta lapsesta.
18-vuotias Sophie Hatter tietää, että hänestä ei koskaan voi tulla mitään merkityksellistä. Hattujen tekeminen on hänen kohtalonsa, ainakin kunnes mahtava Erämaan noita taikoo hänet vanhaksi eukoksi. Sophie köpittää pahamaineisen velho Howlin liikkuvaan linnaan ja huomaa, että elämä mummona onkin hauskempaa kuin hän kuvitteli. Ensimmäistä kertaa Sophie tuntee olevansa vapaa tekemään mitä haluaa.
Helmet-lukuhaasteen viimeinen kirja tuli luettua taas viime hetkillä, mutta tämä osoittautui vallan loistavaksi lomalukemiseksi. Olen joskus vuonna miekka ja kivi lukenut Diana Wynne Jonesilta yhden kirjan, Kyylän kyydissä, josta en muista oikeastaan mitään. Kirjailija oli siis käytännössä uusi tuttavuus, vaikka toki hänen maineensa fantasiakirjallisuuden saralla on tuttu.
Liikkuva linna on vauhdikas nuorten fantasiaromaani, jonka luin niin nopeasti, että itsekin yllätyin. Tarina etenee ripeästi ilman tyhjäkäyntiä ja kerronta on niin rentoa ja hauskaa, että sitä oli ilo lukea. Nauroin muutaman kerran ääneenkin Sophien kärttyisyyden ja linnan asukkien toilailujen vuoksi.
"En ole ikinä tiennyt, mitä kaikkea vanhat ihmiset joutuvat kestämään!" Sophie puuskutti ponnistellessaan mäkeä ylös. "Mutta tuskinpa sudet minua tahtovat syödä. Olen aivan liian kuiva ja sitkeä. Lohtu se on laihakin lohtu."
Pidin paljon Sophiesta ja siitä, miten hän löytää tarinan kuluessa itsensä. Vanhana eukkona hän tekee asioita, joita ei nuorena naisena uskaltanut. Pikkuhiljaa hän ymmärtää, että suurin este hänen onnensa ja oman elämänsä tiellä on aina ollut hän itse. Sophiella on tietynlainen kuva itsestään eikä se aina vastaa todellisuutta tai ainakaan sitä, miten muut hänet näkevät.
Kiinnostavan päähenkilön Sophiesta tekikin se, että hän ei ollut millään tavalla täydellinen. Hän on esimerkiksi ennakkoluuloinen ja nopea tuomitsemaan ulkokuoren perusteella. Se aiheuttaa paitsi noloja tilanteita myös hetkiä, jolloin hänen on pakko myöntää olleensa väärässä.
Pidin myös kirjan muista hahmoista ja etenkin tulidemoni Calciferista, joka on suunnilleen yhtä kärttyinen kuin Sophie. Harmi kyllä en juurikaan pitänyt velho Howlista. Hänen ärsyttävälle käytökselleen on kirjassa syy, mutta ei se sitä ärsyttävyyttä vähentänyt. Sophiella, Calciferilla ja Howlin oppipojalla Michaelilla oli paljon enemmän kärsivällisyyttä Howlin suhteen kuin minulla olisi ollut.
18-vuotias Sophie Hatter tietää, että hänestä ei koskaan voi tulla mitään merkityksellistä. Hattujen tekeminen on hänen kohtalonsa, ainakin kunnes mahtava Erämaan noita taikoo hänet vanhaksi eukoksi. Sophie köpittää pahamaineisen velho Howlin liikkuvaan linnaan ja huomaa, että elämä mummona onkin hauskempaa kuin hän kuvitteli. Ensimmäistä kertaa Sophie tuntee olevansa vapaa tekemään mitä haluaa.
Helmet-lukuhaasteen viimeinen kirja tuli luettua taas viime hetkillä, mutta tämä osoittautui vallan loistavaksi lomalukemiseksi. Olen joskus vuonna miekka ja kivi lukenut Diana Wynne Jonesilta yhden kirjan, Kyylän kyydissä, josta en muista oikeastaan mitään. Kirjailija oli siis käytännössä uusi tuttavuus, vaikka toki hänen maineensa fantasiakirjallisuuden saralla on tuttu.
Liikkuva linna on vauhdikas nuorten fantasiaromaani, jonka luin niin nopeasti, että itsekin yllätyin. Tarina etenee ripeästi ilman tyhjäkäyntiä ja kerronta on niin rentoa ja hauskaa, että sitä oli ilo lukea. Nauroin muutaman kerran ääneenkin Sophien kärttyisyyden ja linnan asukkien toilailujen vuoksi.
"En ole ikinä tiennyt, mitä kaikkea vanhat ihmiset joutuvat kestämään!" Sophie puuskutti ponnistellessaan mäkeä ylös. "Mutta tuskinpa sudet minua tahtovat syödä. Olen aivan liian kuiva ja sitkeä. Lohtu se on laihakin lohtu."
(s. 41)
Pidin paljon Sophiesta ja siitä, miten hän löytää tarinan kuluessa itsensä. Vanhana eukkona hän tekee asioita, joita ei nuorena naisena uskaltanut. Pikkuhiljaa hän ymmärtää, että suurin este hänen onnensa ja oman elämänsä tiellä on aina ollut hän itse. Sophiella on tietynlainen kuva itsestään eikä se aina vastaa todellisuutta tai ainakaan sitä, miten muut hänet näkevät.
Kiinnostavan päähenkilön Sophiesta tekikin se, että hän ei ollut millään tavalla täydellinen. Hän on esimerkiksi ennakkoluuloinen ja nopea tuomitsemaan ulkokuoren perusteella. Se aiheuttaa paitsi noloja tilanteita myös hetkiä, jolloin hänen on pakko myöntää olleensa väärässä.
Pidin myös kirjan muista hahmoista ja etenkin tulidemoni Calciferista, joka on suunnilleen yhtä kärttyinen kuin Sophie. Harmi kyllä en juurikaan pitänyt velho Howlista. Hänen ärsyttävälle käytökselleen on kirjassa syy, mutta ei se sitä ärsyttävyyttä vähentänyt. Sophiella, Calciferilla ja Howlin oppipojalla Michaelilla oli paljon enemmän kärsivällisyyttä Howlin suhteen kuin minulla olisi ollut.
Kirjan tiedot:
Diana Wynne Jones: Liikkuva linna | WSOY 2005 | 323 sivua | Kirjastosta
Englanninkielinen alkuteos: Howl's Moving Castle (1986) | Suomennos: Ville Viitanen
Luettu myös mm.:
Haaveena kirjailijan ura, Kirjoihin kadonnut, Kirjojen rakastaja ynnä muut
Haasteet:
* Helmet-lukuhaaste 2020 - 40. 2010-luvulla kuolleen kirjailijan kirjoittama kirja [50/50]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti